Tulin tänään riparilta, joka oli Heinänokalla. Tämä oli kesän viimeinen ripari minun osaltani. Kiva, että se meni niin hienosti. Nuoret olivat todella sympaattisia. Opareilla istuttiin, auringonpaisteesta nautittiin, uitiin, saunottiin, pelattiin pingistä jne.
Tänään on Hesarissa vieraskynäpalstalla provosoivan ärsyttävä kirjoitus seksistä. Siinä eräs liberaalia seksuaalietiikkaa mainostava Tommi kertoo, kuinka ’seksin eettisyyden tärkein mittari on siihen osallistuvien ihmisten suostumus.’ Hän jatkaa, että ’seksi on täysin hyväksyttävää, jos päätösvaltainen henkilö ryhtyy siihen vapaaehtoisesti… Päätösvaltaisuuden kriteeriä ei tule kuitenkaan kiristää niin tiukalle, että esimerkiksi nuoret rajataan sen ulkopuolelle..’ Ennen tätä Tommi esittää, että mikään uskonto tai dogmi ei saa sitoa seksuaalietiikkaa ainakaan niiden osalta, jotka eivät kyseistä uskontoa harjoita. Joo olen tässä jokseenkin samaa mieltä. Suvaitsevainen Tommi kuitenkin avaa ovet lähes kaikille seksuaalisille jutuille pedofiliaa myöten. Siis jos tärkein seksin eettisyyden mittari on se, että osapuolet suostuvat siihen, ja jos ikää ei pidä pitää rajoittavana tekijänä, niin silloinhan käytännössä hyväksytään seksisuhde, jossa esim. 45-vuotias mies harrastaa seksiä 13-vuotiaan nuoren kanssa.
Tommi on vaarallisilla vesillä. Säälin tämän sukupolven nuoria, juuri sitä ikäpolvea jonka kanssa teen paljon töitä. Tommi esittää, että ’kristinuskon arvoihin perustuvat normit hallitsivat pitkään seksuaalikulttuuriamme, kunnes 1960-luvun murros ja luotettavien ehkäisyvälineiden saatavuus tekivät vapaamielisestä ajattelusta valtavirran.’ Tämä pitää pitkälti paikkansa. Raamattuun seksuaalimoraalinsa perustavat kristityt uivat vastavirtaan nykykulttuurin kanssa. Olisi hyvä, jos julkisuudessa otettaisiin selvemmin esille se tosiasia, että seksuaalisen vapauden myötä (1960-luvulta alkaen) seksiongelmat ovat vain lisääntyneet länsimaissa. Kysyin riparilta nuorilta pojilta, mikä heitä pelottaa seurustelussa. Pojat vastasivat, että ’ensimmäinen kerta’ – entä jos ei ole tarpeeksi hyvä sängyssä?
Toinen jännä huomio, minkä riparilaispojat minulle kertoivat, on se, että jos tyttö (alle 18v) harrastaa seksiä milloin kenenkin kanssa, niin hän saa huoran ja jakorasian maineen. Jos poika (alle 18v) toimii samalla tavalla, niin hän saa kovan jätkän maineen. Nuoria poikia siis oikein kannustetaan sikamaiseen ja naisia halventavaan – rakkaudettomaan – käytökseen.. Pelottavaa.
Itse ajattelen, että ehkäisyvälineiden haittapuolena on se seikka, että niiden myötä seksistä voi kadota vastuullisuus. Moni ajattelee kevytkenkäisesti seksistä, että enää ei pidä oikeasti rakastaa tai luottaa toiseen, koska ehkäisy on hoidettu. Jos tulee raskaaksi, niin voi tehdä abortin. Tällaisen touhun myötä seksistä häviää se tärkein asia eli RAKKAUS!! Rakkaus johtaa siihen, että ihmiset luottavat toisiinsa, ottavat vastuun toisistaan, itsestään ja tekemisistään. Silloin seksi on yksi rakkauden hienoista ilmenemismuodoista – tällainen ajattelu on tietysti tosi vanhanaikaista ja kristillistä. Varsinkin kun olen sitä mieltä, että tosi rakkaus odottaa. Seksistä on tullut kulttuurissamme leikkiä ja ruumiista on tehty leikkikalu. Tämä kertoo seksuaalisesta taantumasta eikä mistään edistyksestä.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Konffasaarnani: Matt. 16:24-27 'Nuoruutesi päivät'
Siitä on mennyt hetki, kun nämä nuoret olivat lapsia, ja kun heidät kastettiin. Kuluneen viikon olen ollut heidän kanssaan Kunstenniemen Eräkämpässä. Tuo oli mielestäni hienoa aikaa. Vietimme mukavia hetkiä kauniin luonnon keskellä, pelailimme ja pysähdyimme hengellisten asioiden äärelle keskellä nuoruuden aikaa. Haluan puhua nuoruuden ajasta, koska se ei ole vain elämänvaihe, vaan se on usein kutsun ja herkkyyden aikaa.
Tämän päivän evankeliumiteksti ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jeesuksen kova haaste vetosi minuun hyvin voimakkaasti kun olin 17vuotias. Nuoruus ja ehdottomuus kuuluvat yhteen, ja Jeesus on hengeltään ikinuori. Raamattu haastaa meitä palaamaan nuoruutemme aikaan. Vapahtaja sanoo, ettei kukaan pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lastenkaltaiseksi. Profeetat muistelivat valitun kansan värikkäitä alkuaikoja, sen nuoruutta. Jumala näki ajan, jolloin ’hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä.’ Hoos. 2:17. ’Kuin nuoruutensa päivinä.’ Ihmiset tekevät isoimmat elämänkatsomukselliset valintansa nuoruutensa päivinä. Selvästi suurin osa uskovaisista on tullut uskoon nuorena. Raamatun suurimmat sankarit kutsuttiin lapsina tai nuorina: Samuel, Daavid, Jeremia, Jeesus, Maria. Voisin jatkaa tätä listaa kauan.
Iän myötä vanhuksien lähimuisti heikkenee, mutta kaukomuisti paranee. Vanhukset voivat muistaa tarkasti oman lapsuutensa, omia nuoruusvuosiaan, ja samalla he unohtavat jokapäiväisiä asioita. Vanhetessaan he palvaavat muistoissaan nuoruutensa aikaan, jota usein muistot kultaa. Suositussa riparilaulussa on sanat: ’kerran usko lapsuuden, sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain.’ Juuri tuohon nuoruuden aikaan, tuohon lapsuuden uskon aikaan, monet vanhukset palaavat muistoissaan. Tuo riparilaulu päättyy sanoihin: ’äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen? Päiväsi hän usko käsiin Jumalan.’ Juuri tuota omaa nuoruuden aikaa nämä nuoret tässä elävät. Juuri nuoret ovat herkimpiä kuulemaan Jumalan kutsun. Tässä mielessä kristitty on kutsuttu olemaan ikinuori, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. ’Hän vastaa minulle kuin nuoruutensa päivinä’ sanoo Jumala Hoosean kirjassa, ja niin ensirakkaus elpyy.
Nuoruuteen kuuluu ehdottomuuden lisäksi myös heikkous ja kokemattomuus. Nuorilla on elämä edessä, vanhuksilla on elämä takanaan. Nuorilla on elämän reppu täynnä mahdollisuuksia, vanhuksilla on elämän reppu täynnä kokemuksia. Jeesus kutsuu meitä ehdottomasti seuraamaan itseään. Luin jokin aika sitten juutalaisen Jeesus-tutkijan ja rabbin, Jacob Neusnerin kirjan. Tuo viisas mies toteaa, että Jeesuksen kutsu seurata itseään, on niin ehdoton ja voimakas, että Raamatun mukaan sellaisen kutsun voi esittää vain Jumala itse. Jeesus kutsuu opetuslapsiaan kuin Jumala: seuraa minua, anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa minua, älä katso taaksesi. Hänen sanansa, hänen kutsunsa eivät jätä tilaa ei-kenenkään-maalle. Ihminen joko tahtoo tai ei tahdo kulkea hänen perässään. Ihminen on joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Jeesus ei etsi sympaattisia tukijoita tai fanijoukkoa, vaan seuraajia, jotka kuulevat kutsun, tiedostavat hinnan ja vastaavat kutsuun ei vain sanoillaan, vaan jaloillaan eli seuraamalla.
Jeesuksen seuraaminen edellyttää rakkautta, joka kaiken kestää, joka kaikessa toivoo, ja joka kaikessa uskoo. Meiltä kysytään, mitä sinä tahdot? ’Tahdotko’ kysytään alttarilla kun aviopari solmii avioliiton. Tahdotko, on tässä kysymys, joka koskee rakkautta ja luottamusta. Se ei ole kapeasti tieto-kysymys. Se on paljon isompi kysymys. Siinä on kyse luottamuksesta. Luotatko sinä siihen, että sinua kannetaan, siihen, että kutsuja on tosissaan. Luotatko niin paljon, että tahdot laittaa elämäsi peliin. Haluatko itse yrittää pelastaa elämäsi, vai annatko sen Herran käsiin? Luotatko niin paljon, että unohdat itsesi, otat ristisi ja seuraat Jeesusta. Helppohan se olisi tahtoa ja uskoa, jos se ei maksaisi mitään.
Raamatussa tahtominen, uskominen ja rakastaminen tarkoittavat, että nyt alkaa action. Jumalan rakkaus ei jää etäiseksi haihatteluksi. Hän rakasti meitä niin paljon, että lähetti Poikansa tänne meidän luo. Poika tapettiin, mutta hän nousi kuolleista. Kun lammas on kadonnut, hyvä paimen tahtoo lähteä etsimään sitä, oli kello tai keli mitä tahansa.
Luther sanoi, että Jeesuksen päätarkoitus kaikissa evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus. Hän tekee vaikka mitä, jotta me vastattaisiin hänen kutsuunsa ”tahdon”, eikä vain sanoin vaan jaloin. Hän paransi sairaat, hän opetti, hän juhli muiden piireistä pois ajettujen kanssa. Hän antoi julkisyntisille synnit anteeksi. Niin raihnaiset ja moniongelmaiset ihmiset oppivat rakastamaan häntä, kuin se syntinen nainen, joka unohti kaikki hyvät tavat ja itsensä. Syvästi kiitollisena hän voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan.
Jeesus on syntisten ystävä, hän on lasten ystävä ja hän sanoo, ’tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.’ Hän taivuttaa ihmisen tahtoa puolelleen, mutta hän haluaa koko sydämen, ei puolikasta. Hän on itse valmis antamaan meille kaiken – hän sanoo meille ehtoollisella: ’tämä leipä on minun ruumiini, joka teidän puolestanne annetaan. Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ Jeesus antoi kaikkensa, hän antoi itsensä, hän unohti itsensä meidän vuoksemme. Rakkaus sinuun ja minuun ajoi hänet tähän.
Me kristityt rukoilemme taivaan Isää: ’tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jeesus itse joutui kamppailemaan tuon tahdon kanssa viimeisinä päivinään kovassa stressissä Getsemanen puutarhassa. Hän rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’ Matt. 26:39.
Tänään on muodikasta puhua itsensä löytämisestä. Varmasti juuri tämän vuoksi tänään oman elämän kadottaminen ja ristinsä kantaminen tuntuu todella vaikealta. Ja kuitenkin, juuri itseensä keskittyminen ja elämänsä turvaaminen on Jeesuksen sanojen mukaan vaarallisinta. Silloin ihminen menettää sen. Mutta jos hän kantaa ristinsä ja seuraa Jeesusta, niin hän löytää elämän, vaikka sen alussa kadottaakin. Raamatun opetus voisi olla, että jos haluat löytää itsesi, unohda itsesi ja keskity Kristukseen. Silloin sinulle käy niin kuin tuhlaajapojalle, joka alussa vihasi ristiä ja rakasti elämäänsä ja vapauttaan yli kaiken. Hän halusi haalia kokemuksia ja rikkauksia. Hän halusi elää joka solullaan niin kuin hän itse tahtoo. Lopulta hän menetti kaiken. Silloin hän teki parannuksen, ’meni itseensä’ ja muisti nuoruutensa ajan isänsä luona. Hän halusi palata kotiin.
Yllätyksekseen isä juoksi tuhlaajapoikaansa vastaan, otti hänet syleilyynsä, puki hänet juhlavaatteisiin, laittoi hänelle sormuksen sormeen. Isä otti perinnön tuhlanneen, entisen orjan vastaan rakkaana poikanaan. Isä järjesti hänen kotiinpaluun kunniaksi juhlat. Bileet alkavat kun kadonnut löytyy – näin riparilla opittiin. Kotiinsa palannut tuhlaajapoika löysi itsensä, kun hän otti askeleet kohti isän rakkautta, kohti kotiaan. Taivaan Isä antoi hänelle arvon ja identiteetin, jota hän ei yksin itsestään löydä tai edes omista.
Käännytään mekin Jumalan tahdon tielle ja vastataan kutsuun kuin ’nuoruutemme päivinä’. ’Laulun kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen’ – palataan nuoruuden uskoon. Hyvät konfirmoitavat ja hyvät kristityt, teidät on kasteen yhteydessä merkitty ristin merkillä, teidän sydämeenne on koodattu Jumalan rakkauden sinetti. Palataan nuoruutemme aikaan, palataan tuohon kutsumukseen, palataan tuohon pelastuksen päivään. Iloitaan ja juhlitaan kuin tuhlaajapoika on taas kotonaan.
Tuolla tiellä me löydämme todellisen itsemme Jumalan lapsina. Tuo tie käy Golgatan ja tyhjän haudan kautta. Sinne me jätämme syntimme, ja sieltä me astumme Kristuksen avaamaan uuteen todellisuuteen: vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. ’Herra Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.’ Sef. 3:17.
Tämän päivän evankeliumiteksti ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jeesuksen kova haaste vetosi minuun hyvin voimakkaasti kun olin 17vuotias. Nuoruus ja ehdottomuus kuuluvat yhteen, ja Jeesus on hengeltään ikinuori. Raamattu haastaa meitä palaamaan nuoruutemme aikaan. Vapahtaja sanoo, ettei kukaan pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lastenkaltaiseksi. Profeetat muistelivat valitun kansan värikkäitä alkuaikoja, sen nuoruutta. Jumala näki ajan, jolloin ’hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä.’ Hoos. 2:17. ’Kuin nuoruutensa päivinä.’ Ihmiset tekevät isoimmat elämänkatsomukselliset valintansa nuoruutensa päivinä. Selvästi suurin osa uskovaisista on tullut uskoon nuorena. Raamatun suurimmat sankarit kutsuttiin lapsina tai nuorina: Samuel, Daavid, Jeremia, Jeesus, Maria. Voisin jatkaa tätä listaa kauan.
Iän myötä vanhuksien lähimuisti heikkenee, mutta kaukomuisti paranee. Vanhukset voivat muistaa tarkasti oman lapsuutensa, omia nuoruusvuosiaan, ja samalla he unohtavat jokapäiväisiä asioita. Vanhetessaan he palvaavat muistoissaan nuoruutensa aikaan, jota usein muistot kultaa. Suositussa riparilaulussa on sanat: ’kerran usko lapsuuden, sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain.’ Juuri tuohon nuoruuden aikaan, tuohon lapsuuden uskon aikaan, monet vanhukset palaavat muistoissaan. Tuo riparilaulu päättyy sanoihin: ’äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen? Päiväsi hän usko käsiin Jumalan.’ Juuri tuota omaa nuoruuden aikaa nämä nuoret tässä elävät. Juuri nuoret ovat herkimpiä kuulemaan Jumalan kutsun. Tässä mielessä kristitty on kutsuttu olemaan ikinuori, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. ’Hän vastaa minulle kuin nuoruutensa päivinä’ sanoo Jumala Hoosean kirjassa, ja niin ensirakkaus elpyy.
Nuoruuteen kuuluu ehdottomuuden lisäksi myös heikkous ja kokemattomuus. Nuorilla on elämä edessä, vanhuksilla on elämä takanaan. Nuorilla on elämän reppu täynnä mahdollisuuksia, vanhuksilla on elämän reppu täynnä kokemuksia. Jeesus kutsuu meitä ehdottomasti seuraamaan itseään. Luin jokin aika sitten juutalaisen Jeesus-tutkijan ja rabbin, Jacob Neusnerin kirjan. Tuo viisas mies toteaa, että Jeesuksen kutsu seurata itseään, on niin ehdoton ja voimakas, että Raamatun mukaan sellaisen kutsun voi esittää vain Jumala itse. Jeesus kutsuu opetuslapsiaan kuin Jumala: seuraa minua, anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa minua, älä katso taaksesi. Hänen sanansa, hänen kutsunsa eivät jätä tilaa ei-kenenkään-maalle. Ihminen joko tahtoo tai ei tahdo kulkea hänen perässään. Ihminen on joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Jeesus ei etsi sympaattisia tukijoita tai fanijoukkoa, vaan seuraajia, jotka kuulevat kutsun, tiedostavat hinnan ja vastaavat kutsuun ei vain sanoillaan, vaan jaloillaan eli seuraamalla.
Jeesuksen seuraaminen edellyttää rakkautta, joka kaiken kestää, joka kaikessa toivoo, ja joka kaikessa uskoo. Meiltä kysytään, mitä sinä tahdot? ’Tahdotko’ kysytään alttarilla kun aviopari solmii avioliiton. Tahdotko, on tässä kysymys, joka koskee rakkautta ja luottamusta. Se ei ole kapeasti tieto-kysymys. Se on paljon isompi kysymys. Siinä on kyse luottamuksesta. Luotatko sinä siihen, että sinua kannetaan, siihen, että kutsuja on tosissaan. Luotatko niin paljon, että tahdot laittaa elämäsi peliin. Haluatko itse yrittää pelastaa elämäsi, vai annatko sen Herran käsiin? Luotatko niin paljon, että unohdat itsesi, otat ristisi ja seuraat Jeesusta. Helppohan se olisi tahtoa ja uskoa, jos se ei maksaisi mitään.
Raamatussa tahtominen, uskominen ja rakastaminen tarkoittavat, että nyt alkaa action. Jumalan rakkaus ei jää etäiseksi haihatteluksi. Hän rakasti meitä niin paljon, että lähetti Poikansa tänne meidän luo. Poika tapettiin, mutta hän nousi kuolleista. Kun lammas on kadonnut, hyvä paimen tahtoo lähteä etsimään sitä, oli kello tai keli mitä tahansa.
Luther sanoi, että Jeesuksen päätarkoitus kaikissa evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus. Hän tekee vaikka mitä, jotta me vastattaisiin hänen kutsuunsa ”tahdon”, eikä vain sanoin vaan jaloin. Hän paransi sairaat, hän opetti, hän juhli muiden piireistä pois ajettujen kanssa. Hän antoi julkisyntisille synnit anteeksi. Niin raihnaiset ja moniongelmaiset ihmiset oppivat rakastamaan häntä, kuin se syntinen nainen, joka unohti kaikki hyvät tavat ja itsensä. Syvästi kiitollisena hän voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan.
Jeesus on syntisten ystävä, hän on lasten ystävä ja hän sanoo, ’tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.’ Hän taivuttaa ihmisen tahtoa puolelleen, mutta hän haluaa koko sydämen, ei puolikasta. Hän on itse valmis antamaan meille kaiken – hän sanoo meille ehtoollisella: ’tämä leipä on minun ruumiini, joka teidän puolestanne annetaan. Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ Jeesus antoi kaikkensa, hän antoi itsensä, hän unohti itsensä meidän vuoksemme. Rakkaus sinuun ja minuun ajoi hänet tähän.
Me kristityt rukoilemme taivaan Isää: ’tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jeesus itse joutui kamppailemaan tuon tahdon kanssa viimeisinä päivinään kovassa stressissä Getsemanen puutarhassa. Hän rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’ Matt. 26:39.
Tänään on muodikasta puhua itsensä löytämisestä. Varmasti juuri tämän vuoksi tänään oman elämän kadottaminen ja ristinsä kantaminen tuntuu todella vaikealta. Ja kuitenkin, juuri itseensä keskittyminen ja elämänsä turvaaminen on Jeesuksen sanojen mukaan vaarallisinta. Silloin ihminen menettää sen. Mutta jos hän kantaa ristinsä ja seuraa Jeesusta, niin hän löytää elämän, vaikka sen alussa kadottaakin. Raamatun opetus voisi olla, että jos haluat löytää itsesi, unohda itsesi ja keskity Kristukseen. Silloin sinulle käy niin kuin tuhlaajapojalle, joka alussa vihasi ristiä ja rakasti elämäänsä ja vapauttaan yli kaiken. Hän halusi haalia kokemuksia ja rikkauksia. Hän halusi elää joka solullaan niin kuin hän itse tahtoo. Lopulta hän menetti kaiken. Silloin hän teki parannuksen, ’meni itseensä’ ja muisti nuoruutensa ajan isänsä luona. Hän halusi palata kotiin.
Yllätyksekseen isä juoksi tuhlaajapoikaansa vastaan, otti hänet syleilyynsä, puki hänet juhlavaatteisiin, laittoi hänelle sormuksen sormeen. Isä otti perinnön tuhlanneen, entisen orjan vastaan rakkaana poikanaan. Isä järjesti hänen kotiinpaluun kunniaksi juhlat. Bileet alkavat kun kadonnut löytyy – näin riparilla opittiin. Kotiinsa palannut tuhlaajapoika löysi itsensä, kun hän otti askeleet kohti isän rakkautta, kohti kotiaan. Taivaan Isä antoi hänelle arvon ja identiteetin, jota hän ei yksin itsestään löydä tai edes omista.
Käännytään mekin Jumalan tahdon tielle ja vastataan kutsuun kuin ’nuoruutemme päivinä’. ’Laulun kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen’ – palataan nuoruuden uskoon. Hyvät konfirmoitavat ja hyvät kristityt, teidät on kasteen yhteydessä merkitty ristin merkillä, teidän sydämeenne on koodattu Jumalan rakkauden sinetti. Palataan nuoruutemme aikaan, palataan tuohon kutsumukseen, palataan tuohon pelastuksen päivään. Iloitaan ja juhlitaan kuin tuhlaajapoika on taas kotonaan.
Tuolla tiellä me löydämme todellisen itsemme Jumalan lapsina. Tuo tie käy Golgatan ja tyhjän haudan kautta. Sinne me jätämme syntimme, ja sieltä me astumme Kristuksen avaamaan uuteen todellisuuteen: vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. ’Herra Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.’ Sef. 3:17.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Strategista musaa
Tässä vähän viitteellistä musaa kirkon strategiseen pohdintaan. Johtaja sanoi, 'tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.' Kun lukee Raamattua, niin sieltä kaikkialta kaikuu tuo tehtävä, valtuutus ja kutsu. Sana tulee lihaksi, se sulautuu lukijaansa niin täydellisesti, että voin sanoa, että olen syönnyt sen kuten Jeremia ja Hesekiel. Yhteys on katkeamaton, korkeimman tahto polttaa sydämessäni. Kuuliaisuus on ehdotonta. Näky johtaa askeleitani, ulos tästä tylsyydestä. Henki on syntymämerkkini ja sinettini, risti avaa lukot valtakuntaan, Jumalan valtakuntaan.
They sentenced me to twenty years of boredom
For trying to change the system from within
I'm coming now, I'm coming to reward them
First we take Manhattan, then we take Berlin
I'm guided by a signal in the heavens
I'm guided by this birthmark on my skin
I'm guided by the beauty of our weapons
First we take Manhattan, then we take Berlin
Ah you loved me as a loser, but now you're worried that I just might win
You know the way to stop me, but you don't have the discipline
How many nights I prayed for this, to let my work begin
First we take Manhattan, then we take Berlin
They sentenced me to twenty years of boredom
For trying to change the system from within
I'm coming now, I'm coming to reward them
First we take Manhattan, then we take Berlin
I'm guided by a signal in the heavens
I'm guided by this birthmark on my skin
I'm guided by the beauty of our weapons
First we take Manhattan, then we take Berlin
Ah you loved me as a loser, but now you're worried that I just might win
You know the way to stop me, but you don't have the discipline
How many nights I prayed for this, to let my work begin
First we take Manhattan, then we take Berlin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)