Oheinen kirjoitus julkaistaan varmaan jossain muodossa yhdessä pienessä kristillisessä lehdessä. Ratkaisujen tekeminen on tosi tärkeää. Armeijassa meille opetettiin käskyjen ja ratkaisujen merkitystä. "Päätös se on pask-kin päätös", tuli opittua ja sisäistettyä.
-----------kirjoitus------------------------
Minua on jo pitkän aikaa mietityttänyt kysymys, millä perusteilla me ihmiset teemme elämämme suuret päätökset: järjellä vai tunteella, aivoilla vai sydämellä, intuitiolla vai puhtaasti järkiperustein? Johtaako Jumala askeliamme? Kuinka voimme antaa Jumalan Sanan johdattaa polkuamme? Onko kaikki vain sattumaa? Jokainen ihminen kamppailee näiden kysymysten kanssa. Itse olen ollut risteyskohdissa viimeistään lukioajoista alkaen. Olen kuullut, että monet historian merkkihenkilöt ovat olleet pohjimmiltaan tunneihmisiä. Suuret kansalliset johtajat, jotka ovat valinneet tien kokonaisille kansoille ja sukupolville, ovat usein seisoneet isojen kysymysten edessä tunteeseen luottaen. He ovat kuunnelleet sydämensä ääntä. Tämä ei tietysti tarkoita, että suuret suunnannäyttäjät eivät tekisi päätöksiä järkiperustein. Totta kai tekevät, mutta tunne on mukana elämän isoissa asioissa.
Jesajan kirjan jae 63:9 on todella kauniisti ja voimakkaasti käännetty vuoden 1938 käännökseen.
”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä.”
Evankelistat ovat nähneet tarpeelliseksi mainita jotain siitä, miten Jeesus näki, miten hän tunsi. Hän esimerkiksi ”näki” kovassa kuumeessa makaavan naisen (Matt. 8:14). Betesdan altaalla Jerusalemissa hän ”näki” hylätyn miehen, jota kukaan muu ei ollut nähnyt 38 vuoteen (Joh. 5:5-7). Jeesus näki ihmisen yksilönä, mutta hän näki myös koko kansan.
”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä kuin lammaslauma paimenta vailla.” Matt. 9:36 Tämä kansan rappiotilan näkeminen sai Jeesuksen toimimaan. Hän ymmärsi, että nyt tarvitaan lisää työmiehiä elopelloille. Niinpä hän lähetti 12 opetuslasta töihin (Matt. 10).
”Jeesus näki kaikki nämä ihmiset – hänen tuli sääli ja hän paransi kaikki sairaat.” Matt. 14:14. Tämä näkevä Jeesus tuo mieleen Jumalan, jonka Mooses oppi tuntemaan palavan pensaan kautta. Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä.. Minä tiedän heidän hätänsä. Olen tullut vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä.” 2. Moos. 3:7-8. Vaikka tuleva kansanjohtaja ei tuntunut näkevän tai tuntevan, niin Jumala näki ja tiesi mikä oli kansan tila. Jumala laittoi palvelijansakin näkemään, liikuttumaan ja toimimaan rohkeasti ja päämäärätietoisesti.
Eräät filosofit ovat sanoneet, että Jumala on ensimmäinen liikkumaton liikuttaja. He ovat väärässä, nimittäin Jumalaa liikuttaa orpojen ja leskien hätä. Jumalaa liikuttaa ihmisen kipu, Jaakobin vamma. ”Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus.” Jeesusta katsoessamme näemme, kuinka voimakkaasti, rohkeasti ja määrätietoisesti hän toimi. Jumalallisesta pakosta hänen oli parannettava sairaita, annattava sokeille näkö, kuuroille kuulo, kuolleille elämä, spitaalisille puhtaus ja syntisille anteeksi. Tämä Jeesus sanoo meille, ”katsokaa minuun: minä olen sydämeltäni lempeä”. Paavali kirjoittaa, ”olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli”. Fil. 2:5. Itsestään Paavali toteaa: ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä”, 2. Kor. 5:14.
Minun, sinun ja kaikkien Jumalan lasten, Jeesuksen seuraajien käsittämättömän ihana ja haastava asema on painautua Kristuksen turviin – niin kuin poikaset kanaemon siipien suojiin. Siellä, siipien suojissa, olemme turvassa, mutta siellä myös kuulemme itse Kristuksen sydämen sykkeen. Tehkäämme ratkaisumme tuota sykettä kuunnellen.
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
tiistai 7. syyskuuta 2010
Huonomuististen evankeliumi
Täällä Israelissa on kovat tohinat käynnissä. Kaikki valmistelevat tulevaa uuden vuoden Rosh hasanaa-juhlaa. Kyseinen juhla periytyy jakeisiin 3. Moos. 23:23-25:
”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano israelilaisille: Pitäkää seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivä. Antakaa silloin merkki puhaltamalla torveen ja kokoontukaa pyhään juhlaan. Älkää tehkö sinä päivänä mitään työtä, vaan uhratkaa Herralle tuliuhri.”
Kyseessä on yksi vuoden seitsemästä isoimmasta juhlasta. Rosh tarkoittaa päätä ja hasana tarkoittaa vuotta. Kyseessä on siis vuoden pää. Juutalaisen tradition mukaan Jumala loi ihmisen juuri tuona päivänä. Se päivä on siis täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä keskeisin asia, joka liittyy tähän juhlaan, on sofarin puhaltaminen.
Hepreankielinen VT puhuu siitä, että sofer-torvella soitetaan muistutussoitto, Lev. 23:24. Tämä seikka on tärkeä myös meille kristityille. Raamatussa ihmisten ja koko ihmiskunnan kohtalo riippuu usein Jumalan muistin varassa. Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat hänen mukanaan’ arkissa. Gen. 8:1. Jumala muisti Saaraa ja antoi lupauksensa käydä toteen. Ristillä ryöväri sanoi Jeesukselle, ’muista minua kun tulet valtakuntaasi.’ Vuodessa on kaikenlaisia päiviä. Välillä ihminen elää vähän ansiokkaammin kuin niinä huonoina päivinä.
Vanhuksilla muisti pätkii ja moni sairastuu dementiaan. Oppimismetodit ovat muuttuneet niin, että koululaiset eivät enää osaa paljoa ulkoa. Jeesus valitti opetuslapsilleen heidän huonoa muistiaan: ’Ettekö te muista, mitä tapahtui viidelle leivälle ja kahdelle kalalle? Onko teidän sydämenne paatunut?’
Jumala ei kuitenkaan unohda ihmistä, jonka kanssa hän on solminut liiton. Vaikka me olemme tehneet syntiä, niin kuitenkin Jumala muistaa liiton, jonka hän on meidän kanssamme tehnyt. Jakeissa Hes. 16:59–60 sanotaan, että pelastuksen päivänä me muistamme syntimme, mutta Jumala muistaa liiton, jonka hän on solminut meidän kanssamme. Jokaista ihmistä kehotetaan tulemaan tämän liiton jäseneksi. Ottakaa sovitus ja pelastus vastaan. Jokaista, joka on sen liiton jäsen, muistutetaan, että Jumala, joka on kyseisen liiton vahvempi osapuoli, ei riko solmimaansa liittoa. Hän muistaa liittonsa. Jos kuulet torven toitotuksen, niin muista mitä Herra on puolestasi tehnyt. Raamattu kuvaa ihmisen ja Jumalan liittoa monilla tavoin: mies ja nainen, isä ja poika, paimen ja lammas, savenvalaja ja savi jne. Näissä kaikissa vertauskuvissa on yksi yhteinen piirre. Jumala on aina liiton vahvempi osapuoli.
Vaikka mies hylkäisi vaimonsa, ja vaikka äiti hylkäisi sylilapsensa, niin Jumala ei hylkää omaansa. Hän muistaa liiton, ja tästä liitosta meillä on kuin sinettinä kihlasormus sormessa, Pyhä Henki pelastuksen sinettinä sydämessä. Tuo Henki vakuuttaa meille kaikissa tilanteissa, että olemme (edelleen) Jumalan lapsia.
”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano israelilaisille: Pitäkää seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivä. Antakaa silloin merkki puhaltamalla torveen ja kokoontukaa pyhään juhlaan. Älkää tehkö sinä päivänä mitään työtä, vaan uhratkaa Herralle tuliuhri.”
Kyseessä on yksi vuoden seitsemästä isoimmasta juhlasta. Rosh tarkoittaa päätä ja hasana tarkoittaa vuotta. Kyseessä on siis vuoden pää. Juutalaisen tradition mukaan Jumala loi ihmisen juuri tuona päivänä. Se päivä on siis täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä keskeisin asia, joka liittyy tähän juhlaan, on sofarin puhaltaminen.
Hepreankielinen VT puhuu siitä, että sofer-torvella soitetaan muistutussoitto, Lev. 23:24. Tämä seikka on tärkeä myös meille kristityille. Raamatussa ihmisten ja koko ihmiskunnan kohtalo riippuu usein Jumalan muistin varassa. Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat hänen mukanaan’ arkissa. Gen. 8:1. Jumala muisti Saaraa ja antoi lupauksensa käydä toteen. Ristillä ryöväri sanoi Jeesukselle, ’muista minua kun tulet valtakuntaasi.’ Vuodessa on kaikenlaisia päiviä. Välillä ihminen elää vähän ansiokkaammin kuin niinä huonoina päivinä.
Vanhuksilla muisti pätkii ja moni sairastuu dementiaan. Oppimismetodit ovat muuttuneet niin, että koululaiset eivät enää osaa paljoa ulkoa. Jeesus valitti opetuslapsilleen heidän huonoa muistiaan: ’Ettekö te muista, mitä tapahtui viidelle leivälle ja kahdelle kalalle? Onko teidän sydämenne paatunut?’
Jumala ei kuitenkaan unohda ihmistä, jonka kanssa hän on solminut liiton. Vaikka me olemme tehneet syntiä, niin kuitenkin Jumala muistaa liiton, jonka hän on meidän kanssamme tehnyt. Jakeissa Hes. 16:59–60 sanotaan, että pelastuksen päivänä me muistamme syntimme, mutta Jumala muistaa liiton, jonka hän on solminut meidän kanssamme. Jokaista ihmistä kehotetaan tulemaan tämän liiton jäseneksi. Ottakaa sovitus ja pelastus vastaan. Jokaista, joka on sen liiton jäsen, muistutetaan, että Jumala, joka on kyseisen liiton vahvempi osapuoli, ei riko solmimaansa liittoa. Hän muistaa liittonsa. Jos kuulet torven toitotuksen, niin muista mitä Herra on puolestasi tehnyt. Raamattu kuvaa ihmisen ja Jumalan liittoa monilla tavoin: mies ja nainen, isä ja poika, paimen ja lammas, savenvalaja ja savi jne. Näissä kaikissa vertauskuvissa on yksi yhteinen piirre. Jumala on aina liiton vahvempi osapuoli.
Vaikka mies hylkäisi vaimonsa, ja vaikka äiti hylkäisi sylilapsensa, niin Jumala ei hylkää omaansa. Hän muistaa liiton, ja tästä liitosta meillä on kuin sinettinä kihlasormus sormessa, Pyhä Henki pelastuksen sinettinä sydämessä. Tuo Henki vakuuttaa meille kaikissa tilanteissa, että olemme (edelleen) Jumalan lapsia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)