Israelissa odotetaan sadetta. Täällä ei ole kunnolla satanut sitten helmikuun. Galilean järven pinta on laskenut noin 5 metriä. Viimeiseen viiteen vuoteen sademäärä ei ole yltänyt edes keskiarvoon, joten täällä alkaa olla kuivat paikat. Ei ole yllättävää, että VT:ssa ja Israelin juutalaisuudessa on ”rain maker” –profeettoja kuten Elia ja sitten Jeesusta 100 vuotta aiemmin vaikuttanut galilealainen Honi (”the circle drawer”). Honi oli hurskas mies, joka lapsen lailla luotti Jumalaan. Kerran kun oli oikein kuivaa, hän sanoi piirtävänsä maahan ympyrän eikä poistuisi siitä ennen kuin Jumala lähettäisi maalle sateen. Hän rukoili hetken, ja sitten alkoi sataa. Sade oli liian kovaa. Honi pyysi, rukouksessa, jos vähän vähemmän. Sitten satoi vähän, Honi sanoi, ei ihan näin vähän. Tämän säätelyn jälkeen satoi juuri sopivasti. Papit raivostuivat kummalliselle taivaan käskijälle, mutta sade tuli ja kaikki hyvin.
Israelin maalle on ominaista juuri se, että se on täysin sateiden varassa. Pohjoisessa on suuri vuori, Hermon, joka nousee Israelin rajojen ulkopuolella yli 2500 m korkeuteen. Tuo Hermonin vuoristo on maan tärkein ekologinen rikkaus. Talvella Hermonilla voi lasketella, mutta sen merkittävin anti ei ole hupi vaan vesi. Hermonilta vuotaa vuosittain noin 500 miljoonaa kuutiota vettä Jordanin jokeen. Tämän vuoksi Galilea, se alue, jolla Jeesus eli ja vaikutti, oli parhaillaan kuin maanpäällinen paratiisi.
Ps. 42:7-8
Kun masennus valtaa mieleni,
minä ajattelen sinua
täällä Jordanin lähteillä ja Hermonilla,
Misearinvuorella.
Syvyys huutaa syvyydelle,
kun sinun koskesi pauhaavat --
kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
ovat vyöryneet ylitseni.
5. Moos. 11:10-12 kuvaa Israelin vesitilannetta:
”Sillä se maa, jota sinä menet omaksesi ottamaan, ei ole niin kuin Egyptin maa, josta te olette lähteneet ja jota sinä, siemenesi siihen kylvettyäsi, jalalla polkien kastelit niin kuin vihannestarhaa.
11 Vaan se maa, jota te menette omaksenne ottamaan, on maa, jossa on vuoria ja laaksoja ja joka juo vettä taivaan sateesta,
12 maa, josta Herra, sinun Jumalasi, pitää huolen ja jota Herran, sinun Jumalasi, silmät aina katsovat, vuoden alusta sen loppuun saakka.”
Jeesuksella oli luoja luottamus taivaan Isään, joka pitää lapsistaan huolen. ”Katsokaa kedon kukkia.. taivaan lintuja..” ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Älkää miettikö, mitä me syömme, juomme tai puemme päällemme. Totisesti – tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. ”Etsikää te ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.”
Joten, miten Israelissa pitäisi Jeesusta seuraten suhtautua vesipulaan? Jeesus opetti, että hänen Isänsä lapsien ei pidä murehtia edes elämän perustarpeista, kuten ruoasta, juomasta ja vaatteista. Ne annetaan kyllä. Luin juuri yhtä kirjaa, jossa tutkija Sean Freyne väittää Jeesuksen eläneen jonkinlaisilla ”sapatti- ja juhlavuosi-arvoilla ja asenteilla”. Tämä on todennäköistä, sillä Luuk 4 kertoo, kuinka Jeesus julisti missionsa alussa Nasaretin synagogassa:
”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvää sanomaa, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään vangitut vapauteen ja JULISTAMAAN HERRAN RIEMUVUOTTA.”
Riemuvuosi – Jubileum – tuli Mooseksen lain mukaan viettää joka 50. vuosi, ja joka 7. vuosi oli sapattivuosi. Silloin ei saanut tehdä töitä. Silloin luotettiin siihen, että Herra antaa kaiken mitä me tarvitsemme. Niin kuin paratiisissa kerran, Herra antaa ruoan, vaatteet, vaimon, ihmisarvon – kaiken mitä tarvitsemme. Sapattivuoteen ja riemuvuoteen liittyen 3 Moos. 25:19-21 sanoo, että ”maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. Te ehkä kysytte: ”mitä me syömme joka seitsemäntenä vuotena, jos emme saa kylvää emmekä korjaa satoa?” Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli.”
Jeesuksen asenne voi tuntua todella kummalliselta, mutta juhlavuosi vaatii ihmistä luottamaan taivaan Isään. Varmasti tuo Jeesuksen kyky luottaa taivaan Isän apuun ja huolenpitoon, on sellainen asia, jonka me suomalaiset kristityt osaamme aika huonosti. Ajattele, jos vaikka verovirrat eivät enää sadakaan meidän laariin. Israelin maa opettaa, että olemme koko ajan Jumalan armoilla. Emme ole kenenkään muun armoilla, kuin taivaan Isän.
Tässä vielä lopuksi Psalmin 65 sanat:
10 Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta,
sinä teet sen hedelmälliseksi.
Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä.
Sinä kasvatat sadon ihmisille,
pidät maasta huolen.
11 Sinä kastelet vaot,
tasoitat kynnetyn pellon,
pehmität sen sateilla
ja siunaat maan kasvun.
12 Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi.
Missä vaunusi kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta.
13 Autio aro viheriöi,
kukkulat verhoutuvat juhlapukuun.
14 Niityt ovat lammaslaumojen peitossa, laaksot lainehtivat viljaa. Koko maa riemuitsee ja laulaa.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
lauantai 23. lokakuuta 2010
torstai 21. lokakuuta 2010
Homo-keskustelu
Pakko laittaa ihan lyhyt kommentti tähän viimeaikojen homo-keskusteluun. Minua tässä on eniten ihmetyttänyt, miten mediassa, yhteiskunnassa ja kirkossa on hyökätty Päiviä vastaan - ilman asiallisia syitä. Pasi on kirjoittanut aiheesta tosi hyvän blogin, joka löytyy tästä. Jos katsotte lähetyksen uudestaan, huomaatte, että Päivi ei sanonut mitään sinänsä uutta ja kummallista. Hän pitäytyi sillä kannalla, jota olemme nyt viimeiset 2000 vuotta kannattaneet. Hän puolusti sitä avioliittokäsitystä, jolle Jeesus Kristus sanoi aamen.
Tämä viime aikojen "keskusteluilmapiiri" on ollut kaikkea muuta kuin vapaata ja sivistynyttä. Arkkipiispaa myöten en toivottu, että kirkon moninaisempi ääni olisi tullut ohjelmassa esille. Ensinnäkin kirkon virallista kantaa ohjelmassa edusti piispa Repo - ei Räsänen. Minkä ihmeen takia kaikki ovat Räsäsen kimpussa? Eikö Revon kanta mielyttänyt? Pitääkö palaute tulkita siten, että ne, jotka kannattavat perinteistä kristillistä avioliittoa, olkoot hiljaa, ja ne, jotka edustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, saavat tuoda kantansa julki? Miten kirkon viralliset edustajat voivat puhua moniäänisestä kirkosta, jos konservatiivisen kannan edustajia hiillostetaan ja käsketään pitäämään päänsä kiinni? Harmittaa ja ihmetyttää ihan oikeasti näin kummallinen keskustelukulttuuri.
Mielestäni Räsänen, Repo ja Turunen puhuivat ohjelmassa asiaa.
Tämä viime aikojen "keskusteluilmapiiri" on ollut kaikkea muuta kuin vapaata ja sivistynyttä. Arkkipiispaa myöten en toivottu, että kirkon moninaisempi ääni olisi tullut ohjelmassa esille. Ensinnäkin kirkon virallista kantaa ohjelmassa edusti piispa Repo - ei Räsänen. Minkä ihmeen takia kaikki ovat Räsäsen kimpussa? Eikö Revon kanta mielyttänyt? Pitääkö palaute tulkita siten, että ne, jotka kannattavat perinteistä kristillistä avioliittoa, olkoot hiljaa, ja ne, jotka edustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, saavat tuoda kantansa julki? Miten kirkon viralliset edustajat voivat puhua moniäänisestä kirkosta, jos konservatiivisen kannan edustajia hiillostetaan ja käsketään pitäämään päänsä kiinni? Harmittaa ja ihmetyttää ihan oikeasti näin kummallinen keskustelukulttuuri.
Mielestäni Räsänen, Repo ja Turunen puhuivat ohjelmassa asiaa.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Miksi ihmeessä yksi kaupunki voi olla niin kuuluisa?
On se kumma, kun ajattelin alkujaan kirjoittavani täältä paljon kuulumisia koto-Suomeen, mutta kuitenkin, kirjoitan tänne tosi harvoin. Kyse ei ole siitä, että ei olisi mitään kerrottavaa, vaan siitä, että aikaa on niin vähän. Aika on rahaa, mutta ennenkaikkea, aika on elämää, ja ajan tappaminen on murhaamista, niin kuin Heschel totesi. On sekin kumma, että nykyään niin moni kärsii liiasta vapaa-ajasta. Aikaa tuntuu olevan liikaa. Sille ei keksitä käyttöä eikä omalle elämälle merkitystä. Sitten apuun haetaan viihde kuluttamaan luppoaikaa. Murhaamista?
Päiviini täällä Jerusalemissa kuuluu kirjastossa lukemista, kampuksella hengailua, falafelien syöntiä, heprean, arkeologian ja toisen temppelin ajan kirjallisuuden opiskelua, ja tietty väittärin pakertamista. Ei liene varmaan syytä todeta, että viihdyn/-mme loistavasti.
Käyn nyt syyskauden luentokurssilla, jonka pitää Gabriel Barkay. Aiheena on Jerusalemin arkeologia ja historia ensimmäisen temppelin ajoilta. Ensimmäisellä tunnilla mietimme, minkä ihmeen vuoksi Jerusalem on maailman tunnetuin kaupunki. Miksi sillä on sellainen maine, että kaikki tuntevat sen. Jopa pikkulapset Turussa tietävät Jerusalemin, angolalaiset eivät aina tiedä, mikä on heidän naapurikylänsä nimi, mutta jokainen on kuullut Jerusalemista. He eivät välttämättä oikein tiedä, missä päin maata tai taivasta se on, mutta nimi on tuttu ja ladattu arvokkuudella.
Maantiede tai luonnonvarat eivät selitä Jerusalemin roolia historiassa. Jerusalem on autiomaan vieressä, keskellä kuivaa maata. Kaupungin läpi ei virtaa isoa jokea, kaupungilla ei ole mahtavaa satamaa, eikä arvokkaita jalokivikaivoksia. Jerusalemissa ei ole öljyä. Maailmassa on paljon suotuisampia paikkoja merkittäville kaupungeille. Mutta mikään maailman keskus ei ole ladattu sellaisilla uskomuksilla ja tunteilla kuin Jerusalem. Edes turkulaiset, vaikka niin kaupunkiaan rakastavatkin, eivät häissään riko lasia muistaakseen Turun paloa, Turun, joka kukoistuksensa päivinä oli Suomen pääkaupunki ja sivistyksen kehto. Italian katolilaiset eivät kolmesti päivässä rukoile kasvot kohti Rooman Vatikaania. Pariisilaiset eivät runoissaan toistele kaikissa juhlissaan ”Pariisi, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima.” Mutta, Jerusalem, on käsittämättömien toiveiden kohde. Miksi?!
Vastaus liittyy kaupungin raamatulliseen historiaan. Ensinnäkin Daavid teki siitä pääkaupnkinsa 3000 vuotta sitten. Tämän jälkeen, 700-luvulla eKr., kaupunki kasvatti mainettaan. Tämä suuren maineen synty sai opettajamme mukaan lujasti pontta siitä, että 760-luvulla eKr. Juudan ja Jordanin alueella oli suuri 7-8 richterin maajäristys. Geologit ovat havainneet maanjäristyken tuhoisaa jälkeä monissa kylissä ja kaupungeissa Juudean ja Jordanin alueilla, ks. wikipedia ja tieteelliset julkaisut. Tästä maanjäristyksestä on jäänyt VT:n pari mainintaa: Aam. 1:1 ”Aamos oli Tekoan seudun karjankasvattajia. Tämän sanoman Israelista hän sai kaksi vuotta ennen maanjäristystä.” Sakarian kirjan luvussa 14:5 muistetaan, kuinka ihmiset pakenivat maanjäristyksen aikana turvaan Jerusalemiin ja temppeliin, samalla tavalla turvapaikka löytyisi lopunaikana tuosta kaupungista. ”Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana (760-luvulla). Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.”
Ihmeellistä oli, että monien Juudean kaupunkien tuhoutuessa tai saadessa kovia vahinkoja, Jerusalem ja sen temppeli säilyivät pystyssä. Tästä sai alkunsa ajatus, että Jerusalem on jotenkin Jumalan suojeluksessa – Jumala on asettanut nimensä asumaan sen temppeliin, 1. Kun. 8. Edes luonnonmullistukset eivät voi horjuttaa Daavidin kaupunkia. Vuonna 721 Assyrian armeija tuhosi Israelin (pohjoisvaltakunnan) ja sen pääkaupungin, Samarian. Israelilaiset vietiin maanpakolaisuuteen, 2. Kun. 17-18. Vuonna 701 Assyria lähti valloittamaan Juudeaa. Assyrialaiset saivatkin valloitettua, omien lähteidensä mukaan, 46 muurilla varustettua kaupunkia Juudeassa, mutta voittokulku tyssähti Jerusalemiin, Jes. 36-39/2. Kun. 18-19. Ihmeellisellä tavalla, Jumalan avulla, suuri maailmanvalta – koko maailman valtias, joutui poistumaan Jerusalemin luota, ja Siion pysyi koskemattomana.
Jes. 1:7-8 kuvaa Jerusalemin tilannetta osuvasti.
”Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolaiva, kuin saarrettu kaupunki.”
Näiden ihmeiden seurauksena, kun luonnonvoimat eikä maailman suurin sotakoneisto voinut tuhota Jerusalemia, syntyi uskomus voittamattomasta kaupungista, jota itse maailman luoja ja kuninkaiden kuningas suojeli. Reilu sata vuotta Assyrian valloitusyrityksen jälkeen, nousi uusi maailman valloittaja, Babylon. Juudalaiset ja Jerusalemilaiset näyttävät nojanneen uskomuksiin ikuisesta ja voittamattomasta kaupungista. Jeremia, tuon ajan suuri profeetta, kertoo kaupungin papiston elävän väärässä luottamuksessa. ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ”Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.” Jer. 7:4.
Tämä Jeremian jae kertoo jo paljon Jerusalemiin liitetyistä uskomuksista. Jeremian sanomana oli, että Jumala suojelee kaupunkia, mutta vain jos kansa noudattaa lakia ja oikeutta, elää teologisesti, moraalisesti, rituaalisesti ja eettisesti oikein.
Ennen kuolemaansa, kun Jeesus kävi temppelissä, hän kaatoi pöytiä ja lainasi Jeremiaa: ”te olette tehneet minun Isäni huoneesta rosvojen luolan”. Rosvojen luola on pakopaikka, jonne rikolliset pakenevat vastuutaan tehtyään laittomuuksia.
Tämä psalmi 48 kuvaa hyvin Jerusalemin asemaa vuoden 701 eKr. jälkeen.
Siion on Jumalan kaupunki
1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.
5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)
10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.
Päiviini täällä Jerusalemissa kuuluu kirjastossa lukemista, kampuksella hengailua, falafelien syöntiä, heprean, arkeologian ja toisen temppelin ajan kirjallisuuden opiskelua, ja tietty väittärin pakertamista. Ei liene varmaan syytä todeta, että viihdyn/-mme loistavasti.
Käyn nyt syyskauden luentokurssilla, jonka pitää Gabriel Barkay. Aiheena on Jerusalemin arkeologia ja historia ensimmäisen temppelin ajoilta. Ensimmäisellä tunnilla mietimme, minkä ihmeen vuoksi Jerusalem on maailman tunnetuin kaupunki. Miksi sillä on sellainen maine, että kaikki tuntevat sen. Jopa pikkulapset Turussa tietävät Jerusalemin, angolalaiset eivät aina tiedä, mikä on heidän naapurikylänsä nimi, mutta jokainen on kuullut Jerusalemista. He eivät välttämättä oikein tiedä, missä päin maata tai taivasta se on, mutta nimi on tuttu ja ladattu arvokkuudella.
Maantiede tai luonnonvarat eivät selitä Jerusalemin roolia historiassa. Jerusalem on autiomaan vieressä, keskellä kuivaa maata. Kaupungin läpi ei virtaa isoa jokea, kaupungilla ei ole mahtavaa satamaa, eikä arvokkaita jalokivikaivoksia. Jerusalemissa ei ole öljyä. Maailmassa on paljon suotuisampia paikkoja merkittäville kaupungeille. Mutta mikään maailman keskus ei ole ladattu sellaisilla uskomuksilla ja tunteilla kuin Jerusalem. Edes turkulaiset, vaikka niin kaupunkiaan rakastavatkin, eivät häissään riko lasia muistaakseen Turun paloa, Turun, joka kukoistuksensa päivinä oli Suomen pääkaupunki ja sivistyksen kehto. Italian katolilaiset eivät kolmesti päivässä rukoile kasvot kohti Rooman Vatikaania. Pariisilaiset eivät runoissaan toistele kaikissa juhlissaan ”Pariisi, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima.” Mutta, Jerusalem, on käsittämättömien toiveiden kohde. Miksi?!
Vastaus liittyy kaupungin raamatulliseen historiaan. Ensinnäkin Daavid teki siitä pääkaupnkinsa 3000 vuotta sitten. Tämän jälkeen, 700-luvulla eKr., kaupunki kasvatti mainettaan. Tämä suuren maineen synty sai opettajamme mukaan lujasti pontta siitä, että 760-luvulla eKr. Juudan ja Jordanin alueella oli suuri 7-8 richterin maajäristys. Geologit ovat havainneet maanjäristyken tuhoisaa jälkeä monissa kylissä ja kaupungeissa Juudean ja Jordanin alueilla, ks. wikipedia ja tieteelliset julkaisut. Tästä maanjäristyksestä on jäänyt VT:n pari mainintaa: Aam. 1:1 ”Aamos oli Tekoan seudun karjankasvattajia. Tämän sanoman Israelista hän sai kaksi vuotta ennen maanjäristystä.” Sakarian kirjan luvussa 14:5 muistetaan, kuinka ihmiset pakenivat maanjäristyksen aikana turvaan Jerusalemiin ja temppeliin, samalla tavalla turvapaikka löytyisi lopunaikana tuosta kaupungista. ”Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana (760-luvulla). Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.”
Ihmeellistä oli, että monien Juudean kaupunkien tuhoutuessa tai saadessa kovia vahinkoja, Jerusalem ja sen temppeli säilyivät pystyssä. Tästä sai alkunsa ajatus, että Jerusalem on jotenkin Jumalan suojeluksessa – Jumala on asettanut nimensä asumaan sen temppeliin, 1. Kun. 8. Edes luonnonmullistukset eivät voi horjuttaa Daavidin kaupunkia. Vuonna 721 Assyrian armeija tuhosi Israelin (pohjoisvaltakunnan) ja sen pääkaupungin, Samarian. Israelilaiset vietiin maanpakolaisuuteen, 2. Kun. 17-18. Vuonna 701 Assyria lähti valloittamaan Juudeaa. Assyrialaiset saivatkin valloitettua, omien lähteidensä mukaan, 46 muurilla varustettua kaupunkia Juudeassa, mutta voittokulku tyssähti Jerusalemiin, Jes. 36-39/2. Kun. 18-19. Ihmeellisellä tavalla, Jumalan avulla, suuri maailmanvalta – koko maailman valtias, joutui poistumaan Jerusalemin luota, ja Siion pysyi koskemattomana.
Jes. 1:7-8 kuvaa Jerusalemin tilannetta osuvasti.
”Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolaiva, kuin saarrettu kaupunki.”
Näiden ihmeiden seurauksena, kun luonnonvoimat eikä maailman suurin sotakoneisto voinut tuhota Jerusalemia, syntyi uskomus voittamattomasta kaupungista, jota itse maailman luoja ja kuninkaiden kuningas suojeli. Reilu sata vuotta Assyrian valloitusyrityksen jälkeen, nousi uusi maailman valloittaja, Babylon. Juudalaiset ja Jerusalemilaiset näyttävät nojanneen uskomuksiin ikuisesta ja voittamattomasta kaupungista. Jeremia, tuon ajan suuri profeetta, kertoo kaupungin papiston elävän väärässä luottamuksessa. ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ”Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.” Jer. 7:4.
Tämä Jeremian jae kertoo jo paljon Jerusalemiin liitetyistä uskomuksista. Jeremian sanomana oli, että Jumala suojelee kaupunkia, mutta vain jos kansa noudattaa lakia ja oikeutta, elää teologisesti, moraalisesti, rituaalisesti ja eettisesti oikein.
Ennen kuolemaansa, kun Jeesus kävi temppelissä, hän kaatoi pöytiä ja lainasi Jeremiaa: ”te olette tehneet minun Isäni huoneesta rosvojen luolan”. Rosvojen luola on pakopaikka, jonne rikolliset pakenevat vastuutaan tehtyään laittomuuksia.
Tämä psalmi 48 kuvaa hyvin Jerusalemin asemaa vuoden 701 eKr. jälkeen.
Siion on Jumalan kaupunki
1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.
5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)
10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Kansan tuomarit
Luin tänään Tuomarien kirjan. Mielestäni se on kirja, josta löytyy selkeä ja ajankohtainen sanoma tämän päivän ihmisille, ja ehkäpä juuri kansoille – kysehän on kirjasta, joka kertoo kansan historiasta. Jumala johti tuon kansan historiaa nostamalla sille tuomareita, kuten Simson, Jefta, Gideon ja Deborah. Kirja siis kertoo kansasta, mutta kansan historiassa yksilöillä on ratkaiseva merkitys. Tuomareita voi lukea keskittymällä yksittäisiin ihmisiin, tuomareihin, tai/ja sitä voi lukea katsomalla koko kansan historiaa. Myös meidän moderniin historiaamme ovat vaikuttaneet yksilöt: Kivi, Runeberg, Sibelius, Mannerheim, Kekkonen, Ollila jne. Hengellisellä kentällä Suomea ovat muokanneet Malmberg, Ruotsalainen, Laestadius, Juva jne.
Tuomarien kirjassa minua puhutteli tällä lukukerralla se pessimistinen historian kuvaus, joka kirjasta paljastuu. Kirjassa toistuu toteamus, jonka mukaan ”siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta ja kukin toimi niin kuin itse hyväksi näki”, 17:6; 18:1; 19:1; 21:25. Tämä lause tuo mieleen meidän aikamme moraaliset kaneetit: ”It’s all right if it feels good”, ”I did it my way.” Tämä ajatus on sanottu selvästi jakeessa Hab.1:7, “Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä.” Tuo kansa on, kuten Nietzsche sanoisi ”vapaa orjamoraalista” eli juutalais-kristillisestä auktoriteetista ja laista.
Oman tulkintani mukaan Tuomarien kirjan luvussa 2 oleva jumalallinen kohtaaminen luo koko kirjan synkälle historialle pohjan ja toivon. Niin kuin Mooses oli kohdannut Herran orjantappurapensaassa, niin samaan tapaan Herran enkeli ilmestyi israelilaisille Gilgalissa. ”Minä vein teidän pois Egyptistä ja toin teidät maahan, jonka esi-isillenne vannomallani valalla lupaisin teille. Minä sanoin: EN MILLOINKAAN RIKO LIITTOA, JONKA OLEN TEHNYT KANSSANNE.” Tuom. 2:1-2 Tässä on koko kansan historian toivo. Kansa rikkoo liiton jatkuvasti. Jo samassa luvussa, kun Joosua ja kansanvanhimmat olivat kuolleet, todetaan, että uusi sukupolvi oli täysin vieraantunut isiensä ja äitiensä suhteesta Jumalaan. He ”eivät enää totelleet Herraa, eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt.. rikkoivat Herraa vastaan.. hylkäsivät Herran..” 2:10-12.
Välillä Jumala nosti kansalle tuomarin, mutta silti kansa kulki omia teitään. Kirjan loppuluvuissa kansa ajautuu täysin rappiolle. Juudan Betlehemissä paikallinen roistojoukko raiskaa ja kiduttaa kuoliaaksi kaupungissa vierailleen naisen, Tuom. 19. Tämä kaamea teko herättää kansan: ei näin saa tehdä! Syntiä lähdetään kostamaan sisällissodalla, Tuom. 20. ”Kukin eli niin kuin itse parhaakseen näki”, kansalla ei ollut moraalista kompassia. Tämä johti kaaokseen. Ainut toivo oli siinä Herran ilmestyksessä kirjan alussa: ”En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt kanssanne.” 2:1-2.
Vinkki:
Tänään Suomessa tarvitaan moraalisia esikuvia, torvia ja varoittajia – tuomareita. On sanottu, että ”uskonto, joka ei uskalla kaataa aikansa epäjumalankuvia, ei ole arvollinen puhumaan Jumalan nimessä.” Sen sijaan, että kirkonmiehet ja -naiset etsivät innokkaasti koko ajan yhteistä linjaa, meidän aikamme ihmiset ansaitsisivat voimakasta ja varoittavaa rakkauden ääntä: parannussaarnaa, tuomionjulistusta ja evankeliumia. Tämä tie, jolla jokainen kulkee, niin kuin parhaaksi näkee, johtaa tuhoon. Meidänkin toivomme kaikkien epäonnistumisiemme jälkeen, on siinä, ettei Herramme riko liittoaan, jonka on Golgatalla kansamme solminut.
Tuomarien kirjassa minua puhutteli tällä lukukerralla se pessimistinen historian kuvaus, joka kirjasta paljastuu. Kirjassa toistuu toteamus, jonka mukaan ”siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta ja kukin toimi niin kuin itse hyväksi näki”, 17:6; 18:1; 19:1; 21:25. Tämä lause tuo mieleen meidän aikamme moraaliset kaneetit: ”It’s all right if it feels good”, ”I did it my way.” Tämä ajatus on sanottu selvästi jakeessa Hab.1:7, “Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä.” Tuo kansa on, kuten Nietzsche sanoisi ”vapaa orjamoraalista” eli juutalais-kristillisestä auktoriteetista ja laista.
Oman tulkintani mukaan Tuomarien kirjan luvussa 2 oleva jumalallinen kohtaaminen luo koko kirjan synkälle historialle pohjan ja toivon. Niin kuin Mooses oli kohdannut Herran orjantappurapensaassa, niin samaan tapaan Herran enkeli ilmestyi israelilaisille Gilgalissa. ”Minä vein teidän pois Egyptistä ja toin teidät maahan, jonka esi-isillenne vannomallani valalla lupaisin teille. Minä sanoin: EN MILLOINKAAN RIKO LIITTOA, JONKA OLEN TEHNYT KANSSANNE.” Tuom. 2:1-2 Tässä on koko kansan historian toivo. Kansa rikkoo liiton jatkuvasti. Jo samassa luvussa, kun Joosua ja kansanvanhimmat olivat kuolleet, todetaan, että uusi sukupolvi oli täysin vieraantunut isiensä ja äitiensä suhteesta Jumalaan. He ”eivät enää totelleet Herraa, eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt.. rikkoivat Herraa vastaan.. hylkäsivät Herran..” 2:10-12.
Välillä Jumala nosti kansalle tuomarin, mutta silti kansa kulki omia teitään. Kirjan loppuluvuissa kansa ajautuu täysin rappiolle. Juudan Betlehemissä paikallinen roistojoukko raiskaa ja kiduttaa kuoliaaksi kaupungissa vierailleen naisen, Tuom. 19. Tämä kaamea teko herättää kansan: ei näin saa tehdä! Syntiä lähdetään kostamaan sisällissodalla, Tuom. 20. ”Kukin eli niin kuin itse parhaakseen näki”, kansalla ei ollut moraalista kompassia. Tämä johti kaaokseen. Ainut toivo oli siinä Herran ilmestyksessä kirjan alussa: ”En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt kanssanne.” 2:1-2.
Vinkki:
Tänään Suomessa tarvitaan moraalisia esikuvia, torvia ja varoittajia – tuomareita. On sanottu, että ”uskonto, joka ei uskalla kaataa aikansa epäjumalankuvia, ei ole arvollinen puhumaan Jumalan nimessä.” Sen sijaan, että kirkonmiehet ja -naiset etsivät innokkaasti koko ajan yhteistä linjaa, meidän aikamme ihmiset ansaitsisivat voimakasta ja varoittavaa rakkauden ääntä: parannussaarnaa, tuomionjulistusta ja evankeliumia. Tämä tie, jolla jokainen kulkee, niin kuin parhaaksi näkee, johtaa tuhoon. Meidänkin toivomme kaikkien epäonnistumisiemme jälkeen, on siinä, ettei Herramme riko liittoaan, jonka on Golgatalla kansamme solminut.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Yksi valtio
En ole viime aikoina ehtinyt kirjoitella juuri mitään tähän blogiin – meillä on kotona netti rikki, ja muutenkin on kiireistä opiskelun kanssa. Sukkot on tältä vuodelta ohi ja ihmiset purkavat majojaan. Sukkot, heikkorakenteinen lehtimaja, jossa juutalaiset asustelevat viikon verran kerran vuodessa, tuo mieleen sen, että elämä on hauras ja heikko. Olen vain tuulenhenkäys, joka kohta katoaa, kuin kukka, joka hetken kukoistaa ja sitten lakaistuu. Turhuutta kaikki, sanoi saarnaaja. Sukkot kertoo meille nykyihmisille siitä, että ihmisen paras paikka tässä maailmassa on Jumalan varjelevan läsnäolon alla. Luonnonmullistukset vievät kodit, talot ja työpaikat miljoonilta. Monet joutuvat elämään telttaleireillä pakolaisina. Maailma autioituu, vesipula lisääntyy. Missä voin pitää suojaa, kun myrsky nousee?
Kävin viime viikolla Jerusalemissa Vainojen museossa – Yad Vashemissa. Siellä oli puhutteleva taideteos museon puistossa. Taiteilija oli pystyttänyt junaraiteet, jotka menivät siltaa pitkin. Silta loppui jyrkänteelle ja metsään. Jyrkänteen reunalla oli karjankuljetusvaunu, joilla Holokaustin aikana kuljetettiin juutalaisia kaasukammioon. Kaiteessa oli hepreaksi teksti: ”Hei Adam, kirjoitan sinulle kirjeen mustekynällä. Olen Eeva. Jos olet nähnyt Kainin, sano hänelle, että minä”
Tuo ”tekstari” tuo mieleen monta asiaa: minne juna menee? Kuka siellä on? Etsiikö kukaan näitä kadotettuja? Eevan visti loppui kesken. Hän tiesi ehkä jotain niin kauheaa, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Aina on äiti – Eeva, jolla on huolestuneita kysymyksiä pojistaan. Aina on tämä ”ihmiskunnan äiti”, jonka kirje kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Kuinka reagoimme tähän tietoon? ”Olenko minä veljeni vartija?” Mitä äiti tästä sanoisi? Toisen maailmansodan aikana ihmisillä oli tarpeeksi tietoa, mutta harva uskalsi nostaa äänensä vainottujen veljien puolesta. Saksan kirkko mukautui peloissaan valtion ideologiaan, ja vain harvat uskalsivat ottaa Jeesuksen seuraamisen tosissaan tuona vaikeana aikana.
Israel on tänään vauras, moderni ja demokraattinen oikeusvaltio. Sen yllä on kuitenkin vakavia uhkia. Iranin Mahmoud Ahmadinejad, joka puheissaan toivoo, että 'laiton sionistinen hallinto' tuhottaisiin, ja että juutalaiset hävitettäisiin, pyrkii saamaan Lähi-idässä johtajan aseman. Ahmadinejad on sanonut, että Iran ei tule ikinä hyväksymään Israelin olemassaoloa. Tämä mies pyrkii saamaan johtajan aseman Lähi-idässä. Iranilla on ydinase kehitteillä.
Samoin tällä hetkellä puhutaan rauhanneuvotteluissa, että Israel jaettaisiin kahtia, kahdeksi valtioksi. Todellisuudessa viime vuosien kokemukset maan luovuttamisesta eivät ole tuonneet juutalaisten ja palestiinalaisten välille rauhaa. Gaza luovutettiin. Nyt Gaza on aivan sekaisin Hamasin hallinnon käsissä. Jos Samaria (ns. Länsiranta) ja Galilea luovutettaisiin, niistä muodostuisi sillanpääasemia, joista Israelin viholliset voisivat hyökätä ja ampua rakettejaan ja pommejaan Israelin puolelle. En usko kahden valtion malliin, jos halutaan rauhaa. Israel elää vaikeassa tilanteessa. Jos juutalaisella kansalla ei ole kansallista kotiaan Israelissa, niin missä sitten?
Jokin aika sitten tehtin kyselytutkimus Israelin juutalaisten näkemyksistä omasta asemastaan maailmassa. Kyselyn mukaan heistä 56 % uskoo 'koko maailman' olevan heitä vastaan. 77 % uskoo, että tekipä Israel palestiinalaisasiassa mitä tahansa, maailma tulee suhtautumaan sen toimintaan hyvin kriittisesti. Näyttää siltä, että uhkakuvat – Iran – pitävät Israelin henkisessä Sukkassa. Ihminen on kuin kedonkukka, hetken se kukoistaa, sitten lakaistuu, mutta se, joka laittaa turvansa Herraan elää ikuisesti. Varmasti tämä Sukka-mentaliteetti on johtanut juutalaisia etsimään Vapahtajaa ja Messiasta. Joka kolmas jerusalemilainen on haredi eli hyvin uskonnollinen. Kun omat voimat ja ratkaisut ovat vähissä, kansa etsii pelastusta Häneltä, jolle tämä kansa on kuin silmäterä.
Lopulta, Israel, Suomi, Turkki tai Ruotsi - kaikilla on uhat ilmassa, joka paikassa on syytä pysyä henkisessä Sukkassa. Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ei omaisuus, eivät aseet, eivät ihmissuhteet, ei hyvä maine, ei mikään muu, eikä kukaan muu kuin Kristus voi meitä auttaa. Sukkot tai ei, seurakunnan missio on nostaa ”maailman valo” korkealle, ja antaa ”elämän vesien” virrata janoisille. Ymmärrä äidin viesti ja kanna vastuusi.
Kävin viime viikolla Jerusalemissa Vainojen museossa – Yad Vashemissa. Siellä oli puhutteleva taideteos museon puistossa. Taiteilija oli pystyttänyt junaraiteet, jotka menivät siltaa pitkin. Silta loppui jyrkänteelle ja metsään. Jyrkänteen reunalla oli karjankuljetusvaunu, joilla Holokaustin aikana kuljetettiin juutalaisia kaasukammioon. Kaiteessa oli hepreaksi teksti: ”Hei Adam, kirjoitan sinulle kirjeen mustekynällä. Olen Eeva. Jos olet nähnyt Kainin, sano hänelle, että minä”
Tuo ”tekstari” tuo mieleen monta asiaa: minne juna menee? Kuka siellä on? Etsiikö kukaan näitä kadotettuja? Eevan visti loppui kesken. Hän tiesi ehkä jotain niin kauheaa, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Aina on äiti – Eeva, jolla on huolestuneita kysymyksiä pojistaan. Aina on tämä ”ihmiskunnan äiti”, jonka kirje kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Kuinka reagoimme tähän tietoon? ”Olenko minä veljeni vartija?” Mitä äiti tästä sanoisi? Toisen maailmansodan aikana ihmisillä oli tarpeeksi tietoa, mutta harva uskalsi nostaa äänensä vainottujen veljien puolesta. Saksan kirkko mukautui peloissaan valtion ideologiaan, ja vain harvat uskalsivat ottaa Jeesuksen seuraamisen tosissaan tuona vaikeana aikana.
Israel on tänään vauras, moderni ja demokraattinen oikeusvaltio. Sen yllä on kuitenkin vakavia uhkia. Iranin Mahmoud Ahmadinejad, joka puheissaan toivoo, että 'laiton sionistinen hallinto' tuhottaisiin, ja että juutalaiset hävitettäisiin, pyrkii saamaan Lähi-idässä johtajan aseman. Ahmadinejad on sanonut, että Iran ei tule ikinä hyväksymään Israelin olemassaoloa. Tämä mies pyrkii saamaan johtajan aseman Lähi-idässä. Iranilla on ydinase kehitteillä.
Samoin tällä hetkellä puhutaan rauhanneuvotteluissa, että Israel jaettaisiin kahtia, kahdeksi valtioksi. Todellisuudessa viime vuosien kokemukset maan luovuttamisesta eivät ole tuonneet juutalaisten ja palestiinalaisten välille rauhaa. Gaza luovutettiin. Nyt Gaza on aivan sekaisin Hamasin hallinnon käsissä. Jos Samaria (ns. Länsiranta) ja Galilea luovutettaisiin, niistä muodostuisi sillanpääasemia, joista Israelin viholliset voisivat hyökätä ja ampua rakettejaan ja pommejaan Israelin puolelle. En usko kahden valtion malliin, jos halutaan rauhaa. Israel elää vaikeassa tilanteessa. Jos juutalaisella kansalla ei ole kansallista kotiaan Israelissa, niin missä sitten?
Jokin aika sitten tehtin kyselytutkimus Israelin juutalaisten näkemyksistä omasta asemastaan maailmassa. Kyselyn mukaan heistä 56 % uskoo 'koko maailman' olevan heitä vastaan. 77 % uskoo, että tekipä Israel palestiinalaisasiassa mitä tahansa, maailma tulee suhtautumaan sen toimintaan hyvin kriittisesti. Näyttää siltä, että uhkakuvat – Iran – pitävät Israelin henkisessä Sukkassa. Ihminen on kuin kedonkukka, hetken se kukoistaa, sitten lakaistuu, mutta se, joka laittaa turvansa Herraan elää ikuisesti. Varmasti tämä Sukka-mentaliteetti on johtanut juutalaisia etsimään Vapahtajaa ja Messiasta. Joka kolmas jerusalemilainen on haredi eli hyvin uskonnollinen. Kun omat voimat ja ratkaisut ovat vähissä, kansa etsii pelastusta Häneltä, jolle tämä kansa on kuin silmäterä.
Lopulta, Israel, Suomi, Turkki tai Ruotsi - kaikilla on uhat ilmassa, joka paikassa on syytä pysyä henkisessä Sukkassa. Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ei omaisuus, eivät aseet, eivät ihmissuhteet, ei hyvä maine, ei mikään muu, eikä kukaan muu kuin Kristus voi meitä auttaa. Sukkot tai ei, seurakunnan missio on nostaa ”maailman valo” korkealle, ja antaa ”elämän vesien” virrata janoisille. Ymmärrä äidin viesti ja kanna vastuusi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)