1. Tess. 2:13-20
Paavalin aikana evankeliumi levisi koko maailmaan. Kaikki oli uutta, eikä seurakunnilla ollut tuttuja ja turvallisia rutiineja. Esikuvia tarvittiin. Paavali sanoo, että Tessalonikan seurakunta ”pitää esikuvanaan Juudassa” olevia seurakuntia. Molemmat joutuvat kokemaan vainoa, mutta molemmat luottavat Kristukseen. Apostolien tekojen luvussa 2 Jerusalemin seurakunta asetetaan kuin malliseurakunnaksi kaikille muille (Ap. t. 2:42-47). Paavali kirjoittaa, että myös Tessalonikan seurakunta toimii esikuvana. Heistä ”tuli esikuvia kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville”, 1:7-8.
Tuollainen kansainvälinen esikuvallisuus on aikamoinen kunniatehtävä! Tämä seurakunta oli yhtä aikaa kodikkaan lämmin paikallisseurakunta ja kuitenkin se oli osa suurta Kristuksen maailmanlaajuista kirkkoa. Sillä oli kansainvälinen merkitys. Varsinkin nyt globaalissa maailmassa seurakunnilla on kansainvälinen merkitys. Yli kansallisten rajojen olemme veljiä.
Minkälaista mallia sinun kotiseurakuntasi näyttää muille seurakunnille?
Millaista esikuvaa Afrikan monet seurakunnat näyttävät meille Pohjolan seurakunnille?
Tästä löydät ajatuksia herättävän blogin nykyisestä paavista, Benedictus XVI:sta, joka ihailee Luttheria.
perjantai 30. syyskuuta 2011
torstai 29. syyskuuta 2011
Yksinäisyys - inhimillinen tekijä kadoksissa
Meidän kulttuurimme on sairas ja sairauden nimi on yksinäisyys. Äskettäin Suomessa vieraillut neurologi Leonardo Emberti Gialloreti, sanoo juuri näin. Länsimaissa onnellisuuden ajatellaan olevan yhtä kuin vapautta, riippumattomuutta ja itsenäisyyttä. Kuitenkin kristinusko, joka on koko Lännen kulttuurin pohjalla, opettaa, että asia on päinvastoin. Onnellinen on riippuvainen, välittävä ja sellainen, joka kuuluu yhteisöön: perheeseen, seurakuntaan, sukuun jne.
Tämän viikon evankeliumiteksti (Joh. 5:1-15) on yksinäisyyden kannalta tosi osuva. Betesdan rampa mies oli yksinäinen. Hän makasi sairaiden, kuurojen, mykkien ja rampojen kanssa Betesdan altaan pylväiden varjossa. Hän odotti ihmettä, mutta vaikka ihme tapahtui ja enkeli astui altaaseen, niin se ei miestä vielä täysin auttanut. Hänen pelastuskertomuksestaan puuttui se ”inhimillinen tekijä”, ja tämän vuoksi hän ei parantunut. Hän oli ollut 38 vuotta sairautensa ja heikkoutensa kanssa yksin. Jeesus näki hänet ja tiesi, että hän oli kauan ollut sairautensa kanssa. Jeesus kysyi, ”tahdotko tulla terveeksi?” Tarkka käännös miehen vastauksesta kuuluu näin: ”Herra, minä en omaa ihmistä, joka veden liikkuessa heittäisi minut altaaseen”. Miehellä ei ollut vaimoa, äitiä, isää, siskoa, veljeä, ystävää tai omaishoitajaa, joka olisi häntä auttanut. ”Minulla ei ole ihmistä.” Vanhainkodeissa ja sairaalassa tuo miehen vastaus on monien kohdalla täyttä totta. Ihminen vanhentuu sairauksiensa kanssa liian usein yksin. Silloin olennainen kysymys on, onko sinulla joku, joka auttaa ja käy katsomassa.
Jeesus sanoi Betesdan sairaalle miehelle: ”nouse, ota vuoteesi ja mene”. Myös muissa kohdissa, kun Jeesus paransi halvaantuneen, hän käytti vastaavanlaista käskyä. Jakeessa Matt. 9:6 Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Gerasean riivatulle Jeesus sanoi, että ”mene kotiisi omaistesi luo…” Mark 5. Betesdan miehelle Jeesus ei kuitenkaan kerro, minne hänen pitäisi mennä. Hän vain sanoo ”mene”. Miehellä ei ollut kotia, omaisia, ystäviä tai tuttuja, joiden luo hän olisi voinut mennä.
Parannettu Betesdan mies, koditon, meni Herran kotiin eli temppeliin. Siellä me hänet seuraavaksi kohtaamme. Jeesus oli hävinnyt temppelin ihmisvilinään ja mies on juutalaisten tentattavana siitä, miten ja kuka hänet on parantanut. Tässä tilanteessa Joh. 5:14 ”Jeesus löysi miehen temppelissä”. Alkukielessä käytetään verbiä löytää: euriskoo. Nykykäännöksessä Jeesuksen kerrotaan Tavanneen miehen temppelissä. Jeesus kuitenkin Löysi miehen ja se tarkoittaa, että Jeesus oli etsinyt temppelin ihmisvilinästä tätä Betesdan miestä, jota kukaan ei ollut auttanut tai ilmeisesti kaivannut tai etsinyt 38 vuoteen. Se, että Jeesus etsii ihmistä, on kova arvonosoitus. Hän on tullut etsimään kadonneita. Jumala etsii häntä, josta muut eivät välitä, joissa muut eivät edes näe ihmisarvoa.
Miehen ensimmäinen vastaus ”minulla ei ole ihmistä” voidaan ehkä myös vapaasti tulkittuna ymmärtää luovasti siten, että mies ajatteli, että ”minulla ei ole ihmisarvoa”.
Tämän viikon evankeliumiteksti (Joh. 5:1-15) on yksinäisyyden kannalta tosi osuva. Betesdan rampa mies oli yksinäinen. Hän makasi sairaiden, kuurojen, mykkien ja rampojen kanssa Betesdan altaan pylväiden varjossa. Hän odotti ihmettä, mutta vaikka ihme tapahtui ja enkeli astui altaaseen, niin se ei miestä vielä täysin auttanut. Hänen pelastuskertomuksestaan puuttui se ”inhimillinen tekijä”, ja tämän vuoksi hän ei parantunut. Hän oli ollut 38 vuotta sairautensa ja heikkoutensa kanssa yksin. Jeesus näki hänet ja tiesi, että hän oli kauan ollut sairautensa kanssa. Jeesus kysyi, ”tahdotko tulla terveeksi?” Tarkka käännös miehen vastauksesta kuuluu näin: ”Herra, minä en omaa ihmistä, joka veden liikkuessa heittäisi minut altaaseen”. Miehellä ei ollut vaimoa, äitiä, isää, siskoa, veljeä, ystävää tai omaishoitajaa, joka olisi häntä auttanut. ”Minulla ei ole ihmistä.” Vanhainkodeissa ja sairaalassa tuo miehen vastaus on monien kohdalla täyttä totta. Ihminen vanhentuu sairauksiensa kanssa liian usein yksin. Silloin olennainen kysymys on, onko sinulla joku, joka auttaa ja käy katsomassa.
Jeesus sanoi Betesdan sairaalle miehelle: ”nouse, ota vuoteesi ja mene”. Myös muissa kohdissa, kun Jeesus paransi halvaantuneen, hän käytti vastaavanlaista käskyä. Jakeessa Matt. 9:6 Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Gerasean riivatulle Jeesus sanoi, että ”mene kotiisi omaistesi luo…” Mark 5. Betesdan miehelle Jeesus ei kuitenkaan kerro, minne hänen pitäisi mennä. Hän vain sanoo ”mene”. Miehellä ei ollut kotia, omaisia, ystäviä tai tuttuja, joiden luo hän olisi voinut mennä.
Parannettu Betesdan mies, koditon, meni Herran kotiin eli temppeliin. Siellä me hänet seuraavaksi kohtaamme. Jeesus oli hävinnyt temppelin ihmisvilinään ja mies on juutalaisten tentattavana siitä, miten ja kuka hänet on parantanut. Tässä tilanteessa Joh. 5:14 ”Jeesus löysi miehen temppelissä”. Alkukielessä käytetään verbiä löytää: euriskoo. Nykykäännöksessä Jeesuksen kerrotaan Tavanneen miehen temppelissä. Jeesus kuitenkin Löysi miehen ja se tarkoittaa, että Jeesus oli etsinyt temppelin ihmisvilinästä tätä Betesdan miestä, jota kukaan ei ollut auttanut tai ilmeisesti kaivannut tai etsinyt 38 vuoteen. Se, että Jeesus etsii ihmistä, on kova arvonosoitus. Hän on tullut etsimään kadonneita. Jumala etsii häntä, josta muut eivät välitä, joissa muut eivät edes näe ihmisarvoa.
Miehen ensimmäinen vastaus ”minulla ei ole ihmistä” voidaan ehkä myös vapaasti tulkittuna ymmärtää luovasti siten, että mies ajatteli, että ”minulla ei ole ihmisarvoa”.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Kuohuva Betesdan allas
Tällä viikolla kirkoissa on evankeliumitekstinä Joh. 5:1-15 eli kertomus siitä, kuinka Jeesus paransi pitkäaikaissairaan ja yksinäisen miehen Betesdan altaalla. Jeesuksen ollessa Jerusalemissa ”oli eräs juutalaisten juhla”. Jeesus kulki temppelin pohjoispuolella Betesdan altaan lähellä, jossa oli viisi pylväshallia. Betesdan suuren altaan reunoilla, pylväshallien varjossa makasi ”suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita.” Yhden näistä, liikuntakyvyttömän miehen Jeesus paransi sanallaan. Kertomus on monella tavalla koskettava ja puhutteleva, mutta kerron tässä nyt vain lyhyesti tästä Betesdan altaasta arkeologian näkökulmasta.
Arkeologit väittävät, että tuo kyseinen allas on löytynyt, samoin kuin niiden viiden pylväshallin rauniot. Tämä Betesdan arkeologinen kohde sijaitsee muinaisen temppelin pohjoispuolella, niin että itse temppelialueelle on ollut Betesdasta vain 50-100 metrin matka. Israelissa vuoden asuessamme kävimme tätäkin kohdetta ihmettelemässä. Sen vieressä on vanha kirkko. Viimeisimmässä BAR-lehdessä (Biblical Archaeology Review; 2011, Vol. 37) oli iso artikkeli tästä Betesdan altaasta. Artikkelin kirjoittaja, Urban C. Von Walde, on vakuuttunut, että Betesda, samoin kuin muinaisen temppelin eteläpuolella ollut Siloan allas, olivat molemmat aikoinaan puhdistautumisaltaita. Tuon ajan juutalaisille rituaalinen puhtaus oli äärimmäisen tärkeä asia. Heillä oli lukuisia puhdistautumisaltaita, joita on löytynyt ympäri Israelia: Masadasta, Qumranista, Kaanaasta, Gamlasta, Seforiksesta, Tiberiuksesta, Korasinilta, Herodiumilta jne… Puhdistumisallas eli miqveh-allas oli tarkoitettu juutalaisten puhdistautumista varten. Muinaisen temppelialueen läheltä on löytynyt kolme isoa puhdistusallasta: Betesda, Siloam ja temppelin eteläpuolen portaiden vieressä oleva puhdistautumisallas, joka on ilmeisesti ollut vain papistoa varten.
Kuvissa yksi monista temppelialueen lähellä olevista pienistä puhdistautumisaltaista. Keskikaide erottaa altaaseen menevät niistä, jotka nousevat altaasta pois. Altaaseen upottautuvat saastaiset, mutta sieltä nousevat puhtaat - altaan kautta mennään kuin "kuolemasta elämään", kuin "orjuudesta vapauteen".
Ainoastaan Johanneksen evankeliumissa mainitaan nämä Jerusalemin temppelin lähistöllä olevat vesialtaat. Jeesus paransi pitkäaikaissairaan Betesdan altaalla (Joh. 5) ja myöhemmin hän sanoi syntymästään sokealle miehelle: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy”, Joh. 9. Vaikuttaa siltä, että tuolla altaalla myös lukemattomat muut juutalaiset ovat peseytyneet uskonnollisista syistä. Siloan allas on sijainnut muutaman sadan metrin päässä temppelialueelta – sen eteläpuolella. Evankelista Johannes on ainoana evankelistana kertonut näistä altaista ja Jeesuksen ihmeistä niiden yhteydessä. Johanneksen kerronta valaisee hyvin sitä, kuinka tärkeitä nämä puhdistusaltaat olivat juutalaisille. Johannes on myös ainut evankelista joka kertoo, että Kaanaan häissä ”oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia”, Joh. 2:6. Nykyään tutkijat usein sanovat, että Johannes tuntee todella hyvin Jeesuksen aikaisen Jerusalemin. Ilman Johanneksen evankeliumia emme tietäisi näitä asioita Betesdan ja Siloan altaista. Nämä Johanneksen kertomat yksityiskohdat, joissa korostuu juutalaisten pesut ja rituaaliset puhtaussäädökset, kuvaavat tarkkaan ensimmäisen vuosisadan todellisuutta.
Viime aikoina johtavat Jerusalemin arkeologit kuten Eli Shukron ja Shimon Gibson ovat väittäneet, että Siloan ja Betesdan altaat ovat olleet ensimmäisellä vuosisadalla, eli Jeesuksen aikana, rituaalisia puhdistusaltaita. Näissä on käyty upottautumassa, jotta oltaisiin puhtaita astumaan Herran huoneeseen, temppeliin. Mistä voidaan päätellä, että nämä altaat ovat olleet puhdistusaltaita? Ensinnäkin Betesdan ja Siloan altaat ovat samantyyppisiä ja molemmat ovat aivan lähellä temppeliä, suurten pyhiinvaellusjoukkojen temppeli-reitillä. Näiden altaiden reunoina ei ollut seiniä, vaan koko reunan leveydeltä tasaisesti laskeutuvat portaat. Tällaiset leveät ja loivat portaat viittaavat siihen, että niitä pitkin isot ihmisjoukot ovat voineet laskeutua ja upottautua altaaseen.
Betesdan altaan vieressä on ollut toinen iso allas, ja ilmeisesti tämä allas on ollut Betesdan altaan täyttöallas. Sieltä on laskettu tuoretta ja elävää vettä, jolloin Betesdan vesi on alkanut ”kuohumaan”, Joh. 5:4. Betesdan sairailla oli uskomus, että kun vesi kuohuu, enkeli laskeutuu siihen ja se puhdistaa mistä tahansa sairaudesta.
Nämä kaksi allasta, Betesda ja Siloa, ovat suurimmat miqveh-altaat, mitä on Jerusalemista löytynyt. Suurten juutalaisten juhlien, kuten pääsiäisen, lehtimajajuhlien ja helluntain aikoina, satojatuhansia juutalaisia saapui Jerusalemin temppeliin. Ennen kuin he astuivat sisään, heidän piti olla rituaalisesti puhtaita. Tämän vuoksi he astuivat temppeliin puhdistusaltaiden kautta. Jerusalemista on löytynyt tuolta ajalta kymmeniä miqveh-altaita. Suurin osa on pieniä. Rikkaiden pappien asuinalueelta (Palatia Manson, yläkaupunki) on löytynyt omakotitalojen sisältä ”yksityis-miqvoja”, joissa papit ja ylipapit ovat puhdistautuneet Herran palvelusta varten. Johanneksen mainitsemat vesialtaat ja kiviastiat pesuja varten saattavat kuulostaa turhilta nykykristityn mielestä, mutta Jeesuksen aikaisille juutalaisille, jotka olivat pyhiinvaelluksella Jerusalemissa, ne olivat tosi olennaisia asioita. Todennäköisesti kaikki Galileasta tulleet pyhiinvaeltajat kävivät miqvessa puhdistautumassa ennen kuin astuivat Jerusalemin temppeliin.
Jakeiden Joh. 5:1-15 valossa voimme kuvitella kuinka lukuisat juutalaiset upottautuivat Betesdan altaaseen. Tässä tilanteessa Jeesus näkee miehen, joka oli jo 38 vuotta loikoillut turhaan altaan reunalla. Kukaan ei auttanut häntä, kunnes itse Herra näki, tuli ja auttoi. Jeesus ei vienyt miestä kuohuvaan veteen, vaan hän ainoastaan sanoi parantavan sanan. Sairas sai avun. Hän oppi tuntemaan todellisen Elämän Veden, joka pesee pois synnin ja saastaisuuden.
Lopuksi:
Se, mikä oli näiden juutalaisten puhdistumisaltaiden suhde Johannes Kastajan kasteeseen ja alkuseurakunnan kasteeseen, on pitkä ja laaja aihe. Kristillinen kaste on ainutkertainen – sitä ei pidä eikä sitä saa toistaa – kun taas puhdistuskasteet miqvessa olivat joissain hurskaissa piireissä osa jokapäiväistä rutiinia ja rituaalia.
Juditin kirjan jakeet Judit. 12:7-9 kuvaavat hyvin Jeesuksen aikalaisten fariseusten hurskautta, jossa kastautuminen, puhdistautuminen ja rukous olivat tärkeitä: ”Judit viipyi leirissä kolme päivää, ja joka yö hän meni Bait-Ilajan laaksoon ja kastautui leirin alueella olevassa lähteessä. Vedestä noustuaan hän aina rukoili Herraa, Israelin Jumalaa, ohjaamaan kulkuaan ja johdattamaan Israelin kansan voittoon. Puhdistauduttuaan hän palasi telttaansa ja pysyi siellä, kunnes illan suussa nautti ateriansa.”
Ps. Miqveh-altaat ovat käytössä myös nykyjuutalaisuudessa, mutta eivät niin korostuneesti kuin Jeesuksen aikoina.
Arkeologit väittävät, että tuo kyseinen allas on löytynyt, samoin kuin niiden viiden pylväshallin rauniot. Tämä Betesdan arkeologinen kohde sijaitsee muinaisen temppelin pohjoispuolella, niin että itse temppelialueelle on ollut Betesdasta vain 50-100 metrin matka. Israelissa vuoden asuessamme kävimme tätäkin kohdetta ihmettelemässä. Sen vieressä on vanha kirkko. Viimeisimmässä BAR-lehdessä (Biblical Archaeology Review; 2011, Vol. 37) oli iso artikkeli tästä Betesdan altaasta. Artikkelin kirjoittaja, Urban C. Von Walde, on vakuuttunut, että Betesda, samoin kuin muinaisen temppelin eteläpuolella ollut Siloan allas, olivat molemmat aikoinaan puhdistautumisaltaita. Tuon ajan juutalaisille rituaalinen puhtaus oli äärimmäisen tärkeä asia. Heillä oli lukuisia puhdistautumisaltaita, joita on löytynyt ympäri Israelia: Masadasta, Qumranista, Kaanaasta, Gamlasta, Seforiksesta, Tiberiuksesta, Korasinilta, Herodiumilta jne… Puhdistumisallas eli miqveh-allas oli tarkoitettu juutalaisten puhdistautumista varten. Muinaisen temppelialueen läheltä on löytynyt kolme isoa puhdistusallasta: Betesda, Siloam ja temppelin eteläpuolen portaiden vieressä oleva puhdistautumisallas, joka on ilmeisesti ollut vain papistoa varten.
Kuvissa yksi monista temppelialueen lähellä olevista pienistä puhdistautumisaltaista. Keskikaide erottaa altaaseen menevät niistä, jotka nousevat altaasta pois. Altaaseen upottautuvat saastaiset, mutta sieltä nousevat puhtaat - altaan kautta mennään kuin "kuolemasta elämään", kuin "orjuudesta vapauteen".
Ainoastaan Johanneksen evankeliumissa mainitaan nämä Jerusalemin temppelin lähistöllä olevat vesialtaat. Jeesus paransi pitkäaikaissairaan Betesdan altaalla (Joh. 5) ja myöhemmin hän sanoi syntymästään sokealle miehelle: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy”, Joh. 9. Vaikuttaa siltä, että tuolla altaalla myös lukemattomat muut juutalaiset ovat peseytyneet uskonnollisista syistä. Siloan allas on sijainnut muutaman sadan metrin päässä temppelialueelta – sen eteläpuolella. Evankelista Johannes on ainoana evankelistana kertonut näistä altaista ja Jeesuksen ihmeistä niiden yhteydessä. Johanneksen kerronta valaisee hyvin sitä, kuinka tärkeitä nämä puhdistusaltaat olivat juutalaisille. Johannes on myös ainut evankelista joka kertoo, että Kaanaan häissä ”oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia”, Joh. 2:6. Nykyään tutkijat usein sanovat, että Johannes tuntee todella hyvin Jeesuksen aikaisen Jerusalemin. Ilman Johanneksen evankeliumia emme tietäisi näitä asioita Betesdan ja Siloan altaista. Nämä Johanneksen kertomat yksityiskohdat, joissa korostuu juutalaisten pesut ja rituaaliset puhtaussäädökset, kuvaavat tarkkaan ensimmäisen vuosisadan todellisuutta.
Viime aikoina johtavat Jerusalemin arkeologit kuten Eli Shukron ja Shimon Gibson ovat väittäneet, että Siloan ja Betesdan altaat ovat olleet ensimmäisellä vuosisadalla, eli Jeesuksen aikana, rituaalisia puhdistusaltaita. Näissä on käyty upottautumassa, jotta oltaisiin puhtaita astumaan Herran huoneeseen, temppeliin. Mistä voidaan päätellä, että nämä altaat ovat olleet puhdistusaltaita? Ensinnäkin Betesdan ja Siloan altaat ovat samantyyppisiä ja molemmat ovat aivan lähellä temppeliä, suurten pyhiinvaellusjoukkojen temppeli-reitillä. Näiden altaiden reunoina ei ollut seiniä, vaan koko reunan leveydeltä tasaisesti laskeutuvat portaat. Tällaiset leveät ja loivat portaat viittaavat siihen, että niitä pitkin isot ihmisjoukot ovat voineet laskeutua ja upottautua altaaseen.
Betesdan altaan vieressä on ollut toinen iso allas, ja ilmeisesti tämä allas on ollut Betesdan altaan täyttöallas. Sieltä on laskettu tuoretta ja elävää vettä, jolloin Betesdan vesi on alkanut ”kuohumaan”, Joh. 5:4. Betesdan sairailla oli uskomus, että kun vesi kuohuu, enkeli laskeutuu siihen ja se puhdistaa mistä tahansa sairaudesta.
Nämä kaksi allasta, Betesda ja Siloa, ovat suurimmat miqveh-altaat, mitä on Jerusalemista löytynyt. Suurten juutalaisten juhlien, kuten pääsiäisen, lehtimajajuhlien ja helluntain aikoina, satojatuhansia juutalaisia saapui Jerusalemin temppeliin. Ennen kuin he astuivat sisään, heidän piti olla rituaalisesti puhtaita. Tämän vuoksi he astuivat temppeliin puhdistusaltaiden kautta. Jerusalemista on löytynyt tuolta ajalta kymmeniä miqveh-altaita. Suurin osa on pieniä. Rikkaiden pappien asuinalueelta (Palatia Manson, yläkaupunki) on löytynyt omakotitalojen sisältä ”yksityis-miqvoja”, joissa papit ja ylipapit ovat puhdistautuneet Herran palvelusta varten. Johanneksen mainitsemat vesialtaat ja kiviastiat pesuja varten saattavat kuulostaa turhilta nykykristityn mielestä, mutta Jeesuksen aikaisille juutalaisille, jotka olivat pyhiinvaelluksella Jerusalemissa, ne olivat tosi olennaisia asioita. Todennäköisesti kaikki Galileasta tulleet pyhiinvaeltajat kävivät miqvessa puhdistautumassa ennen kuin astuivat Jerusalemin temppeliin.
Jakeiden Joh. 5:1-15 valossa voimme kuvitella kuinka lukuisat juutalaiset upottautuivat Betesdan altaaseen. Tässä tilanteessa Jeesus näkee miehen, joka oli jo 38 vuotta loikoillut turhaan altaan reunalla. Kukaan ei auttanut häntä, kunnes itse Herra näki, tuli ja auttoi. Jeesus ei vienyt miestä kuohuvaan veteen, vaan hän ainoastaan sanoi parantavan sanan. Sairas sai avun. Hän oppi tuntemaan todellisen Elämän Veden, joka pesee pois synnin ja saastaisuuden.
Lopuksi:
Se, mikä oli näiden juutalaisten puhdistumisaltaiden suhde Johannes Kastajan kasteeseen ja alkuseurakunnan kasteeseen, on pitkä ja laaja aihe. Kristillinen kaste on ainutkertainen – sitä ei pidä eikä sitä saa toistaa – kun taas puhdistuskasteet miqvessa olivat joissain hurskaissa piireissä osa jokapäiväistä rutiinia ja rituaalia.
Juditin kirjan jakeet Judit. 12:7-9 kuvaavat hyvin Jeesuksen aikalaisten fariseusten hurskautta, jossa kastautuminen, puhdistautuminen ja rukous olivat tärkeitä: ”Judit viipyi leirissä kolme päivää, ja joka yö hän meni Bait-Ilajan laaksoon ja kastautui leirin alueella olevassa lähteessä. Vedestä noustuaan hän aina rukoili Herraa, Israelin Jumalaa, ohjaamaan kulkuaan ja johdattamaan Israelin kansan voittoon. Puhdistauduttuaan hän palasi telttaansa ja pysyi siellä, kunnes illan suussa nautti ateriansa.”
Ps. Miqveh-altaat ovat käytössä myös nykyjuutalaisuudessa, mutta eivät niin korostuneesti kuin Jeesuksen aikoina.
lauantai 24. syyskuuta 2011
Oikeudenmukaisuus kunniaan
Moni tuntee katolisten seitsemän kuolemansyntiä, näistä kun on tehty raaka leffa. Kuitenkin kristittyjen on tärkeämpää keskittyä muihin asioihin kuin synnin tekemiseen. Kirjoittaahan Paavalikin: ”Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen”, Fil. 4:7. Jokaisella ihmisellä on perusoikeustaju. Varsinkin juutalaisiin on iskostunut tosi syvälle käsitys oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus on myös listattu yhdeksi neljästä päähyveestä katolisten katekismuksessa. Oikeudenmukaisuus yhdistää kaikkia maailman ihmisiä, jopa pikkulapsi, ilman mitään opetusta, tietää suunnilleen, mikä on oikein ja mikä ei. Jumalan laki on kirjoitettu jopa pakanoiden sydämiin.
Kuninkaiden luku 1 Kun. 21 on puhutteleva opetus oikeudenmukaisuudesta. Ahab oli rikas ja voimakas kuningas, jonka valtavat sotaratsujoukot on mainittu jopa Assyrian historian kirjoissa. Tämä kuningas rakensi Baalin temppelin Samariaan, Israelin pääkaupunkiin, kuninkaallisen palatsinsa viereen, 16:32; 21:1. Hän halusi köyhän Nabotin viinitarhan itselleen. Nabotilla oli tila Samariassa palatsin vieressä. Nabot sanoi kuninkaalle: ”Herra minua varjelkoon luovuttamasta sinulle isieni perintömaata.” Jo lähes kaiken omistava Ahab ei saanut tahtoaan läpi. Köyhä ei suostunut antamaan pientä maapalstaansa kuninkaalle, koska se oli Herran hänen suvulleen antama perintömaa luvatulla maalla. Tuon maan omistusoikeus kuului köyhälle Nabotille Jumalan lain mukaan. Edes kuningas, vaikka hän olisi kuinka rikas, ei voisi ostaa tai ottaa tuota maata Nabotin tai Herran kädestä. ”Ahab meni kotiinsa synkkänä ja raivoissaan” koska hän ei ollut saanut omaa tahtoaan läpi edes rahalla. Hän meni kotiinsa nukkumaan, ”kääntyi seinään päin eikä syönyt mitään.”
Kertomus jatkuu siten, että Ahabin sidonilainen vaimo, Baalia palvova Isebel haluaa saada miehensä paremmalle tuulelle. Israelin kuninkaana, niin Isebel inttää, sinulla on oikeus ottaa tuo puutarha. Niin Isebel sanoo järjestävänsä asian. Hän kirjoitti Ahabin nimissä kirjeen, jossa Nabottia syytettiin kuninkaan ja Jumalan pilkasta. Isebelin johdolla kaupungin vanhimmat, poliitikot ja hengenmiehet, aloittivat paaston ja hartaan rukouksen. Nämä kunnioitetut miehet, ”Nabotin kotikaupungin vanhimmat ja jalosukuiset tekivät Isebelin määräyksen mukaisesti.” Kaupunginportilla järjestettiin oikeusistunto, niin kuin tapana oli. ”Kaksi kunniatonta miestä” syytti Nabotia, ja niin hänet julistettiin syylliseksi koko kansan edessä. Hänet maineensa mustamaalattiin, hänet kivettiin kuoliaaksi.
Tämä oli oikeusmurha. Jumala suuttui. Ei auttanut rukous, ei ylistyslaulu, ei paasto. Köyhän ja mitättömän Nabotin murha, hänen perintömaansa varastaminen, koski suoraan Jumalaan. Jumalaa häväistään, kun hänen kuvaansa häväistään. Usein kärsivien itku hukkuu seurakunnan ylistyksen alle. Herra kuitenkin kuuli Nabotin itkun, vaikka Nabot ei tullut kuulluksi oikeuden edessä. Tässä kertomuksessa Ahabista ei tule ainoastaan köyhän Nabotin varas vaan myös murhaaja. Kaikki alkoi siitä, että kuningas halusi saada sen, mikä ei hänelle oikeuden mukaan kuuluisi.
Kuninkaiden luku 1 Kun. 21 on puhutteleva opetus oikeudenmukaisuudesta. Ahab oli rikas ja voimakas kuningas, jonka valtavat sotaratsujoukot on mainittu jopa Assyrian historian kirjoissa. Tämä kuningas rakensi Baalin temppelin Samariaan, Israelin pääkaupunkiin, kuninkaallisen palatsinsa viereen, 16:32; 21:1. Hän halusi köyhän Nabotin viinitarhan itselleen. Nabotilla oli tila Samariassa palatsin vieressä. Nabot sanoi kuninkaalle: ”Herra minua varjelkoon luovuttamasta sinulle isieni perintömaata.” Jo lähes kaiken omistava Ahab ei saanut tahtoaan läpi. Köyhä ei suostunut antamaan pientä maapalstaansa kuninkaalle, koska se oli Herran hänen suvulleen antama perintömaa luvatulla maalla. Tuon maan omistusoikeus kuului köyhälle Nabotille Jumalan lain mukaan. Edes kuningas, vaikka hän olisi kuinka rikas, ei voisi ostaa tai ottaa tuota maata Nabotin tai Herran kädestä. ”Ahab meni kotiinsa synkkänä ja raivoissaan” koska hän ei ollut saanut omaa tahtoaan läpi edes rahalla. Hän meni kotiinsa nukkumaan, ”kääntyi seinään päin eikä syönyt mitään.”
Kertomus jatkuu siten, että Ahabin sidonilainen vaimo, Baalia palvova Isebel haluaa saada miehensä paremmalle tuulelle. Israelin kuninkaana, niin Isebel inttää, sinulla on oikeus ottaa tuo puutarha. Niin Isebel sanoo järjestävänsä asian. Hän kirjoitti Ahabin nimissä kirjeen, jossa Nabottia syytettiin kuninkaan ja Jumalan pilkasta. Isebelin johdolla kaupungin vanhimmat, poliitikot ja hengenmiehet, aloittivat paaston ja hartaan rukouksen. Nämä kunnioitetut miehet, ”Nabotin kotikaupungin vanhimmat ja jalosukuiset tekivät Isebelin määräyksen mukaisesti.” Kaupunginportilla järjestettiin oikeusistunto, niin kuin tapana oli. ”Kaksi kunniatonta miestä” syytti Nabotia, ja niin hänet julistettiin syylliseksi koko kansan edessä. Hänet maineensa mustamaalattiin, hänet kivettiin kuoliaaksi.
Tämä oli oikeusmurha. Jumala suuttui. Ei auttanut rukous, ei ylistyslaulu, ei paasto. Köyhän ja mitättömän Nabotin murha, hänen perintömaansa varastaminen, koski suoraan Jumalaan. Jumalaa häväistään, kun hänen kuvaansa häväistään. Usein kärsivien itku hukkuu seurakunnan ylistyksen alle. Herra kuitenkin kuuli Nabotin itkun, vaikka Nabot ei tullut kuulluksi oikeuden edessä. Tässä kertomuksessa Ahabista ei tule ainoastaan köyhän Nabotin varas vaan myös murhaaja. Kaikki alkoi siitä, että kuningas halusi saada sen, mikä ei hänelle oikeuden mukaan kuuluisi.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Jatkan taas Paavalin kirjeen lyhyttä kommentointia
1. Tess. 2:1-12
Näissä jakeissa Paavali moneen otteeseen viittaa omaan kristilliseen vaellukseensa ja sanoo yleisölleen: ”tiedättehän itsekin”, ”muistattehan”, ”te voitte todistaa” ja ”niin kuin tiedätte”. Paavali halusi, että ”veljet” eivät vain eläisi niin kuin hän opettaa, vaan myös niin kuin hän elää. Jumala ei puhu seurakunnalle vain sanansa vaan myös esikuvien kautta. Opettajat ovat aivan erityisesti esikuva-asemassa (1. Tess. 1:6; 1. Kor. 4:16-17). Tämän vuoksi ei ole todellakaan samantekevää, miten Sanan opettaja elää. Heprealaiskirjeessä meitä kehotetaan ”muistamaan johtajiamme, jotka julistivat meille Jumalan sanaa.” Meidän pitää ottaa oppia heidän elämäntavastaan ja asettaa heidän uskonsa esikuvaksemme. Hepr. 13:7.
Eräs sotiemme kenraali totesi, että ”suomalaisia pitää johtaa edestä” – omalla esimerkillä. Seurakunnan suhteen Paavali olisi sanonut tähän aamen.
Muistele Paavalin elämää ja mieti, millainen esikuva hän on meille.
Nykyään tällaista esikuvallisuutta ei oteta kovinkaan tosissaan ainakaan hengellisten opettajien piireissä, mutta silti tavalliset seurakuntalaiset usein tarkkailevat pappien ja opettajien elämää siinä missä kuuntelevat heidän opetuksiaan. Jos joku pappi törppäilee pahasti, niin hänen esikuva-asemansa tekee hölmöilystä tai ilkeilystä vielä pahempaa. Tarvitsemme tänään paljon hyviä esikuvia eikä vain hyviä puheita.
Näissä jakeissa Paavali moneen otteeseen viittaa omaan kristilliseen vaellukseensa ja sanoo yleisölleen: ”tiedättehän itsekin”, ”muistattehan”, ”te voitte todistaa” ja ”niin kuin tiedätte”. Paavali halusi, että ”veljet” eivät vain eläisi niin kuin hän opettaa, vaan myös niin kuin hän elää. Jumala ei puhu seurakunnalle vain sanansa vaan myös esikuvien kautta. Opettajat ovat aivan erityisesti esikuva-asemassa (1. Tess. 1:6; 1. Kor. 4:16-17). Tämän vuoksi ei ole todellakaan samantekevää, miten Sanan opettaja elää. Heprealaiskirjeessä meitä kehotetaan ”muistamaan johtajiamme, jotka julistivat meille Jumalan sanaa.” Meidän pitää ottaa oppia heidän elämäntavastaan ja asettaa heidän uskonsa esikuvaksemme. Hepr. 13:7.
Eräs sotiemme kenraali totesi, että ”suomalaisia pitää johtaa edestä” – omalla esimerkillä. Seurakunnan suhteen Paavali olisi sanonut tähän aamen.
Muistele Paavalin elämää ja mieti, millainen esikuva hän on meille.
Nykyään tällaista esikuvallisuutta ei oteta kovinkaan tosissaan ainakaan hengellisten opettajien piireissä, mutta silti tavalliset seurakuntalaiset usein tarkkailevat pappien ja opettajien elämää siinä missä kuuntelevat heidän opetuksiaan. Jos joku pappi törppäilee pahasti, niin hänen esikuva-asemansa tekee hölmöilystä tai ilkeilystä vielä pahempaa. Tarvitsemme tänään paljon hyviä esikuvia eikä vain hyviä puheita.
tiistai 13. syyskuuta 2011
Lyhkäsiä selityksiä Paavalin kirjeeseen
1. Tess. 1:1-10
Eräässä elokuvassa mafiapomo sanoo hyvälle agentilleen: ”olet mukava ja hieno mies, mutta et kuulu perheeseen.” Paavali oli juutalainen ja taustaltaan fariseus. Tessalonikan seurakuntalaiset olivat suurimmilta osin taustoiltaan aivan eri maata. He olivat entisiä pakanoita ja epäjumalien palvojia. Heillä ei ollut hienoa ja jaloa taustaa. He olivat ihmisiä, jotka juutalaisten silmissä olivat täysin ulkopuolisia (Ef. 2:12).
Nyt Paavali kuitenkin näyttää, että Kristukseen uskoen myös pakanat voivat kääntyä Jumalan puoleen ja hylätä epäjumalansa (1:9). Näin heistäkin tulee osa pyhää perhettä. Tässä kirjeessä Paavali silmiinpistävästi käyttää näistä pakanuudesta kääntyneistä kristityistä perheenomaisia kuvauksia. He ovat ”Jumalalle rakkaita veljiä”, jotka elävät ”Isän Jumalan” yhteydessä. He laittavat toivonsa Jumalan ”Poikaan”. Heidän luonaan Paavali on ollut ”kuin lapsiaan hoivaava äiti” (2:7). Näillä hellillä, perheenomaisilla sanoilla Paavali kertoo, että Kristuksen tähden nämä entiset ulkopuoliset ovat tulleet sisälle. He kuuluvat totisesti Jumalan omien joukkoon.
Tiesitkö, että se on aika huiman suuri juttu, että me saadaan rukoilla Isä meidän?
Eräässä elokuvassa mafiapomo sanoo hyvälle agentilleen: ”olet mukava ja hieno mies, mutta et kuulu perheeseen.” Paavali oli juutalainen ja taustaltaan fariseus. Tessalonikan seurakuntalaiset olivat suurimmilta osin taustoiltaan aivan eri maata. He olivat entisiä pakanoita ja epäjumalien palvojia. Heillä ei ollut hienoa ja jaloa taustaa. He olivat ihmisiä, jotka juutalaisten silmissä olivat täysin ulkopuolisia (Ef. 2:12).
Nyt Paavali kuitenkin näyttää, että Kristukseen uskoen myös pakanat voivat kääntyä Jumalan puoleen ja hylätä epäjumalansa (1:9). Näin heistäkin tulee osa pyhää perhettä. Tässä kirjeessä Paavali silmiinpistävästi käyttää näistä pakanuudesta kääntyneistä kristityistä perheenomaisia kuvauksia. He ovat ”Jumalalle rakkaita veljiä”, jotka elävät ”Isän Jumalan” yhteydessä. He laittavat toivonsa Jumalan ”Poikaan”. Heidän luonaan Paavali on ollut ”kuin lapsiaan hoivaava äiti” (2:7). Näillä hellillä, perheenomaisilla sanoilla Paavali kertoo, että Kristuksen tähden nämä entiset ulkopuoliset ovat tulleet sisälle. He kuuluvat totisesti Jumalan omien joukkoon.
Tiesitkö, että se on aika huiman suuri juttu, että me saadaan rukoilla Isä meidän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)