Pelastakaa aasit!

Saarna Pyhän Henrikin kirkossa Nousiaisissa

Aiheena Kristityn vapaus.

Sunnuntaina 18.9.2016. 1. Vuosikerta, Jes. 44:21–23; Gal. 5:1–6; Luuk. 14:1–6

Rakkaat kristityt,

Monta kertaa fariseukset mielletään tekopyhyyden perikuviksi. Jo nimestä fariseus on tullut haukkumasana, jolla lyödään toisia uskovia. Sinäkin olet tuollainen fariseus, ulkokullattu ja tekopyhä. Näin usein ajatellaan. Fariseuksissa oli kuitenkin paljon hyvää. Jo evankeliumissa sanotaan heistä pari hyvää asiaa. Ensinnäkin tuolle fariseusten johtomiehelle kelpasi Jeesuksen seura. Hän kutsui Jeesuksen luokseen syömään pyhää sapattiateriaa, murtamaan yhdessä leipää. Tuona aikana leivän murtaminen yhdessä tarkoitti käytännössä sitä, että tuo toinen hyväksyttiin veljeksi. Pöydän yli jaettiin leivän lisäksi ystävyys, veljeys, anteeksianto ja kunnioitus. Fariseus oli Jeesuksen kanssa saman pöydän äärellä. Toisekseen, nuo fariseukset ja lainopettajat ”tarkkailivat” mitä Jeesus tekisi. On hyvä tarkkailla Jeesuksen tekoja ja sanoja. Kiinnittäkää huomionne Jeesukseen.

                      Suomen Raamattuopisto on herätyskristillinen liike, josta voidaan toivottavasti sanoa, että olemme erikoistuneet Jeesuksen tarkkailuun. Jeesusta voi takkaillan in monelta näkökulmalta. Voit tarkkailla häntä niin kuin se ”syntinen nainen fariseuksen talossa”, tai niin kuin se vesipöhöä sairastunut mies, tai niin kuin ristin ryöväri. Ehkä nuo fariseukset tarkkailivat häntä vähän niin kuin Gestapon miehet, mutta pääasia ja hyvä, että he tarkkailivat. Nimittäin kun häntä tarkkailee, voi tulla huomanneeksi hänen rakkautensa ja totuutensa.    Nuo fariseukset eivät keksineet mitään sanottavaa Jeesukselle. He olivat vain hiljaa. Jeesus, hänen kysymyksensä ja tekonsa, sysäsivät fariseukset ajatusmatkalle. Ja kun tuolle matkalle lähtee, sitä saattaa päätyä uskon satamaan. Sen vuoksi moni pelkää totuutta, moni pelkää Jeesusta, moni pelkää ajatella, moni pelkää tarkkailla Jeesusta. Sillä mistä tiedämme, mihin se johtaa. Se voi johtaa siihen, että fariseus, joka kerran epäluuloisesti ja uteliaisuuttaan veljeili Jeesuksen kanssa, on lopulta polvillaan hänen edessään niin kuin se syntinen nainen fariseuksen talossa.

                      Fariseuksia kiinnosti aivan erityisesti, miten Jeesus viettää sapattia. Ennen kuin jatkamme, on syytä vähän valaista, mistä sapatissa oli kyse. Sapatti oli juutalaisille viikon pyhin päivä. Itse asiassa, kun luemme Raamattua sen ensisivuilta, huomaamme, että ensimmäinen asia, jonka Jumala julistaa pyhäksi, on sapatti, viikon seitsemäs päivä. Ajattele, Jumala ei julista ihmistä, omaa kuvaansa, pyhäksi. Hän ei julista omaa kotiaan, paratiisia, pyhäksi. Vaan hän pyhittää tietyn ajan, sapatin. Tämän vuoksi juutalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet tuohon aikaan, sapattiin, suurella arvostuksella. Raamattu myös opettaa, että sapatti on ”liiton merkki” eli näkyvä merkki siitä, että Jumala on solminut rikkomattoman rakkauden liiton kansansa kanssa (2. Moos. 31:13; Hes. 20:12, 20). Sapatti kuvaa rakkautta, Israelin ja Jumalan välistä rakkautta. Jeesuksen aikana hurskaat juutalaiset kutsuivat Sapattia ”pyhän kuningaskunnan päivänä”. (Juhlien kirja 50:9.) Sapatti oli päivä, joka oli pyhitetty Jumalan valtakunnalle eli Jumalan kuninkaalliselle vallalle. Se oli pyhitetty aika, Jumalan läsnäolon ja levon aika, kaiken arjen keskellä. Sapatti oli näkyvä merkki liitosta. Tämä on varmasti se syy, minkä vuoksi Jeesus teki suuria pelastusihmeitään juuri sapattina. Sapatti oli Jumalan kuninkuuden päivä, Jumalan valtakunnan päivä.

Pelastakaa aasit!

Kun tarkkaillemme Jeesusta, huomaamme, että hän puhuu ja puhuttelee ihmisiä sillä tavoin, että sanoma uppoaa. Jeesus lukee fariseusten ajatukset ja kysyy heiltä: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” Fariseukset eivät saa mitään sanotuksi, koska totta puhuen juutalaisuudessa uskottiin kyllä, että sapattina saa tehdä hyvää. Sapattina saa esimerkiksi harjoittaa itsepuolustusta, ja rabbit opettivat, että elämän pelastaminen meni sapattikäskyn yläpuolelle. Eikä pelkästään ihmiselämän pelastaminen vaan jopa eläinten pelastaminen oli hyväksyttyä sapattina. Jeesus kysyy taas fariseuksilta, tietäen jo ennalta, mitä he ajattelevat: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?”

                      Fariseukset miettivät hiljaa mielessään, ”että kyllä, jos Mielikki-lehmä putoaa kaivoon sapattina, niin kyllä se sieltä silloin nostetaan välittömästi.” Ja jos ei nostettaisi, niin kuinka pahana Rebekka-vaimo olisi. Ja kyllä fariseukset tiesivät, että sapattina ei missään nimissä saanut tapella, ei ainakaan vaimon kanssa aasin tai lehmän pelastamisesta. Jo Mooseksen laista löytyi käsky aasin auttamisesta: ”Jos näet aasin tai härän tielle kaatuneena, älä kulje ohi, vaan auta omistajaa nostamaan eläin jaloilleen.” (5. Moos. 22:4.) Voimme kuvitella, että fariseukset purivat kiusaantuneina huultaan tietäen, että Jeesus oli oikeassa. Juuri noin he itse tekisivät – jos kyse olisi aasista.

Jeesuksen aikana vaikutti myös sellainen juutalaisten porukka kuin essealaiset. Essealaisilla oli tukikohta Qumranissa, Kuolleen meren länsirannalla. Qumranin kirjakääröt löytyivät 1940- ja 1950-luvuilla. Niin kutsutussa Qumranin Yhdyskuntasäännössä, joka on peräisin 100-luvulta eKr., luemme tällaisen ohjeistuksen:

Yksikään mies ei saa sapatin aikana avustaa eläintä synnyttämisessä. Ja jos eläin putoaa sadevesisäiliöön tai kuoppaan, hän ei saa nostaa sitä ylös sapatin aikana. (CD 11:13–14.)

Sinne jäisi aasi kitumaan kaivon pohjalle eikä häiritsisi essealaisjuutalaisten pyhää sapatin viettoa. Huomaamme, että tuo kysymys aasista, kaivosta ja sapatista ei ollut kaukaa haettua vertaus, vaan tällä tavalla juutalaiset pohtivat näitä kysymyksiä tuohon aikaan. Tämä oli myös fariseuksille aivan osuvaa argumentointia. Jeesus oli viisas.

                      Mutta ajatuksen juoksu ei pääty tähän. Jos aasi pelastetaan sapattina, niin eikö sitten vesipöhöä sairastava mies, joka tulee Jeesuksen luokse? Ajattele jos Jeesus olisi ottanut mieheen selvän hajuraon, vältellyt häntä ja harmitellut mielessään, kuinka sairas mies pilaa pyhän sapattiaterian läsnäolollaan. Niin kuin nuo fariseukset olivat tarkkailleet Jeesusta, niin myös tuo vesipöhöä sairastava mies oli tarkkaillut Jeesusta. Fariseukset tarkkailivat Jeesusta epäluuloisesti, kritisoidakseen, mutta tuo sairas mies tarkkaili Jeesusta pohtien, voisiko ja haluaisiko Jeesus parantaa hänet. Tarkkailijoilla oli eri näkökulmat Jeesukseen.

                      Voimme kuvitella, että tuo sairas mies pohti pitkään, uskaltaisiko hän, kaikkien noiden fariseusten ja muiden kunnon ihmisten keskellä, ja vielä sapattiaterian aikana, tulla Jeesuksen luo. Ehkä hän oli kuullut, kuinka syntinen nainen oli tullut Jeesuksen luo sapattiaterialle erään toisen fariseuksen kotona, ehkä hän muisti, kuinka Jeesus oli sanonut, että työn ja kuormien uuvuttamat saavat tulla hänen luokseen, jopa syntiset ja publikaanit, ja myös lapset. Nämä Jeesuksen vastaanottamat tulijat saivat myös tuon vesipöhöä sairastavan miehen rohkaistumaan, niin että hän uskalsi ottaa ne ratkaisevat askeleet Jeesuksen luo.

                      Muista siis, että kun tarkkailet totuutta, se velvoittaa lopulta ottamaan askeleen. Ei Jeesusta ole tarkoitus vain katsella etäisyyden päästä. Kun häntä on tarkkaillut, häneen syntyy luottamus, ihminen huomaa oman tarpeensa tulla Jeesuksen luo. Ihminen huomaa oman syntinsä ja siksi hän kaipaa Vapahtajaa. Ihminen huomaa oman sairautensa ja siksi hän kaipaa lääkäriä. Ja silloin se paikalleen jääminen käy vaikeaksi. Silloin meillä on ne levottomat jalat.

Tänään on aiheenamme kristityn vapaus. Niinpä on vielä syytä huomata, että sapatti on vapauttamisen juhlapäivä. Niin kuin Mooseksen laissa sanotaan, että sapattina tulee muistaa, kuinka Jumala vapautti kansansa vapauteen Egyptin orjuudesta. ”Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.” (5. Moos. 5:15.) Kun tarkkaillemme Jeesusta, huomaamme, että hänen missionsa ytimessä on vapauttaminen. Jeesus piti ensimmäisen saarnansa Nasaretin synagogan sapattijumalanpalveluksessa. Siellä Jeesus julisti, että Jesajan suuret profetiat ovat täyttyneet tänään teidän kuultenne: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18–19.)

                      Jeesus Kristus on meidän lopullinen sapattimme, niin kuin Raamattu opettaa. Sapatti on liiton merkki, sapatti on Jumalan rauhaa. Jeesuksen kautta, häneen uskoen, pääsemme tuohon rauhaan ja lepoon, pääsemme uuteen liittoon itse Jumalan kanssa. Luther sanoi aikoinaan osuvasti, että Jeesuksen tärkein tavoite evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus, niin että me, jotka häntä tarkkailemme, uskaltaisimme ottaa askeleen, ja tulla hänen luokseen. Hän kutsuu meitä ja odottaa meitä. Hän on itse jo ottanut askeleen meidän luoksemme. Hän astui alas taivaista, tuli ihmiseksi, tuli meidän luoksemme. Uskon tunnustaminen on uskon askel.

Radioaalloilla

Pidin viime viikolla elämäni ensimmäisen radio-opetuksen. Kyseinen opetus löytyy nyt Suomen Raamattuopiston arkistosta. Paina Tästä ja kuuntele. Muuten näitä SRO:n avoimen raamattukoulun opetuksia voi kuunnella Radio Deiltä aina torstaisin klo 18:30.

Saarna Pahan vallan voittajasta ja pari kuvaa Paraisten kirkosta

Saarna Paraisten kirkossa 3. paastonajan sunnuntai, 28.2. Tekstit: Sak. 3:1–5; Ef. 5:1–11; Luuk. 11:14–23. Aihe: Jeesus, Pahan vallan voittaja.

Rakkaat kristityt, tänään on jo kolmas paastonajan sunnuntai. Jos olette käyneet messuissa ja kuunnelleet päivän evankeliumitekstejä, olette ehkä huomanneet, että kaikissa näissä kolmessa ensimmäisessä paastonajan pyhässä, puhutaan Jeesuksen lisäksi myös hänen vastustajastaan ja vihollisestaan eli Saatanasta. Ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina muistelimme, kuinka Jeesus oli 40 päivää autiomaassa Paholaisen kiusattavana.  Viime viikon sunnuntaina kuulimme, kuinka kanaanilainen äiti anoi ja vaati Jeesukselta apua riivatulle tyttärelleen. Tänään on aiheenamme Jeesus Pahan vallan voittajana.

                      Nykyään Saatanasta ja henkivalloista usein vaietaan. Ajatellaan, että manaukset, paholaisten pois ajamiset, Saatanan houkutukset, ovat takapajuisia juttuja, muinaiseen Raamatun maailmaan sidottuja, ja meille, nykyajan ihmisille vieraita. Näin ajatteli yksi 1950-luvun vaikutusvaltaisimmista raamatuntutkijoista, saksalainen Rudolf Bultmann. Tämä herra Bultmann kirjoitti materialisesta, maallistuneesta maailmankuvasta kumpuavan lausahduksen: ”On mahdotonta käyttää sähkövaloa ja langatonta lennätintä ja hyötyä uusista lääketieteen ja kirurgian löydöistä ja samaan aikaan uskoa Uuden testamentin maailmaan, jossa on henkiä ja ihmeitä.” (Bultmann 1961, 5.)

                      Kun me luemme evankeliumit läpi, huomaamme, että niissä Jeesuksen kerrotaan tehneen valtavasti ihmeitä. Mutta kaikkein yleisin ihme, jonka Jeesus teki – kun katsomme evankeliumeja – oli pahojen henkien pois ajaminen. Evankeliumeista löytyy yhteensä neljä eri kertomusta, joissa Jeesus ajaa eri ihmisistä ulos pahoja henkiä. Eli jos nykypäivän materialistille on vaikea ymmärtää Saatanan ja demonien todellisuutta, niin Jeesuksen missiossa nuo pimeät henkivallat eivät olleet sivuosassa. Päinvastoin Jeesus piti pimeyden henkivaltoja suurimpana vastustajanaan. Hän hyökkäsi perkelettä vastaan.

                      Kuten päivän evankeliumista näemme, pahan hengen pois ajaminen ei ollut ihmeen pääasia. Tuo ihme viittaa johonkin paljon suurempaan. Ihme oli kaikille ilmeinen. Kukaan ei epäile Jeesuksen tekoa. Meillä ei ole UT:ssa kohtia, joissa epäiltäisiin Jeesuksen ihmetekoja. Jeesuksen ihmeteot olivat niin selviä, että ihmiset alkoivat pohtia, mikä on se voima, joka Jeesuksessa vaikuttaa, ja miksi Jeesus tekee näitä ihmeitä. Tuo ihme – pahan hengen pois ajaminen – on kuin ponnahduslauta, jolta Jeesus ja hänen kuulijansa hyppäävät valtavan suurten kysymysten keskelle. ”Muutamat kuitenkin sanoivat: Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” On aivan selvää, että alkukristityt eivät ikinä olisi keksineet, että juutalaiset esittivät Jeesusta vastaan tuollaisen syytöksen. Tämän vuoksi on varsin selvää, että jotkut Jeesuksen kuulijoista todella väittivät, että hän tekee suuria ihmeitä, ajaa ulos pahoja henkiä, itsensä perkeleen avulla. Tämä vuorostaan todistaa, että Jeesus oli ihmeiden tekijänä todella vaikuttava. Mikään pieni ja harmaa henkivalta ei riittänyt selitykseksi – vastustajien piti turvautua järeimpään syytteeseen, Perkele-selitykseen.

                      Myös Jeesus antaa selityksen ihmeilleen. ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on tullut teidän luoksenne.” Mihin tuo Jumalan sormi viittaa? Jumala sormi mainitaan koko Vanhassa testamentissa ainoastaan yhden kerran. Nimittäin siinä kertomuksessa kun Jumala vapauttaa Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Egyptissä tapahtui vitsauksia, joihin vain Jumalan sormi kykeni. Näistä vitsauksista ja Jumalan sormesta kuulemme jakeissa 2. Moos. 8:12–15:

Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet, Ja kun syöpäläiset vaivasivat ihmisiä ja karjaa, loitsijat sanoivat faaraolle: ”Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.”

Tässä me astumme lunastuksen ja vapauttamiskertomuksen keskelle. Jumalan sormi osoittaa tuonne exodukseen, Jumalan kansan vapautukseen. ”Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.” Jeesuksen kautta Jumala oli tekemässä jotain aivan ainutlaatuista. Niin kuin Jeesus selittää: ”Jumalan valtakunta on tullut teidän luoksenne.” Jumalan valtakunnalla tarkoitetaan Jumalan valtaherruutta. Nyt Jeesus ajoi Jumalan sormella Saatanan valtaherruuden pois ja niin Jumalan valtaherruus tuli ihmisten keskelle. Jeesus puhuu väkevästä miehestä, joka vartioi linnaansa ase kädessä. Tuo väkevä mies on Paholainen, tämän maailman ruhtinas, joka pitää ihmisiä valtaherruudessaan. Tuo väkeä mies on kuin Egyptin farao, joka piti Israelin kansaa orjanaan, eikä päästänyt heitä vapauteen. Kukaan muu ei ollut pystynyt murtautumaan tuon väkevän miehen linnaan. Mutta nyt tuli toinen vielä väkevämpi.

                      Luukkaan evankeliumin alussa, luvussa 3, Johannes Kastaja esittelee Jeesuksen näin: ”Minä kastan vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” Tuo Väkevämpi murtautui nyt Paholaisen linnaan. Jumalan sormi on taas toiminnassa. Nyt faraon loitsijat ja henkivallat saavat kohdata elävän Jumala, jonka edessä he eivät voi mitään. Tuo väkevämpi vapauttaa Israelin kansan, ei tällä kertaa Egyptin orjuudesta, vaan Paholaisen, synnin ja kuoleman vallasta. Apostolien tekojen luvussa 26 Paavali kertoo, mihin Jeesus Kristus on hänet kutsunut: ”Minä.. lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.”

                      Tämä on suuri kuva missioon. Tuo päivän evankeliumin sokea riivattu mies on kuin mallikuva, yksilön näkökulma, siihen mitä tarkoittaa, kun Jumalan sormi pelastaa, kun Väkevämpi tunkeutuu Väkevän miehen linnaan ja vapauttaa vangin, kun Hyvä Paimen astuu susien keskelle ja repii niiltä lampaat turvaan. Efesolaiskirjeen luvussa 4 Paavali kuvaa tätä tapahtumaa näin: ”Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin: – Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin.”  

                      Pahan vallan voittajana Jeesus, tuo Väkevämpi mies, on murtautunut väkevän linnaan, ”hän on laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin” ja alimpiin tyrmiin demonien joukkoon. Hän on murtautunut sinne vapauttaakseen riivattuja ja Saatanan alistamia ihmisraukkoja, ihmisiä, joita kukaan muu ei ole pystynyt auttamaan. Gerasan riivatusta evankeliumi sanoo, että hänessä oli legioonan verran, eli tuhansia pahoja henkiä, ja että ”kukaan ei pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä” (Mark.5). Ainoastaan Jeesus pystyi astumaan tuon miehen tasolle, niin alas. Tuo mies oli kuin ”tulesta temmattu kekäle”, demonien ja Saatanan vallasta pelastettu mies. (Sak. 3:2.) Tuollaisia perkeleen käräyttämiä tapauksia, palavia kekäleitä, Vapahtaja pelastaa.

                      Jeesus, Vapahtaja, aloittaa exoduksen, pimeydestä valoon, Saatanan vallan alta Jumalan luo taivaaseen. Meidän kristittyjen puhe Saatanasta on vakavaa puhetta. Lopulta on kyse sielun pelastuksesta. On kyse ikuisesta autuudesta taivaassa tai ikuisesta tuomiosta helvetissä. Jeesus ei jätä meille ei-kenenkään maata, ei ole mitään puolueetonta maata. Jeesus sanoo: ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.” Kristityksi tullaan siten, että tuo Väkevämpi vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta. Tämä tapahtuu aivan ensiksi kasteessa. Niin kuin tässä kirkossa on vanha, 1400-luvulta oleva Krusifiksi ja saman ikäinen kasteallas. Ne ovat tuossa vierekkäin. Siinä on Vapahtaja, Väkevämpi Herra, joka on kutsunut meidät kasteessa eksoduksen tielle. Siitä kasteelta lähdetään orjuudesta vapauteen, pimeydestä valoon, kuolemasta elämään, Saatanan vallan alta Jumalan luo. Tällä tielle me olemme, tiellä matkalla taivaaseen. Tällä tiellä meidän turvanamme on Väkevämpi Herra. Häneen voimme luottaa kaikissa tilanteissa. 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Paraisten keskiaikainen kivikirkko on vaikuttava!
Tässä pari kuvaa Paraisten kirkon seinämaalauksista. Paraisten kirkko on 1300-luvulta. Tuo kuvassa oleva krusifiksi on 1400-luvulta. Sen edessä on samalta ajalta oleva kivinen kasteallas, siitä on lähdetty vesien halki kristityn vaellukselle, taivasmatkalle. Krusifiksin yllä on hienoja seinämaalauksia (ilmeisesti) 1400-luvulta. Kuvassa näemme ruoskitun ja lävistetyn Kristuksen. 
Hänen oikealla puolellaan on kuva neitsyt Mariasta, jonka helman alla on koko seurakuntaväki. Kuvassa näkyy kuinka nuo kristityt uskoivat, että neitsyt Maria ei ole vain Jeesuksen äiti vaan myös kaikkien kristittyjen äiti. Tämä perustuu nyt ainakin siihen, että Jeesus on lunastanut meidät omiksi veljikseen - jos olemme Jeesuksen veljiä, olemme luonnollisesti Marian lapsia. 

Kuvassa Maria rukoilee Jeesukselta apua hänen perheelleen siis koko Kristuksen kirkolle, kaikille Jumalan lapsille.