En ole pitkään aikaan postannut mitään. Huomenna on Kohtaamispaikka-ilta seurakuntatalolla klo 17. Paikalla uudistunut KP-bändi. Itse pidän opetuksen aiheesta alkuseurakunta - nykyseurakunta: mahdototon yhtälö?
Mitenköhän on tuon pyhän suksession laita. Se on jännä juttu, että raamatussa hommat jäävät usein, kuten myös seurakunnan todellisuudessa ja omassa elämässäni, kesken. Punasessa laulukirjassa on Martin Luther Kingin laulu, joka päättyy sanoihin: 'en ehkä itse pääse mä sinne, silti en oo levoton. Oonhan mä nähnyt viimeinkin minne, kansani kulkeva on. Uudenmaan minä näin, eessäpäin kultakaupunki hohtaa..'
VT:n suurimmat johtajat Mooses ja Daavid reputtavat molemmat tavoitteissaan. Mooses ei pääse luvattuun maahan. Hän kuolee rajalle ja uusi sukupolvi, uuden johtajan johdossa saa astua rajan yli. Toinen tekee kovan työn, toinen saa saapua maaliin. Epäreilua? Ei. Kyllä Joosuakin sai kohdata haasteita.
Toinen esimerkki on Daavid. Hänen elämänsä koostui Samuelin kirjojen mukaan kahdesta isosta pakomatkasta. Hän oli suurimmaksi osaksi vainottu mies, tuleva kuningas. Hänkään ei onnistunut täysin. Hänellä oli unelma siitä, että hän rakentaisi Jerusalemiin Herran huoneen, temppelin. Tämän unelman sai toteuttaa hänen poikansa Salomo, joka seurasi häntä Israelin kuninkaana.
Ehkä tässä on joku ajatus viestikapulan vaihdosta. Seurakunnan historiassa viestikapula siirtyy aina seuraavalle sukupolvelle ja me täytetään jollain lailla edellisen sukupolven unelmia, vähän uudella tavalla ja me rakennetaan aina vanhalle perustalle jotain uutta.
Tässä on kyse luottamuksesta. Vanhemman sukupolven on vain pakko hyväksyä se tosiasia, että he eivät voi juosta ikuisesti. Heidän on pakko luovuttaa tehtävä uudelle sukupolvelle. Heidän on pakko luottaa. Tämä pakottaa meitä seurakunnassa silloittamaan sukupolvien välisen kuilun. Nuoren sukupolven on otettava haaste vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.