Aamunavaus Klassikossa

Ihmiset näkevät kaikenlaisia painajaisia. Oma painajaiseni lapsena oli se, että suuri robotti tulee kimppuuni ja haluaa tuhota minut. Tuo hallitsematon kone jyräisi päälleni. Epäilin myös onko sängyn alla tiikeri. Nykyään painajaiset ovat vähän erilaisia. Käydään kamppailua elämän ja maailman kaaosvoimia vastaan. Olenko minä vain tyhmän ja sokean sattuman pelinappula? Voinko ottaa vastuun omasta elämästäni? Olenko vain muiden kopio, vai olenko uniikki ihminen, jota ei voi myydä ihan pilkkahinnalla? Ihmiset pelkäävät kai sitä, mitä he eivät voi hallita tai mihin he eivät voi luottaa. Juuri tämän takia pikkulapset eivät pelkää äidin tai isän kasvoja, ne ovat tutut ja turvalliset – ainakin niiden pitäisi olla. Lapset pelkäävät pimeää, he pelkäävät petoja ja hallitsemattomia robotteja.

Minä pidän tarinoista, jotka kertovat toivosta. Joosefin tarina on yksi Raamatun vaikuttavimmista toivon tarinoista. Nuori 17vuotias Joosef leijailee ajatuksissaan unelmien huipulle. Hän unelmoi kirjaimellisesti tähdistä ja kuusta taivaalla (1. Moos. 37). Tuolta unelmien pilvilinnoista hänet heitetään kaivon pohjalle. Hänen kateelliset veljensä uhkaavat tappaa tuon leijan, mutta he tyytyvät myymään hänet orjaksi. Niinpä hän päätyy Egyptiin vangiksi. Täysin ulkopuolisesta, yksinäisestä ja vihatusta nuoresta vangista tulee pikkuhiljaa koko Egyptin johtaja. Hän nousee ojan pohjalta huipulle. Tämä ei ole American dream, vaikka se onkin vähän samanlainen kertomus unelmasta. Se on tarina, joka toteutuu tänäänkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan. Myös täällä Klassikon koulussa, jokaisen sukupolven joukossa on paljon unelmoivia joosefeita ja joosefiinoja. Heillä on edessään vaikea, mutta hieno tie.

Olen usein miettinyt, miten Joosef teki sen. Miten hän pystyi näkemään mahdollisuuksia siellä, missä suurin osa ihmisistä olisi nähnyt vain ongelmia. Sata vuotta sitten filosofi Nietzche sanoi, että ’jos ihminen löytää yhdenkin syyn elää, hän löytää lähes kaikki keinot elää.’ Mikä oli se Joosefin syy, joka sai hänet jatkamaan matkaa vastoinkäymisistä huolimatta? Joosefin tarina antaa kolme vastausta tuohon kysymykseen. Ensimmäinen ja ehkä olennaisen asia, mikä Joosefin nuoruudesta kerrotaan, on se, että hänen isänsä rakasti häntä aivan erityisesti (1. Moos. 37:3). Toinen asia on se, että Joosef uskalsi unelmoida (37:5-9). Hän uskalsi toivoa. Kolmas asia on, kuten Raamattu asian ilmaisee, se että ’Herra oli hänen kanssaan’ (39:21). Tässä on ne kaikki kolme kuuluisaa asiaa: usko, toivo ja rakkaus.

Tänäänkin nuoret tarvitsevat unelmia ja toivoa – syytä ja merkitystä elää. Jos meillä on ihmisiä, ystäviä, vanhempia tai muita läheisiä, jotka Joosefin isän lailla rakastavat meitä, niin me saamme rohkeuden unelmoida. Silloin meistä voi tulla sellaisia ihmisiä, jollaisiksi meidät on suunniteltu ja luotu. Se on jännä juttu, että Jeesus aloitti oman toimintansa vasta sen jälkeen, kun hän kuuli Jordanin joella taivaan Isänsä sanat: ’sinä olet minun rakas Poikani.’ Vasta tämän jälkeen Poika astui unelmien tielle. Niillä teillä hän sai usein kulkea aika yksin paitsi, että taivaan Isä ’oli hänen kanssaan.’

Tuo on se perussanoma, jonka taivaan Isä haluaa sanoa lapsilleen joka päivä: Sinä olet minun rakas lapseni. Sitten tulee luonnollisesti käsky: älä pelkää.