Olen jotenkin pettynyt tähän nykymenoon. Vaikuttaa siltä, että meidän kulttuuri ui henkisessä taantumassa. Näen paljon totta niiden yhteiskunnallisten vahtikoirien haukuissa, joita viime aikoina on saanut kuulla. Eräs professori Helsingin yliopistosta totesi äskettäin hesarin haastattelussa karuja totuuksia. Hänen ’ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.’
Jep, näin on. Eikä tämä ole vain yhden rohkean ja rempseän professorin näkemys, vaan ihan vakavasti otettava vaarallinen arvio. Pekka Himanen, ehkä aikamme fiksuimpia suomalaisia ajattelijoita, kirjoittaa Suomalainen Unelma-kirjasessaan, että kansamme tarvitsee kulttuurisen renessanssin, uudelleen heräämisen, jollei haluta marssia ’hyristen hautaan.’
Tein vähän kenttätutkimusta. Kävin viime perjantain jututtamassa nuoria kaupungilla. Randomilla eksyin erääseen jengiin, jossa 17vuotiaat hörppivät pussikaljaa. Itse siemailin jääteetä. Rotevat ja reippaan oloiset nuoret miehet kertoivat surullista tarinaa: koulukiusaamista vuosikausia, rankkaa perheväkivaltaa pikkuvauvasta asti, avioeroperhe jne. Sitten tietty kyselivät, miksi uskon Jumalaan ja Jeesukseen – oli käynyt ilmi, että olen pappi. Selitin jotain. He kuittasivat selitykseni jollain nokkelalla huomautuksella (=itsepetoksella).
Periaatteessa he kaikki, tytöt ja pojat, kielsivät uskon sillä perusteella, että heitä oli kohdeltu niin julmalla tavalla, kaveripiirissä oli tapahtunut nuoren pojan itsemurha, ja muutenkin elämä oli potkinut päähän vähän liian usein. Siis heidän karusta taustasta, johon kuului väkivaltaisia vanhempia, traumatisoivia koulukiusaajia ja pitkä liuta epäonnistumisia, oli tullut heidän vankilansa. He vetivät taustaansa perässään kuin vankipalloa. Ehkä siitä vankipallosta oli tullut heille jopa rakas – pysyvyyden ja luotettavuuden perusta. Kaikki on niin tutun ja turvallisen inhottavaa. He rankaisivat itse itseään toisten heihin kohdistuvista synneistä. Tämä on tosi tyypillistä. Saivat vähän nauraa Jeesus-jutuille, mutta luulen, että hymy hyytyy. Tuo tie ei vie valoisaan tulevaisuuteen.
Olen huolestunut nuorista, ja entistä vakuuttuneempi siitä, että he tarvitsevat elämälleen kunnon pohjan. Suomalaisilla nuorilla miehillä on isoja ongelmia. Jokainen voi todeta, että tällä hetkellä kristillinen perintö - usko Jumalaan ja Kristukseen - ei siirry seuraavalla sukupolvelle. Muu arvopohja, se, johon jo kerran viittasin, välittyy.
Pidin juuri raamattuluennon Matteuksen evankeliumin pohjalta (Matt. 8-12). Siinä Jeesus kohtaa paatuneen kansan. ’Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ’’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’’ Matt. 9:36-37. Näitä sadonkorjaajia tarvitaan paljon, joten pyydetään.
Mä olen nuorten lisäksi huolissani aikuisista. Aikuisissa tai ainakin nuorissa aikuisissa (-40-v.) on kuvaamiasi piirteitä: jos homma ei luista ja tunnu mukavalta, luovutetaan - tai ei edes aloiteta. Aikuiset tietysti siirtävät asenteensa lapsiin.
VastaaPoistaPahinta tässä on, että samaa asennetta tunnistan itsessäni.
P.S. Väärät käsitykset Jumalasta voi yrittää muuttaa oikealla opetuksella, jos saa kaverit kuuntelemaan. Tällaisia nuoria on turha odotella srk:n nuorisotiloissa - siksi hatunnosto nuorisopastorille jalkautumista.
"Millainen Jumala antaa tämän tapahtua?"
VastaaPoistaMitäpä tuohon voi sano, Hänellä on syynsä. Välillä oma fiilis on aivan toivoton, ja mieli täynnä ahdistusta. Olen viimeaikoina ymmärtänyt uskon uudella tavalla. Jeesus kosketti ja paransi juuri spitaalisia, halvaantuneita, sokeita, kuuroja yms.. Uskolla oli merkitystä: 'tapahtukoon sinulle niin kuin uskot', 'uskosi on parantanut sinut', 'uskotteko, että voin parantaa teidät?' jne..
VastaaPoistaMe olemme enemmän tai vähemmän kusessa, niin kuin nuo kaikki sairaat, joiden luo Jeesus tuli.
Ajattele niitä riivattuja, ahdistuneita ja sairaita lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat (syyrialainen nainen, synagoogan esimies..) puhuivat Jeesukselle lapsistaan. Joku uskovainen puhuu sinunkin puolesta Jeesukselle - esim. minä (rukousta).
Yleensä ihmiset eivät tartu Jumalan apuun. Usko on tarttumista tuohon apuun. Usko on itsepintaista taistelua sen puolesta, että Jumalan on oltava niin hyvä kuin hän antaa Raamatussa ymmärtää. Syyrialainen nainen ei päästä Jeesusta ennen kuin hänen pyyntöönsä eli 'rukoukseen' on vastattu ja tyttö parannettu.
Usko voi siirtää vuoria - Mä luulen, että usko on paljon ihmeellisempi juttu, kuin mitä me tajutaan.
Mahtavaa, että oikeesti menit sinne nuorten joukkoon ja kohtasit ne rikkinäiset ihmiset! Oon varma, että vaikka he ehkä nyt naureskelivatkin sinulle, niin he saivat kuitenkin ajattelemisen aihetta. Oon niin iloinen siitä, että oot olemassa ja teet niin hienoa työtä! Kumpa kaltaisiasi sadonkorjaajia olisi tosiaan useampia.
VastaaPoista"Miksi Jumala antoi tämän tapahtua?"-kysymys on mielestäni hieman väärä kysymys. Eihän se kuitenkaan Jumala ole, joka kiusaa koulussa, hakkaa ja pahoinpitelee jne. Voidaanko me syyttää omista pahoista teoistamme Jumalaa? Jumalaa, joka jo alusta lähtien kertoi, miten meidän tulisi elää.
Jumala voi onneksi myös parantaa särkyneen ihmisen - ja myös varmasti tekee sen, jos annamme Hänelle siihen luvan. Usein olemme vain niin itseemme ja kipuumme käpertyneitä, että emme halua antaa Jumalalle edes mahdollisuutta. Siksi meidän kristittyjen tulee kaiketi vain kärsivällisesti osoittaa rakkautta ympärillämme oleville ihmisille. Hitaasti, mutta varmasti se paksuinkin kivimuuri murtuu.
Kiva kuulla susta Leena! Pitää mennä sinne, minne lampaat on eksyneet - niinhän se menee. On aina rohkaisevaa, kun kristityt pitävät yhtä. Tsemppiä ja siunausta:) Niitä asioita todella tarvitaan näinä aikoina.
VastaaPoista