Tällä hetkellä kirkkoon tarvitaan hengellistä johtajaa, jolla on perspektiiviä kirkon historiaan ja sen eri kulttuureihin. Arkkipiispalla pitää olla myös näky siitä, minne kirkkoa tulee luotsata tulevaisuudessa. Ei Suomen kirkon kohtaloa arkkipiispa määrää, mutta vaikutusta hänellä on. Mielestäni Miikka Ruokanen olisi kaikkein paras arkkipiispa tällä hetkellä. Hänellä on todella hyvä kokonaiskuva maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon tilasta ja suunnasta. Hän näkee 'Ruotsin rajoja pidemmälle', tuntien myös Suomen kirkon.
Miikalla on yli 10 vuoden kokemus Kiinan seurakuntien pappien kouluttamisesta. Samalla hänellä on kristillisen opin professorin virka Helsingissä. Hän siis kouluttaa suomalaisia pappeja. Viime aikoina on puhuttu siitä, että kristinuskon painopiste on siirtymässä pohjolasta etelään ja itään (Kiina, Aasia, Latinalainen Amerikka ja Afrikka). Siellä kristittyjen määrä kasvaa, ihmiset käyvät seurakunnan tilaisuuksissa, kun taas pohjolassa, Euroopassa ja USA:ssa kristittyjen määrä vähenee, ja kirkoissa käy entistä vähemmän väkeä. Jumalanpalvelusten peruskävijät ovat entistä iäkkäämpää väkeä, ja voittopuolisesti naisia.
Tähän tilanteeseen on pakko reagoida jotenkin, muuten mennään hyristen hautaan. Meidän onkin nöyrästi tunnustettava, että emme enää voi nojata historian meille suomaan etuoikeutettuun asemaan Suomessa. Meidän on syytä katsoa, mikä on meille luovuttamatonta, ja sitten miettiä, mitä voisimme oppia kasvavilta seurakunnilta esim. Afrikassa. Kauttalinjaa kasvavat seurakunnat ovat meidän mittapuun mukaan konservatiiveja.
Miikan valtti on se, että hän on tosi oppinut. Hän on kristillisen opin ja uskon professori. Hän on myös ollut koko akateemisen uransa ajan mukana seurakuntaelämässä. Hän on toiminut mm. opiskelijapappina ja ollut perustamassa Tuomas messua.
Nykyään arkkipiispalta vaaditaan mediataitoja. Miikka on esiintynyt selkeänä ja mukavana keskustelijana erilaisissa paneeleissa. Häntä voidaan myös pitää hyvässä mielessä avoimena keskustelun luojana. Tällainen rohkea avoimuus (joka on nykyihmisille tärkeää) näkyy esim. Miikan blogissa, jossa hän käsittelee uskoon, kirkkoon, elämään ja yhteiskuntaan liittyviä kysymyksiä, kertoen selkeästi oman kantansa.
Miikkaa on kutsuttu konservatiiviseksi, mutta tämä leima sopii häneen ainoastaan siinä mielessä, että hän pitää kiinni Raamatun sanasta ja kirkon opeista, jotka koskevat niin uskoa kuin eettisiä kysymyksiä (h-asia). Miikka on kuitenkin monessa mielessä muutoksen mies, mitä tulee seurakunnan toimintaan. Hän on puhunut kansanliikkeestä ja halustaan panostaa perheiden rooliin seurakunnissa, ja siitä, kuinka pyhästä messusta pitää tulla seurakunnan ydinjuttu, viikoittainen Jumalan perheväen juhla. Siellä julistetaan selkeätä lakia ja evankeliumia, Jumalan sanaa, siellä rukoillaan, iloitaan, tuetaan toinen toistaan jne.
Ja lopuksi, ihmisinä Miikka on oikein mukava! Hän on puhunut hienosti pappien työssä jaksamisen ja hengellisen kasvun puolesta. Arvostan tätä piirrettä paljon, koska papit tarvitsevat nimenomaan hengellistä tukea. Paneeleissa, mediassa, kirjoituksissaan ja keskusteluissa Miikka on osoittautunut Kristuksen innokkaaksi seuraaksi, Hengen mieheksi, jolle evankeliumi on luovuttamatonta. Uskon, että arkkipiispana Miikka olisi hengellinen johtaja, johon tavalliset kenttäpapit voisivat luottaa. Hengellinen johtaja, joka ei ole kaikenlaisten oppien, trendien ja tuulten tuulien riepoteltava.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
perjantai 19. helmikuuta 2010
By the rivers of Babylon
Hienoa! Miikka Ruokanen meni jatkoon, ja toivottavasti saamme hänestä arkkipiispan. Viime torstaina alkoivat kevään raamattuillat Mikaelin seurakuntakodilla. Aiheena oli Danielin kirjan luvut 1-7 ja otsikkona 'pakolaisten piina'. Kevään ekaksi illaksi paikalla oli kivasti porukkaa. Illan alussa alkurukoukseen meidät johdatti seuraava biisi. Tämän laulun sanat ovat lähes suoraan psalmista 137.
Tässä pari tekstiä, jotka on tarkoitettu Liftari-lehteen. Ne ovat siis lyhyttä, nuorille suunnattua selitystä Danielista.
Dan. 1:1-21
Millaista mahtaa olla muukalaisen elämä? Daniel ja kumppanit olivat nuoria juutalaisia miehiä, jotka joutuivat pakkosiirtolaisuuteen kauas itään, Babyloniaan, joka oli tuon ajan suurin metropoli. Uuden maan ja maisemien myötä muuttuivat myös moni muu asia, kuten sankareidemme nimet, koulu, kieli ja kaverit. Kaikkien näiden muutosprosessien keskellä nämä nuorukaiset kuitenkin päättivät pitää kiinni siitä, mikä oli heille kaikkein tärkeintä. He eivät luopuneet uskostaan Jumalaan.
Luvun Dan 1 evankeliumi löytyy sanoista ’Jumala antoi’. Kansojen kohtalot eivät olleet, eivätkä ole, järjettömän kohtalon oikkujen uhreja, vaan historiaa johtaa Jumala. Jerusalemin tuhon syyksi sanotaan, että ’Herra antoi’ sen vihollisten käsiin, 1:2. Daniel ja kumppanit olivat muukalaisina täysin sen varassa, mitä Herra heille antoi. Ja hyvä Jumala antoi heille kaikkea, kuten uusia ystäviä ja vaikutusvaltaisten herrojen suosiota, 1:9. Herra antoi heille myös ylivertaista koulumenestystä, viisautta ja ymmärrystä, 1:17.
Dan. 2:1-23
Oletko koskaan kuullut hengellisistä oppaista? Babylonian kuninkaan hovissa oli paljon sellaisia. Nyt heidän tehtävänä oli muistella kuninkaan unohtamaa unta. Nykyäänkin suurilla johtajilla kuten presidentillä on neuvonantajia ja oppaita. Muinaisilla Israelin kuninkailla oli neuvonantajinaan profeettoja (1 Kun. 22:6-28), Babylonian kuninkaalla taas ’maagikoita, loitsupappeja ja noitia’.
Monet tämän ajan hengelliset oppaat ovat yhtä hyödyttömiä kuin kuninkaan maagikot. Juuri tämän vuoksi monet ihmiset ovat tänään yhtä turhautuneita hengellisille oppaille kuin tuo raivostunut kuningas. Nuo oppaat ymmärsivät nyt, että kuningas kysyi heiltä sellaisia, mihin he eivät osaa vastata. Näihin kysymyksiin osaisivat vastata vain jumalat, jotka eivät asu kuolevaisten parissa, näin he ajattelivat. Tässä on jutun juju. Daniel tunsi tämän todellisen Jumalan, joka on taivaan ja maan Herra. Hän vaikuttaa tämän maailman asioihin. Hänen kanssaan voi olla yhteydessä! Jos tunnet Danielin Jumalan, sinusta voi tulla kaivattu hengellinen ohjaaja kuninkaan kaltaisille etsijöille.
Mieti tämän tekstin pohjalta, miksi monet nuoren on vaikea uskoa Jumalaan?
Ketä sinä voisit opastaa hengellisissä asioissa?
Tässä pari tekstiä, jotka on tarkoitettu Liftari-lehteen. Ne ovat siis lyhyttä, nuorille suunnattua selitystä Danielista.
Dan. 1:1-21
Millaista mahtaa olla muukalaisen elämä? Daniel ja kumppanit olivat nuoria juutalaisia miehiä, jotka joutuivat pakkosiirtolaisuuteen kauas itään, Babyloniaan, joka oli tuon ajan suurin metropoli. Uuden maan ja maisemien myötä muuttuivat myös moni muu asia, kuten sankareidemme nimet, koulu, kieli ja kaverit. Kaikkien näiden muutosprosessien keskellä nämä nuorukaiset kuitenkin päättivät pitää kiinni siitä, mikä oli heille kaikkein tärkeintä. He eivät luopuneet uskostaan Jumalaan.
Luvun Dan 1 evankeliumi löytyy sanoista ’Jumala antoi’. Kansojen kohtalot eivät olleet, eivätkä ole, järjettömän kohtalon oikkujen uhreja, vaan historiaa johtaa Jumala. Jerusalemin tuhon syyksi sanotaan, että ’Herra antoi’ sen vihollisten käsiin, 1:2. Daniel ja kumppanit olivat muukalaisina täysin sen varassa, mitä Herra heille antoi. Ja hyvä Jumala antoi heille kaikkea, kuten uusia ystäviä ja vaikutusvaltaisten herrojen suosiota, 1:9. Herra antoi heille myös ylivertaista koulumenestystä, viisautta ja ymmärrystä, 1:17.
Dan. 2:1-23
Oletko koskaan kuullut hengellisistä oppaista? Babylonian kuninkaan hovissa oli paljon sellaisia. Nyt heidän tehtävänä oli muistella kuninkaan unohtamaa unta. Nykyäänkin suurilla johtajilla kuten presidentillä on neuvonantajia ja oppaita. Muinaisilla Israelin kuninkailla oli neuvonantajinaan profeettoja (1 Kun. 22:6-28), Babylonian kuninkaalla taas ’maagikoita, loitsupappeja ja noitia’.
Monet tämän ajan hengelliset oppaat ovat yhtä hyödyttömiä kuin kuninkaan maagikot. Juuri tämän vuoksi monet ihmiset ovat tänään yhtä turhautuneita hengellisille oppaille kuin tuo raivostunut kuningas. Nuo oppaat ymmärsivät nyt, että kuningas kysyi heiltä sellaisia, mihin he eivät osaa vastata. Näihin kysymyksiin osaisivat vastata vain jumalat, jotka eivät asu kuolevaisten parissa, näin he ajattelivat. Tässä on jutun juju. Daniel tunsi tämän todellisen Jumalan, joka on taivaan ja maan Herra. Hän vaikuttaa tämän maailman asioihin. Hänen kanssaan voi olla yhteydessä! Jos tunnet Danielin Jumalan, sinusta voi tulla kaivattu hengellinen ohjaaja kuninkaan kaltaisille etsijöille.
Mieti tämän tekstin pohjalta, miksi monet nuoren on vaikea uskoa Jumalaan?
Ketä sinä voisit opastaa hengellisissä asioissa?
maanantai 8. helmikuuta 2010
'Maassa maan tavalla' - vai?
Olen mukana kirjoittamassa tekstejä Lukkarin lehteen, joka on siis nuorille tarkoitettu Raamatun lukuopas. Tällä hetkellä työn alla on Daniel. Lukkarissa tekstit pyritään selittämään lyhyesti ja niin, että niistä nuori lukija innostuisi itse kirjan lukemiseen. Julkaisen tässä nyt päivien mittaan joitain kommentteja Danielin kirjasta.
Dan. 1:1-21
’Maassa maan tavalla’, ajattelee moni pakolaisista. Tuo letkautus kuvasi pelin henkeä myös silloin kun juutalaiset joutuivat pakolaisina Babyloniaan. Babylonian kuningas harrasti samaa pakolaispolitiikkaa, kuin moni poliitikko tänään. Uudet tulokkaat piti sulauttaa joukkoon. Heille annettiin uusi kotimaa, uusi kieli, uudet nimet, uudet ruoat ja sitten yritettiin vielä tuputtaa uutta uskontoa ja elämäntapaa. Tällaisessa painostuksessa monet pakolaiset sulautuvat valtavirtaan tai gettoutuvat entisestään.
Babyloniassa ”kotiuttamispolitiikka” aloitettiin uudesta sukupolvesta. Kuningas valitsi pakolaisten joukosta ’kauniita poikia, jotka olivat viisaita ja oppivaisia..’ Heidän piti myös olla kuninkaallista Daavidin sukua. Tähän valittujen nuorten joukkoon kuuluivat Daniel ja kumppanit. Kuninkaan unelmissa nämä nuoret näyttäisivät muille pakolaisille esimerkkiä siitä, kuinka luopua vanhasta identiteetistään, sulautua babylonialaisten joukkoon ja elää maassa maan tavalla. Kuninkaan suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Nuorukaiset eivät luopuneet omasta Jumalastaan. Se oli heidän menestyksensä salaisuus.
Vinkki: Olemalla pakolaisille ystävä, voit todella auttaa heitä.
Dan. 1:1-21
’Maassa maan tavalla’, ajattelee moni pakolaisista. Tuo letkautus kuvasi pelin henkeä myös silloin kun juutalaiset joutuivat pakolaisina Babyloniaan. Babylonian kuningas harrasti samaa pakolaispolitiikkaa, kuin moni poliitikko tänään. Uudet tulokkaat piti sulauttaa joukkoon. Heille annettiin uusi kotimaa, uusi kieli, uudet nimet, uudet ruoat ja sitten yritettiin vielä tuputtaa uutta uskontoa ja elämäntapaa. Tällaisessa painostuksessa monet pakolaiset sulautuvat valtavirtaan tai gettoutuvat entisestään.
Babyloniassa ”kotiuttamispolitiikka” aloitettiin uudesta sukupolvesta. Kuningas valitsi pakolaisten joukosta ’kauniita poikia, jotka olivat viisaita ja oppivaisia..’ Heidän piti myös olla kuninkaallista Daavidin sukua. Tähän valittujen nuorten joukkoon kuuluivat Daniel ja kumppanit. Kuninkaan unelmissa nämä nuoret näyttäisivät muille pakolaisille esimerkkiä siitä, kuinka luopua vanhasta identiteetistään, sulautua babylonialaisten joukkoon ja elää maassa maan tavalla. Kuninkaan suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Nuorukaiset eivät luopuneet omasta Jumalastaan. Se oli heidän menestyksensä salaisuus.
Vinkki: Olemalla pakolaisille ystävä, voit todella auttaa heitä.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Saarna hyvästä isännästä
Tässä saarnani, jonka pidin nuorten leirillä. Kävimme leirin aikana läpi myös tuhlaajapoika-vertausta, joten se näkyy tässä puheessa. Taustatekstinä oli Matt. 19:30-20:16.
Juttelin pari päivää sitten kolmen miehen kanssa Hansassa. He kävivät Peltolan ammattikoulussa metallipuolta. Juteltiin kaikenlaista. Kysyin koska he valmistuvat. Yksi pojista vastasi, että vuonna 2012, silloin kun tulee maailmanloppu. Kaveri oli kuullut siitä leffasta, joka nyt pyörii, ja jonka mukaa maailmanloppu tulee tosiaan 12. joulukuuta vuonna 2012. Kuittasin, että no siinä tapauksessa teidän ei sitten pidäkään etsiä työpaikkaa, kun tulee maailmanloppu. Toivottavasti kukaan ei ihan vakavasti usko tuon maailmanloppuleffan ennustukseen. Se on ihan humpuukia, rahastusta. Totuus on kuitenkin, että maailmanloppu on joka hetki lähempänä, Kristuksen takaisintulo on taas päivää lähempänä kuin eilen. Sitä lähempänä kaiken päätös on, sitä kovempi kiireemmin isäntä rekrytoi viinitarhaansa työntekijöitä.
Tämä on tämän Jeesuksen vertauksen kehys. Viinitarhan isäntä on Jumala. Hänellä on työmaa, viinitarha, joka vaatii nopeasti työntekijöitä. Heti aamusta alkaen, aina iltapäivän viimeiselle tunnille asti hän etsii työntekijöitä viinitarhalleen. Nyt on kyse urakasta – homma pitää saada valmiiksi nopeasti. Jopa torilla lusmuilevat ja juoruilevat tyhjäntoimittajat pitää saada töihin isännän viinitarhaan. Kukaan muu ei ole palkannut näitä evvk-kavereita hommiin, mutta viinitarhan isännällä on kiire. Hän palkkaa jopa heidät, vaikka vain päivän viimeiseksi tunniksi. Jeesuksen aikoina eräs juutalainen rabbi totesi työnteosta: ’päivä on lyhyt, työ sietämätöntä, työntekijät laiskoja, kulut kalliita ja työnjohtaja kärsimätön.’ Abot 2:15. Sama meininki työpaikoilla toistuu tänäänkin.
Tämä vertaus on kehystetty kahdella samanlaisella sanonnalla. Sen alussa ja lopussa Jeesus sanoo, ’monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä’, Matt. 19:30 ja 20:16. Tämä lause kertoo, mistä tässä vertauksessa on kyse. Lopullisen palkanmaksun aikana kaikki yllättyvät. Ne, jotka luulivat, että he eivät ole ansainneet yhtään mitään, saavatkin lahjaksi täyden pelastuksen palkan. Miksi, siksi, että isäntä on hyvä. Usein Jeesuksen vertaukset kertovat, millainen on Jumala. Pari lukua aikaisemmin Jeesus kertoi vertauksen kuninkaasta, Matt. 18, joka antoi palvelijalleen 10 000 talenttia velkoja anteeksi. Kyse oli niin suuresta rahasummasta, että se vastasi 200 000 miestyövuotta! Jos tuo työvuosien määrä kerrataan suomalaisten keskipalkalla, niin velan suuruudeksi nousee nykyrahassa noin kolme miljardia euroa.
Kuningas antoi anteeksi tällaisen velan yksinkertaisesti siitä syystä, että hän on hyvä. Jeesus kertoo, että tällainen on Jumala, ja hänen edessään me ihmiset olemme tuollaisia holtittomia supervelallisia, pikavippien vankeja, jotka vain Jumala hyvyydessään voi pelastaa. Näissä vertauksissa pointtina on, että Jumala on hyvä ja armollinen. Hän antaa lahjaksi pelastuksen sille, joka ei ole sitä työllään ansainnut, hän antaa anteeksi enemmän kuin kukaan osaisi unelmoida.
Pelastus ei ole bisnestä, kukaan ei ansaitse Jumalan armoa. Toinen yllätys on se, että ne, jotka luulivat ansainneen paljon enemmän omilla hyvillä teoillaan, saavatkin saman verran kuin muut. Taas täyden päivän palvelleet, taas ne vanhemmat veljet, jotka ’eivät kertaakaan ole jättäneet yhtään käskyä täyttämättä’, (Luuk. 15:29), saavat huomata, että heidätkin pelastetaan syntisen paikalta. Myös heidän pelastus on Jumalan hyvyyden varassa, eikä heidän oman työn tai hyvyyden varassa.
Lopussa nuorempi, Luuk. 15, veli iloitsee isänsä rakkauden juhlissa, bileissä, joissa hänellä on sormus sormessa, isänsä parhaat vaatteet yllään, palautettu kunnia kruununaan päässään ja syöttövasikka lautasellaan, Luuk. 15. Lopussa vähiten työtä tehneet lusmut ovat iloisia koko päivän palkasta! Matt. 20. Nämä viimeiset iloitsevat nöyrästi Jumalan hyvyydestä! Mutta miten ne ensimmäiset, he ovat vihaisia, he eivät halua juhlia, vaan itkeä ja valittaa. He eivät suostu tulemaan isän juhliin, he eivät suostu iloitsemaan Isän Jumalan hyvyydestä. He jäävätkin omasta tahdostaan ulkopuolelle, sinne missä itketään ja kiristellään hampaita, sinne, mitä myös kutsutaan helvetiksi. He jäävät kateellisina ja katkerina murjottamaan. He eivät suostu tulla Jumalan valtakunnan juhliin. Syvällä sydämessään he ajatteleva, ’miksi Jumala ei voi olla yhtä tyly ja inhottava kuin me.’ Sydämessään he, jotka niin innokkaasti palvelivat Jumalaa, vihaavat häntä lopussa, koska Jumala on niin hyvä.
Jeesus kertoi tämän vertauksen aikana, jolloin Israelissa oli paljon työttömiä ja paljon suurvelallisia, paljon köyhää väkeä. Kun isällä ei ollut töitä, perhe kärsi. Kotona odotti monta nälkäistä syötettävää suuta, mutta ei ollut mitään mitä heille antaa. Ei ollut leipää. Jeesus kertoo, että isännän hyvyys on sellaista, että hän ei voi lähettää edes noita vähän töitä tehneitä kotiin, perheidensä luo ilman mitään kotiin tuotavaa. Siksi, koska hän on hyvä, ja koska hän välittää heikoista, hän antoi heille koko päivän palkan – hän pelastaa elämän.
Tässä vertauksessa ja tuhlaajapoikavertauksessa tuomion riskivyöhykkeellä, ovat kaikki – mutta eritoten, ne, jotka pitävät itseään muita parempina ihmisinä. Koko päivän palvelleet, kaikki käskyt aina täyttäneet, edustavat Jeesuksen vertauksissa lainoppineita ja fariseuksia, Luuk. 15 ja Matt. 20. Fariseuksen vaarallisissa toiveissa heidät korotettaisiin kunniaan taivaan portilla – ei siksi, että Jumala on hyvä ja armollinen, vaan siksi, että ’he eivät ole yhtä huonoja kuin nuo muut, nuo huijarit, rosvot, huorintekijät, kuten vaikkapa tuo publikaani’, Luuk. 18:11-12. Fariseus laskee, että Jumala on hänelle pelastuksen velkaa, koska hän on niin hyvä ihminen. Hänhän paastoa kahdesti viikossa ja maksaa kaikesta kymmenykset. Tekee niin paljon ja niin näkyvästi hyväntekeväisyyttä, että syntisetkin tietävät sen. Kai nyt Jumalakin on pannut merkille kuinka hyvä ihminen hän on.
Hän on tullut omissa silmissään niin hyväksi, että hän ei enää luota Jumalaan vaan itseensä. Hän luulee, ettei hän tarvitse Kristusta Vapahtajana ja pelastajana, koska hän pitää itseään ja omia hyviä tekojaan Vapahtajanaan ja pelastajanaan. Viimeisellä tuomiolla hän ei enää vetoa Jumalaan, Herra, ole minulle syntiselle armollinen, vaan hän vetoaa itseensä, omaan hyvyyteensä: ’en ole kertaakaan jättänyt käskyjäsi täyttämättä.’ Matt. 20:29. Olen palvellut sinua aamusta iltaan, koko rankan päivän, kantanut päivän helteen ja illan raskaan sateen.
Näissä Jeesuksen vertauksissa kuvataan Jumalan yllättävä, kaiken logiikan ja ymmärryksen ylittävää armoa ja rakkautta katuvaa syntistä kohtaan, mutta niissä on myös se nyrkinluja, tyrmäävä ja yllättävä tuomionjulistus, joka kohtaa omavanhurskautta, omahyväisyyttä ja itseensä luottavia ihmisiä. Juuri tämän tyrmäävän tuomioniskun vuoksi ne vanhemmat veljet, koko päivän palvelleet, monet uskonnolliset johtajat raivostuivat Jeesukselle. Tällainen tyrmäysisku yllättää armon ihanuuden jälkeen myös tässä vertauksessa.
Isäntä sanoo omavanhurskaille, katkerille, kateellisille itsensä pelastajille: ’mene pois, minä en tunne sinua.’ Tässä vertauksessa isäntä sanoo koko päivän palvelleille: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene.’ Tuo sana ”ystäväni” ei tarkoita tässä tavallista hyvää ystävää, vaan jotain huonoa. Isäntä ei tunne näitä palvelijoita. Hän kutsuu heitä ystäviksi, koska hän ei muista heidän nimiään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus käyttää tätä sanaa, ystävä (etairos), kolme kertaa. Jokaisessa kohdassa sillä tarkoitetaan jotain pahaa. Jeesus sanoo: ’ystäväni (etairos), kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita.. Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’ Matt. 22:12-13. Kun Juudas tuli Jeesuksen luo ja kavalsi hänet suudelmalla, niin Jeesus sanoi hänelle: ’ystävä (etairos), tätä varten sinä olet tullut.’ Matt. 26:50.
Isäntä vastaa katkerille ja kateellisille valittelijoille: ’Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Matt. 20:15. Jeesuksen seuraajien joukossa ’ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa’, Room. 9:16. Ratkaisevaa ei ole se, kuinka hyvä olet, tai kauan olet ollut Herran oma. Ratkaisevaa on, että olet Jeesuksen oma. Jeesus ei etsi täydellisiä ja elämäänsä hallitsevia ihmisiä, vaan niitä, jotka ovat sairaita ja eksyksissä. Jeesus etsii niitä, jotka ovat riippuvaisia Jumalan käsittämättömän suuresta anteeksiannosta ja hyvyydestä. Laita turvasi isännän hyvyyteen.
Lopuksi, Jeesus kutsuu meitäkin hommiin. Jeesus näki kansan joka oli kuin hajallaan ja eksyksissä kuin lammaslauma ilman paimenta. Hän sanoi, ’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Matt. 9:37-38. Nyt on yhdestoista hetki.
Jeesus etsii sokeita ja kuuroja, rampoja ja vammaisia ihmisiä, hän etsii työttömiä (Luuk. 14). Kun kutsu käy, kun kuulet hänen kutsun, älä sano ei. Tuo kutsu tarkoittaa, että saat työtä, saat palkan, saat tulla osalliseksi Jumalan anteeksiannosta ja hyvyydestä, saat tulla Jumalan juhlapöytään, saat tulla ehtoolliselle ja ottaa Kristuksen vastaan. Ilman hänen hyvyyttä kuolet ja tuhoudut, eksyt ja joudut kadotukseen. Tartutaan Jeesuksen kutsuun. Tunnustetaan yhdessä Kristillinen uskomme.
Juttelin pari päivää sitten kolmen miehen kanssa Hansassa. He kävivät Peltolan ammattikoulussa metallipuolta. Juteltiin kaikenlaista. Kysyin koska he valmistuvat. Yksi pojista vastasi, että vuonna 2012, silloin kun tulee maailmanloppu. Kaveri oli kuullut siitä leffasta, joka nyt pyörii, ja jonka mukaa maailmanloppu tulee tosiaan 12. joulukuuta vuonna 2012. Kuittasin, että no siinä tapauksessa teidän ei sitten pidäkään etsiä työpaikkaa, kun tulee maailmanloppu. Toivottavasti kukaan ei ihan vakavasti usko tuon maailmanloppuleffan ennustukseen. Se on ihan humpuukia, rahastusta. Totuus on kuitenkin, että maailmanloppu on joka hetki lähempänä, Kristuksen takaisintulo on taas päivää lähempänä kuin eilen. Sitä lähempänä kaiken päätös on, sitä kovempi kiireemmin isäntä rekrytoi viinitarhaansa työntekijöitä.
Tämä on tämän Jeesuksen vertauksen kehys. Viinitarhan isäntä on Jumala. Hänellä on työmaa, viinitarha, joka vaatii nopeasti työntekijöitä. Heti aamusta alkaen, aina iltapäivän viimeiselle tunnille asti hän etsii työntekijöitä viinitarhalleen. Nyt on kyse urakasta – homma pitää saada valmiiksi nopeasti. Jopa torilla lusmuilevat ja juoruilevat tyhjäntoimittajat pitää saada töihin isännän viinitarhaan. Kukaan muu ei ole palkannut näitä evvk-kavereita hommiin, mutta viinitarhan isännällä on kiire. Hän palkkaa jopa heidät, vaikka vain päivän viimeiseksi tunniksi. Jeesuksen aikoina eräs juutalainen rabbi totesi työnteosta: ’päivä on lyhyt, työ sietämätöntä, työntekijät laiskoja, kulut kalliita ja työnjohtaja kärsimätön.’ Abot 2:15. Sama meininki työpaikoilla toistuu tänäänkin.
Tämä vertaus on kehystetty kahdella samanlaisella sanonnalla. Sen alussa ja lopussa Jeesus sanoo, ’monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä’, Matt. 19:30 ja 20:16. Tämä lause kertoo, mistä tässä vertauksessa on kyse. Lopullisen palkanmaksun aikana kaikki yllättyvät. Ne, jotka luulivat, että he eivät ole ansainneet yhtään mitään, saavatkin lahjaksi täyden pelastuksen palkan. Miksi, siksi, että isäntä on hyvä. Usein Jeesuksen vertaukset kertovat, millainen on Jumala. Pari lukua aikaisemmin Jeesus kertoi vertauksen kuninkaasta, Matt. 18, joka antoi palvelijalleen 10 000 talenttia velkoja anteeksi. Kyse oli niin suuresta rahasummasta, että se vastasi 200 000 miestyövuotta! Jos tuo työvuosien määrä kerrataan suomalaisten keskipalkalla, niin velan suuruudeksi nousee nykyrahassa noin kolme miljardia euroa.
Kuningas antoi anteeksi tällaisen velan yksinkertaisesti siitä syystä, että hän on hyvä. Jeesus kertoo, että tällainen on Jumala, ja hänen edessään me ihmiset olemme tuollaisia holtittomia supervelallisia, pikavippien vankeja, jotka vain Jumala hyvyydessään voi pelastaa. Näissä vertauksissa pointtina on, että Jumala on hyvä ja armollinen. Hän antaa lahjaksi pelastuksen sille, joka ei ole sitä työllään ansainnut, hän antaa anteeksi enemmän kuin kukaan osaisi unelmoida.
Pelastus ei ole bisnestä, kukaan ei ansaitse Jumalan armoa. Toinen yllätys on se, että ne, jotka luulivat ansainneen paljon enemmän omilla hyvillä teoillaan, saavatkin saman verran kuin muut. Taas täyden päivän palvelleet, taas ne vanhemmat veljet, jotka ’eivät kertaakaan ole jättäneet yhtään käskyä täyttämättä’, (Luuk. 15:29), saavat huomata, että heidätkin pelastetaan syntisen paikalta. Myös heidän pelastus on Jumalan hyvyyden varassa, eikä heidän oman työn tai hyvyyden varassa.
Lopussa nuorempi, Luuk. 15, veli iloitsee isänsä rakkauden juhlissa, bileissä, joissa hänellä on sormus sormessa, isänsä parhaat vaatteet yllään, palautettu kunnia kruununaan päässään ja syöttövasikka lautasellaan, Luuk. 15. Lopussa vähiten työtä tehneet lusmut ovat iloisia koko päivän palkasta! Matt. 20. Nämä viimeiset iloitsevat nöyrästi Jumalan hyvyydestä! Mutta miten ne ensimmäiset, he ovat vihaisia, he eivät halua juhlia, vaan itkeä ja valittaa. He eivät suostu tulemaan isän juhliin, he eivät suostu iloitsemaan Isän Jumalan hyvyydestä. He jäävätkin omasta tahdostaan ulkopuolelle, sinne missä itketään ja kiristellään hampaita, sinne, mitä myös kutsutaan helvetiksi. He jäävät kateellisina ja katkerina murjottamaan. He eivät suostu tulla Jumalan valtakunnan juhliin. Syvällä sydämessään he ajatteleva, ’miksi Jumala ei voi olla yhtä tyly ja inhottava kuin me.’ Sydämessään he, jotka niin innokkaasti palvelivat Jumalaa, vihaavat häntä lopussa, koska Jumala on niin hyvä.
Jeesus kertoi tämän vertauksen aikana, jolloin Israelissa oli paljon työttömiä ja paljon suurvelallisia, paljon köyhää väkeä. Kun isällä ei ollut töitä, perhe kärsi. Kotona odotti monta nälkäistä syötettävää suuta, mutta ei ollut mitään mitä heille antaa. Ei ollut leipää. Jeesus kertoo, että isännän hyvyys on sellaista, että hän ei voi lähettää edes noita vähän töitä tehneitä kotiin, perheidensä luo ilman mitään kotiin tuotavaa. Siksi, koska hän on hyvä, ja koska hän välittää heikoista, hän antoi heille koko päivän palkan – hän pelastaa elämän.
Tässä vertauksessa ja tuhlaajapoikavertauksessa tuomion riskivyöhykkeellä, ovat kaikki – mutta eritoten, ne, jotka pitävät itseään muita parempina ihmisinä. Koko päivän palvelleet, kaikki käskyt aina täyttäneet, edustavat Jeesuksen vertauksissa lainoppineita ja fariseuksia, Luuk. 15 ja Matt. 20. Fariseuksen vaarallisissa toiveissa heidät korotettaisiin kunniaan taivaan portilla – ei siksi, että Jumala on hyvä ja armollinen, vaan siksi, että ’he eivät ole yhtä huonoja kuin nuo muut, nuo huijarit, rosvot, huorintekijät, kuten vaikkapa tuo publikaani’, Luuk. 18:11-12. Fariseus laskee, että Jumala on hänelle pelastuksen velkaa, koska hän on niin hyvä ihminen. Hänhän paastoa kahdesti viikossa ja maksaa kaikesta kymmenykset. Tekee niin paljon ja niin näkyvästi hyväntekeväisyyttä, että syntisetkin tietävät sen. Kai nyt Jumalakin on pannut merkille kuinka hyvä ihminen hän on.
Hän on tullut omissa silmissään niin hyväksi, että hän ei enää luota Jumalaan vaan itseensä. Hän luulee, ettei hän tarvitse Kristusta Vapahtajana ja pelastajana, koska hän pitää itseään ja omia hyviä tekojaan Vapahtajanaan ja pelastajanaan. Viimeisellä tuomiolla hän ei enää vetoa Jumalaan, Herra, ole minulle syntiselle armollinen, vaan hän vetoaa itseensä, omaan hyvyyteensä: ’en ole kertaakaan jättänyt käskyjäsi täyttämättä.’ Matt. 20:29. Olen palvellut sinua aamusta iltaan, koko rankan päivän, kantanut päivän helteen ja illan raskaan sateen.
Näissä Jeesuksen vertauksissa kuvataan Jumalan yllättävä, kaiken logiikan ja ymmärryksen ylittävää armoa ja rakkautta katuvaa syntistä kohtaan, mutta niissä on myös se nyrkinluja, tyrmäävä ja yllättävä tuomionjulistus, joka kohtaa omavanhurskautta, omahyväisyyttä ja itseensä luottavia ihmisiä. Juuri tämän tyrmäävän tuomioniskun vuoksi ne vanhemmat veljet, koko päivän palvelleet, monet uskonnolliset johtajat raivostuivat Jeesukselle. Tällainen tyrmäysisku yllättää armon ihanuuden jälkeen myös tässä vertauksessa.
Isäntä sanoo omavanhurskaille, katkerille, kateellisille itsensä pelastajille: ’mene pois, minä en tunne sinua.’ Tässä vertauksessa isäntä sanoo koko päivän palvelleille: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene.’ Tuo sana ”ystäväni” ei tarkoita tässä tavallista hyvää ystävää, vaan jotain huonoa. Isäntä ei tunne näitä palvelijoita. Hän kutsuu heitä ystäviksi, koska hän ei muista heidän nimiään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus käyttää tätä sanaa, ystävä (etairos), kolme kertaa. Jokaisessa kohdassa sillä tarkoitetaan jotain pahaa. Jeesus sanoo: ’ystäväni (etairos), kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita.. Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’ Matt. 22:12-13. Kun Juudas tuli Jeesuksen luo ja kavalsi hänet suudelmalla, niin Jeesus sanoi hänelle: ’ystävä (etairos), tätä varten sinä olet tullut.’ Matt. 26:50.
Isäntä vastaa katkerille ja kateellisille valittelijoille: ’Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Matt. 20:15. Jeesuksen seuraajien joukossa ’ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa’, Room. 9:16. Ratkaisevaa ei ole se, kuinka hyvä olet, tai kauan olet ollut Herran oma. Ratkaisevaa on, että olet Jeesuksen oma. Jeesus ei etsi täydellisiä ja elämäänsä hallitsevia ihmisiä, vaan niitä, jotka ovat sairaita ja eksyksissä. Jeesus etsii niitä, jotka ovat riippuvaisia Jumalan käsittämättömän suuresta anteeksiannosta ja hyvyydestä. Laita turvasi isännän hyvyyteen.
Lopuksi, Jeesus kutsuu meitäkin hommiin. Jeesus näki kansan joka oli kuin hajallaan ja eksyksissä kuin lammaslauma ilman paimenta. Hän sanoi, ’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Matt. 9:37-38. Nyt on yhdestoista hetki.
Jeesus etsii sokeita ja kuuroja, rampoja ja vammaisia ihmisiä, hän etsii työttömiä (Luuk. 14). Kun kutsu käy, kun kuulet hänen kutsun, älä sano ei. Tuo kutsu tarkoittaa, että saat työtä, saat palkan, saat tulla osalliseksi Jumalan anteeksiannosta ja hyvyydestä, saat tulla Jumalan juhlapöytään, saat tulla ehtoolliselle ja ottaa Kristuksen vastaan. Ilman hänen hyvyyttä kuolet ja tuhoudut, eksyt ja joudut kadotukseen. Tartutaan Jeesuksen kutsuun. Tunnustetaan yhdessä Kristillinen uskomme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)