Saarna hyvästä isännästä

Tässä saarnani, jonka pidin nuorten leirillä. Kävimme leirin aikana läpi myös tuhlaajapoika-vertausta, joten se näkyy tässä puheessa. Taustatekstinä oli Matt. 19:30-20:16.

Juttelin pari päivää sitten kolmen miehen kanssa Hansassa. He kävivät Peltolan ammattikoulussa metallipuolta. Juteltiin kaikenlaista. Kysyin koska he valmistuvat. Yksi pojista vastasi, että vuonna 2012, silloin kun tulee maailmanloppu. Kaveri oli kuullut siitä leffasta, joka nyt pyörii, ja jonka mukaa maailmanloppu tulee tosiaan 12. joulukuuta vuonna 2012. Kuittasin, että no siinä tapauksessa teidän ei sitten pidäkään etsiä työpaikkaa, kun tulee maailmanloppu. Toivottavasti kukaan ei ihan vakavasti usko tuon maailmanloppuleffan ennustukseen. Se on ihan humpuukia, rahastusta. Totuus on kuitenkin, että maailmanloppu on joka hetki lähempänä, Kristuksen takaisintulo on taas päivää lähempänä kuin eilen. Sitä lähempänä kaiken päätös on, sitä kovempi kiireemmin isäntä rekrytoi viinitarhaansa työntekijöitä.

Tämä on tämän Jeesuksen vertauksen kehys. Viinitarhan isäntä on Jumala. Hänellä on työmaa, viinitarha, joka vaatii nopeasti työntekijöitä. Heti aamusta alkaen, aina iltapäivän viimeiselle tunnille asti hän etsii työntekijöitä viinitarhalleen. Nyt on kyse urakasta – homma pitää saada valmiiksi nopeasti. Jopa torilla lusmuilevat ja juoruilevat tyhjäntoimittajat pitää saada töihin isännän viinitarhaan. Kukaan muu ei ole palkannut näitä evvk-kavereita hommiin, mutta viinitarhan isännällä on kiire. Hän palkkaa jopa heidät, vaikka vain päivän viimeiseksi tunniksi. Jeesuksen aikoina eräs juutalainen rabbi totesi työnteosta: ’päivä on lyhyt, työ sietämätöntä, työntekijät laiskoja, kulut kalliita ja työnjohtaja kärsimätön.’ Abot 2:15. Sama meininki työpaikoilla toistuu tänäänkin.

Tämä vertaus on kehystetty kahdella samanlaisella sanonnalla. Sen alussa ja lopussa Jeesus sanoo, ’monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä’, Matt. 19:30 ja 20:16. Tämä lause kertoo, mistä tässä vertauksessa on kyse. Lopullisen palkanmaksun aikana kaikki yllättyvät. Ne, jotka luulivat, että he eivät ole ansainneet yhtään mitään, saavatkin lahjaksi täyden pelastuksen palkan. Miksi, siksi, että isäntä on hyvä. Usein Jeesuksen vertaukset kertovat, millainen on Jumala. Pari lukua aikaisemmin Jeesus kertoi vertauksen kuninkaasta, Matt. 18, joka antoi palvelijalleen 10 000 talenttia velkoja anteeksi. Kyse oli niin suuresta rahasummasta, että se vastasi 200 000 miestyövuotta! Jos tuo työvuosien määrä kerrataan suomalaisten keskipalkalla, niin velan suuruudeksi nousee nykyrahassa noin kolme miljardia euroa.

Kuningas antoi anteeksi tällaisen velan yksinkertaisesti siitä syystä, että hän on hyvä. Jeesus kertoo, että tällainen on Jumala, ja hänen edessään me ihmiset olemme tuollaisia holtittomia supervelallisia, pikavippien vankeja, jotka vain Jumala hyvyydessään voi pelastaa. Näissä vertauksissa pointtina on, että Jumala on hyvä ja armollinen. Hän antaa lahjaksi pelastuksen sille, joka ei ole sitä työllään ansainnut, hän antaa anteeksi enemmän kuin kukaan osaisi unelmoida.

Pelastus ei ole bisnestä, kukaan ei ansaitse Jumalan armoa. Toinen yllätys on se, että ne, jotka luulivat ansainneen paljon enemmän omilla hyvillä teoillaan, saavatkin saman verran kuin muut. Taas täyden päivän palvelleet, taas ne vanhemmat veljet, jotka ’eivät kertaakaan ole jättäneet yhtään käskyä täyttämättä’, (Luuk. 15:29), saavat huomata, että heidätkin pelastetaan syntisen paikalta. Myös heidän pelastus on Jumalan hyvyyden varassa, eikä heidän oman työn tai hyvyyden varassa.

Lopussa nuorempi, Luuk. 15, veli iloitsee isänsä rakkauden juhlissa, bileissä, joissa hänellä on sormus sormessa, isänsä parhaat vaatteet yllään, palautettu kunnia kruununaan päässään ja syöttövasikka lautasellaan, Luuk. 15. Lopussa vähiten työtä tehneet lusmut ovat iloisia koko päivän palkasta! Matt. 20. Nämä viimeiset iloitsevat nöyrästi Jumalan hyvyydestä! Mutta miten ne ensimmäiset, he ovat vihaisia, he eivät halua juhlia, vaan itkeä ja valittaa. He eivät suostu tulemaan isän juhliin, he eivät suostu iloitsemaan Isän Jumalan hyvyydestä. He jäävätkin omasta tahdostaan ulkopuolelle, sinne missä itketään ja kiristellään hampaita, sinne, mitä myös kutsutaan helvetiksi. He jäävät kateellisina ja katkerina murjottamaan. He eivät suostu tulla Jumalan valtakunnan juhliin. Syvällä sydämessään he ajatteleva, ’miksi Jumala ei voi olla yhtä tyly ja inhottava kuin me.’ Sydämessään he, jotka niin innokkaasti palvelivat Jumalaa, vihaavat häntä lopussa, koska Jumala on niin hyvä.

Jeesus kertoi tämän vertauksen aikana, jolloin Israelissa oli paljon työttömiä ja paljon suurvelallisia, paljon köyhää väkeä. Kun isällä ei ollut töitä, perhe kärsi. Kotona odotti monta nälkäistä syötettävää suuta, mutta ei ollut mitään mitä heille antaa. Ei ollut leipää. Jeesus kertoo, että isännän hyvyys on sellaista, että hän ei voi lähettää edes noita vähän töitä tehneitä kotiin, perheidensä luo ilman mitään kotiin tuotavaa. Siksi, koska hän on hyvä, ja koska hän välittää heikoista, hän antoi heille koko päivän palkan – hän pelastaa elämän.

Tässä vertauksessa ja tuhlaajapoikavertauksessa tuomion riskivyöhykkeellä, ovat kaikki – mutta eritoten, ne, jotka pitävät itseään muita parempina ihmisinä. Koko päivän palvelleet, kaikki käskyt aina täyttäneet, edustavat Jeesuksen vertauksissa lainoppineita ja fariseuksia, Luuk. 15 ja Matt. 20. Fariseuksen vaarallisissa toiveissa heidät korotettaisiin kunniaan taivaan portilla – ei siksi, että Jumala on hyvä ja armollinen, vaan siksi, että ’he eivät ole yhtä huonoja kuin nuo muut, nuo huijarit, rosvot, huorintekijät, kuten vaikkapa tuo publikaani’, Luuk. 18:11-12. Fariseus laskee, että Jumala on hänelle pelastuksen velkaa, koska hän on niin hyvä ihminen. Hänhän paastoa kahdesti viikossa ja maksaa kaikesta kymmenykset. Tekee niin paljon ja niin näkyvästi hyväntekeväisyyttä, että syntisetkin tietävät sen. Kai nyt Jumalakin on pannut merkille kuinka hyvä ihminen hän on.

Hän on tullut omissa silmissään niin hyväksi, että hän ei enää luota Jumalaan vaan itseensä. Hän luulee, ettei hän tarvitse Kristusta Vapahtajana ja pelastajana, koska hän pitää itseään ja omia hyviä tekojaan Vapahtajanaan ja pelastajanaan. Viimeisellä tuomiolla hän ei enää vetoa Jumalaan, Herra, ole minulle syntiselle armollinen, vaan hän vetoaa itseensä, omaan hyvyyteensä: ’en ole kertaakaan jättänyt käskyjäsi täyttämättä.’ Matt. 20:29. Olen palvellut sinua aamusta iltaan, koko rankan päivän, kantanut päivän helteen ja illan raskaan sateen.

Näissä Jeesuksen vertauksissa kuvataan Jumalan yllättävä, kaiken logiikan ja ymmärryksen ylittävää armoa ja rakkautta katuvaa syntistä kohtaan, mutta niissä on myös se nyrkinluja, tyrmäävä ja yllättävä tuomionjulistus, joka kohtaa omavanhurskautta, omahyväisyyttä ja itseensä luottavia ihmisiä. Juuri tämän tyrmäävän tuomioniskun vuoksi ne vanhemmat veljet, koko päivän palvelleet, monet uskonnolliset johtajat raivostuivat Jeesukselle. Tällainen tyrmäysisku yllättää armon ihanuuden jälkeen myös tässä vertauksessa.

Isäntä sanoo omavanhurskaille, katkerille, kateellisille itsensä pelastajille: ’mene pois, minä en tunne sinua.’ Tässä vertauksessa isäntä sanoo koko päivän palvelleille: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene.’ Tuo sana ”ystäväni” ei tarkoita tässä tavallista hyvää ystävää, vaan jotain huonoa. Isäntä ei tunne näitä palvelijoita. Hän kutsuu heitä ystäviksi, koska hän ei muista heidän nimiään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus käyttää tätä sanaa, ystävä (etairos), kolme kertaa. Jokaisessa kohdassa sillä tarkoitetaan jotain pahaa. Jeesus sanoo: ’ystäväni (etairos), kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita.. Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’ Matt. 22:12-13. Kun Juudas tuli Jeesuksen luo ja kavalsi hänet suudelmalla, niin Jeesus sanoi hänelle: ’ystävä (etairos), tätä varten sinä olet tullut.’ Matt. 26:50.

Isäntä vastaa katkerille ja kateellisille valittelijoille: ’Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Matt. 20:15. Jeesuksen seuraajien joukossa ’ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa’, Room. 9:16. Ratkaisevaa ei ole se, kuinka hyvä olet, tai kauan olet ollut Herran oma. Ratkaisevaa on, että olet Jeesuksen oma. Jeesus ei etsi täydellisiä ja elämäänsä hallitsevia ihmisiä, vaan niitä, jotka ovat sairaita ja eksyksissä. Jeesus etsii niitä, jotka ovat riippuvaisia Jumalan käsittämättömän suuresta anteeksiannosta ja hyvyydestä. Laita turvasi isännän hyvyyteen.

Lopuksi, Jeesus kutsuu meitäkin hommiin. Jeesus näki kansan joka oli kuin hajallaan ja eksyksissä kuin lammaslauma ilman paimenta. Hän sanoi, ’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Matt. 9:37-38. Nyt on yhdestoista hetki.

Jeesus etsii sokeita ja kuuroja, rampoja ja vammaisia ihmisiä, hän etsii työttömiä (Luuk. 14). Kun kutsu käy, kun kuulet hänen kutsun, älä sano ei. Tuo kutsu tarkoittaa, että saat työtä, saat palkan, saat tulla osalliseksi Jumalan anteeksiannosta ja hyvyydestä, saat tulla Jumalan juhlapöytään, saat tulla ehtoolliselle ja ottaa Kristuksen vastaan. Ilman hänen hyvyyttä kuolet ja tuhoudut, eksyt ja joudut kadotukseen. Tartutaan Jeesuksen kutsuun. Tunnustetaan yhdessä Kristillinen uskomme.