On ollut kova viikko. Jerusalemissa räjähti linja-auto alkuviikosta. Istuin kirjastossa parin kilometrin päässä, vaimoni oli linja-autossa noin kilometrin päästä sieltä, missä räjähti. Kaikkialla oli poliisiautoja ja ambulansseja ja sireenit soivat. Loukkaantuneita taitaa olla noin 30 ja yksi kuolinuhri. Hän oli noin 50-vuotias kristitty nainen, joka opiskeli samassa paikassa kuin minä eli Jerusalemin Heprealisessa yliopistossa. Hän oli mukana raamatunkäännöstyössä - ilmeisesti innokas kristitty. Kyseessä oli iso pommi, joka oli asetettu linja-autoaseman ruuhkaiselle bussipysäkille. Tuollainen pommi tuollaisessa paikassa kohdistuu eritoten koulu- ja työmatkalla oleviin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Luojan kiitos pommi ei saanut pahempaa aikaan, mutta nyt on taas jännitys Jerusalemin ja Israelin yllä. Gazan ja Egyptin rajaa tarkkaillaan lujasti ja uhkia tykitetään. Tänään Bershebassa ja lähiseudulla yli 100 000 kouluoppilasta eivät voinneet mennä Gazan-rakettien vuoksi kouluun. Kouluissa ei nimittäin ole tarvittavia pommisuojia ja Gazasta tähdätään isoihin julkisiin tiloihin, kuten kouluihin.
Missä räjähtää seuraavaksi? Miksi me emme voi elää rauhassa? Israel on ihana maa. Opiskelijan näkökulmasta täällä tehdään maailmanluokan tutkimusta. Täällä on elämää ja sivistystä, mukavia ihmisiä. Aivan niin kuin Suomessa tai missä vain Euroopassa, täälläkin ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. He haluavat elää rauhassa, tehdä töitä, opiskella, urheilla, perustaa perheitä, palvella Herraansa jne. Tällaiset pommit, jotka voivat entistä suuremmalla todennäköisyydellä räjähtää vaikka Helsingissä tai Tukholmassa, rikkovat tämän tahdon elää. Ääri-islamin uhkaa ei kannata vähätellä.
Suomea on järisyttänyt tällä viikolla Nuotan nuorten tekemä video-kampanja. Kyseessä on tosi herkkä asia nuorten kannalta. He ovat lukeneet Raamattua, rukoilleet ja he ovat tulleet uskoon. He elävät Jeesuksen kanssa, joka on heille elämän tärkein asia. Pyhä Henki on puhunut heille. He ovat vilpittömiä. Tätä ei kenenkään kannata kieltää. Nämä nuoret ovat tosissaan. He ovat varmasti paljon vilpittömimpiä uskossaan ja suhteessaan Jumalaan, kun monet poliittisesti korrektit, palkasta ja työpaikastaan huolestuneet virassa olevat papit. Kannattaako näitä nuoria vaientaa kirkollisveron ja ihmisten yleisen mielipiteen vuoksi? Kannattaako heille nyt laittaa kuonokoppa? Minkä viestin nämä nuoret saavat aikuisten suhteesta totuuteen? Lopulta, ainakin jos näiltä nuorilta kysytään, kyse on Kristuksesta Jeesuksesta – häneen nämä nuoret nimittäin luottavat ja häneen he perustavat näkemyksensä, seisoen kuin kalliolla keskellä myrskyä.
On myös hyvä huomioida tämä: ”Älä alistu! -kampanja on sisällöltään sopusoinnussa kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön kanssa, jossa annetaan tuki Annin kaltaisten kamppailulle. Mietinnössä sanotaan: ”…Osa (homoseksuaaleista) pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan” (Perustevaliokunnan mietintö 4/ 2010). Asiasta puhutaan myös piispainkokouksen selonteossa Parisuhdelain seuraukset kirkossa (10.2.2010, sivut 129-130).”
perjantai 25. maaliskuuta 2011
torstai 10. maaliskuuta 2011
Jeesuksen tapa opettaa vertauksilla
Olen viimeaikoina väitöskirjaa tehdessäni törmännyt pariin artikkeliin, joissa käsitellään Jeesuksen vertauksia. Se seikka, että Jeesus opetti vertauksin Jumalan valtakunnasta, on tutkijoiden mukaan lähes 100 % varma tosiasia. En tiedä ketään, joka tämän kiistäisi. Jeesuksen aikana uskonnolliset opettajat puhuivat vertauksilla. Jeesuksen jälkeiseltä rabbien ajalta, ns. tannaiittiselta kaudelta (70-220jKr.), meille on säilynyt tarkalleen 325 rabbien vertausta. Noin puolet näistä rabbien vertauksista käsittelee kuningasta, joka lähes poikkeuksetta on Jumala. ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen”, voisi olla jonkun rabbin vertauksen aloitus.
Evankeliumeista löytyy yhteensä 38 Jeesuksen vertausta. Suurin osa näistä vertauksista kuvaa Jumalan valtakuntaa. Mishnassa, rabbiinisen juutalaisuuden pyhässä kirjassa, joka on koottu kansien väliin 200-luvulla jKr., mainitaan, että ”kun Rabbi Meir kuoli, vertausten tekijät loppuivat” (=When R. Meir died, makers of parables came to an end, m. Sotah 9:15). Kyseinen rabbi Meir eli 150 luvulla. Tämä lyhyt viittaus osoittaa, että jo Jeesuksen aikana suuret ja maineikkaat rabbit puhuivat ja opettivat vertauksien avulla.
Tapa opettaa vertauksilla ulottuu kuitenkin rabbeja ja Jeesusta kauemmas historiaan. Jo VT:sta löytyy useita vertauksia. Evansin laskujen mukaan VT:sta löytyy 10 selkeää vertausta. Profeetta Hesekiel oli kuuluisia värikkäistä vertauksistaan: Hes. 17:2-10. Lisäksi rabbiinisesta perinteestä löytyy ajatus, jonka mukaan kuningas Salomo oli ensimmäinen suuri vertausten opettaja. Hänen ajateltiin selittävän Mooseksen laki vertauksen avulla, niin että ihmiset ymmärsivät sen. Näin ollen Jeesus, niin kuin Salomo, Daavidin poika, olivat kuuluisia tavastaan opettaa vertauksilla. Evankeliumia, Jeesuksen sanomaa, olisi tosi vaikea ymmärtää, jos meillä ei olisi Jeesuksen vertauksia. Niiden kautta koko Jeesuksen missio, elämä ja sanoma tulevat ymmärrettäväksi. Samoin vertauksen kautta meidän oma asemamme kirkastuu. Me olemme ajoittain tuhlaajapoika vertauksen nuorempia ja välillä vanhempia veljiä: miten suhtaudumme rakastavaan Isään, miten suhtaudumme veljeemme?
Viime aikoina olen itse kirjoittanut Jeesuksen vertauksesta suurista pidoista (Luuk. 14:15-24/Matt. 22:1-14). Se on kiehtova vertaus, joka kuvaa hyvin Jeesuksen toimintaa. Jumalan valtakunta on tullut lähelle – vastatkaa kutsuun, Mark. 1:15.
”Tulkaa kaikki on jo valmiina” – kuten tiedämme, kutsutut eivät viitsineet tulla. Niin paikalle haettiin köyhät, sokeat, rammat ja kuurot, ja keitä vain. Pääasia oli, että isännän talo saadaan täyteen, Luuk. 14:22. Pääasia oli, että talo saadaan täyteen. Tämä tosiasia takaa sen, että Sinutkin on kutsuttu, Sinua kirjaimellisesti vaaditaan tulemaan – Kristuksen tähden. Kun eräänä päivänä talo on täynnä, ovet suljetaan lopullisesti.
Evankeliumeista löytyy yhteensä 38 Jeesuksen vertausta. Suurin osa näistä vertauksista kuvaa Jumalan valtakuntaa. Mishnassa, rabbiinisen juutalaisuuden pyhässä kirjassa, joka on koottu kansien väliin 200-luvulla jKr., mainitaan, että ”kun Rabbi Meir kuoli, vertausten tekijät loppuivat” (=When R. Meir died, makers of parables came to an end, m. Sotah 9:15). Kyseinen rabbi Meir eli 150 luvulla. Tämä lyhyt viittaus osoittaa, että jo Jeesuksen aikana suuret ja maineikkaat rabbit puhuivat ja opettivat vertauksien avulla.
Tapa opettaa vertauksilla ulottuu kuitenkin rabbeja ja Jeesusta kauemmas historiaan. Jo VT:sta löytyy useita vertauksia. Evansin laskujen mukaan VT:sta löytyy 10 selkeää vertausta. Profeetta Hesekiel oli kuuluisia värikkäistä vertauksistaan: Hes. 17:2-10. Lisäksi rabbiinisesta perinteestä löytyy ajatus, jonka mukaan kuningas Salomo oli ensimmäinen suuri vertausten opettaja. Hänen ajateltiin selittävän Mooseksen laki vertauksen avulla, niin että ihmiset ymmärsivät sen. Näin ollen Jeesus, niin kuin Salomo, Daavidin poika, olivat kuuluisia tavastaan opettaa vertauksilla. Evankeliumia, Jeesuksen sanomaa, olisi tosi vaikea ymmärtää, jos meillä ei olisi Jeesuksen vertauksia. Niiden kautta koko Jeesuksen missio, elämä ja sanoma tulevat ymmärrettäväksi. Samoin vertauksen kautta meidän oma asemamme kirkastuu. Me olemme ajoittain tuhlaajapoika vertauksen nuorempia ja välillä vanhempia veljiä: miten suhtaudumme rakastavaan Isään, miten suhtaudumme veljeemme?
Viime aikoina olen itse kirjoittanut Jeesuksen vertauksesta suurista pidoista (Luuk. 14:15-24/Matt. 22:1-14). Se on kiehtova vertaus, joka kuvaa hyvin Jeesuksen toimintaa. Jumalan valtakunta on tullut lähelle – vastatkaa kutsuun, Mark. 1:15.
”Tulkaa kaikki on jo valmiina” – kuten tiedämme, kutsutut eivät viitsineet tulla. Niin paikalle haettiin köyhät, sokeat, rammat ja kuurot, ja keitä vain. Pääasia oli, että isännän talo saadaan täyteen, Luuk. 14:22. Pääasia oli, että talo saadaan täyteen. Tämä tosiasia takaa sen, että Sinutkin on kutsuttu, Sinua kirjaimellisesti vaaditaan tulemaan – Kristuksen tähden. Kun eräänä päivänä talo on täynnä, ovet suljetaan lopullisesti.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Jerusalem III - Kaupungin muurit
Tässä vähän pidempi teksti Jerusalemin arkeologian kannalta erittäin keskeisestä aiheesta.
Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.
Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.
Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.
Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.
Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.
Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.
Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.
Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”
On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”
Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.
PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.
Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.
Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.
Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.
Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.
Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.
Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.
Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.
Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”
On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”
Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.
PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)