perjantai 25. maaliskuuta 2011

Israelissa räjähti ja Nuotta keräsi koko kansan huomion

On ollut kova viikko. Jerusalemissa räjähti linja-auto alkuviikosta. Istuin kirjastossa parin kilometrin päässä, vaimoni oli linja-autossa noin kilometrin päästä sieltä, missä räjähti. Kaikkialla oli poliisiautoja ja ambulansseja ja sireenit soivat. Loukkaantuneita taitaa olla noin 30 ja yksi kuolinuhri. Hän oli noin 50-vuotias kristitty nainen, joka opiskeli samassa paikassa kuin minä eli Jerusalemin Heprealisessa yliopistossa. Hän oli mukana raamatunkäännöstyössä - ilmeisesti innokas kristitty. Kyseessä oli iso pommi, joka oli asetettu linja-autoaseman ruuhkaiselle bussipysäkille. Tuollainen pommi tuollaisessa paikassa kohdistuu eritoten koulu- ja työmatkalla oleviin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Luojan kiitos pommi ei saanut pahempaa aikaan, mutta nyt on taas jännitys Jerusalemin ja Israelin yllä. Gazan ja Egyptin rajaa tarkkaillaan lujasti ja uhkia tykitetään. Tänään Bershebassa ja lähiseudulla yli 100 000 kouluoppilasta eivät voinneet mennä Gazan-rakettien vuoksi kouluun. Kouluissa ei nimittäin ole tarvittavia pommisuojia ja Gazasta tähdätään isoihin julkisiin tiloihin, kuten kouluihin.

Missä räjähtää seuraavaksi? Miksi me emme voi elää rauhassa? Israel on ihana maa. Opiskelijan näkökulmasta täällä tehdään maailmanluokan tutkimusta. Täällä on elämää ja sivistystä, mukavia ihmisiä. Aivan niin kuin Suomessa tai missä vain Euroopassa, täälläkin ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. He haluavat elää rauhassa, tehdä töitä, opiskella, urheilla, perustaa perheitä, palvella Herraansa jne. Tällaiset pommit, jotka voivat entistä suuremmalla todennäköisyydellä räjähtää vaikka Helsingissä tai Tukholmassa, rikkovat tämän tahdon elää. Ääri-islamin uhkaa ei kannata vähätellä.

Suomea on järisyttänyt tällä viikolla Nuotan nuorten tekemä video-kampanja. Kyseessä on tosi herkkä asia nuorten kannalta. He ovat lukeneet Raamattua, rukoilleet ja he ovat tulleet uskoon. He elävät Jeesuksen kanssa, joka on heille elämän tärkein asia. Pyhä Henki on puhunut heille. He ovat vilpittömiä. Tätä ei kenenkään kannata kieltää. Nämä nuoret ovat tosissaan. He ovat varmasti paljon vilpittömimpiä uskossaan ja suhteessaan Jumalaan, kun monet poliittisesti korrektit, palkasta ja työpaikastaan huolestuneet virassa olevat papit. Kannattaako näitä nuoria vaientaa kirkollisveron ja ihmisten yleisen mielipiteen vuoksi? Kannattaako heille nyt laittaa kuonokoppa? Minkä viestin nämä nuoret saavat aikuisten suhteesta totuuteen? Lopulta, ainakin jos näiltä nuorilta kysytään, kyse on Kristuksesta Jeesuksesta – häneen nämä nuoret nimittäin luottavat ja häneen he perustavat näkemyksensä, seisoen kuin kalliolla keskellä myrskyä.

On myös hyvä huomioida tämä: ”Älä alistu! -kampanja on sisällöltään sopusoinnussa kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön kanssa, jossa annetaan tuki Annin kaltaisten kamppailulle. Mietinnössä sanotaan: ”…Osa (homoseksuaaleista) pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan” (Perustevaliokunnan mietintö 4/ 2010). Asiasta puhutaan myös piispainkokouksen selonteossa Parisuhdelain seuraukset kirkossa (10.2.2010, sivut 129-130).”

3 kommenttia:

  1. Hyvä näkökulma. Jumala siunatkoon kansaansa. Juts luin viime viikolla Hamasin pojan, se oli ihan kauhean hyvä. Hyvin purki Israelin ja muslimijärjestöjen suhdetta, herkullisia paljastuksia yms. Ja ihmisiä kuolee edelleen, ei näitä kansoja voi auttaa muu kuin Israelin Pyhä.

    Siunausta ja varjelusta, johdatusta siulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. http://koti.phnet.fi/petripaavola/annintarina.html

    Kannattaa lukea linkin takana oleva kirjoitus ajatuksista jotka heräsivät videon katsomisesta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaverit kommenteista ja mielenkiintoisista ajatuksista! JS

    VastaaPoista

Kiitos välittömästä palautteesta.