Viime torstaina 28.7 klo 18 aloitimme raamattuluentosarjan Mikaelin seurakunnassa, Mikonmökissä. Tarkoituksenani on käydä kahdeksan kerran kautta Kuninkaiden kirjat läpi. Viime torstaina opetin Salomon kaudesta, samoin pidin pitkähkön johdannon itse Kuninkaiden kirjoihin. Iltoja on syyskuuun 22. päivään asti aina torstaisin klo 18. Poikkeuksellisesti 11.8 ei ole iltaa.
Julkaisen tässä lyhyesti joitain keskeisiä asioita, joita kävimme viime torstaina läpi:
Johdanto: kuka kirjoitti Kuninkaat, milloin ja miksi?
Tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että Kuninkaat on kirjoitettu n. 550-luvulla eKr. Kirjan viimeiset tapahtumat käsittelevät 580-l eKr. Näin siis kirja olisi koottu aika nopeasti sen jälkeen kun Jerusalem ja Juudea olivat tuhoutuneet Babylonian sotamahdin hyökätessä maahan ja ajaessaan heprealaiset pakkosiirtolaisuuteen vuonna 586 eKr. Oletettavasti kirjoittajana/kirjoittajina on ollut joku Jerusalemin kirjuri-pappi tai profeetta. On nimittäin aivan vesiselvää, että kirjoittaja on syvästi tuntenut ja sisäistänyt Mooseksen lain. Kuninkaat on kirjoitettu Mooseksen lain näkökulmasta: kansan menneisyyttä, kaikkia kuninkaita ja kulttuureita on arvioitu Mooseksen lain valossa. Samoin kirjan käännekohdissa vilahtaa aina Mooseksen laki. Mooseksen kirjat olivat tavallaan valo, jolla kirjoittaja ymmärsi ja tulkitsi Kuninkaiden historiaa, jota oli yhteensä n. 400vuotta: 960-580 eKr.
Lyhyesti sanottuna Kuninkaat voidaan jakaa kolmeen osaan: 1) Salomon kultakausi 1. Kun. 1-11. 2) Israelin ja Juudean historia 1. Kun. 12-2. Kun. 16. 3) Juudean historia sen tuhoon asti, 2. Kun. 17-25.
Kirjoittaja oli Mooseksen lain sisäistänyt ja nielaissut kirjuri-pappi/profeetta, joka näki Jumalan kansan historian Jumalan suunnitelmien valossa. Kirjoittaja halusi näyttää Herran kansalle, miten Jumalan suunnitelmat ovat toteutuneet, miten Israel ja Juudea ovat onnessaan ja epäonnessaan aina kulkeneet ”niin kuin on kirjoitettu” – ”by the book”. Ymmärtäessään menneisyyden loiston ja tuhon, kirouksen yön, Kuninkaiden kirjoittaja myös näyttää, että niin kuin menneisyydessä kaikki on tapahtunut ”niin kuin on kirjoitettu”, niin myös kansaa odottaa tulevaisuus ”niin kuin on kirjoitettu”.
Mooseksen tärkeä koko kansan tulevaisuutta linjaava profetia löytyy jakeista 5. Moos. 30:1-4. ”Kun olette KOKENEET SIUNAUKSEN JA KIROUKSEN… Silloin te ja teidän lapsenne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne sekä noudatatte kaikkia hänen käskyjään… ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne. Hän kokoaa teidät jälleen yhteen niiden kansojen joukosta, joiden sekaan hän on teidät hajottanut.”
Tässä linjakkaassa profetiassa Israelin tulevaisuus jaetaan kolmeen kokemukseen: kun olette kokeneet ”siunauksen ja kirouksen”, sen jälkeen te, jotka kärventelette kirouksen ja maanpakolaisuuden yössä, käännytte ja silloin Herra kääntää teidän surkean kohtalonne, ja te saatte lopullisen ja täydellisen siunauksen! Tämä kaava on keskeinen: Siunaus – kirous – Siunaus.
Kuninkaissa painotetaan, että Salomon kaudella (960-920) Israel sai kokea Mooseksen profetoiman siunauksen ajan. Kun Salomo on kultakautensa huipulla, kun hän rakentanut Herran huoneen, kuninkaan temppelin ja kun hän Daavidin poika istuu lujasti Israelin kuninkaana valtaistuimellaan, niin hän julistaa näin: ”Kiitetty olkoon Herra, joka lupauksensa mukaisesti on antanut kansalleen Israelille turvallisen asuinsijan. Yksikään hänen (HYVISTÄ) lupauksistaan, jotka hänen palvelijansa Mooses välitti kansalle, ei ole jäänyt täyttämättä”, 1. Kun. 8:56.
Myöhempi historia toteuttaa Mooseksen uhkaukset kirouksen ajasta. 2. Kun. 22:8, 10-11, 13, 15. ”Lain kirjasta” nähtiin aina, mitä ”siihen on meitä varten kirjoitettu”, 2. Kun. 22:13. Kuninkaiden kirjat alkavat loistolla ja siunauksella, mutta ne päättyvät tuhoon ja kirouksen yöhön. Mooseksen profetian valossa kuitenkin pelastuksen aurinko tulisi nousemaan ennen pitkää, ja näin kirouksen yössäkin oli toivo täydellisestä siunauksesta. Me kristityt voimme ajatella, että Kristus astui tuon kirouksen ajan kliimaksiin: kansan kuninkaana hänet kansansa edustajana ristiinnaulittiin ja kirottiin, mutta hänen sovituskuolemansa, kärsimyksensä ja ihanan ylösnousemuksen kautta ”Herra käänsi kansansa kohtalon”. Kristuksen kautta, niin kuin on kirjoitettu, kansalle tarjotaan pelastusta ja ikuista siunauksen aikaa! Tällä tavalla, Mooseksen profetian valossa, Kuninkaiden kirjoittaja olisi toiveikkaana odottanut Kristusta. Ja näin, Mooseksen lain valossa ja Kuninkaiden kirjan taustaa vasten ymmärrämme Kristuksen keskeisen paikan koko Raamatun pelastushistoriassa ja Jumalan suunnitelmassa.
Opeuts: Kuninkaiden kirjoittaja ei siis ollut mikään postmoderni humanisti, jolle historia ja tulevaisuus ovat vain sattuman kauppaa ja jossa pikkuvaltiot ovat suurten valtojen ja voimien pelinappuloita. Ei, vaan Kuninkaiden kirjoittaja julistaa historian kautta, että Jumala johtaa kaikesta huolimatta "niin kuin on kirjoitettu" - Israelin historiaa johtaa lopulta Herran sallimus, eikä huono tai hyvä tuuri, saatikka naapurivaltioiden johtajien päähänpistot.
Tässä oli vain yksi ”johdantotyyppinen ajatus”, mutta viime torstain illassa kävimme läpi myös arkeologian löytöjä Salomoon liittyen. On selvää, että kuninkaat Daavid ja Salomo olivat Israelin ”ihmekuninkaita”, jotka muuttivat Israelin kahdentoista heimon yhteisön voimakkaaksi ja rikkaaksi kuningaskunnaksi, joka hetkellisesti nousi jopa koko Lähi-idän johtoon. Daavidin ja Salomon kautta Israel astui Tuomarien ajoista Kuninkaiden aikaan. Näiden ”muutosagenttien” myötä Israelille tuli yksi kuningas, yksi kansa ja yksi pääkaupunki. Tämä todistus vahvasta muutoksesta ja kehityksestä Daavidin ja Salomon aikana ei perustu ainoastaan Kuninkaiden kirjojen todistukseen, vaan myös arkeologien löytöihin: yleensä Israelin Rautakausi kakkosen (RA2) aloitus isketään 1000/950-luvuille eKr. Juuri tuolloin Israelin maata muokkasivat Daavid ja Salomo kovilla reformeillaan – näin Raamattu kertoo. Kaikki arkeologit tietävät, mikä erottaa Israelissa Rautakausi ykkösen ja kakkosen toisistaan. RA1:n Israel on takapajuinen, pienistä kyläpahasista koostuva heimokansa, joka ei rakentanut mitään suurta ja hienoa – ei temppeleitä, ei palatseja, ei muurilla varustettuja kaupunkeja. Kuitenkin, kun astumme RA2:n Israeliin, kaikki muuttuu: yhtäkkiä muureilla varustettuja kaupunkeja ilmaantuu (Hazor, Gezer, Megiddo), samoin Jerusalemista tehdään merkittävä pääkaupunki, jonne rakennetaan palatsi ja temppeli.
Tutkimuksessa väitellään tällä hetkellä kuumeisesti siitä, ovatko Daavidin palatsin perustukset löytyneet ”Daavidin kaupungista” Jerusalemista? Jo noin 100 vuotta sitten ”Daavidin kaupungista” löydettiin massiivinen 18 metriä korkea porrastukirakennelma, mutta 2000-luvun alussa Eilat Mazar kaivoi esiin tämän porrastukirakennelman yllä olevan maa-alueen. Sieltä löytyi tosi ison rakennuksen pohja, jolla oli 30metriä pitkä seinä! Koko komeuden rakennus voidaan turvallisen varmasti ajoittaa 1100-850-luvulle eKr. Tutkijat tietävät, että tämä ei ole mikään pikkulöytö, vaan kyseessä on koko RAI:n ja RA2:n suurin yksittäinen rakennuskompleksi, joka on kaivettu esiin muinaisesta Israelista! Se olisi, niin kuin Mazar toteaa, ”sopiva kuninkaalle”. Tästä linkistä löydät Daavidin kaupungin omat nettisivut. Juuri Daavidin kaupungista, sen korkeimmalta kohdalta, löytyi kyseisen ison rakennuksen perusteet, jota tuki suuri porrastukirakennelma. Jos tuo tukirakennelma osaisi puhua, niin se sanoisi, että minä tuen suurta palatsia, jos tuo palatsi osaisi puhua, niin se sanoisi, että minä olen suuren kuninkaan koti – jotenkin näin meille luennoi asiasta opettajamme Doron Ben-Ami.
Joka tapauksessa, sekä Raamattu että arkeologia näyttää, että 1000/900-luvuilla Israel muuttui poliittisesti, yhteiskunnallisesti, uskonnollisesti ja monella muullakin tavalla. Tuon muutoksen ykkösagentteina olivat kuninkaat Daavid ja Salomo, ja tämän kehityksen takana oli Jumalan sallimus, niin kuin Raamattu kertoo.
Viime torstaina käsittelimme näitä asioita, mutta alkavan viikon torstaina klo 18 paneudumme Salomon kuuluisimpaan saavutukseen eli temppeliin. Hän rakensi ”Herran huoneen”. Herran huone eli temppeli on VT:ssa äärimmäisen keskeinen, samoin Herran huone säilytti asemansa juutalaisuuden sydämessä myös Jeesuksen aikana. Jerusalemin temppeli oli syntien sovituspaikka, Herran huone maan päällä, ihmisen ja Jumalan kohtaamispaikka, aarrekammio ja pohjattoman luottamuksen kohde.
lauantai 30. heinäkuuta 2011
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Saarna tuhlaajapoikavertauksesta: Molempia poikia kutsutaan Isän katon alle
Jeesuksen tuhlaajapoika-vertaus on todella nerokas. Se puhuttelee niin voimakkaasti ja sen sanoma ei vanhene. Tuhlaajapoikavertaus ei kerro vain isästä ja kahdesta pojasta, vaan se liittyy koko Raamatun halki kulkevaan kertomukseen synnistä ja sovinnosta veljien kesken ja isän kanssa. Raamattu puhuu paljon veljistä. Muistamme maailman ensimmäiset veljekset Kainin ja Aabelin. Kain suuttui kun Jumala katsoi hänen veljensä uhria suopeammin. Tämän vuoksi kateuden, kaunan ja katkeruuden voimassa Kain tappoi veljensä. Jumala kysyi häneltä, ”missä on veljesi?”, jolloin Kain vain totesi: ”Olenko minä muka veljeni vartija?”, 1. Moos. 4. Muistamme kuinka Eesau suuttui veljelleen Jaakobille, joka sai Herran siunauksen. Muistamme kuinka juuri Joosefin omat kateelliset veljet halusivat tappaa hänet. Näissä kuuluisissa veljesriidoissa on kaikissa kyse veljeksien suhteesta isään. Nämä Raamatun veli-kertomukset porautuvat ihmismielen perusteisiin ja ongelmiin: kateuteen, iloon, hylätyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksiin. Jeesuksen vertauksessa isoveli ei ollut ”veljensä vartija” - vaikka hänen olisi pitänyt. Hänestä olisi ollut parempi, että hänen veljensä olisi pysynyt kuolleena.
Israelissa asuessani muutuin ihmisenä siinä mielessä, että nyt huomaan entistä paremmin, minkä vuoksi meidän kristittyjen veljeys, minkä vuoksi elävä kristillinen seurakunta, on niin elintärkeä asia. Ulkomaalaiset kokevat aina vähän yksinäisyyttä vieraassa maassa – niin mekin ajoittain. Tämän vuoksi juuri muiden seurakunta, muut kristityt veljet ja siskot tulevat tärkeiksi. Me emme juurettomia, me emme ole orpoja, vaan me ollaan taivaan Isän lapsia. Meidän kristittyjen itseymmärryksen perustukset palaavat siihen kasteessa saatuun tosiasiaan, että meidät on otettu ja tehty taivaan Isän lapsiksi. Tämän vuoksi me kaikki taivaan Isän lapset rukoilemme yhdessä vanhimman veljemme Jeesuksen kanssa ”Isä meidän, joka olet taivaissa...” Tuossa kristittyjen kuuluisimmassa ja kauneimmassa rukouksessa rukoillaan me-muodossa. Isä on meidän, eikä vain sinun tai minun. Me rukoilemme meidän jokapäiväistä leipää, me rukoilemme, että meidät päästettäisiin pahasta ja että meidän synnit annettaisiin anteeksi.
Israelissa juutalaisilla on tosi kaunis ja vahva yhteenkuulumisen henki. On surullista, että taivaan Isän lapset usein riitelevät toistensa kanssa samaan tapaan kuin Jeesuksen tuhlaajapoika-vertauksessa. Kuitenkin, rakkaat siskot ja veljet meidän taivaallinen Isämme kutsuu molempia poikiaan saman katon alle. Rakkaat kristityt, ei ole olemassa nuorempien veljien seurakuntaa ja vanhemmisto-seurakuntaa. On olemassa vain taivaan Isän lapsia, ja taivaan Isällä on koti, yksi koti, jonne molempia kutsutaan. On vain yksi koti, on yksi seurakunta, on yksi Jumala, yksi Henki, yksi on Kristus. Jumalanpalveluksia voi olla useita ja monen tyyppisiä, meillä on monenlaisia kristittyjä, mutta kuitenkin meidän pitäisi olla toistemme kanssa yhtä.
Nykyään ihmiset keskittyvät paljon tunteisiinsa. Monenlaisessa tosi-tv-sarjassa käydään läpi osallistujien tunteita ja tuntemuksia. Omia tunteita on ihan hyvä kuunnella, mutta mitä tiedämme Jumalan tunteista. Tiedämmekö niistä mitään? Todelliset profeetat eivät ole ennustajia, vaan he puhuvat ennen kaikkea Jumalan sydämeltä. Heissä palaa Jumalan rakkaus ja sääli, viha ja kiivaus. Tuhlaajapojan syntiset elämän ratkaisut eivät koskeneet vain häntä itseään. Kun hän tuhlasi isänsä perinnön, isänsä elämän, tuhlaillen kaiken porttojen parissa, hän ei vain johtanut itseään perikatoon, vaan hän veti isänsä ylle surun. Jumalan lasten synti ei ole vain inhimillinen onnettomuus, vaan sillä on taivaalliset mittasuhteet. Meidän synnit sattuvat taivaan Isään. Heti Raamatun ensilehdillä, ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 6, kerrotaan, kuinka ”Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.” ”Murehti sitä sydämessään.” Ihmisten synti ei koskenut vain ihmisiä, vaan se sai Jumalan sydämen surulliseksi. Samoin kun syntinen kääntyy pahoilta teiltään Herran puoleen, niin se ei ole vain inhimillinen asia, vaan se saa koko taivaan juhlimaan. Todellinen profeetta on hän, joka jollain tavalla pääsee tuonne Jumalan, taivaan Isän sydämeen, joka tuntee ja tietää, mitä on Jumalan sydämellä: sen ilon ja surun, sen säälin ja rakkauden, sen vihan ja kaipuun. Tuhlaajapojan isän sydäntä särkee, Kristusta sattuu, jos hänen omansa hylkäävät hänet.
Evankeliumi kertoo, että Jeesuksessa, Jumalan Pojassa, on taivaan Isä täydellisesti näyttäytynyt. Hänet nähdessään näemme, millainen on Isä Jumala. Tämän vuoksi Jeesus sanoo, ”joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”, Joh. 14:9. Jeesuksen sydämessä oli Isän palava rakkaus ja sääli lapsiaan kohtaan. Eräät filosofit yrittivät aikoinaan todistaa, että Jumala on olemassa. He esittivät, että Jumala on ensimmäinen ”liikkumaton liikuttaja”. Tuollainen ulkopuolinen jumala, Das Ting an Sich, ”liikkumaton liikuttaja”, ei kuitenkaan ole Israelin Pyhä, Herra Sebaot. Jumala nimittäin liikkuu ja liikuttuu. Jo tämän vertauksen sanat Isästä kertovat totuuden: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” Hän ”heltyi ja juoksi”. Tämä lienee ainut kohta koko Raamatussa, missä Jumalan kerrotaan juosseen. Hän siis liikkui, juoksi, sen vuoksi, että hän liikuttui eli hänen kävi katuvaa syntistä sääli.
Jeesuksella oli sydämessään tuo taivaan Isän palava sääli ja rakkaus. Kun tässä Jeesuksen vertauksessa puhutaan isän heltymisestä, niin siinä käytetään alkukielessä verbiä splagnizomai, joka tarkoittaa, että joku joutuu säälin valtaan. Isä joutui säälin valtaan nähdessään kotiin palaavan poikansa. Jeesus paransi sairaita, hän aterioi syntisten kanssa ja antoi anteeksi sen vuoksi, että hänen sydämessään paloi Isän rakkaus ja sääli. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus näki leskinaisen, jonka ainutta poikaa kannettiin arkussa hautaan. Evankeliumi kertoo Jeesuksen reaktiosta: ”Herran kävi häntä sääliksi”, Luuk. 7:13, ja niin hän herätti pojan kuolleista. Laupias samarialainen auttoi ryövättyä ja henkihieveriin hakattua miestä koska ”hänen tuli tätä sääli”, Luuk. 10:33. Tämä Herran sääli sai Jeesuksen jakamaan valtaansa ja valtuutustaan opetuslapsilleen. Kun Jeesus ”näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä... Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.” Tämän jälkeen Jeesus teki seuraajistaan elonkorjaajia. Jumala haluaa, että meillä hänen lapsillaan olisi tuota hänen rakkauttaan ja sääliään sydämessämme. Tuota samaa sääliä oli laupiaalla samarialaisella, tuhlaajapojan isällä ja Jeesuksella. Sillä tuhlaajapojan vanhemmalla veljellä ei ollut tuota sääliä veljeään kohtaan. Miten on meidän laitamme?
Viimeiseksi haluan sanoa tuosta isosta veljestä pari sanaa. Hän suuttui kun kuuli, että isä oli ottanut avosylin hänen pikkuveljensä kotiin, järjestänyt hänelle juhlat ja teurastanut syöttövasikan. Vihaisena ja katkerana isoveli jäi juhlien ja isän kodin ulkopuolelle – omasta tahdostaan. Isä tuli kuitenkin taivuttelemaan häntä, koska Isä halusi hänetkin kotiinsa ja juhliinsa. Poika valitti, että vaikka hän oli aina palvellut isää, hän ei ollut milloinkaan saanut edes vuohipahasta juhliakseen ystäviensä kanssa. Tähän isä vastaa: ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Tässä pitää huomata, että isä ei syytä vanhinta poikaansa. Isä ei suutu hänelle. Isä ei tuomitse poikaansa. Jos tuo isoveli jää juhlien, taivaan Isän kodin ulkopuolelle, se EI johdu Isän tahdosta, vaan pojan OMASTA VALINNASTA. Jos joku, niin ainoastaan tuo poika itse voi tuomita itsensä Isästä eroon.
Tämä vertaus opettaa niin nuoremman kuin vanhemman veljen kohdalla, että Isä ei heitä hylännyt, vaan ainoastaan he saattavat hylätä Isän. Tämä koskee myös meitä: ei Kristus, ei taivaan Isä halua meitä hylätä minkään synnin tähden, mutta usein ihmiset haluavat hylätä hänet. Kuunnellessani Isän lohdullisia sanoja esikoiselleen, ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun”, niin mieleeni nousevat Jeesuksen sanat meille, Joh. 16:23-24: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.”
Isän nuorempi poika pyysi isältään perintönsä röyhkeän häpeilemättä ja hän sai, mitä pyysi. Hän vain käytti kaiken tuon saamansa väärin. Nuorempi veli voisi kuitenkin opettaa isoveljelleen, että taivaan Isältä kannattaa pyytää paljon kaikkea hyvää. Tätä Jeesuskin sanoo: etsikää niin te löydätte, pyytäkää niin teille annetaan ja kolkuttakaa niin teille avataan. Pyydetään vuohipahasia, syöttövasikoita ja kaikenlaista. Taivaan Isä haluaa, että meidän ilomme tulisi täydelliseksi. Pyydetään myös sitä Kristuksen sääliä ja rakkautta, niin että tulemme toistemme kanssa toimeen, voisimme aina tehdä veljiemme kanssa sovinnon, ja jotta voimme osallistua taivaan Isän juhliin. Rakas siskoni ja veljeni, Taivaan Isän syli on sinulle avoinna.
Israelissa asuessani muutuin ihmisenä siinä mielessä, että nyt huomaan entistä paremmin, minkä vuoksi meidän kristittyjen veljeys, minkä vuoksi elävä kristillinen seurakunta, on niin elintärkeä asia. Ulkomaalaiset kokevat aina vähän yksinäisyyttä vieraassa maassa – niin mekin ajoittain. Tämän vuoksi juuri muiden seurakunta, muut kristityt veljet ja siskot tulevat tärkeiksi. Me emme juurettomia, me emme ole orpoja, vaan me ollaan taivaan Isän lapsia. Meidän kristittyjen itseymmärryksen perustukset palaavat siihen kasteessa saatuun tosiasiaan, että meidät on otettu ja tehty taivaan Isän lapsiksi. Tämän vuoksi me kaikki taivaan Isän lapset rukoilemme yhdessä vanhimman veljemme Jeesuksen kanssa ”Isä meidän, joka olet taivaissa...” Tuossa kristittyjen kuuluisimmassa ja kauneimmassa rukouksessa rukoillaan me-muodossa. Isä on meidän, eikä vain sinun tai minun. Me rukoilemme meidän jokapäiväistä leipää, me rukoilemme, että meidät päästettäisiin pahasta ja että meidän synnit annettaisiin anteeksi.
Israelissa juutalaisilla on tosi kaunis ja vahva yhteenkuulumisen henki. On surullista, että taivaan Isän lapset usein riitelevät toistensa kanssa samaan tapaan kuin Jeesuksen tuhlaajapoika-vertauksessa. Kuitenkin, rakkaat siskot ja veljet meidän taivaallinen Isämme kutsuu molempia poikiaan saman katon alle. Rakkaat kristityt, ei ole olemassa nuorempien veljien seurakuntaa ja vanhemmisto-seurakuntaa. On olemassa vain taivaan Isän lapsia, ja taivaan Isällä on koti, yksi koti, jonne molempia kutsutaan. On vain yksi koti, on yksi seurakunta, on yksi Jumala, yksi Henki, yksi on Kristus. Jumalanpalveluksia voi olla useita ja monen tyyppisiä, meillä on monenlaisia kristittyjä, mutta kuitenkin meidän pitäisi olla toistemme kanssa yhtä.
Nykyään ihmiset keskittyvät paljon tunteisiinsa. Monenlaisessa tosi-tv-sarjassa käydään läpi osallistujien tunteita ja tuntemuksia. Omia tunteita on ihan hyvä kuunnella, mutta mitä tiedämme Jumalan tunteista. Tiedämmekö niistä mitään? Todelliset profeetat eivät ole ennustajia, vaan he puhuvat ennen kaikkea Jumalan sydämeltä. Heissä palaa Jumalan rakkaus ja sääli, viha ja kiivaus. Tuhlaajapojan syntiset elämän ratkaisut eivät koskeneet vain häntä itseään. Kun hän tuhlasi isänsä perinnön, isänsä elämän, tuhlaillen kaiken porttojen parissa, hän ei vain johtanut itseään perikatoon, vaan hän veti isänsä ylle surun. Jumalan lasten synti ei ole vain inhimillinen onnettomuus, vaan sillä on taivaalliset mittasuhteet. Meidän synnit sattuvat taivaan Isään. Heti Raamatun ensilehdillä, ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 6, kerrotaan, kuinka ”Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.” ”Murehti sitä sydämessään.” Ihmisten synti ei koskenut vain ihmisiä, vaan se sai Jumalan sydämen surulliseksi. Samoin kun syntinen kääntyy pahoilta teiltään Herran puoleen, niin se ei ole vain inhimillinen asia, vaan se saa koko taivaan juhlimaan. Todellinen profeetta on hän, joka jollain tavalla pääsee tuonne Jumalan, taivaan Isän sydämeen, joka tuntee ja tietää, mitä on Jumalan sydämellä: sen ilon ja surun, sen säälin ja rakkauden, sen vihan ja kaipuun. Tuhlaajapojan isän sydäntä särkee, Kristusta sattuu, jos hänen omansa hylkäävät hänet.
Evankeliumi kertoo, että Jeesuksessa, Jumalan Pojassa, on taivaan Isä täydellisesti näyttäytynyt. Hänet nähdessään näemme, millainen on Isä Jumala. Tämän vuoksi Jeesus sanoo, ”joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”, Joh. 14:9. Jeesuksen sydämessä oli Isän palava rakkaus ja sääli lapsiaan kohtaan. Eräät filosofit yrittivät aikoinaan todistaa, että Jumala on olemassa. He esittivät, että Jumala on ensimmäinen ”liikkumaton liikuttaja”. Tuollainen ulkopuolinen jumala, Das Ting an Sich, ”liikkumaton liikuttaja”, ei kuitenkaan ole Israelin Pyhä, Herra Sebaot. Jumala nimittäin liikkuu ja liikuttuu. Jo tämän vertauksen sanat Isästä kertovat totuuden: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” Hän ”heltyi ja juoksi”. Tämä lienee ainut kohta koko Raamatussa, missä Jumalan kerrotaan juosseen. Hän siis liikkui, juoksi, sen vuoksi, että hän liikuttui eli hänen kävi katuvaa syntistä sääli.
Jeesuksella oli sydämessään tuo taivaan Isän palava sääli ja rakkaus. Kun tässä Jeesuksen vertauksessa puhutaan isän heltymisestä, niin siinä käytetään alkukielessä verbiä splagnizomai, joka tarkoittaa, että joku joutuu säälin valtaan. Isä joutui säälin valtaan nähdessään kotiin palaavan poikansa. Jeesus paransi sairaita, hän aterioi syntisten kanssa ja antoi anteeksi sen vuoksi, että hänen sydämessään paloi Isän rakkaus ja sääli. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus näki leskinaisen, jonka ainutta poikaa kannettiin arkussa hautaan. Evankeliumi kertoo Jeesuksen reaktiosta: ”Herran kävi häntä sääliksi”, Luuk. 7:13, ja niin hän herätti pojan kuolleista. Laupias samarialainen auttoi ryövättyä ja henkihieveriin hakattua miestä koska ”hänen tuli tätä sääli”, Luuk. 10:33. Tämä Herran sääli sai Jeesuksen jakamaan valtaansa ja valtuutustaan opetuslapsilleen. Kun Jeesus ”näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä... Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.” Tämän jälkeen Jeesus teki seuraajistaan elonkorjaajia. Jumala haluaa, että meillä hänen lapsillaan olisi tuota hänen rakkauttaan ja sääliään sydämessämme. Tuota samaa sääliä oli laupiaalla samarialaisella, tuhlaajapojan isällä ja Jeesuksella. Sillä tuhlaajapojan vanhemmalla veljellä ei ollut tuota sääliä veljeään kohtaan. Miten on meidän laitamme?
Viimeiseksi haluan sanoa tuosta isosta veljestä pari sanaa. Hän suuttui kun kuuli, että isä oli ottanut avosylin hänen pikkuveljensä kotiin, järjestänyt hänelle juhlat ja teurastanut syöttövasikan. Vihaisena ja katkerana isoveli jäi juhlien ja isän kodin ulkopuolelle – omasta tahdostaan. Isä tuli kuitenkin taivuttelemaan häntä, koska Isä halusi hänetkin kotiinsa ja juhliinsa. Poika valitti, että vaikka hän oli aina palvellut isää, hän ei ollut milloinkaan saanut edes vuohipahasta juhliakseen ystäviensä kanssa. Tähän isä vastaa: ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Tässä pitää huomata, että isä ei syytä vanhinta poikaansa. Isä ei suutu hänelle. Isä ei tuomitse poikaansa. Jos tuo isoveli jää juhlien, taivaan Isän kodin ulkopuolelle, se EI johdu Isän tahdosta, vaan pojan OMASTA VALINNASTA. Jos joku, niin ainoastaan tuo poika itse voi tuomita itsensä Isästä eroon.
Tämä vertaus opettaa niin nuoremman kuin vanhemman veljen kohdalla, että Isä ei heitä hylännyt, vaan ainoastaan he saattavat hylätä Isän. Tämä koskee myös meitä: ei Kristus, ei taivaan Isä halua meitä hylätä minkään synnin tähden, mutta usein ihmiset haluavat hylätä hänet. Kuunnellessani Isän lohdullisia sanoja esikoiselleen, ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun”, niin mieleeni nousevat Jeesuksen sanat meille, Joh. 16:23-24: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.”
Isän nuorempi poika pyysi isältään perintönsä röyhkeän häpeilemättä ja hän sai, mitä pyysi. Hän vain käytti kaiken tuon saamansa väärin. Nuorempi veli voisi kuitenkin opettaa isoveljelleen, että taivaan Isältä kannattaa pyytää paljon kaikkea hyvää. Tätä Jeesuskin sanoo: etsikää niin te löydätte, pyytäkää niin teille annetaan ja kolkuttakaa niin teille avataan. Pyydetään vuohipahasia, syöttövasikoita ja kaikenlaista. Taivaan Isä haluaa, että meidän ilomme tulisi täydelliseksi. Pyydetään myös sitä Kristuksen sääliä ja rakkautta, niin että tulemme toistemme kanssa toimeen, voisimme aina tehdä veljiemme kanssa sovinnon, ja jotta voimme osallistua taivaan Isän juhliin. Rakas siskoni ja veljeni, Taivaan Isän syli on sinulle avoinna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)