Jeesuksen tuhlaajapoika-vertaus on todella nerokas. Se puhuttelee niin voimakkaasti ja sen sanoma ei vanhene. Tuhlaajapoikavertaus ei kerro vain isästä ja kahdesta pojasta, vaan se liittyy koko Raamatun halki kulkevaan kertomukseen synnistä ja sovinnosta veljien kesken ja isän kanssa. Raamattu puhuu paljon veljistä. Muistamme maailman ensimmäiset veljekset Kainin ja Aabelin. Kain suuttui kun Jumala katsoi hänen veljensä uhria suopeammin. Tämän vuoksi kateuden, kaunan ja katkeruuden voimassa Kain tappoi veljensä. Jumala kysyi häneltä, ”missä on veljesi?”, jolloin Kain vain totesi: ”Olenko minä muka veljeni vartija?”, 1. Moos. 4. Muistamme kuinka Eesau suuttui veljelleen Jaakobille, joka sai Herran siunauksen. Muistamme kuinka juuri Joosefin omat kateelliset veljet halusivat tappaa hänet. Näissä kuuluisissa veljesriidoissa on kaikissa kyse veljeksien suhteesta isään. Nämä Raamatun veli-kertomukset porautuvat ihmismielen perusteisiin ja ongelmiin: kateuteen, iloon, hylätyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksiin. Jeesuksen vertauksessa isoveli ei ollut ”veljensä vartija” - vaikka hänen olisi pitänyt. Hänestä olisi ollut parempi, että hänen veljensä olisi pysynyt kuolleena.
Israelissa asuessani muutuin ihmisenä siinä mielessä, että nyt huomaan entistä paremmin, minkä vuoksi meidän kristittyjen veljeys, minkä vuoksi elävä kristillinen seurakunta, on niin elintärkeä asia. Ulkomaalaiset kokevat aina vähän yksinäisyyttä vieraassa maassa – niin mekin ajoittain. Tämän vuoksi juuri muiden seurakunta, muut kristityt veljet ja siskot tulevat tärkeiksi. Me emme juurettomia, me emme ole orpoja, vaan me ollaan taivaan Isän lapsia. Meidän kristittyjen itseymmärryksen perustukset palaavat siihen kasteessa saatuun tosiasiaan, että meidät on otettu ja tehty taivaan Isän lapsiksi. Tämän vuoksi me kaikki taivaan Isän lapset rukoilemme yhdessä vanhimman veljemme Jeesuksen kanssa ”Isä meidän, joka olet taivaissa...” Tuossa kristittyjen kuuluisimmassa ja kauneimmassa rukouksessa rukoillaan me-muodossa. Isä on meidän, eikä vain sinun tai minun. Me rukoilemme meidän jokapäiväistä leipää, me rukoilemme, että meidät päästettäisiin pahasta ja että meidän synnit annettaisiin anteeksi.
Israelissa juutalaisilla on tosi kaunis ja vahva yhteenkuulumisen henki. On surullista, että taivaan Isän lapset usein riitelevät toistensa kanssa samaan tapaan kuin Jeesuksen tuhlaajapoika-vertauksessa. Kuitenkin, rakkaat siskot ja veljet meidän taivaallinen Isämme kutsuu molempia poikiaan saman katon alle. Rakkaat kristityt, ei ole olemassa nuorempien veljien seurakuntaa ja vanhemmisto-seurakuntaa. On olemassa vain taivaan Isän lapsia, ja taivaan Isällä on koti, yksi koti, jonne molempia kutsutaan. On vain yksi koti, on yksi seurakunta, on yksi Jumala, yksi Henki, yksi on Kristus. Jumalanpalveluksia voi olla useita ja monen tyyppisiä, meillä on monenlaisia kristittyjä, mutta kuitenkin meidän pitäisi olla toistemme kanssa yhtä.
Nykyään ihmiset keskittyvät paljon tunteisiinsa. Monenlaisessa tosi-tv-sarjassa käydään läpi osallistujien tunteita ja tuntemuksia. Omia tunteita on ihan hyvä kuunnella, mutta mitä tiedämme Jumalan tunteista. Tiedämmekö niistä mitään? Todelliset profeetat eivät ole ennustajia, vaan he puhuvat ennen kaikkea Jumalan sydämeltä. Heissä palaa Jumalan rakkaus ja sääli, viha ja kiivaus. Tuhlaajapojan syntiset elämän ratkaisut eivät koskeneet vain häntä itseään. Kun hän tuhlasi isänsä perinnön, isänsä elämän, tuhlaillen kaiken porttojen parissa, hän ei vain johtanut itseään perikatoon, vaan hän veti isänsä ylle surun. Jumalan lasten synti ei ole vain inhimillinen onnettomuus, vaan sillä on taivaalliset mittasuhteet. Meidän synnit sattuvat taivaan Isään. Heti Raamatun ensilehdillä, ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 6, kerrotaan, kuinka ”Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.” ”Murehti sitä sydämessään.” Ihmisten synti ei koskenut vain ihmisiä, vaan se sai Jumalan sydämen surulliseksi. Samoin kun syntinen kääntyy pahoilta teiltään Herran puoleen, niin se ei ole vain inhimillinen asia, vaan se saa koko taivaan juhlimaan. Todellinen profeetta on hän, joka jollain tavalla pääsee tuonne Jumalan, taivaan Isän sydämeen, joka tuntee ja tietää, mitä on Jumalan sydämellä: sen ilon ja surun, sen säälin ja rakkauden, sen vihan ja kaipuun. Tuhlaajapojan isän sydäntä särkee, Kristusta sattuu, jos hänen omansa hylkäävät hänet.
Evankeliumi kertoo, että Jeesuksessa, Jumalan Pojassa, on taivaan Isä täydellisesti näyttäytynyt. Hänet nähdessään näemme, millainen on Isä Jumala. Tämän vuoksi Jeesus sanoo, ”joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”, Joh. 14:9. Jeesuksen sydämessä oli Isän palava rakkaus ja sääli lapsiaan kohtaan. Eräät filosofit yrittivät aikoinaan todistaa, että Jumala on olemassa. He esittivät, että Jumala on ensimmäinen ”liikkumaton liikuttaja”. Tuollainen ulkopuolinen jumala, Das Ting an Sich, ”liikkumaton liikuttaja”, ei kuitenkaan ole Israelin Pyhä, Herra Sebaot. Jumala nimittäin liikkuu ja liikuttuu. Jo tämän vertauksen sanat Isästä kertovat totuuden: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” Hän ”heltyi ja juoksi”. Tämä lienee ainut kohta koko Raamatussa, missä Jumalan kerrotaan juosseen. Hän siis liikkui, juoksi, sen vuoksi, että hän liikuttui eli hänen kävi katuvaa syntistä sääli.
Jeesuksella oli sydämessään tuo taivaan Isän palava sääli ja rakkaus. Kun tässä Jeesuksen vertauksessa puhutaan isän heltymisestä, niin siinä käytetään alkukielessä verbiä splagnizomai, joka tarkoittaa, että joku joutuu säälin valtaan. Isä joutui säälin valtaan nähdessään kotiin palaavan poikansa. Jeesus paransi sairaita, hän aterioi syntisten kanssa ja antoi anteeksi sen vuoksi, että hänen sydämessään paloi Isän rakkaus ja sääli. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus näki leskinaisen, jonka ainutta poikaa kannettiin arkussa hautaan. Evankeliumi kertoo Jeesuksen reaktiosta: ”Herran kävi häntä sääliksi”, Luuk. 7:13, ja niin hän herätti pojan kuolleista. Laupias samarialainen auttoi ryövättyä ja henkihieveriin hakattua miestä koska ”hänen tuli tätä sääli”, Luuk. 10:33. Tämä Herran sääli sai Jeesuksen jakamaan valtaansa ja valtuutustaan opetuslapsilleen. Kun Jeesus ”näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä... Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.” Tämän jälkeen Jeesus teki seuraajistaan elonkorjaajia. Jumala haluaa, että meillä hänen lapsillaan olisi tuota hänen rakkauttaan ja sääliään sydämessämme. Tuota samaa sääliä oli laupiaalla samarialaisella, tuhlaajapojan isällä ja Jeesuksella. Sillä tuhlaajapojan vanhemmalla veljellä ei ollut tuota sääliä veljeään kohtaan. Miten on meidän laitamme?
Viimeiseksi haluan sanoa tuosta isosta veljestä pari sanaa. Hän suuttui kun kuuli, että isä oli ottanut avosylin hänen pikkuveljensä kotiin, järjestänyt hänelle juhlat ja teurastanut syöttövasikan. Vihaisena ja katkerana isoveli jäi juhlien ja isän kodin ulkopuolelle – omasta tahdostaan. Isä tuli kuitenkin taivuttelemaan häntä, koska Isä halusi hänetkin kotiinsa ja juhliinsa. Poika valitti, että vaikka hän oli aina palvellut isää, hän ei ollut milloinkaan saanut edes vuohipahasta juhliakseen ystäviensä kanssa. Tähän isä vastaa: ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Tässä pitää huomata, että isä ei syytä vanhinta poikaansa. Isä ei suutu hänelle. Isä ei tuomitse poikaansa. Jos tuo isoveli jää juhlien, taivaan Isän kodin ulkopuolelle, se EI johdu Isän tahdosta, vaan pojan OMASTA VALINNASTA. Jos joku, niin ainoastaan tuo poika itse voi tuomita itsensä Isästä eroon.
Tämä vertaus opettaa niin nuoremman kuin vanhemman veljen kohdalla, että Isä ei heitä hylännyt, vaan ainoastaan he saattavat hylätä Isän. Tämä koskee myös meitä: ei Kristus, ei taivaan Isä halua meitä hylätä minkään synnin tähden, mutta usein ihmiset haluavat hylätä hänet. Kuunnellessani Isän lohdullisia sanoja esikoiselleen, ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun”, niin mieleeni nousevat Jeesuksen sanat meille, Joh. 16:23-24: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.”
Isän nuorempi poika pyysi isältään perintönsä röyhkeän häpeilemättä ja hän sai, mitä pyysi. Hän vain käytti kaiken tuon saamansa väärin. Nuorempi veli voisi kuitenkin opettaa isoveljelleen, että taivaan Isältä kannattaa pyytää paljon kaikkea hyvää. Tätä Jeesuskin sanoo: etsikää niin te löydätte, pyytäkää niin teille annetaan ja kolkuttakaa niin teille avataan. Pyydetään vuohipahasia, syöttövasikoita ja kaikenlaista. Taivaan Isä haluaa, että meidän ilomme tulisi täydelliseksi. Pyydetään myös sitä Kristuksen sääliä ja rakkautta, niin että tulemme toistemme kanssa toimeen, voisimme aina tehdä veljiemme kanssa sovinnon, ja jotta voimme osallistua taivaan Isän juhliin. Rakas siskoni ja veljeni, Taivaan Isän syli on sinulle avoinna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.