Isä Cantalamessa innosti meitä palaamaan kristinuskon perusteisiin ja etenkin kolmiyhteisen Jumalan luo. Ekumenian kannalta Jumalan kolmiyhteyden esittäminen kaiken lähtökohtana toimii, koska tästä kaikki kristityt ovat yleensä (ainakin virallisesti) samaa mieltä. Cantalamessa sanoi, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan on ainut pätevä vastaus modernin ateismin hyökkäykselle. Miten voi olla näin? Hän perusteli, että jos 1800-luvulla kolminaisuusoppi olisi otettu tosissaan, niin filosofisen ateismin läpimurto ei olisi ollut niin voitokas. Ludwig Feuerbach esitti tuolloin, että Jumala on vain uskovaisen mielen heijastuma.
Feuerbachin väite on vakuuttava, jos jumalan ajatellaan olevan jokin epämääräinen suurin henkinen voima, deistinen jumaluus jossain taivaassa. Mutta on vaikea kuvitella, että kolmiyhteinen Jumala, jonka toinen persoona kuoli häpeällisen kuoleman ristillä, olisi ”mielen heijastuma”. Miksi ihmeessä ihmisen mieli halusi jakaantua juuri kolmeen ja silti olla yksi? Kristillinen usko, jos se otetaan tosissaan, on ihmismielen vastainen. Ajatus kolmesta persoonasta, jotka muodostavat Yhden ja ainoan Jumalan, ei ole ihan tavanomainen. Lisäksi, jos menemme kolminaisuudesta Golgatan ristille, niin käy vielä selvemmäksi, että kristinuskon ydinuskomukset eivät ole mitään yleisen mielen heijastumia.
”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus”, 1. Kor. 1:23-24. Paavali jatkaa, että ”me julistamme…, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa”, 1. Kor. 2:9. Kristinuskon ydinsanoma on siis jotain ”mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa.” Pitää muistaa, että ristiinnaulittu oli juutalaisen lain mukaan Jumalan kiroama ihminen (5. Moos. 21:22-23). Ajatus ristiinnaulitusta Messiaasta oli todella ennen kuulematon. Kreikkalaisille risti edusti kaikkea pahaa ja hävettävää. Siihen ei osattu yhdistää mitään jumalallista.
Cantalamessa totesi, että nykyään on äärimmäisen tärkeää, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan saadaan kristittyjen arkeen ja elämään. Tämä ei saa jäädä vain opilliseksi teoriaksi, vaan sen pitää toimia, sillä pitää olla merkitystä tavallisen kristityn elämässä. Hän antoi yhden hyvän käytännöllisen haasteen. Mitä tapahtuisi, jos perhe tai seurakunta ottaisi mallia kolmiyhteisestä Jumalasta?
Usein Jumalan kolmiyhteyttä on verrattu juuri perheeseen – mieheen, vaimoon ja lapseen. Evankeliumeissa kolminaisuuden persoonat eivät korosta tai tuo itseään esille vaan toisiaan. Isä sanoo Pojalleen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” (Matt. 4). Poika tekee kaiken, mitä Isä käskee. Hän kirkastaa Isän: ”Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni”, Joh. 17:4. Poika ilmoittaa Isän kenelle tahtoo: ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa”, Matt. 11:27. Pyhän Hengen päätehtävä on taas kirkastaa Kristusta, Joh. 16:14. Henki ilmoittaa meille koko totuuden, mutta ”hän ei puhu omissa nimissään”, vaan kaiken, ”minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta”, Joh. 16:14. Näin ollen Isä, Poika ja Pyhä Henki kehuvat aina kilvan toisiaan, he ”rakastavat toisiaan niin kuin itseään”. Ajattele jos mies, vaimo ja lapsi käyttäytyisivät näin – kehuen ja korostaen toinen toisiaan. Miltä kristittyjen välinen ekumenia näyttäisi, jos toimisimme aina kolmiyhteisen Jumalan hengessä?
Seurakunnan tulisi toimia tällä tavalla. Mehän olemme yksi ruumis, jossa on monta jäsentä. Yhden jäsenen menestys on koko ruumiin etu. Kun yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii. Kun Poika kärsi ristillä, Isä kärsi hänen vierellään – menetyksen surua: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.