Tässä tulee postaus, jonka olen alkujaan kirjoittanut Helsingin Raamattukoulun ystäväkirjeeseen:
Millainen oli Jeesuksen suhde
ei-juutalaisiin? Tätä kysymystä selvitän väitöskirjassani, joka
julkaistiin joulukuussa 2012 Åbo Akademin kautta. Evankeliumeista näemme,
että Jeesus oli hyvin avoin kaikenlaisille juutalaisille. Hän aterioi niin
syntisten ja publikaanien kuin myös fariseusten pöytien äärellä. Hän tuli
etsimään nimenomaan ”Israelin kadonneita lampaita”. Ei-juutalaiset ovat
selvästi vähemmistössä evankeliumeissa. Jeesus paransi vain yksittäisiä
ei-juutalaisia, joita hän sattui tapaamaan: syyrialainen nainen, Kapernaumin
sadanpäämies, Gerasean riivattu. Muuten Jeesuksen missio oli Israel-työtä
ja hyvin juutalaiskeskeistä. Siitä huolimatta, että Jeesus rajoitti toimintansa
lähinnä juutalaisten pariin, hänen vaikutuksestaan syntynyt kirkko alkoi
hyvin varhaisessa vaiheessa, jo 40-luvulla, toteuttamaan missiota myös
pakanoiden parissa. Kysymys kuuluu, miten voimme historiallisesti selittää tämän
kehityksen. Mistä syntyi apostolien ja muidenkin alkukristittyjen
opettajien varmuus siitä, että Kristuksen tahto on, että evankeliumi julistetaan
kaikille kansoille?
Millainen oli Galilea? Mitä juutalaiset
ajattelivat pakanoiden pelastuksesta?
Tutkimuksessani käsittelin aika
laajasti taustakysymyksiä siitä, millainen oli Jeesuksen ajan Galilea –
oliko siellä paljon ei-juutalaisia vai oliko tuo alue selvästi juutalaisten
asuttamaa aluetta. Selvitin myös, millaisia näkemyksiä juutalaisilla oli
omasta kansallisesta missiostaan maailmassa.
Sekä kirjalliset lähteet (Josefus,
toisen temppelin ajan kirjallisuus, UT) että arkeologiset todisteet
näyttävät, että Jeesuksen aikana Galilea oli selvästi juutalaisten asuttamaa
aluetta. Nimike ”pakanain Galilea” viittaa lähinnä siihen, että Galilea oli
suurten pakanakeskusten ympäröimä: pohjoisessa oli Filippoksen Kesarea,
idässä Pella, etelässä Skytopolis (=Bet Shean) ja lännessä Tyros, Ptolemais
ja Kesarea Maritima. Arkeologian löydöt osoittavat, että Galilea erosi
selvästi näistä ympäröivistä pakanakeskuksista. Tuon ajan Galileasta ei ole
löytynyt pakanatemppeleitä tai keisarien patsaita. Sen sijaan Galilean ja
Juudan arkeologia on kaivannut esiin useita juutalaisia puhdistautumisaltaita
(miqvaot), synagogia, juutalaisten tapojen mukaisia kiviruukkuja ja
astioita. Yllättäen sekä Galileasta että Juudasta puuttuvat jäänteet sian
luista, joita on taas löytynyt kasapäin ympäröiviltä pakana-alueilta. Nämä
löydöt puhuvat sen puolesta, että Galilea on ollut varsin juutalaista ja
uskonnollista aluetta. Galilea on ollut uskonnon, kansallisuuden ja
kulttuurin sitein sidottu Juudaan ja Jerusalemiin.
Näin ollen on varsin ymmärrettävää,
että evankeliumit kertovat vain yhdestä ei-juutalaisesta, jonka Jeesus
tapasi Galileassa (Matt. 8:5–13). Tavanomaisissa Galilean kylissä ei
juuri ole asunut ei-juutalaisia, ainakaan heistä ei ole jäänyt mitään
jälkiä arkeologiaan tai kirjallisiin lähteisiin. UT:n evankeliumit
vahvistavat tätä käsitystä. Kaksi kolmesta Jeesuksen kohtaamisesta ei-juutalaisen
kanssa tapahtui Galilean ulkopuolella, Gerasan ja Tyyroksen alueilla (Mark.
5:1; 7:24).
Juutalaisilla oli missio, joka
koski koko maailmaa. Antoihan Herra Aabrahamille, Daavidille, Salomolle ja
Jesajalle paljon näkyjä siitä, kuinka heidän kauttaan Herran valo ja siunaus,
pelastus ja Jumalan valta leviäisivät koko maailmaan. Tällainen koko maailmaa
koskeva missio kuului juutalaisuuteen (1. Moos. 12:2–3; Jes. 49:5–6; Ps. 96;
Tob. 13–14 jne.), mutta sen ajateltiin toteutuvan vasta lopunaikana, Messiaan
tultua. UT:sta näemme, että apostolien näkökulmasta Kristus-yhteisö,
kirkko, on tavallaan perinyt nämä lupaukset ja profetiat. Israelin ja juutalaisuuden
maailmanlaajuinen missio toteutuu tavallaan messiaanisen lopunajan yhteisön
eli Kristuksen kirkon kautta. Näin ollen alkukristittyjen pakanamissio ei
liittynyt vain johonkin, mitä he tekivät, vaan se liittyi ytimeltään kysymykseen
siitä, keitä he olivat ja ovat. He olivat lopunajan messiaaninen yhteisö,
uuden liiton kansa, Kristuksen rakentama uusi temppeli, jonka kautta Herran
Sana ja kirkkaus leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Tällaisen itseymmärryksen
pohjalta pakanamissio syntyi. Onkin ymmärrettävää, että tällainen käsitys
pakanamissioista syntyi juuri juutalaisten apostolien keskuudessa ja sille
antoi alkusysäyksen juutalainen Jeesus, Messias.
Mutta miten Jeesus nasaretilainen
ajatteli ei-juutalaisista? Hän, niin kuin totesin, keskittyi lähinnä juutalaisiin
ja Israeliin. VT:n ja toisen temppelin ajan juutalaisten visioiden mukaan
pelastus koskisi aina ensin Israelia ja juutalaisia, mutta pelastuksen täyttymykseen
kuuluisi se, että lopulta myös muut kansat saisivat osansa Israelin
pelastuksesta. Jeesus tuli tarjoamaan tätä pelastusta nimenomaan Israelille –
hän paransi sairaita, julisti syntejä anteeksi, ajoi ulos demoneita, päihitti
Saatanan, herätti kuolleita, ja julisti evankeliumia. Pelastus kuitenkin
kuului myös muille, niinpä, Israelin kokemat siunaukset ennakoivat tulevia
siunauksia, jotka alkukirkon kautta vyöryivät halki maailman. Jeesuksen
parantamat yksittäiset pakanat olivat kuin alkusoitto siitä, mitä tuleman
piti. Alkuseurakunnan aloittama lähetystyö kansojen keskuuteen ei ollut
vain jokin työmuoto, joka tuntui mukavalta, vaan kyseinen missio edellytti
valtavaa itseymmärrystä ja uskoa siihen, että lopunaikaan kuuluvat profetiat
ovat toteutumassa.
Tulisia tuomionsanoja ja lupauksia
pelastuksesta
Väitöskirjassani tutkin Jeesuksen
tekojen lisäksi myös tiettyjä hänen sanontojaan ja vertauksiaan, joissa näyttäisi
olevan viittauksia yli kansallisten rajojen, epäsuoria lupauksia siitä,
että taivasten valtakunta avau-tuisi lopulta myös kaikille kansoille (Matt.
8:11–13/Luuk. 13:28–30; Mark. 4:30–32; Luuk. 14:15–24/Matt. 22:1–10). Silloin
”idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät
aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa”, Matt. 8:11. Evankeliumit
sisältävät tulisia Jeesuksen tuomionsanoja, joissa Jeesus provosoivasti uhkaa
Israelia tuomiolla, jos he eivät vastaa parannuksella ja uskolla siihen ylitsevuotavaan
pelastuksen lahjaan, jota hän heille ojentaa. Jeesus julistaa, että
viimeisellä tuomiolla Sodoma, Tyyros ja Sidon – joita usein pidettiin synnin
ja pahuuden pääkaupunkeina – näyttävät viattomilta Galilean Kapernaumin,
Korasinin ja Betsaidan rinnalla. Jeesus uhkaa näitä viattoman tuntuisia
Galilean kaupunkeja ja kyliä tuomiolla, joita VT on varannut pahimmille pakanakeskuksille!
Jeesuksen retoriikka on aivan varmasti nostattanut kulmakarvoja (Matt.
11:20–24/Luuk. 10:13–15).
Jeesus oli pelastuksen julistaja,
mutta hän julisti myös tuomion sanomaa niille, jotka eivät usko ja tee parannusta.
Jerusalemin temppelistä, niin kuin Jeesus sanoi, ei jäisi kiveä kiven päälle.
Kaikki tuhottaisiin, koska jerusalemilaiset eivät ymmärtäneet etsikkoaikaansa.
Kovassa retoriikassaan Jeesus usein vertasi Israelia pakanoihin.
Vastaavalla tavalla VT:n profeetat vertaavat Israelia pakanoihin johdattaessaan
valittua kansaa parannuksen paikalle – näin Jeesuskin teki (Jes. 1:9–10;
Hes. 3:5–7; 5:5–7; Jer. 23:14). Toisaalta tämä tyyli antaa ymmärtää, että
Jeesus uskoi useiden pakanoiden pelastuvan viimeisellä tuomiolla. Jos jopa
Sodoma – kaiken pahuuden ruumiillistuma – pääsee tuomiopäivänä helpommalla
kuin Kapernaum, niin eikö toivo pelastuksesta silloin ole aika suuri niillä
pakanoilla, jotka tekevät parannuksen ja kääntyvät Kristuksen ja Jumalan
puoleen.
Juuri nämä Jeesuksen sanonnat
ja vertaukset osoittavat, että vaikka Jeesus keskittyi juutalaismissioon, niin
hän ei kuitenkaan rajoittanut Jumalan suunnitelmia vain Israel-työhön ja
juutalaisten pariin. Itse asiassa tuollainen rajoittuminen vain Israeliin
olisi ollut ristiriidassa juutalaisten lopunajan näkemysten kanssa. Jeesuksen
lopunajan näkökentässä siinsivät maailman ääret ja kaikki kansat. Tämä näkökenttä
avautui myös apostoleille, jotka uskoivat, että se on Kristuksen tahto, että
evankeliumi julistetaan todella kaikille kansoille, ei vain juutalaisille.
Jeesuksen ylösnousemus ja hänen ilmestymisensä opetuslapsilleen oli hyvin
tärkeä tämän uskon ja vakaumuksen syntymiselle. Ei ole ihme, että juuri ylösnousemuskertomuksissa
Kristus antaa apostoleilleen lähetyskäskyn (Matt. 28:18–20; Luuk. 24:46–49).
Ylösnousemus vahvisti sen, että Jeesus todella on Messias, joka on tuonut
meille pelastuksen – syntien anteeksiantamuksen.
Alkukristittyjen näky pakanamissioista
nousee siis juutalaisista lopunajan visioista, samoin kuin Jeesuksen ja
alkuseurakunnan itseymmärryksestä. Tietysti valtavan suuri vaikutus
oli Jeesuksen asenteella. Jeesus oli periaatteessa avoin myös
ei-juutalaisille – Jumalan suunnitelmien mukaan pelastus avautuisi lopulta
koko maailmalle.
Väitöstilaisuuden jälkeen keskustelin
vastaväittelijäni, irlantilaisen professori Sean Freynen kanssa Jeesuksen
ja alkuseurakunnan missiosta. Näyttää siltä, että moderni lähetysajattelu
on hyvin julistuskeskeistä. Juutalaisten, Jeesuksen ja alkukristittyjen
missioon kuului paljon, paljon muutakin kuin vain julistusta. Jeesuksen
missio toteutui hänen teoissaan, parantamisissaan, matkoissaan, aterioinnissaan
ja lopulta hänen ristinkuolemassaan, jossa hän antoi henkensä ”kootakseen yhteen
kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset”, Joh. 11:52. Samoin alkukristittyjen
mission ydin oli muualla kuin julistustyössä. Ydin oli seurakunnassa,
joka vetovoimaisena kiinnosti pikkuhiljaa naapuria ja kylän muita
asukkeja. Ajan mittaan väki lisääntyi ja niin kodissa kokoontuvan seurakunnan
paikalle rakentui kirkkorakennus. Tämä on kuva alkuseurakunnan missioista
ja kasvusta.