Saarna epärehellisen taloudenhoitajan kreikkalaisesta kirjanpidosta

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Saarna Luuk. 16:1–9; 1. Piet. 4:7–11; 2. Aik. 1:7–12

Rakkaat kristityt, Jeesuksen vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta on todella vaikea vertaus. Tutkijat ovat antaneet siitä uskomattoman hienoja ja keskenään täysin ristiriitaisia tulkintoja. Itse olen sillä kannalla, että tämä vertaus yksinkertaisesti vieroksuu kaikkia vedenpitäviä selityksiä. Tämän vertauksen kautta Jeesus yksinkertaisesti opettaa meille, miten meidän pitäisi käyttää rahaamme.

Kun mietin tätä vertausta, mieleeni tulee pyhä Laurentius, joka kuoli marttyyrikuoleman Roomassa 250-luvulla. Laurentius oli Rooman seurakunnan johtava diakoni, seurakunnan taloudenhoitaja. Rooman keisari vaati Laurentiusta keräämään valtiolle kaikki seurakunnan rahat ja rikkaudet. Silloin Laurentius kutsui nopeasti koolle köyhät, raajarikot, sokeat ja sairaat. Hän jakoi heille koko seurakunnan omaisuuden. Sitten hän asteli keisarin eteen seurakunnan köyhien kanssa. Hän sanoi, että tässä ovat seurakunnan rikkaus. Keisari tunsi itsensä petetyksi ja tuomitsi Laurentiuksen kidutuskuolemaan. Tämä marttyyri-diakoni, "epärehellinen varainhoitaja", opettaa meille, että kirkon todellinen rikkaus on köyhissä. Tuollaisella seurakunnalla on iäisiä ystäviä, sillä on suuret ja hienot iäiset asunnot taivaassa. (Ks. St. Lawrence). Tottakai nykykirkkokin tarjoaisi lukuisia esimerkkejä epärehellisistä taloudenhoitajista, jotka ovat tuhlailleet työnantajansa rahoja. Mutta työyhteisön hyvinvoinnin vuoksi jätän heidän viisaat eimerkkinsä nyt käsittelemättä.

Katsotaan nyt tarkemmin tätä Jeesuksen vertausta. Vertauksessa epärehellinen taloudenhoitaja tuhlaa isäntänsä omaisuutta aivan holtittomasti. Niinpä taloudenhoitaja joutuu yt-neuvotteluihin. Hän saa potkut: ”Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa.’” Potkuihin liittyy aina dramatiikkaa. Jesaja kertoo kuinka hovipäällikkö Sebna sai Herra Sebaotilta potkut taivaalliseen tyyliin: (Jes. 22:17–19):

"Näin käy: Herra viskaa sinut menemään, hän kahmaisee ja puristaa sinut kouraansa, kääräisee sinut keräksi ja paiskaa kuin pallon kauas maahan, jossa tilaa riittää.. Hän sysää sinut pois virastasi ja raastaa sinut korkeasta asemastasi tomuun..”

Potkut eli työttömäksi jääminen on monelle valtava uhka, se on kuin kuilu, jonka reunalle ei haluta mennä. Siitä alkaa vapaa pudotus. Vararikon edessä ihminen voi ryhtyä luovaksi ja viisaaksi, niin kuin tuo epärehellinen taloudenhoitaja.

Jeesus ihailee juuri tuon taloudenhoitajan viisautta. ”Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Nytpä tiedän.’” Taloudenhoitaja tunnustaa tosiasiat ja sulkee pois tietyt vaihtoehdot. Hän miettii ja sitten hän tietää, miten toimia. Hän on niin kuin tuhlaajapoika, joka vieraalla maalla, tuhlattuaan kaiken isänsä perintöomaisuuden, ”meni itseensä ja ajatteli” – kotona minulla olisi paremmat olot (Luuk. 15:17). Nämä miehet ajattelevat loogisesti ja viisaasti, koska kyse on heidän tulevaisuudestaan. Kun edessä on todella vaikea tilanne, ihminen saattaa pysähtyä miettimään, miten tästä eteenpäin. Taloudenhoitaja ymmärtää, että kaikki sillat työnantajaan on poltettu. Ei ole mahdollista jatkaa. Loppu on tullut. Nyt hän vain tekee lopputilinpäätöksen ja lähtee pois. Tässä lopputilinselvityksessä hän pääsee kuitenkin vielä kerran isäntänsä rahoihin ja velkakirjoihin kiinni. Hän kutsuu isäntänsä velalliset yksitellen paikalle. Hän kysyy heiltä, paljonko olet velkaa, ja sitten hän leikkaa reilulla kädellä velkoja alas: viidenneksellä tai jopa puolella. Ihmiset saavat salaisesti ja yllättäen valtavia summia velkojaan anteeksi.

Epärehellistä taloudenhoitajaa ei nyt liikuttanut hyväntekeväisyys sinänsä vaan huoli omasta kohtalostaan lähitulevaisuudessa. Tällä vertauksella Jeesus osoittaa, kuinka ihmiset tekevät taloudellisia päätöksiä turvatakseen tulevaisuutensa. Jeesuksen huomio kiinnittyy tämän maailman majojen ja asuntojen ohi iäisiin asuntoihin. Mitä rahalla saa? Rahat eivät ole ikuisia mutta niillä voi hankkia taivaallisia aarteita, iäisiä ystäviä. Jeesus puhuu usein taivaan aarteista.

Vähän aiemmin Jeesus kertoi toisen vertauksen, vertauksen rikkaasta miehestä, joka rikastui ja päätti koota kaikki omaisuutensa suureen varastoon ja nauttia elämästään. Hän sanoi itselleen (Luuk. 12:19): ”Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi.” Kuitenkin tuo onneton rikas mies kuoli ja hän joutui viimeiselle tuomiolle. Hänen kohtaloonsa viitaten Jeesus opettaa (Luuk. 12:21), että onnettomasti ”käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” Emme me koskaan tiedä, monta vuotta meillä on jäljellä. Jos keräämme rikkautta vain tätä elämäämme varten, olemme onnettomia. Jeesus sanoo, että meidän pitää käyttää tätä maallista mammonaa siten, että hankimme sillä ”ystäviä, jotka ottavat meidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.” Jeesus opettaa (Luuk. 12:33): ”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan.”

Kristuksen köyhien veljien ja siskojen auttaminen on oikeastaan Kristuksen auttamista (Matt. 25). ”Minä olin sairas, alaston, nälissäni, janoissani, sairaana, vankilassa…” ”Minä te olette tehneet yhdellekin näistä vähäisimmistä veljistäni, jotka uskovat minuun, sen te olette tehneet minulle.” Nämä iäiset ystävät, joissa kohtaamme Jeesuksen, ja joissa Jeesus elää, he voivat, hän voi, ottaa meidät iäisiin asuntoihin.

Evankeliumin suuri ihmeellisyys on siinä, että juuri ne ihmiset jotka eivät voi palkita meitä tässä maailmassa, voivat palkita meidät sinä päivänä kun vanhurskaat herätetään kuolleista. He ovat niitä äärimmäisen tärkeitä iäisiä ystäviä. Tämän vuoksi Jeesus kääntää meidän huomiomme juuri heihin jotka tässä maailmassa ovat usein unohdettuja ja syrjään sysättyjä. Meidän ikuinen onnemme löytyy heidän luotaan, kärsivän Kristuksen luota, joka on sairauden tuttava ja köyhä. Jeesus sanoo, älkää kutsuko, älkää keskittykö niihin rikkaisiin ja kuuluisiin, jotka voivat palkita teidät tässä ajassa, vaan kutsukaa juhliinne, kutsukaa piireihinne (Luuk. 14:13–14) ”köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.” Kun näin teemme, Jeesus sanoo meille, ”Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista.”

Kun kohdistaa apunsa väärin, saa palkkansa jo nyt. Se palkka on katoavaa. Kun kohdistaa apunsa oikein, saa palkan taivaan Isältä, ja tuo palkka kestää ikuisesti. Nykyään eletään kovaa aikaa. Ihmisiä arvotetaan siten, kuinka hyödyllisiä he ovat. Kaikkein pienimmät, syntymättömät lapset, nuorimmat, samoin kuin kaikkein vanhimmat, sairaat ja vammaiset ovat vaikeassa tilanteessa. Juuri nämä kaikkein heikoimmat jäävät usein juhlien ulkopuolelle, heitä ei pidetä kunniavieraina. Jos otamme Jeesuksen opetuksen tosissaan, jos katsomme asiaa iäisyysnäkökulmasta, he ovat niitä kaikkein hyödyllisimpiä. Vanhuksien ja sairaiden hoitaminen, ja pienten lasten kasvattaminen, köyhien auttaminen, ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan satsaamista iäisiin asuntoihin.

Niin kuin tuo epärehellinen taloudenhoitaja auttoi suurvelallisia, antoi heille valtavasti velkoja anteeksi, niin Kristus kehottaa meitä auttamaan köyhiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Jeesus oli köyhien ystävä, hän tuli julistamaan evankeliumia köyhille. Jeesus sanoo (Matt. 5:42): ”Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.” Paavali kehottaa kristittyä (Ef. 4:28) ”tekemään työtä ja ansaitsemaan rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.” Rikastuminen ei ole syntiä, mutta se on syntiä jos käännämme selkämme köyhille.

Epärehellinen taloudenhoitaja ymmärsi, että loppu oli tullut. Sen vuoksi hän toimi uudella tavalla. Hän todella laittoi isäntänsä rahat menemään. Suurvelalliset saivat valtavasti velkoja anteeksi. Päivän epistolassa Pietari kirjoittaa (1. Piet. 4:7) ”kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit.” Tämän jälkeen hän antaa meille ohjeita, kuinka nyt on syytä elää, kun elämme lopunaikoja – kuinka tulee rukoilla, rakastaa, olla vieraanvaraisia, palvella toisia niillä armolahjoilla joita olemme saaneet, kuinka puhua Jumalan antamin sanoin. Lopunajat ovat monessa mielessä käsillä. Odotamme, että Jeesus Kristus tulee aikojen täyttyessä takaisin kunniassa ja kirkkaudessa. Me elämme myös arkipäiväisemmässä mielessä lopunaikoja, jotka eivät ole vain tulevaisuudessa, vaan tänään. Paavali kirjoittaa (2. Kor. 5:17), että ”jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.” Paavali opastaa, ”älkää eläkö vanhan luontonne mukaan.” Ef. 4:22: ”Teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen”, Jeesus Kristus.

Olkaamme siis viisaita ja ymmärtäkäämme, mitä aikaa elämme. Loppu on tullut. Älkäämme eläkö enää vanhan ja syntisen Adamin mukaan, synnin ja lain orjina, vaan Kristuksessa, Jumalan lapsina ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Nykyäänkin kasteessa ihmiselle sanotaan: ”Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle.” Olkaamme niin kuin tuo epärehellinen taloudenhoitaja, joka ymmärsi, että loppu on loppu. Vanhan vallan loppu on tullut ja uusi on tullut tilalle.

Ja lopuksi, tässä saarnassa olen patistellut meitä auttamaan köyhiä. Kyse ei ole mistään lakihurskaudestaan, jossa teoillamme ansaitsisimme pelastuksen. Ei. Kaikki hyvät teot lähtevät aina Kristuksesta. Jeesus itse sanoo, ”ilman minua te ette saa aikaan mitään.” Uskokin on Jumalan tekoa meissä. Kristus antaa sen minkä hän vaatii. Kristus vaatii itsensä, siksi kristillisen elämän tärkein ehto on, että Kristus on meissä läsnä. Siitä ehtoollisessa on ennen kaikkea kyse, Herra laskeutuu meidän luo, antaa itsensä meille, tulee meihin asumaan ruumiineen, sieluineen, verineen ja kaikella voimallaan, armollaan ja rakkaudellaan. Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.

Poppipappi Mikko Salmi, arkkipiispa, Päivi ja oikeus ajatella omilla aivoilla

”Julkkispappi” Mikko Salmi oli tuomiokapitulin kuultavana harhaoppisyytteistä. Hän kirjoitti kokemuksistaan kolumnin Sana-lehteen. Mikko piti muutaman pappisystävänsä kanssa agnostikkoiltoja, joissa he sokeripalat kaulassa kiistivät tiettyjä perustavia kristillisiä uskontotuuksia – Raamatun ja kirkon oppilauselmien Jumala on kuulemma väärä (näin joku väitti), kaste ei pelasta, perisyntiä ei ole jne.

Tässä lainaus Mikon kolumnista:

Emme tietenkään opettaneet illoissa kirkon vastaisesti. Pikemminkin kyse oli ääneen ajat­te­lus­ta ja olennaisten kysymysten esittämisestä kuin teesien naulaamisesta. Silti jotkut louk­kaan­tuivat. Miksi? Ilmeisesti edelleenkään papit eivät saisi puhua siitä, mitä sydämessään tun­tevat.

Tuo ensimmäinen lause on vale: kyllä nuo papit opettivat vastoin kirkon tunnustusta. Tuo viimeinen lause on jännä. Haluaako Mikko ihan oikeasti avointa keskustelukulttuuria? Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo arkkihiippakuntansa nettisivuilla tehtäväkseen ”kehittää kirkkoa avoimen ja läpinäkyvän keskustelun suuntaan”. Päivi Räsänen noudatti Karin neuvoa ja täytti Mikon toiveen: hän ajatteli ääneen ja kertoi mitä sydämessään uskoi. Monet kirkon johtajat, piispat ja papit, olivat kauhuissaan Päivin puheista: ymmärtäisi nyt edes olla hiljaa! Helsingin kirkollisen ykköslehden (Kirkko & kaupunki) päätoimittaja Seppo Simola toivoo KD-puolueen lakkauttamista ja kertoo, että Päivin puheet ovat ”aivopieruja” ja kaikin tavoin vastenmielisiä. Avointa keskustelua siis toivotaan, mutta tuo ”nainen vaietkoon seurakunnassa”.

Tuomiokapituli armahti Mikkoa. Jos eivät nykyihmiset usko niin kuin kirkko opettaa, niin pitäisikö pappienkaan? Mieleen tulee pastori Antti Kylliäisen kohukirja ”Kaikki pääsevät taivaaseen”. Tuo kirja julkaistiin noin 10 vuotta sitten. Silloin se aiheutti kovan polemiikin. Konservatiivien suunnalla kerättiin jo polttopuita Antin roviota varten. Nykyään Antti on luterilaisessa kirkossa täysin hovikelpoinen. Hän kirjoitti juuri äskettäin kirjan piispa Riekkisen kanssa – siinäkin hän ajatteli hyvin avoimesti ja varmasti vastoin kirkon perinteistä opetusta. Luterilaisessa kirkossa on lyhyessä ajassa tapahtunut valtavan suuri muutos suhtautumisessa siihen, miten pappi saa ajatella ja puhua.

Saatan olla väärässä, mutta mielestäni "poppipappi" Salmen, Kylliäisen ja monien muiden taustaoletuksena on, että kun pappi tai seurakuntalainen ajattelee vapaasti ja omilla aivoilla, niin hän tietenkin päätyy jonkinmoiseen liberaaliin näkemykseen, jossa kirkon dogmat eivät pidä paikkaansa. Ne edustavat vain jotain "hengellistä vallankäyttöä", mutta ne eivät puhu oikeasta Totuudesta. Tuollainen lähtöoletus on mielestäni väärä. Tuollainen lähtöoletus onkin usein vain todella värittynyttä retoriikkaa. Monet todella viisaat, vapaasti ja luovasti ajattelevat ihmiset ovat päätyneet niin kuin kirkko on perinteisesti opettanut: Augustinus, C. A. Lewis, John Henry Newman, Edith Stein...

On otettava tosissaan se, että vapaasti ajatellen, tunteet lukuun ottaen, monet ihmiset päätyvät näkemyksiin, jotka eivät ole (kirkollis)poliittisesti korrekteja. Puheet ajatuksen- ja sananvapaudesta ovat hienoja, mutta pitää tunnustaa, että tuskin mikään kirkkokunta kestää jos sen papiston keskuudessa on oikeasti keskenään selvästi ristiriitaisia vakaumuksia ja sydämen uskomuksia. Tai siinä tapauksessa kirkko ei ole enää kirkko vaan keskustelukerho. Ei mikään liikeyritys voi menestyä, jos sen johdolla on keskenään täysin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi tuottaa ja mitä pitäisi myydä ja ostaa.

Juuri siksi, että ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan ja kohtalaisen vapaasti, niin keskustelu naispappeudesta ei ole vieläkään jäänyt historiaan. Kuitenkin naispappeuden vastustaminen nykyisessä luterilaisessa kirkossa alkaa käydä mahdottomaksi. Vaihtoehdot ovat tässä: Hyväksy tai ulos. Arkkipiispa on tehnyt asian selväksi. Tästä ei saisi keskustella. Pappi ei nyt saisikaan ajatella vapaasti omilla aivoillaan.

Rehellisyyden nimissä naispappeudelle ei löydy vakuuttavaa tukea Raamatusta eikä kirkon traditiosta. Naispappeutta onkin pitänyt perustella jollain muulla kuin Raamatulla ja traditiolla. Sitä on tuettu sosiologisilla syillä ja tasa-arvolla. Tietysti myös raamatullisia perusteita on pyritty löytämään, mutta niillä ei ole onnistuttu vakuuttamaan kuin pieni osa maailman kristityistä – esim. katolinen kirkko tai ortodoksinen kirkko ei niistä perusta. Onko meillä todella kanttia, väittää että katoliset ja ortodoksit teologit eivät osaa ja uskalla ajatella vapaasti omilla aivoilla?

Sitten kun omille näkemyksille ei ole löytynyt Raamatusta selvää tukea, tai kun niitä jopa selvästi vastustetaan Raamatussa, niin on keksitty väittää, että Raamatussa on virheitä ja vikoja – syntinen jälki. Sieltä löytyy ”pahaa patriarkaalisuutta”, sovinismia, seksismiä ja naisen alistamista. Tulee mieleen kirkkoisä Irenaeuksen (n. 130–200 jKr.) tokaisu (Adversus Haereses 3.2): 

Kun kirjoitusten nojalla on osoitettu, että harhaoppiset ovat väärässä, he kääntyvät syyttämään itse kirjoituksia, ikään kuin niissä olisi jotain väärää.

Juuri näinhän on usein toimittu. Muistan raamattuopin pastoraalikurssilta, kuinka eräs pappi selitti itsestään selvänä tosiasiana, että UT:n patriarkaaliset kohdat voidaan vain ohittaa, koska nehän ovat väärässä. Ne edustavat varhaista, patriarkaalista ”katolilaisuutta”, joka ei ole autenttisen ja alkuperäisin evankeliumin mukaista… Näin Raamatusta tulee ihmisen orja, jota hän voi tulkita oman mielen mukaan. Patapatriarkaalinen Pietari kuitenkin kirjoittaa näin (2. Piet. 1:20): ”Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.” 

Tällaisia perusteluja kuulen aika usein luterilaisissa piireissä. Ajatellaan, että kun Jeesuksen muisto ja Pyhän Hengen vuodatus olivat vielä kohtalaisen tuoreina mielissä, niin kristityt onnistuivat kuuliaisesti sanoittamaan ”Raamattuun” Jumalan Sanan. Mutta, alas!, kun apostolit kuolivat, kun koitti apostolien jälkeinen aika (70–100 jKr.), niin kunnollinen kosketus jumalalliseen lähteeseen jäi entistä heikommaksi. Silloin kirjoitettiin sellaisia kirjoituksia, joihin vaikuttivat Pyhän Hengen inspiraation ohessa entistä enemmän kirjoittajien omat ennakkoluulot, syntisyys ja vallan himo. Apostolisten isien kirjoitukset ovatkin sitten jo aivan epäluotettavia koska niissä näkyy niin voimakkaasti ”katolisen” kirkon vaikutus – vrt. Kleemenksen kirje, Ignatioksen kirjeet, Apostolien opetus jne.

Tällainen käsitys on aika kummallinen. Sen mukaanhan ymmärrys ja kosketus Jumalan ilmoitukseen heikkenee koko ajan, kun aika kuluu. Näin ollen kirkon pitäisi olla tänään aivan harhapoluilla. Myönteisempi näkemys on tietysti se, jonka mukaan ilmoitus vain kasvaa, kirkastuu ja rikastuu ajan kuluessa. 

Pitääkö myös UT:n käydä läpi ”uskonpuhdistus”? Pitääkö se "puhdistaa" kaikista inhimillisistä, pahoista ja kulttuuriin sidotuista taustoista? Voidaanko löytää puhdas Jumalan Sana? Tällaisella puhdistamisella löydämme Raamatusta vain omat ”puhtaat ja selvät” ajatuksemme.

Pitää muistaa, että Luther pohdiskeli vakavasti ovatko neljä UT:n kirjaa oikeasti Pyhän Hengen inspiroimia: Il­mestyskirja, Jaakobin ja Juudaksen kirjeet ja Heprealaiskirja. Luther nimittäin näki, että nuo kirjoitukset ei­vät olleet hänen evankeliuminäkemystensä mukaisia. Uskonpuhdistus meinasi puhdistaa UT:n noista kir­joi­tuk­sista. Viisasta on vain luottaa siihen, että Pyhä Henki on Jeesuksen lupauksen mukaisesti johtanut kirkon oi­keaan sen määritellessä kaanonin sisällön ja rajat. Tai voimmeko me ihan oikeasti aina kyseenalaistaa Raa­matun erillisten kirjoitusten jumalallisen inspiraation tason, kun huomaamme, että meidän omat ”ne­rok­kaat näkemykset” kohtaavat Raamatun vastustuksen? Eikö tuollainen asenne ole aika ylpeä?

Arkkipiispa on toivonut, että kirkossa alkaisi avoin keskustelu avioliiton perusteista ja erityisesti homojen asemasta. Raamattu sisältää selviä kohtia, joissa homoseksuaalisuuden toteuttaminen tuomitaan. Miesten kanssa makaavat miehet syyllistyvät siihen syntiin, joka on esteenä Jumalan valtakunnan perimiselle, niin Paavali kirjoittaa (1. Kor. 6:9). Paavalin mukaan tuo synti on yhtä raskas kuin siveettömyyden harjoittaminen, epäjumalien palveleminen ja avionrikkominen. Näitä tuomitsevia raamatunkohtia on yritetty kumota siten, että ne eivät edusta inspiroitua Jumalan Sanaa vaan Paavalin sovinistisia, juutalais-farisealaisia ja homofobisia, primitiivisiä mielipiteitä ja pelkoja – vanhan Aatamin väärinkäsityksiä. Niin kuin Irenaeus tokaisi, harhaoppiset väittävät, että vika on kirjoituksissa, kun kirjoitukset tuomitsevat heidän omat näkemyksensä. Taas pitäisi "uskonpuhdistaa" raamattua ja löytää sieltä se "puhdas" oma näkemys.

Jos se pitäisi paikkansa, että nämä vaikeat kohdat ovat vain heijastuksia raamatunajan vihamielisistä ja uskonnollisesti vinoutuneista taustoista, joita ei pidä sekoittaa todelliseen Jumalan Sanaan, niin silloin kirkko on uskonut näistä asioista väärin viimeiset 2000 vuotta. Mutta Jeesushan lupasi lähettää kirkolleen Pyhän Hengen, joka johdattaa sen totuuteen. Onko Jeesus valehdellut? Tai eikö tuo lupaus ollutkaan inspiroitua Sanaa? Mistä sitten enää tiedän, mikä on sitä inspiroitua Jumalan sanaa ja mikä ei? Osittain tämän vuoksi en jaksa uskoa yksittäisten pappien mielipiteisiin, vaan uskon, kuten vanha kirkko on opettanut. (Tiedän, että tästä seuraa muutamia ristiriitoja.) Uskon, että Pyhä Henki johtaa tänäänkin Kristuksen kirkkoa – yhtä, pyhää, apostolista ja katolista kirkkoa.

Mitä sitten?

Poppipappi Mikko Salmi toivoi, että uskaltaisimme käyttää aivojamme, uskaltaisimme uskoa ja ajatella itsenäisesti ja avoimesti emmekä pakenisi dogmien taa. Juuri näin on hyvä tehdä. Kannatan tätä vapautta, mutta Mikko tai kukaan muukaan ei voi sanella, minne tuon vapauden pitäisi johtaa minut ja monet muut ajattelevat ja avoimet ihmiset - ei välttämättä liberaalisiin mielipeiteisiin vaan yksimielisyyteen Kirkon kanssa. Vapaa ajattelu voi olla aika tuskallista ja sen hinta on varmasti kova. Sanan- ja ajattelunvapauden johtotähtenä meillä on Päivi. Ihan hyvä.