Saarna epärehellisen taloudenhoitajan kreikkalaisesta kirjanpidosta

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Saarna Luuk. 16:1–9; 1. Piet. 4:7–11; 2. Aik. 1:7–12

Rakkaat kristityt, Jeesuksen vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta on todella vaikea vertaus. Tutkijat ovat antaneet siitä uskomattoman hienoja ja keskenään täysin ristiriitaisia tulkintoja. Itse olen sillä kannalla, että tämä vertaus yksinkertaisesti vieroksuu kaikkia vedenpitäviä selityksiä. Tämän vertauksen kautta Jeesus yksinkertaisesti opettaa meille, miten meidän pitäisi käyttää rahaamme.

Kun mietin tätä vertausta, mieleeni tulee pyhä Laurentius, joka kuoli marttyyrikuoleman Roomassa 250-luvulla. Laurentius oli Rooman seurakunnan johtava diakoni, seurakunnan taloudenhoitaja. Rooman keisari vaati Laurentiusta keräämään valtiolle kaikki seurakunnan rahat ja rikkaudet. Silloin Laurentius kutsui nopeasti koolle köyhät, raajarikot, sokeat ja sairaat. Hän jakoi heille koko seurakunnan omaisuuden. Sitten hän asteli keisarin eteen seurakunnan köyhien kanssa. Hän sanoi, että tässä ovat seurakunnan rikkaus. Keisari tunsi itsensä petetyksi ja tuomitsi Laurentiuksen kidutuskuolemaan. Tämä marttyyri-diakoni, "epärehellinen varainhoitaja", opettaa meille, että kirkon todellinen rikkaus on köyhissä. Tuollaisella seurakunnalla on iäisiä ystäviä, sillä on suuret ja hienot iäiset asunnot taivaassa. (Ks. St. Lawrence). Tottakai nykykirkkokin tarjoaisi lukuisia esimerkkejä epärehellisistä taloudenhoitajista, jotka ovat tuhlailleet työnantajansa rahoja. Mutta työyhteisön hyvinvoinnin vuoksi jätän heidän viisaat eimerkkinsä nyt käsittelemättä.

Katsotaan nyt tarkemmin tätä Jeesuksen vertausta. Vertauksessa epärehellinen taloudenhoitaja tuhlaa isäntänsä omaisuutta aivan holtittomasti. Niinpä taloudenhoitaja joutuu yt-neuvotteluihin. Hän saa potkut: ”Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa.’” Potkuihin liittyy aina dramatiikkaa. Jesaja kertoo kuinka hovipäällikkö Sebna sai Herra Sebaotilta potkut taivaalliseen tyyliin: (Jes. 22:17–19):

"Näin käy: Herra viskaa sinut menemään, hän kahmaisee ja puristaa sinut kouraansa, kääräisee sinut keräksi ja paiskaa kuin pallon kauas maahan, jossa tilaa riittää.. Hän sysää sinut pois virastasi ja raastaa sinut korkeasta asemastasi tomuun..”

Potkut eli työttömäksi jääminen on monelle valtava uhka, se on kuin kuilu, jonka reunalle ei haluta mennä. Siitä alkaa vapaa pudotus. Vararikon edessä ihminen voi ryhtyä luovaksi ja viisaaksi, niin kuin tuo epärehellinen taloudenhoitaja.

Jeesus ihailee juuri tuon taloudenhoitajan viisautta. ”Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Nytpä tiedän.’” Taloudenhoitaja tunnustaa tosiasiat ja sulkee pois tietyt vaihtoehdot. Hän miettii ja sitten hän tietää, miten toimia. Hän on niin kuin tuhlaajapoika, joka vieraalla maalla, tuhlattuaan kaiken isänsä perintöomaisuuden, ”meni itseensä ja ajatteli” – kotona minulla olisi paremmat olot (Luuk. 15:17). Nämä miehet ajattelevat loogisesti ja viisaasti, koska kyse on heidän tulevaisuudestaan. Kun edessä on todella vaikea tilanne, ihminen saattaa pysähtyä miettimään, miten tästä eteenpäin. Taloudenhoitaja ymmärtää, että kaikki sillat työnantajaan on poltettu. Ei ole mahdollista jatkaa. Loppu on tullut. Nyt hän vain tekee lopputilinpäätöksen ja lähtee pois. Tässä lopputilinselvityksessä hän pääsee kuitenkin vielä kerran isäntänsä rahoihin ja velkakirjoihin kiinni. Hän kutsuu isäntänsä velalliset yksitellen paikalle. Hän kysyy heiltä, paljonko olet velkaa, ja sitten hän leikkaa reilulla kädellä velkoja alas: viidenneksellä tai jopa puolella. Ihmiset saavat salaisesti ja yllättäen valtavia summia velkojaan anteeksi.

Epärehellistä taloudenhoitajaa ei nyt liikuttanut hyväntekeväisyys sinänsä vaan huoli omasta kohtalostaan lähitulevaisuudessa. Tällä vertauksella Jeesus osoittaa, kuinka ihmiset tekevät taloudellisia päätöksiä turvatakseen tulevaisuutensa. Jeesuksen huomio kiinnittyy tämän maailman majojen ja asuntojen ohi iäisiin asuntoihin. Mitä rahalla saa? Rahat eivät ole ikuisia mutta niillä voi hankkia taivaallisia aarteita, iäisiä ystäviä. Jeesus puhuu usein taivaan aarteista.

Vähän aiemmin Jeesus kertoi toisen vertauksen, vertauksen rikkaasta miehestä, joka rikastui ja päätti koota kaikki omaisuutensa suureen varastoon ja nauttia elämästään. Hän sanoi itselleen (Luuk. 12:19): ”Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi.” Kuitenkin tuo onneton rikas mies kuoli ja hän joutui viimeiselle tuomiolle. Hänen kohtaloonsa viitaten Jeesus opettaa (Luuk. 12:21), että onnettomasti ”käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” Emme me koskaan tiedä, monta vuotta meillä on jäljellä. Jos keräämme rikkautta vain tätä elämäämme varten, olemme onnettomia. Jeesus sanoo, että meidän pitää käyttää tätä maallista mammonaa siten, että hankimme sillä ”ystäviä, jotka ottavat meidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.” Jeesus opettaa (Luuk. 12:33): ”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan.”

Kristuksen köyhien veljien ja siskojen auttaminen on oikeastaan Kristuksen auttamista (Matt. 25). ”Minä olin sairas, alaston, nälissäni, janoissani, sairaana, vankilassa…” ”Minä te olette tehneet yhdellekin näistä vähäisimmistä veljistäni, jotka uskovat minuun, sen te olette tehneet minulle.” Nämä iäiset ystävät, joissa kohtaamme Jeesuksen, ja joissa Jeesus elää, he voivat, hän voi, ottaa meidät iäisiin asuntoihin.

Evankeliumin suuri ihmeellisyys on siinä, että juuri ne ihmiset jotka eivät voi palkita meitä tässä maailmassa, voivat palkita meidät sinä päivänä kun vanhurskaat herätetään kuolleista. He ovat niitä äärimmäisen tärkeitä iäisiä ystäviä. Tämän vuoksi Jeesus kääntää meidän huomiomme juuri heihin jotka tässä maailmassa ovat usein unohdettuja ja syrjään sysättyjä. Meidän ikuinen onnemme löytyy heidän luotaan, kärsivän Kristuksen luota, joka on sairauden tuttava ja köyhä. Jeesus sanoo, älkää kutsuko, älkää keskittykö niihin rikkaisiin ja kuuluisiin, jotka voivat palkita teidät tässä ajassa, vaan kutsukaa juhliinne, kutsukaa piireihinne (Luuk. 14:13–14) ”köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.” Kun näin teemme, Jeesus sanoo meille, ”Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista.”

Kun kohdistaa apunsa väärin, saa palkkansa jo nyt. Se palkka on katoavaa. Kun kohdistaa apunsa oikein, saa palkan taivaan Isältä, ja tuo palkka kestää ikuisesti. Nykyään eletään kovaa aikaa. Ihmisiä arvotetaan siten, kuinka hyödyllisiä he ovat. Kaikkein pienimmät, syntymättömät lapset, nuorimmat, samoin kuin kaikkein vanhimmat, sairaat ja vammaiset ovat vaikeassa tilanteessa. Juuri nämä kaikkein heikoimmat jäävät usein juhlien ulkopuolelle, heitä ei pidetä kunniavieraina. Jos otamme Jeesuksen opetuksen tosissaan, jos katsomme asiaa iäisyysnäkökulmasta, he ovat niitä kaikkein hyödyllisimpiä. Vanhuksien ja sairaiden hoitaminen, ja pienten lasten kasvattaminen, köyhien auttaminen, ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan satsaamista iäisiin asuntoihin.

Niin kuin tuo epärehellinen taloudenhoitaja auttoi suurvelallisia, antoi heille valtavasti velkoja anteeksi, niin Kristus kehottaa meitä auttamaan köyhiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Jeesus oli köyhien ystävä, hän tuli julistamaan evankeliumia köyhille. Jeesus sanoo (Matt. 5:42): ”Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.” Paavali kehottaa kristittyä (Ef. 4:28) ”tekemään työtä ja ansaitsemaan rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.” Rikastuminen ei ole syntiä, mutta se on syntiä jos käännämme selkämme köyhille.

Epärehellinen taloudenhoitaja ymmärsi, että loppu oli tullut. Sen vuoksi hän toimi uudella tavalla. Hän todella laittoi isäntänsä rahat menemään. Suurvelalliset saivat valtavasti velkoja anteeksi. Päivän epistolassa Pietari kirjoittaa (1. Piet. 4:7) ”kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit.” Tämän jälkeen hän antaa meille ohjeita, kuinka nyt on syytä elää, kun elämme lopunaikoja – kuinka tulee rukoilla, rakastaa, olla vieraanvaraisia, palvella toisia niillä armolahjoilla joita olemme saaneet, kuinka puhua Jumalan antamin sanoin. Lopunajat ovat monessa mielessä käsillä. Odotamme, että Jeesus Kristus tulee aikojen täyttyessä takaisin kunniassa ja kirkkaudessa. Me elämme myös arkipäiväisemmässä mielessä lopunaikoja, jotka eivät ole vain tulevaisuudessa, vaan tänään. Paavali kirjoittaa (2. Kor. 5:17), että ”jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.” Paavali opastaa, ”älkää eläkö vanhan luontonne mukaan.” Ef. 4:22: ”Teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen”, Jeesus Kristus.

Olkaamme siis viisaita ja ymmärtäkäämme, mitä aikaa elämme. Loppu on tullut. Älkäämme eläkö enää vanhan ja syntisen Adamin mukaan, synnin ja lain orjina, vaan Kristuksessa, Jumalan lapsina ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Nykyäänkin kasteessa ihmiselle sanotaan: ”Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle.” Olkaamme niin kuin tuo epärehellinen taloudenhoitaja, joka ymmärsi, että loppu on loppu. Vanhan vallan loppu on tullut ja uusi on tullut tilalle.

Ja lopuksi, tässä saarnassa olen patistellut meitä auttamaan köyhiä. Kyse ei ole mistään lakihurskaudestaan, jossa teoillamme ansaitsisimme pelastuksen. Ei. Kaikki hyvät teot lähtevät aina Kristuksesta. Jeesus itse sanoo, ”ilman minua te ette saa aikaan mitään.” Uskokin on Jumalan tekoa meissä. Kristus antaa sen minkä hän vaatii. Kristus vaatii itsensä, siksi kristillisen elämän tärkein ehto on, että Kristus on meissä läsnä. Siitä ehtoollisessa on ennen kaikkea kyse, Herra laskeutuu meidän luo, antaa itsensä meille, tulee meihin asumaan ruumiineen, sieluineen, verineen ja kaikella voimallaan, armollaan ja rakkaudellaan. Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.