Onko historialla mitään merkitystä?

Eilen vietimme taas raamattuiltaa Mikaelissa. Aiheena oli evankelista Luukkaan pelastus eilen, tänään ja huomenna. Onko eilisellä jotain merkitystä? Eikö kannattaisi vain keskittyä tähän päivään ja huomiseen? Raamattuhan on pitkälti historiankirjoitusta. Juutalaiset etsivät historiasta tietä, jota pitkin heitä oli kuljetettu. Raamatun profeetat olivat kiinnostuneita eilisestä ehkä jopa enemmän kuin huomisesta: he eivät olleet mitään ennustajia kristallipalloineen. Tietyissä käänteentekevissä hetkissä, Israelin kansa kertasi historiansa. Sen pohjalta voitiin ymmärtää, miten kannattaa nyt elää, minne kannattaa kääntyä (Joos. 24; 1. Sam. 12:7–25): ”Odottakaa, niin minä tutkin vielä kanssanne Herran edessä kaikki ne pelastusteot, jotka hän on tehnyt teille ja isillenne. Kun Jaakobin suku oli mennyt..” ja niin tarina alkaa. 

On mielenkiintoista huomata, että muistin hävittäminen kuuluu aivopesuun, jossa väärinajattelijoita on ”uudelleen koulutettu” tai ”muutettu” taas yhteistyökykyisiksi. Georg Orwelin teoksessa Vuonna 1984 kuvataan maailmaa, jossa ihmisiltä on riistetty historia ja tieto menneisyydestä. Näin ollen Totuuden ministeriö saattoi Puolueen tarpeiden mukaan kirjoittaa historian aina oman mielensä mukaiseksi. Tämä johti kansalaisten kokemusten mitätöintiin. Ainoaksi todelliseksi asiaksi jäivät Puolueen oppilauseet. Niistä eräs julisti: ”Joka määrää menneisyyden, määrää tulevaisuudenkin.”

Näin siis historia ei ole merkityksetöntä, jos haluaa elää tulevaisuudessa ja pitää oman päänsä. Heikki Mäki-Kulmala toteaa näin (Näin puhui Sarasvuo, s. 124):

”Muisti, historian tuntemus, on yksittäisen ihmisen tai kokonaisen kansan paras turva aivopesua vastaan. Ja päinvastoin: muistinsa tai menneisyytensä menettänyt ihminen on kaikkein helpoimmin muokattavissa tai ’transformoitavissa’.”

 Luukkaan kaksoisteoksessa Jeesus ja kirkko sidotaan hienosti pelastushistorian jatkumoon. Ei ole varmastikaan sattumaa, että Apostolien teoista löytyy pitkiä puheita, joissa kerrotaan koko Raamatun historia ja sen pohjalta ymmärretään, missä nyt ollaan ja minne mennään (Ap. t. 7 ja 13). Luukas luettelee Jeesuksen sukupuuhun koko ihmiskunnan historian, kaikki 72 sukupolvea (Luuk. 3).

Käsitys historiasta on usein vahvasti sidoksissa tähän päivään ja tulevaisuuteen. Luin jokin aika sitten Ville Kivimäen kirjan Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Teos voitti vuoden 2013 Tieto-Finlandian. Kivimäki valaisee, kuinka valistustyössä ja sotapropagandassa haluttiin vahvistaa yhteistä historiaa. Paatoksellisissa puheissa Suomen armeija nähtiin suorittamassa historiallista tehtävää, ristiretkeä idän kiroja vastaan. Kun sodassa sitten kohdattiin kovia tappioita, paatoksellinen nationalismi laimeni. Jatkosodan aikana armeijan valistustyön ohjeet alkoivat seuraavasti (Kivimäki, 188): 

”..Päämääränä on tällöin luoda maan johtoon ja valtiojärjestelmään luottava yksimielinen armeija, joka suomalaiseen historiakäsitykseen eläytyneenä vankkumatta täyttää sille annetut tehtävät.”  

 Tämäkin osoittaa, että historialla on merkitystä. Jos Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen, niin se olisi varmasti pyrkinyt tuhoamaan tuon muistin, koska sen tuhottuaan se olisi tuhonnut suomalaisten vastarinnan. Historiaa olisi kirjoitettu uusiksi.

Historian merkitykseen liittyen, paavi Johannes Paavali II teki erittäin tärkeän vierailun Puolaan, omaan kotimaahansa, vuonna 1979. Siellä, kommunistisen vallan alla, hän piti yhden elämänsä tärkeimmistä puheistaan. Sitä oli kuulemassa yli miljoona puolalaista. Viitaten helluntaisaarnassaan siihen, kuinka Jumalan suuria tekoja julistetaan kaikkien kansojen, myös Puolan, kielellä, hän totesi näin:

"Niinpä Kristusta ei voida siirtää pois ihmiskunnan historiasta, ei missään paikassa maapallolla, ei sen millään maantieteellisellä leveys- tai pituuspiirillä. Kristuksen sulkeminen pois ihmisen historiasta on rikos ihmistä vastaan. Ilman Kristusta on mahdotonta ymmärtää Puolan historiaa, etenkään sen kansan historiaa, joka on kulkenut tai kulkee kautta tämän maan.”

Paavi onnistui vetoamaan puolalaisten yli 1000-vuotiseen kristilliseen muistiin. Puheen aikana kansa toisti rytmikkäästi: ”me haluamme Jumalan…” Tämä oli neuvostovallalle ja kommunistiselle puolueelle aikamoinen uskontunnustus kansan todellisista vakaumuksista, joilla oli juuret. Kommunismin tuho oli alkanut toden teolla. Se lähti uskonnosta, kulttuurista.

Kansainväliset juuret - näkemys Luukkaan sukupuuhun

Tiistaina alkoi oma opetusosuuteni Mikaelin raamattuilloista. Neljän kerran myötä tulemme syventymään evankelista Luukkaan teologiaan. Ensimmäisen illan aiheena oli ”Helluntaina kaikki kansat kootaan Kristuksen kirkkoon” (Ap. t. 2). 

 

Lähdin liikkeelle siitä, että Luukas, joka siis kirjoitti sekä Luukkaan evankeliumin että Apostolien teot, painotti selvästi sitä, että evankeliumi kuuluu kaikille, Israelille ja kaikille maailman kansoille. Tällainen universalismi loistaa kirkkaasti hänen teoksissaan. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että tuo universalismi näkyy myös siinä, miten Luukas kertoo Jeesuksen sukuluettelosta. Matteus 1 ja Luukas 3 listaavat Jeesuksen sukupuun. Niissä on keskenään tiettyjä eroja, ja selvästikin erilaisia opetuksellisia painotuksia. Matteus jakaa sukupuun kolmeen 14 sukupolven jaksoon: 3 x 14 = 42. Matteus ulottaa Jeesuksen sukupuun Daavidin kautta Aabrahamiin. Matteuksen evankeliumi alkaa sanoilla, ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Aabrahamin pojan, sukuluettelo.” Luukkaan sukupuu vuorostaan ulottuu paljon pidemmälle, aina ihmiskunnan alkuun eli Aadamiin ja Jumalaan asti. Tämän myötä Luukkaan listassa on rutkasti enemmän nimiä – Aadamista alkaen 72 sukupolvea.

Raamatuntutkijat ovat kautta aikojen kiinnittäneet huomiota tuohon lukumäärään, 72. Onko sillä jokin hengellinen sanoma? Toinen paljon tutkittu seikka liittyy siihen, miten Luukas aloittaa ja lopettaa Jeesuksen sukupuun. Jeesuksella ja Aadamilla on selvä yhteys. Kummallakaan heistä ei nimittäin ollut inhimillistä isää. Sukuluettelo etenee siten, että aina kerrotaan, kuka on kenenkin isä. Jeesus..

”oli – näin luultiin – Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli, tämän isä Mattat, tämän Leevi, tämän Melki, tämän Jannai, tämän Joosef…”

Sitten luettelo jatkuu pojalta isälle.. ”tämän isä..” Kun pitkä nimilista sukupolvista lähestyy Aadamia, todetaan näin: ”tämän isä oli Enos, tämän Set, tämän Aadam, tämän Jumala.” Huomatkaa, että kaikkien muiden 72 miehen kohdalla edetään samaa kaavaa noudattaen. Inhimilliset isät ovat tiedossa, mutta Jeesuksen ja Aadamin suhteen tuo isyys ulotetaan suoraan Jumalaan. Jumala oli Aadamin Isä. Tässähän Aadam ja Jeesus ovat samassa asemassa – Jeesus on uusi Aadam. Hän on Jumalasta lähtöisin. Jeesuksen todellinen Isä ei ollut Joosef vaan Jumala. Vanha Aadam lankesi syntiin ja hänet ja hänen jälkeläisensä erotettiin Jumalasta ja Eedenistä.. Uusi Aadam yhdistää ihmiset Jumalaan, niin että hänen kauttaan on pääsy Jumalan lapseksi. Jos vanhan Aadamin kautta levisi synnin myrkky koko ihmiskuntaan, niin uuden Aadamin kautta leviää pelastus, Jumalan luonto, niin ikään koko ihmiskuntaan. 

Näiden ajatuksen kannalta tuolla lukumäärällä 72 on olennainen merkitys. Juutalaisen perimätiedon mukaan maailmassa on 72 tai 70 kansaa (Riemuvuosien kirja 8–9). Tämä on laskettu tutkimalla lukujen 1. Aikakirjan 10–11 ja 1. Moos. 10 sukuluetteloita. Juutalaiset ajattelivat, että kaikki maailman kansat ovat Nooan poikien Seemin, Haamin ja Jafetin jälkeläisiä. Heistä on poikinut 72 kansaa. Myös hyvin varhaisissa kristillisissä piireissä uskottiin tällä tavoin. Meillä on myös todisteita siitä, että kristityt tulkitsivat hyvin varhain noiden 72 sukupolven viittaavan 72 maailman kansaan – kaikkiin Aadamin ja Nooan poikiin, Seemiin, Haamiin ja Jafetiin, ja heidän jälkeläisiinsä. Tämän juutalaiskristillisen päättelyn mukaan Seem on seemiläisten kansojen kuten juutalaisten ja arabien kantaisä. Afrikkalaiset ovat taas Haamin (=kuuma) poikia ja tyttäriä. Eurooppalaiset ja Aasian kansat ovat Jafetin jälkeläisiä (1. Moos. 10). Jafet tulee heprean sanasta jaffa, joka tarkoittaa kaunista. Tämä onkin raamatullinen selitys Suomi-neitojen ylivertaiselle kauneudelle.

Joka tapauksessa, näiden 72 sukupolven kautta Luukas, mitä ilmeisimmin haluaa osoittaa, että Jeesus on kaikkien Adamin jälkeläisten, kaikkien 72 kansan pelastaja. Kirkkoisä Irenaeus (130–202) tulkitsi Luukkaan sukupuuta juuri tällä tavalla. Hän kirjoittaa näin (Adv. Haer. III, 22, 3):

”Niinpä Luukas näyttää, että meidän Herramme sukuluettelo, joka ulottuu aina Adamiin asti, sisältää 72 sukupolvea. Ja niin hän liittää lopun alkuun, osoittaen, että hän (Kristus) yhdistää itseensä kaikki kansat, jotka ovat olleet hajaantuneina Adamista alkaen, ja kaikki kielet, ja ihmiskunnan sukupolvet, sisältäen jopa itsensä Adamin. Niinpä myös Paavali kuvaa Adamia esikuvana hänestä, joka oli tuleva.”

Kertoessaan tällä tavalla Jeesuksen sukuluettelosta, Luukas osoittaa kaksi suurta asiaa: 1) Jeesus yhdistää itseensä kaikki kansat, 2) Jeesus on lähtöisin Jumalasta, Jumala on Hänen Isänsä. Tämän vuoksi Jeesus yhdistää kaikki kansat Jumalan yhteyteen. Aadamin syntiinlankeemuksen myötä ihmiset ovat eksyneet pois Jumalan luota. Ihmiset ovat alkaneet pakanoiksi. Jumalan sijasta he palvoivat kiviä ja keppejä, mammonaa, suosiota.. Kuitenkin ihmisten alku on lähtöisin Jumalasta. Niin Paavali julisti Ateenassa aikansa epikurolaisille ja stoalaisille filosofeille (Ap. t. 17:29–30):

”Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.”

Paavali kertoo, että Kristus antoi hänelle selvän käskyn mennä (Ap. t. 26:18) ”pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.”

Paavali ei siis esitä Kristusta yhtenä vaihtoehtona, joka saattaisi sopia joillekin ihmisille. Hän esittää Jeesuksen ainoana vaihtoehtona päästä takaisin Jumalan yhteyteen. Hänen ulkopuolellaan ihmiset ovat pimeydessä, sokeudessa, synnissä ja ”Saatanan vallan” alla. Uuden Aadamin pelastuksen universaalisuus vastaa vanhan Aadamin syntiinlankeemuksen universaaleja seurauksia. 

Tuo 72 sukupolven sukupuu sisältää siis suuria hengellisiä totuuksia. Kristuksen kautta avautuu sukupolvien välinen yhteys, ”pyhien yhteys”, kansainvälinen yhteys, yhteys maailman kaikkien kansojen välillä. Kristuksessa, uudessa Aadamissa, vihollisuuden muurit sortuvat. Hän julistaa rauhaa sovituksen kautta. Jeesuksessa ihmiset yhdistetään Jumalaan, ja sen myötä toinen toisiinsa. ”The brotherhood of mankind is based on the fatherhood of God.” Jeesuksen sukupuuta katsoessamme voimme huomata piispa Irenaeuksen kanssa, että kristitty ei voi olla rasisti muita kansoja kohtaa. Hän ei myöskään voi olla ikärasisti.

Luukkaan evankeliumin alussa vanha Simeon ottaa Jeesus-vauvan syliinsä ja ilmaisee hienosti tämän universaalisuuden (Luuk. 2:30–32): ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”

Mikaelin raamattukoulu II

Laitan tännekin kirjoittamani jutun Mikaelilaisen blogiin. Meillä on siis Mikaelissa raamattukoulu. Se löytyy tästä.