Minun julistusta Mikaelin iltamessussa

Tässä on eilisen iltamessun saarna, jonka pointti on tosi ajankohtainen. Puhuin jakeiden Matt. 25:31 - 46 pohjalta.

Pastori David Wilkerson oli kova rukoilemaan. Kerran rukoillessaan hän sai puhelun USA:n presidentiltä. Hänen vaimonsa vastasi puhelimeen ja pyysi presidenttiä soittamaan myöhemmin. Presidentti sai odottaa, koska pastorilla oli juuri tapaaminen kuninkaan kanssa. Me kristityt roikumme kaikenlaisissa paikoissa ja tehdään usein kaikenlaisia turhuuksia. Me istumme kokouksissa, kerhoissa, johtokunnissa, komiteoissa, neuvostoissa, puhumme puhelimessa pitkiä puheluita. Olemme oravanpyörässä. Pyörimme netissä, facebookissa, galleriassa, tiedämme satoja ihmisiä, mutta emme tunne ehkä edes itseämme. Samaan aikaan Jeesus sanoo: minä olin alasti, minä olin koditon, minä olin nälissäni, minä olin yksin vankilassa. Jeesus kysyy, tunnetko minut? Tunnenko minä sinut?

Kuka tai mikä voi olla niin tärkeä asia, että meillä ei ole aikaa Jeesukselle, joka sanoo, ’minä olen’? Kaikki muu voi odottaa, jos Jeesus sanoo ’minä seison ovella ja kolkutan.’

Me elämme odotuksen aikaa. Odotamme Kristuksen paluuta. Odotamme sitä päivää, kun hän tulee kirkkaudessa kaikkien enkeliensä kanssa, ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Silloin hän kokoaa eteensä kaikki kansat ja silloin hän jakaa kaikki ihmiset kahteen joukkoon. Hän erottaa heidät toisistaan niin kuin lampaat vuohista. Ne lampaan kaltaiset ihmiset, ne Jeesuksen Isän siunaamat, he saavat nyt periä Jumalan valtakunnan, joka on ollut valmiina heitä varten maailman luomisesta asti. Nämä ihmiset kohtaavat Jeesuksen, he saavat Jeesukselta iloisen onnen täyttymyksen vastauksen. He saavat tulla Jeesuksen luo, hänen luo, jonka luona he ovat eläneet koko elämänsä. He eivät ole olleet Jeesuksesta erossa, ja nyt toiveen täydellisessä täyttymyksessä, he saavat jälleen olla hänen kanssaan, he saavat Jeesukselle kuuluvan, Jumalan lapsille kuuluvan perinnön.

Ne ihmiset, jotka eivät ole olleet Jeesuksen kanssa tämän maailman keskellä, he tulevat olemaan ilman häntä myös ikuisuudessa. Jeesus sanoo, että he ovat kirouksen alla. He joutuvat saatanan kanssa tuomittavaksi ikuiseen tuleen, kadotukseen.
Jeesuksen lopunajan puheet ovat järkyttäviä. Jeesus kysyi: löytääkö Ihmisen Poika uskoa, kun hän tulee kuin varas yöllä. Onko monien rakkaus kylmennyt? Ovatko väärät profeetat ja väärät messiaat ’johtaneet valittujakin harhaan’? Ahdingon aikana ihmiset ovat taipuvaisia etsimään heiltä toivoa ja apua, ennemmin kuin meidän Herralta Jeesukselta, joka kulkee glamourin täyttämän menestyksen tien ulkopuolella, varjoisilla kujilla, Herran käden varjossa, ristien tiellä.

Lopunaikana Jeesus ei ole kaukana. Hän ei ole jättänyt meitä yksin ahdingon keskelle. Jeesus opetti, että lopunaikana ’ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan.’ Tuon ahdingon aikana ei pidä tuijottaa kalenteria, vaan Kristusta. Jeesus sanoo, että ’valittujen tähden tuota (ahdistuksen) aikaa lyhennetään.’ Valittuja varten, taivaallisen perinnön saajia varten taivaan valtakunta on luotu, ja heitä varten, heitä varjellakseen, Jumala rajoittaa ahdistuksen aikaa. Jeesus kutsuu valittuja Isän siunaamiksi. Kristus siunaa meitä koko ajan.

Ajattele, sitä enemmän sinä annat, sitä enemmän sinä saat. Ne kodittoman, hyljätyn lapsen kädet siunaavat sinua, joka autat tuota avutonta lasta. Vangit rakastavat sinua, niin paljon kuin voi. Kodittomat kiittäisivät sinua, jos voisivat, mutta ei heillä ole millä kiittää sinua, paitsi siunaus. Sinä saat salaisen kiitoksen. Eikä kyse ole loppujen lopuksi vangeista, köyhistä, alastomista ja nälkäänäkevistä ihmisistä, vaan kyse on Jeesuksesta, joka sanoo, kaiken sen minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Minun oli jano, minun oli nälkä, minä olin yksin, minä olin koditon. Jeesus samaistuu jokaiseen vähäiseen veljeensä, jokaiseen vähäiseen siskoonsa niin läheisesti, ettei heitä voi erottaa. Me kristityt voidaan sanoa: en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.

Kyse ei ole siitä, kuka minä olen, vaan kyse on siitä, kuka on Jeesus, Jeesuksen minä, joka asuu minun sydämessäni. Näin me olemme yksi. Kristinusko on käytännössä sitä, että uskovainen elää jumalallisessa rakkauden hurmoksessa. Silloin minä ja Kristus menee sekaisin. Kristus haluaa olla veljiensä kanssa, hän haluaa olla siskojensa kanssa. Kristus, meidän ylkämme, meidän sulhasemme haluaa olla rakkaan morsiamensa kanssa. Hän haluaa, että yhä useampi ihminen löytää Jeesuksessa syvimmän rakkautensa, oikeimman vastauksen, totuuden ja elämän. Jeesus sanoo, ’minä olen ovella ja kolkutan.’ Jeesus sanoi, ’hei, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.’ Halleluja.