torstai 19. marraskuuta 2009
Jotain tolkkua meditaatiosta ja joogasta
Satuin törmäämään lehtikirjoitukseen, joka käsitteli meditaatiota. Meditaatio on minulle aika tuntematon juttu. En ole koskaan ollut joogassa, mutta rukoillut olen, jos sitä sitten voidaan kutsua jonkinmoiseksi meditaatio-harjoitukseksi (!). Esitän nyt muutamia kysymyksiä ja ajatuksia, joista osa on varmasi ihan tyhmiä johtuen siitä, että en tunne tätä aihetta. Haluaisin nimenomaan väitellä tästä aiheesta. Luin kerran juutalaisen Jeesus-tutkijan Jacob Neusnerin kirjan 'A Rabbi Talks with Jesus'. Siinä hän korosti, että vain hänen kanssa voi väitellä, jota voi arvostaa ja kunnioittaa. Väittely ei siis ole hyökkäys.
Itämaisessa meditaatiossa, jota hindut ja buddhalaiset harjoittavat, pyritään valaistumiseen, rauhaan ja itsensä löytämiseen. Lehtiartikkelissa vilisi juuri sanat kuten rauha, itsensä löytäminen ja sisäinen itsensä tunteminen ja valaistuminen. Erästä jooga-gurua pidettiinkin todella valaistuneena. Harvoin kuulen, että jostain suuresta kristitystä uskonsankarista puhuttaisiin, että hän on sitten valaistunut. Oliko Luther valaistunut? Entä minä tai meidän hörhöimmät hihhuli-pastorit?
Eikö siinä ole paljon vaaroja, jos keskitytään liikaa itseensä. Jos minä tuijottaisin joka aamu puolituntia omaa sisäistä maailmaani, todellista itseäni, niin veikkaan, että minusta voisi tulla vaikka narsisti, tai sitten, ottaen huomioon ihmisen syntisyyden, onneton ja pelokas syntisäkki. En halua kumpaakaan kohtaloa.
Juutalainen psykologi Viktor Frankl, joka selviytyi hengissä natsien keskitysleiriltä, sanoi aikoinaan, että ihmisellä on kaksi silmää, joilla voi luonnollisesti katsoa melkein mitä vain paitsi itseään. Näin ollen Frankl perusteli, että ihmisen ei pidä henkisesti keskittyä itseensä vaan johonkin muuhun. Oman vakaumukseni pohjalta voin sanoa, ettei ihminen löydä rauhaa itsestään, vaan suhteesta johonkin toiseen persoonaan, eikä kyse ole mistä tahansa muusta persoonasta vaan itse Jumalasta. Tämä on käsittääkseni juutalais-kristillinen näkemys. ’Herra siunatkoon sinua.., kirkastakoon kasvonsa sinulle, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.’ Rauha tulee siis Herran kasvojen tuntemisen kautta.
Tämä on minulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä juttu. Voin sanoa, että rukoilen enemmän tai vähemmän säännöllisesti aamuisin 15 – 30 minuuttia. Pideän sitä oikeastaan ehtona, jotta voin tehdä papin töitä. En rukoile itseäni, vaan Jumalaa. Olen yhteydessä Luojaani ja Lunastajaani. Tämän suhteen pohjalta lähtee koko uskonelämä. ’Me, jotka kasvot peittelemättöminä katsomme kirkkautta, muutumme itse kirkkauden kaltaisiksi’, näin valaisee Paavali kristityn mystistä elämää, 2. Kor. 3:18.
Tähän meditaation vielä liittyen olen kauan miettinyt, vähän Fraklin juttujen pohjalta, jakeen 2. Moos. 34:29 merkitystä. Siinä sanotaan, että ’kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt.’ Tuossa joogaa ja meditaatiota käsittelevässä lehtijutussa selitettiin, että ihminen nousee joogan aikana korkealle vuorelle, josta hän voi tarkkailla itseään. Mooseskin oli vuorella, mutta hän kohtasi Jumalan ja sai häneltä ilmoituksen. Mooses näki jotain niin käsittämättömän olennaista ja hienoa, että hän unohti täysin itsensä. Hänen kasvonsa loistivat, mutta hän ei sitä tiennyt – hän nimittäin katsoin jotain niin paljon itseänsä mahtavampaa.
En todella tunne joogaamisen tai meditaation saloja sen kummemmin, mutta olisi kiva käydä alanharrastajien kanssa keskustelua. Jos siis olet asiasta jotain mieltä, kommentoi!
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Maata näkyvissä -festarit & pohdintaa
Maata Näkyvissä –festarit tulivat ja menivät. Turku-halliin oli taas kokoontunut 10 000 nuorta gospelin, seuriskavereiden ja Jumalan sanan äärelle. Pidin erityisesti USA:laisen Sarah Kellyn konsertista. Hän esitti menevää ja koskettavaa popin, rokin ja ylistysmusan yhdistystä. Laulujen välissä oli hyvät spiikit. Päivien pääpuhuja Michael Parker kolahti. Hän puhui siitä, missä Jumala on. Hän ei ole kaikkialla, niin kuin usein ajatellaan. Hän ei ole esim. mukana murhissa, rikoksissa, raiskauksissa yms. Jumala kulkee kansansa keskellä. Jeesuksen toinen nimi on Immanuel, joka tarkoittaa ’Herra on meidän kanssamme’. Jumala on siellä, missä hänen omansa ovat. Jumala toimii, puhuu, näkee, auttaa, rohkaisee ja kuuntelee heissä ja heidän kauttaan.
Parker opetti, meitä ymmärtämään, että kun me olemme ongelmissa ja rukoilemme Jumalan apua, niin Jumala yleensä lähestyy meitä jonkun palvelijansa kautta. Lohduttavan kristityn sielunhoitajan kautta taivaan Isä auttaa ahdistuneita. Tämä on meille aivan käsittämättömän suuri etuoikeus ja voimavara.
Parker on Australiasta kotoisin ja hän kertoi, että hänen kotimaansa johtaa maailman itsemurhatilastoja Japanin kanssa nuorten miesten sarjassa 18-25v. Itsemurha, näin hän kertoi, kuvaa ihmisen syvää ja surullista epäuskoa hyvään Jumalaan. Hyvin monet nuoret miehet siis tuntevat rukoustensa kaikuneen tyhjyyteen. Jumalaa ei ole löytynyt. Parker innostikin kristittyjä viemään Jumalan läsnäolo murheellisen maailman keskelle.
Parker on ihan oikeassa. Mieleeni tuli psalmin 146 sanat. ’Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja..’ Hän tekee tämän meille onnettomille. Hän on tehnyt sen meille palvelijoidensa kautta, ja meidän onnettomien autettujen kautta hän haluaa tehdä tuon kaiken muille onnettomille. Me ollaan autettuja auttajia.
Paavali kirkasti koko seurakunnan mission. ’Hän (Kristus) antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, VARUSTAAKSEEN KAIKKI SEURAKUNNAN JÄSENET PALVELUSTYÖHÖN, KRISTUKSEN RUUMIIN RAKENTAMISEEN.’ Ef. 4:11-12.
Tätä emme saa aikaan me itse, vaan voima tulee muualta. Paavali rukoilee, että meidän sisäiset uskon silmät aukenisivat, niin että näkisimme ’miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelle taivaissa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja.. tässä ja tulevassa maailmassa..’ Ef. 1:18-21. ’Kristus asuu teidän sydämissämme, kun te uskotte’ ja ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.’ Ef. 3:17, 19.
Tämän identiteetin pohjalle rakentuu sitten käyttäytyminen: kun Kristus asuu meissä uskon kautta, kun Henki vaikuttaa meissä ja kun Jumalan koko täyteys valtaa meidät, niin eletään tämä identiteettimme todeksi. Miten? Psalmi 146 viitoittaa tietä. Tullaan siksi, mitä me jo ollaan. Paavali vetää vakaumuksestaan selvän johtopäätöksen: 'Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan te hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne..' Ef. 5:1-2. Olen tullut siihen tulokseen, että jos ihminen uskoo tämän, evankeliumin, niin hänen elämänsä tulevaisuus Jumalan suunitelmissa riippuu enemmänkin rohkeudesta kuin ymmärryksestä. Ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Itse ainakin ymmärrän ihan tarpeeksi hyvin, en täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin. Rohkeus on se mitä tarvitaan kun lähdetään Jeesusta seuraamaan.
Parker opetti, meitä ymmärtämään, että kun me olemme ongelmissa ja rukoilemme Jumalan apua, niin Jumala yleensä lähestyy meitä jonkun palvelijansa kautta. Lohduttavan kristityn sielunhoitajan kautta taivaan Isä auttaa ahdistuneita. Tämä on meille aivan käsittämättömän suuri etuoikeus ja voimavara.
Parker on Australiasta kotoisin ja hän kertoi, että hänen kotimaansa johtaa maailman itsemurhatilastoja Japanin kanssa nuorten miesten sarjassa 18-25v. Itsemurha, näin hän kertoi, kuvaa ihmisen syvää ja surullista epäuskoa hyvään Jumalaan. Hyvin monet nuoret miehet siis tuntevat rukoustensa kaikuneen tyhjyyteen. Jumalaa ei ole löytynyt. Parker innostikin kristittyjä viemään Jumalan läsnäolo murheellisen maailman keskelle.
Parker on ihan oikeassa. Mieleeni tuli psalmin 146 sanat. ’Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja..’ Hän tekee tämän meille onnettomille. Hän on tehnyt sen meille palvelijoidensa kautta, ja meidän onnettomien autettujen kautta hän haluaa tehdä tuon kaiken muille onnettomille. Me ollaan autettuja auttajia.
Paavali kirkasti koko seurakunnan mission. ’Hän (Kristus) antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, VARUSTAAKSEEN KAIKKI SEURAKUNNAN JÄSENET PALVELUSTYÖHÖN, KRISTUKSEN RUUMIIN RAKENTAMISEEN.’ Ef. 4:11-12.
Tätä emme saa aikaan me itse, vaan voima tulee muualta. Paavali rukoilee, että meidän sisäiset uskon silmät aukenisivat, niin että näkisimme ’miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelle taivaissa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja.. tässä ja tulevassa maailmassa..’ Ef. 1:18-21. ’Kristus asuu teidän sydämissämme, kun te uskotte’ ja ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.’ Ef. 3:17, 19.
Tämän identiteetin pohjalle rakentuu sitten käyttäytyminen: kun Kristus asuu meissä uskon kautta, kun Henki vaikuttaa meissä ja kun Jumalan koko täyteys valtaa meidät, niin eletään tämä identiteettimme todeksi. Miten? Psalmi 146 viitoittaa tietä. Tullaan siksi, mitä me jo ollaan. Paavali vetää vakaumuksestaan selvän johtopäätöksen: 'Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan te hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne..' Ef. 5:1-2. Olen tullut siihen tulokseen, että jos ihminen uskoo tämän, evankeliumin, niin hänen elämänsä tulevaisuus Jumalan suunitelmissa riippuu enemmänkin rohkeudesta kuin ymmärryksestä. Ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Itse ainakin ymmärrän ihan tarpeeksi hyvin, en täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin. Rohkeus on se mitä tarvitaan kun lähdetään Jeesusta seuraamaan.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Tuhlaajaisän paluu - isilläkin on taivaan Isä
Tässä on aamunavaus, joka raikuu kohta koulun radiossa. Aiheena on isänpäivä.
Tulevana sunnuntaina on isänpäivä. Olin eilen tuuramassa erästä työkaveria lasten puuhakerhossa. Enhän minä pappina oikein tiennyt, mitä lasten puuhakerhossa puuhaillaan, niinpä otin vaimoni neuvosta vaarin, ja askartelimme isänpäiväkortteja. Oli aika hienoa huomata, miten ihailevasti lapset puhuivat isästään. Isää ei oltu valittu, eikä vaihdettu, ei ostettu eikä tuunattu. Isä oli isä, sellaisena annettu, rakastettu ja hyväksytty. Isät, faijat, isukit, iskut, isit, isoisät, papat ja isopapat – niillä on monia nimiä.
Jeesus kertoi vertauksen tuhlaajapojasta, joka hylkäsi isänsä ja kotinsa ja lähti ovet paukkuen vieraille maille. Monessa tapauksessa tänään voitaisiin kääntää tuo vertaus ylösalaisin. Pojan sijasta isä pakkaisi tavaransa ja lähtisi vieraille maille. Hylätty perhe jäisi odottamaan, jahka isä palaisi. Isät ovat aivan käsittämättömän tärkeitä – ja ehkä meidän yhteiskunnassa, ihmisten sydämissä on jonkinmoinen isän ikävä.
Kerran eräs vanhempi englantilainen pappi kertoi, kuinka hänellä oli tapana vierailla koulussa ja jutella lasten kanssa Isästä, Jumalasta. Tuo pappi ei ollut tehnyt tuota enää vuosiin. Hän sanoi, etteivät lapset enää ymmärrä hänen sanomaansa. He eivät ymmärrä sitä isä-osaa.
Taivaan Isä on yksi Raamatun tärkeimmistä vertauskuvista Jumalasta. Jeesus kutsui aina Jumalaa Isäkseen. ’Sinä olet minun rakas poikani’, näillä sanoilla taivaan Isän kerrotaan ensimmäisen kerran jutelleen poikansa kanssa. Tuo Poika opetti meille rukouksen Isä meidän. Se ei ole Isä minun, tai sinun, vaan Isä meidän. Kaksi pikkupoikaa istuivat bussissa. Toinen sanoi: mulla on uusi isä. Toinen sanoi: aijaa, mikä sen nimi on? Jaakko. Mitä se tekee? Se pelaa fudista ja valmentaa uintia. Toinen innostui ja totesi: hei se oli meillä isänä viime vuona. Just hyvä tyyppi!
Taivaan Isä ei ole isäpuoli, eikä se vaihdu. Hän ei jätä lapsiaan. Luen tuon Isä meidän rukouksen Jeesuksen kanssa joka päivä. Me käännymme yhdessä meidän taivaan Isämme puoleen. Se on hengellinen juttu, joka näkyy kaikessa – elämän kaikkein tärkein suhde.
Tulevana sunnuntaina on isänpäivä. Olin eilen tuuramassa erästä työkaveria lasten puuhakerhossa. Enhän minä pappina oikein tiennyt, mitä lasten puuhakerhossa puuhaillaan, niinpä otin vaimoni neuvosta vaarin, ja askartelimme isänpäiväkortteja. Oli aika hienoa huomata, miten ihailevasti lapset puhuivat isästään. Isää ei oltu valittu, eikä vaihdettu, ei ostettu eikä tuunattu. Isä oli isä, sellaisena annettu, rakastettu ja hyväksytty. Isät, faijat, isukit, iskut, isit, isoisät, papat ja isopapat – niillä on monia nimiä.
Jeesus kertoi vertauksen tuhlaajapojasta, joka hylkäsi isänsä ja kotinsa ja lähti ovet paukkuen vieraille maille. Monessa tapauksessa tänään voitaisiin kääntää tuo vertaus ylösalaisin. Pojan sijasta isä pakkaisi tavaransa ja lähtisi vieraille maille. Hylätty perhe jäisi odottamaan, jahka isä palaisi. Isät ovat aivan käsittämättömän tärkeitä – ja ehkä meidän yhteiskunnassa, ihmisten sydämissä on jonkinmoinen isän ikävä.
Kerran eräs vanhempi englantilainen pappi kertoi, kuinka hänellä oli tapana vierailla koulussa ja jutella lasten kanssa Isästä, Jumalasta. Tuo pappi ei ollut tehnyt tuota enää vuosiin. Hän sanoi, etteivät lapset enää ymmärrä hänen sanomaansa. He eivät ymmärrä sitä isä-osaa.
Taivaan Isä on yksi Raamatun tärkeimmistä vertauskuvista Jumalasta. Jeesus kutsui aina Jumalaa Isäkseen. ’Sinä olet minun rakas poikani’, näillä sanoilla taivaan Isän kerrotaan ensimmäisen kerran jutelleen poikansa kanssa. Tuo Poika opetti meille rukouksen Isä meidän. Se ei ole Isä minun, tai sinun, vaan Isä meidän. Kaksi pikkupoikaa istuivat bussissa. Toinen sanoi: mulla on uusi isä. Toinen sanoi: aijaa, mikä sen nimi on? Jaakko. Mitä se tekee? Se pelaa fudista ja valmentaa uintia. Toinen innostui ja totesi: hei se oli meillä isänä viime vuona. Just hyvä tyyppi!
Taivaan Isä ei ole isäpuoli, eikä se vaihdu. Hän ei jätä lapsiaan. Luen tuon Isä meidän rukouksen Jeesuksen kanssa joka päivä. Me käännymme yhdessä meidän taivaan Isämme puoleen. Se on hengellinen juttu, joka näkyy kaikessa – elämän kaikkein tärkein suhde.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Naisten monet roolit, miestenkipeys ja kissatappeluiden ydinkysymykset
Luen juuri genesistä (1. Moos.) läpi. Jotenkin tällä kertaa naisten rooli on puhutellut minua paljon: Saara, Rebekka ja Raakel & Lea. Poikkeuksetta nämä naiset esitellään juonina taustavaikuttajina, jotka ymmärtävät tietyissä isoissa asioissa miehiään paremmin Jumalan suunnitelman. Raamatussa kukaan ei yleensä selviä puhtain paperein. Sekä naiset että miehet esitellään rehellisessä valossa: synnit on kirjattu samoin kuin hyvät teot. Joka tapauksessa Jumala sanoi vihaiselle Aabrahamille: ’älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaren puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.’ Gen. 21:12. Myöhemmin Rebekka, Iisakin vaimo esitellään tietyssä mielessä fiksumpana kuin hänen miehensä. Kyse oli siitä, kumpi heidän pojistaan, Jaakob vai Esau, saisi Jumalan siunauksen ja lupauksen. ’Koska Iisak söi mielellään riistaa, hän rakasti enemmän Esauta, mutta Rebekalle oli Jaakob rakkaampi.’ 25:28. Näin 'lihan himo' sokaisi niin Iisakin kuin Esaunkin silmät (25:28, 30-32). Lupaus siirtyi parin petoksen kautta Jaakobille – näissä juonissa Rebekalla oli oma osansa.
Mikä näissä kohdissa on pointtina: kyseiset naiset eli Saara ja Rebekka kuvataan Jumalan tahdon läpiviejinä. Näille naisille, äideille, annetaan aika suuri kunnia Raamatun ensimmäisessä kirjassa. Kuitenkin moni sanoo, että Raamattu on naista alistava. En ole ollenkaan samaa mieltä. Miettikää vaikka ylösnousemuskertomuksia (Luuk. 24, Matt. 28, Mark. 16, Joh. 20), niissä naiset ovat Kristuksen ensitodistajia. Samoin Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa naiset ovat usein viisaiden rooleissa, siinä missä miehet sotkevat kuvioita – ks. esim. 1. Sam. 25:3, 23-33.
Joka tapauksessa tasa-arvo kiistat ovat ärsyttäviä. Nykyään jotkut naiset/neitoset sotkeutuvat kunnon kissatappeluihin. Se on raakaa peliä. Tytöt repivät toisiltaan melkein hiukset päästä. Yleensä he tappelevat jostain pojasta. Luvuissa Gen 29 ja 30 poraudutaan näiden taistojen ytimeen. Kyseessä on miehenkipeys, joka saa Raakelin ja Lean valtaansa. Jaakobilla on kaksi vaimoa, jotka ovat toistensa siskoja.. Se oli ilmeisesti tuohon aikaan ihan normaalia. Lean ongelma oli se, että Raakel oli Jaakobille rakkaampi kuin hän, 29:30. Raakelin ongelma oli se, että hän ei meinannut saada lapsia. Lea yritti vauvoillaan voittaa miehensä suosiota ja rakkautta. Jakeissa 29:31-35 Lea ei oikeastaan keskity mihinkään muuhun kuin siihen, miten hän saisi miehensä rakastamaan itseään. Synnyttäessään poikia hän toivoo: ’nyt miehen alkaa rakastaa minua.’ ’Herra on kuullut, että mieheni syrjii minua..’ ’Nyt mieheni lopulta kääntyy minun puoleeni, koska olen synnyttänyt hänelle kolme poikaa.’
Lapsettomuutensa vuoksi Raakel ’alkoi kadehtia sisartaan’ – kyseessä oli elämän ja kuoleman kysymys, 30:1. Vuodet kuluvat, Lea synnyttää paljon lapsia, mutta Raakel ei yhtäkään. Lopulta Raakel turvautuu jonkinmoiseen kohdunvuokraukseen. Hänen orjattarensa Bilha saa synnyttää hänelle ja Jaakobille vauvan. Poika syntyy ja Raakel toteaa voitonriemuisensa: ’minä olen käynyt sisareni kanssa ankaran kamppailun, ja nyt olen voittanut.’ 30:8. Jokainen voi vain kuvitella, mitä tunteita, katkeruutta, vihaa, kateutta ja toiveita tähän kamppailuun on kuulunut, ja miten tuo kamppailu on vaikuttanut perhe-elämään.
Ehkä tämä kamppailu kertoo paljon myös Jaakobista, jota kuvataan aika epäluotettavana miehenä. Hän petti veljeään ja valehteli isälleen päin hänen kasvojaan. Hänen vaimonsa rakastivat häntä kaikesta tästä huolimatta ja heidän onnensa ehto oli Jaakobin vastarakkaus. Lea yritti ostaa sitä lapsillaan. Lean ajatus on aika kuvaava: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni vihdoinkin pysyy minun luonani, sillä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ 30:20. Tämän jälkeen kerrotaan, että myös Raakel sai Jaakobin kanssa ihan omia poikia, ja niin tuo nainen pääsi häpeästään, kuten hän asian ilmaisee, 30:23.
Tuota kovaa sisarusten taistoa seuratessa tulee mieleen syntiinlankeemuskertomus: ’minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.’ Gen. 3:16.
Kuka oli kenenkin vallassa? Nimittäin rakkaus Raakeliin maksoi Jaakobille hänen vapautensa. Hän suostui 20vuodeksi appiukkonsa orjaksi saadakseen Raakelin vaimokseen, Gen. 29:11, 16-20, 30, 31:41. Ja kaikkein romanttisinta lienee tuon herrasmiehen tunteiden tulkkina jae 29:20: ’ne vuodet tuntuivat hänestä vain muutamalta päivältä, koska hän rakasti Raakelia.’ Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Se ei koskaan katoa. Profeetta Hoosean kirjassa vielä kuittaillaan tuon romantikon kohtalolle. ’Hän joutui orjaksi naisen tähden, naisen tähden hän paimensi karjaa.’ Hoos. 12:13. Mitäköhän vinkkejä Jaakob, Raakel ja Lea saisivat tämän päivän suosituilla avioliittorleirillä? Ei harmainta aavistusta.
Mikä näissä kohdissa on pointtina: kyseiset naiset eli Saara ja Rebekka kuvataan Jumalan tahdon läpiviejinä. Näille naisille, äideille, annetaan aika suuri kunnia Raamatun ensimmäisessä kirjassa. Kuitenkin moni sanoo, että Raamattu on naista alistava. En ole ollenkaan samaa mieltä. Miettikää vaikka ylösnousemuskertomuksia (Luuk. 24, Matt. 28, Mark. 16, Joh. 20), niissä naiset ovat Kristuksen ensitodistajia. Samoin Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa naiset ovat usein viisaiden rooleissa, siinä missä miehet sotkevat kuvioita – ks. esim. 1. Sam. 25:3, 23-33.
Joka tapauksessa tasa-arvo kiistat ovat ärsyttäviä. Nykyään jotkut naiset/neitoset sotkeutuvat kunnon kissatappeluihin. Se on raakaa peliä. Tytöt repivät toisiltaan melkein hiukset päästä. Yleensä he tappelevat jostain pojasta. Luvuissa Gen 29 ja 30 poraudutaan näiden taistojen ytimeen. Kyseessä on miehenkipeys, joka saa Raakelin ja Lean valtaansa. Jaakobilla on kaksi vaimoa, jotka ovat toistensa siskoja.. Se oli ilmeisesti tuohon aikaan ihan normaalia. Lean ongelma oli se, että Raakel oli Jaakobille rakkaampi kuin hän, 29:30. Raakelin ongelma oli se, että hän ei meinannut saada lapsia. Lea yritti vauvoillaan voittaa miehensä suosiota ja rakkautta. Jakeissa 29:31-35 Lea ei oikeastaan keskity mihinkään muuhun kuin siihen, miten hän saisi miehensä rakastamaan itseään. Synnyttäessään poikia hän toivoo: ’nyt miehen alkaa rakastaa minua.’ ’Herra on kuullut, että mieheni syrjii minua..’ ’Nyt mieheni lopulta kääntyy minun puoleeni, koska olen synnyttänyt hänelle kolme poikaa.’
Lapsettomuutensa vuoksi Raakel ’alkoi kadehtia sisartaan’ – kyseessä oli elämän ja kuoleman kysymys, 30:1. Vuodet kuluvat, Lea synnyttää paljon lapsia, mutta Raakel ei yhtäkään. Lopulta Raakel turvautuu jonkinmoiseen kohdunvuokraukseen. Hänen orjattarensa Bilha saa synnyttää hänelle ja Jaakobille vauvan. Poika syntyy ja Raakel toteaa voitonriemuisensa: ’minä olen käynyt sisareni kanssa ankaran kamppailun, ja nyt olen voittanut.’ 30:8. Jokainen voi vain kuvitella, mitä tunteita, katkeruutta, vihaa, kateutta ja toiveita tähän kamppailuun on kuulunut, ja miten tuo kamppailu on vaikuttanut perhe-elämään.
Ehkä tämä kamppailu kertoo paljon myös Jaakobista, jota kuvataan aika epäluotettavana miehenä. Hän petti veljeään ja valehteli isälleen päin hänen kasvojaan. Hänen vaimonsa rakastivat häntä kaikesta tästä huolimatta ja heidän onnensa ehto oli Jaakobin vastarakkaus. Lea yritti ostaa sitä lapsillaan. Lean ajatus on aika kuvaava: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni vihdoinkin pysyy minun luonani, sillä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ 30:20. Tämän jälkeen kerrotaan, että myös Raakel sai Jaakobin kanssa ihan omia poikia, ja niin tuo nainen pääsi häpeästään, kuten hän asian ilmaisee, 30:23.
Tuota kovaa sisarusten taistoa seuratessa tulee mieleen syntiinlankeemuskertomus: ’minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.’ Gen. 3:16.
Kuka oli kenenkin vallassa? Nimittäin rakkaus Raakeliin maksoi Jaakobille hänen vapautensa. Hän suostui 20vuodeksi appiukkonsa orjaksi saadakseen Raakelin vaimokseen, Gen. 29:11, 16-20, 30, 31:41. Ja kaikkein romanttisinta lienee tuon herrasmiehen tunteiden tulkkina jae 29:20: ’ne vuodet tuntuivat hänestä vain muutamalta päivältä, koska hän rakasti Raakelia.’ Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Se ei koskaan katoa. Profeetta Hoosean kirjassa vielä kuittaillaan tuon romantikon kohtalolle. ’Hän joutui orjaksi naisen tähden, naisen tähden hän paimensi karjaa.’ Hoos. 12:13. Mitäköhän vinkkejä Jaakob, Raakel ja Lea saisivat tämän päivän suosituilla avioliittorleirillä? Ei harmainta aavistusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)