Polttava paatos, sympatia ja passio

Katsoin juuri dokumentin legendaarisesta Keith Greenistä. Tästä löytyy hänen nettisivunsa. Keithin lyhyen, mutta niin vaikuttavan elämän voisi tiivistää yhteen sanaan: kiihkeä. Hän eli vain 28 vuotta, kuoli lentoturmassa. Hänessä oli liekki sydämessä. Juutalainen filosofi Abraham J. Heschel kirjoitti mahtavan kirjan profeetoista. Heschel kuvaa profeetan ihmiseksi, joka tuntee Jumalan paatoksen, sydämen palon, passion. Profeetta puhuu ’Herran sydämeltä’ - hän välittää Jumalan paatokseen ja sympatian. Hän on yhteydessä Herran kiivauteen, palavaan rakkauteen, ja hellään lempeyteen, siinä missä myös hänen rajuun vihaansa kaikkea jumalattomuutta ja syntiä kohtaan. Profeetta ei voi suhtautua tilanteeseen tyynen sivistyneesti. Hänellä on Jumalan sydämentykytys rinnassaan ja missio mielessä. Jos joku sortaa 'leskiä ja orpoja', jos ihmiset kärsivät, se on kuin hänen silmäteräänsä tökittäisiin. Jos Jumala unohdetaan, se on kuin hänet hylättäisiin, ja enemmänkin. Profeetalla on kaikki pelissä.

Monella suurella Kristuksen palvelijalla on ollut sydämessään tuo paatos ja sympatia. He ovat tämän maailman keskellä painautuneet Herraa lähelle ja kuulleet hänen sydämen tykytyksen, Kristuksen äänen. Paavali kirjoitti, että hän rakastaa Filippoksen pyhiä Kristuksen rakkaudella, ja että tuo Kristuksen rakkaus pakottaa häntä – ’voi minua, jos minä en evankeliumia julista.’ Hän kaipaa, että meillä olisi ’Kristuksen mieli’ – paatos, passio, tunne ja rakkaus.

Jumalan paatos ja sympatia ei ole sama kuin joku tunne. Kyse on Jumalan merkityksen ja mission, päämäärien ja tarkoituksen tuntemisesta, ja sille alistumiselle. ’Tapahtukoon sinun tahtosi’ – ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä. Näin Jeesus rukoili paatoksella Getsemanessa. Taivaan Isän lapsi painautuu Isän syliin, kuulee ja ymmärtää Isän sydämen toiveen, ja hänen elämänsä keskittyy tuon tahdon toteuttamiseen. Siinä on profeetta. Hän on vapaa ihmisten mielipiteistä. Lopuksi pari lainausta profeetalta:

’Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi! En minä ole istunut ja juhlinut iloisessa seurassa, yksin olen istunut, sillä sinun kätesi painaa minua ja minä olen täynnä sinun kiivauttasi.’ Jer. 15:16–17

’Aina kun avaan suuni, minun täytyy huutaa.. Mutta kun sanoin: ”enää en halua ajatella häntä enkä puhua hänen nimissään”, tuntui kuin sisimmässäni olisi palanut liekehtivä tuli ja luuni olisivat hehkuneet. Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää, mutta enää en jaksa.’ Jer. 20:8-9

Kannattaa tutustua Keith Greeniin ja hankkia vaikka joku hänen albumeistaan. Hän lauloi ja soitti Herran sydämeltä, ja luulen, että hän laulaa ja soittaa nyt enemmän kuin koskaan.

Taas kerran ratkaisun paikalla

Sain juuri luettua Genesiksen. Tuo kirja on kyllä yksi puhuttelivimmista koko Raamatussa. Se kertoo meistä, ihmisistä, jotka olemme yhtä aikaa Jumalan kuvia ja toisaalta tomua ja tuhkaa. Kirjoitan tähän vähän ajatuksia Joosefista, joka on monessa mielessä mahtava ihmisen ja miehen malli.

Luvussa Gen. 39 Joosef on elämässään ratkaisun paikalla. Häntä kutsuu ja käskee kaksi ääntä. Tilanne on hyvin samanlainen kuin muinoin paratiisissa. Lieneekö jokin dejavu-kokemus. Paratiisissa nimittäin Adam ja Eeva joutuivat ratkaisun paikalle. Joosef kuuli kaksi ääntä: viekottelevan naisen äänen ja toisaalta Jumalana äänen. Paratiisissa Eeva ja Adam tiesivät Jumalan äänen/käskyn, ja toisaalta he kuulivat käärmeen houkuttelevan äänen, Gen. 3. Molemmissa tapauksissa, niin paratiisissakin kuin Egyptin hoviherran hovissa kiusaus koitti siten, että käärmeen/hoviherran vaimon ääni oli läsnä ja selvä, mutta Jumalan sana oli taustalla, muistissa. Tämä sama kuvio toistuu jatkuvasti ihmisten elämässä. Joosef oli kuitenkin poikkeuksellinen ja esimerkillinen - hän seurasi Jumalan käskyä ja ääntä, joka oli hänen muistissaan. Hän muisti sen vaikka hoviherran vaimon anelu oli jatkuvaa ja varmasti vetoavaa: 'makaa minun kanssani.' Gen. 39:7, 10, 12.

Eeva vastasi käärmeelle paratiisissa, että he saavat syödä kaikista puista paitsi yhdestä. Joosef vastasi naiselle vähän samaan tapaan: '-- Minulla on tässä talossa yhtä paljon valtaa kuin isännälläni, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään paitsi sinut, koska olet hänen vaimonsa. Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan.' Gen. 39:9. Paratiisissa Jumala oli antanut Adamille ja Eevalle luvan syödä kaikista puutarhan puista, paitsi siitä yhdestä. Joosefilla oli valta kaikkeen, paitsi yhteen - johtajansa vaimoon. Kuvio on siis samantyyppinen. Eeva lankesi, Joosef ei. Mitä tästä seurasi? Periaatteessa aika samnantyyppinen kohtalo. Molemmat, niin syntinen Eeva ja Adam, kuin myös hurskas Joosef saivat lähtöpassit - toinen paratiisista, toinen hovin palatsista. Onko tämä nyt ihan oikein? Hurskas saa kärsiä hyvyydestään?!

Kertomus jatkuu siten, että Joosef joutui vankilaan, mutta sielläkin 'Herra oli hänen kanssaan' ja siunasi häntä jatkuvasti. Viimeinen yhtymäkohta Eevan ja Joosefin välillä liittyy siihen, keitä he olivat. Eeva ja Adam eli ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, Gen. 1. Heti tämän Joosefin koettelemustaistelun jälkeen kerrotaan tuon miehen vankila-ajasta yksi mielenkiintoinen seikka. 'Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan.. -- Joosef (vuorostaan) huolehti kaikesta, mitä (vankilassa) tehtiin.' 39:21. Tämä johtui siitä, että siunattuna miehenä Joosef laitettiin nopeasti vastuu paikalle, ja lopulta hän oli koko vankilan henkilöstö- tai vankipäällikkö. Joosef on hieno kuva Jumalasta - Jumalan kuva. Jumala huolehti hänestä ja oli hänen kanssaan, ja tuolla vankilassa Jumala huolehti Joosefin kautta kaikista heikoista ja onnettomista vangeista. Tätä tarkoittaa olla Jumalan kuva: huolehtia heikoista vangeista niin kuin Jumala, vaatettaa alastomat niin kuin Herra, olla armollinen, oikeudenmukainen, rohkea, viisas, kiltti ja rakastava, niin kuin Herra. Tähän liittyen luomiskertomus on mitä tärkein kuvio siitä, mikä on ihmisen jumalallinen kutsumus. Herra luo, pukee alastomat Adamin ja Eevan, antaa heille syötävää, antaa heille toinen toisensa, antaa heille kodin paratiisissa, antaa heille työn jne.

Joosef eli aika hyvin tätä kutsumusta todeksi. Hän auttoi vankeja, hän ruokki nälkäiset, hän antoi anteeksi, hän kertoi tulevia tapahtumia. Hän on jo vähän ärsyttävänkin nuhteeton - ei ihme, että hovissa hänen hurskautensa ärsytti joitakin. Genesiksen lopussa on hyvä Joosefin toteamus: 'älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala.' 50:19 Se on ihan terve toteamus Joosefilta.

Mitä tekisi elämällä?

Tässä on saarna, jonka pidin viikko sitten konfirmaatiossa. Julkaisen sen tässä vähän muutettuna.

Päivän evankeliumitekstissä (Luuk. 5:1-11) kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi ihmiset näiden oikeiden asioiden, ihmissuhteiden ja työaskareiden ääressä. Heille hän puhui Jumalan sanaa. Hän kohtasi kalastajia, tullimiehiä, veronkantajia, opettajia, lakimiehiä, kotiäitejä ja maanviljelijöitä. Evankelistat kertovat monista vanhemmista, jotka toivat lapsiaan Jeesuksen luo, monet hätääntyneet vanhemmat puhuivat Jeesukselle lastensa puolesta. Herra auta lastani. Kuitenkin, kertomuksen kakkossankari - Pietari - tuleva seurakunnan suuri johtaja, ei paljoa keskity Jeesuksen puheeseen. Hän keskittyy edellisen yön sotkujen selvittelyyn, likapyykkin. Verkot pitää putsata. Koko yön työnteosta käsiin on jäänyt vain rikkinäiset verkot eikä yhtään kalaa.

Mitä Herra voisi meille tehdä – meille, joiden elämä ei ole aina niin helppoa? Ongelmiemme kanssa olemme kuin Pietari yrittäen selvittää tätä sotkua, ja Jumalan puhe menee usein ohi korvien. Hyvät ihmiset, meidän tarpeemme eivät ole Jumalalle vieraita. Meillä ihmisillä on monia tarpeita ja oikeuksia, joita nykyään korostetaan liikaakin. On rahatarpeita, ruokatarpeita, ihmissuhteisiin liittyviä tarpeita ja oikeuksia. Pietarilla oli tarve saada kalaa, jotta hän voisi ruokkia perheensä, hankkia elantonsa.

Päivän evankeliumissa Jumala opettaa meille hyvin tärkeän asian ihmisen tarpeista ja velvollisuuksista. Jotkut luulevat, että Jumala haluaa meidän hylkäävän kaikki tarpeemme ja keskittymään vain Jumalan tarpeisiin, tahtoon ja unelmiin: Puhutaan pelkästä taivasikävästä. Tällaiset ihmiset ajattelevat helposti, että kaikki maallinen on harhaa ja turhaa, kun taas pelkkä hengellinen on olennaista. Silloin suunnataan katse vain taivaallisiin, mutta unohdetaan maa jalkojemme alla. Silloin unohdetaan ne kalat ja jokapäiväinen leipä. Hengellisten asioiden lisäksi taivaan Isä haluaa antaa lapsilleen myös jokapäiväisen leivän ja vaikka välillä kalasoppaa.

Toiset ihmiset taas kuvittelevat, että kaikki on tässä maallisessa todellisuudessa, joka näkyy, tarpeessa, joka tuntuu vatsanpohjassa. Heitä ei kiinnosta Jumalan sana, vaan ainoastaan ne kalat, meren ja maan antimet.

Jeesus näyttää meille oikean tien. Sekä maa että taivas ovat totta. Taivas, maa ja meri, ja kaikki, mikä niissä on, on Herran. Jeesuksen kanssa me rukoilemme taivaan Isää, ’pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Ja, ’anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.’ Oman elämäni tunnuslauseena voisivat olla Jeesuksen sanat: ’etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.’ Me uskomme ja rakastamme Jumalaa, joka pitää leskien ja orpojen puolia, joka ruokkii nälkäiset, pukee alastomat, antaa kodin kodittomalle ja nostaa maahan painetut pystyyn. Hän tekee tällaisia aika maallisia asioita, ja tämän kaiken hän haluaa tehdä Pietarin kaltaisten, armahdettujen syntisten kautta, jopa heidän avullaan. Meidän Jumalamme antoi Pietarille ihmeellisen suuren kalansaaliin, synnit anteeksi ja kutsun Jumalan valtakunnan työhön. Meidän Herramme ei ole yksipuolinen. Hän ei ole jäänyt taivaaseen, vaan hän on kulkenut maan päällä. Hän tuo taivaan todellisuuden maan päälle.

Nyt on niin, että me tämän päivän kristityt tarvitsemme samanlaisen ravistelun kuin Pietari. Meidän pitää havahtua siihen todellisuuteen, että Jeesus ei ole vain taivaan Herra. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja hänen tahtonsa on tuoda Isän valtakunta myös maan päälle niin kuin taivaissa. Maa on täynnä Pietarin kaltaisia miehiä ja naisia elämänsä sotkuissa. Pyhät eivät ole tuurin armoilla tai kohtalon ja olosuhteiden vankeja. On olemassa Herra, joka kävelee veden päällä, tyynnyttää myrskyn, ruokkii tuhansia parilla leivällä ja saa halutessaan kalaa mistä vain.

Tämän Herran Pietari kohtasi, ja silloin hän tunsi Jumalan vallan. Hän heittäytyi polvilleen, tunnusti heikkoutensa ja syntisyytensä Pyhän edessä. Voidaan ajatella, että tuon pienen miehen tajunnan täytti hämmästys, miten Jeesus kosketti ja auttoi juuri minua, syrjässä verkkojaan putsaavaa miestä. Rakkaat nuoret, usein kristittyjä kutsutaan uskoviksi. Parempi nimike olisi vaikka hämmästelijä. Kristittynä oleminen on jatkuvaa hämmästelyä, kuinka Herra tarttui juuri minun elämääni, kuinka Herra on auttanut juuri minua pientä ja syntistä, rampaa ihmistä. Kun Pietari näki Jeesuksen ihmeen, hän ei todennut – nyt minä uskon, vaan hän heittäytyi polvilleen Kristuksen eteen ja hämmästyksissään katsoi Jeesusta. Kristittynä oleminen on loputonta hämmästelyä, ihmeiden katselua. Eikä tällä hämmästelyllä ole loppua, sillä Jumala on rajaton ja ikuinen. Koskaan ei tule raja vastaan. Hämmästys ihmeiden edessä on portti uskoon.

Pyhät ovat aina matkalla, hengellisesti tien päällä. Pyhien elämään kuuluu innokkuus, joka syttyy liekkeihin kun me tunnemme Kuninkaan. Kristuksen omat saavat joka päivä oppia uusia ihmeellisiä asioita. Pyhien elämä ei ole tylsää. Elämä ilman Kristusta on tylsää, tosi kapeakatseista ja rajattua. Kristus avaa meille kaistan rajattomuuteen, ikuisuuteen tässä hetkessä. Kun luemme evankeliumia huomaamme, että Jeesus sai ihmiset hämmästymään ja kiittämään Jumalan nimeä. Hän sai lapset, rammat ja syntiset iloitsemaan – Jumala on tullut kansansa avuksi! Hämmästyminen saa olla meidän perusasenteemme elämässä koska kristityt saavat aina odottaa Herraltaan jotain yllättävää. Tämä on lastenkaltaisten elämänasenne.

Elämä on muutakin kuin vain maallisten tarpeiden tyydyttämistä ja oikeuksien puolesta taistelua. Kristus näytti Pietarille, että hänen tarpeensa ovat Jumalan hallinnassa ja tiedossa, mutta Kristus ei vain tullut täyttämään meidän maallisia tarpeitamme. Hän ei edes tullut pelkästään meidän hengellisiä tarpeitamme varten, vaan hän tuli täyttämään meidän tarpeemme olla tarpeellisia Jumalan edessä. Tätä tarpeellisuutta ei nyt kuitata prosentin kirkollisveron maksulla – kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyse on intohimoista, visiosta, Jumalan ja ihmisen unelmista, tarpeista ja tahdoista. Kyse on siitä ihmeellisestä tosiasiasta, että taivaan ja maan Luoja haluaa käyttää ihmistä työtoverinaan. Paavali kirjoittaa, ’Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan.’ 2. Kor. 6:1 Ihminen ei ole vain kohde, jonka Jumala voi pelastaa. Ihminen ei ole oman elämänsä viaton sivustakatsoja. Jumala haluaa ottaa meidät hommiin. Korkein haluaa käyttää meitä työrukkasinaan, käsinään ja jalkoinaan. Hän haluaa tehdä ihmisestä itselleen tarpeellisen.

Jeesus ei ainoastaan antanut Pietarin puolesta henkeään ja Jumalan puolesta hänen syntejään anteeksi – kaiken tämän lisäksi Pietari sai kutsun töihin ihmistenkalastajaksi. Ajatelkaa, että Jeesus teki Pietarista, syntisestä miehestä, Jumalalle tarpeellisen työkaverin. Rakkaat nuoret, Jeesuksen haasteessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, oletko järjelläsi vakuuttunut siitä, että tämä on totta. Kyse on jostain paljon suuremmasta asiasta. Jeesuksen seuraamisessa on enemmän kyse rakkaudesta ja rohkeudesta. Uskallatko ymmärtää mitä korvasi kuulee? Jolla on korvat se kuulkoon.

Meidän omassa ajassamme ja kulttuurissa on jotain pimeää ja julmaa. Jos me emme tunne Jumalan näkökulmaa, jos emme tunne Kristuksen kutsua, niin elämästä voi tulla tosi synkkää. Silloin nähdään vain tomua ja tuhkaa, mutta ei Jumalan kuvaa. Suomen yli 10 000 aborttia vuodessa ja nouseva eutanasiakeskustelu – keskustelu tappamisesta - nostaa kuoleman ja ihmisarvon pöydälle. Kreikkalaisessa mytologiassa Zeusta pidettiin taivaan hallitsijana. Hänestä sanotaan, että hän oli intohimoisen kiinnostunut kauniista jumalattarista, ja että hän kiihtyi mustasukkaisuudesta jos joku muu koskee näihin taivaallisiin kaunottariin. Toisin kuin Zeus Israelin Pyhä on intohimoisesti rakastunut ’leskiin ja orpoihin’, ja jos joku polkee heidän oikeuksiaan, hänelle Herra Sebaot näyttää.. Ei Jeesus tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä, ei hän tullut parantamaan terveitä vaan sairaita.

Mietit ehkä: olenko liian huono tai syntinen Kristuksen seuraan, Jumalan lapseksi. Ajattelet ehkä, että miten voisit muka olla Kristukselle tarpeellinen. Muista, että Pietari ei valinnut itseään, vaan Kristus valitsi hänet, ja Kristus tiesi, kenet hän kutsui. Hän kutsui raavaan kalamiehen, joka kiivaudessaan lupautui antamaan vaikka henkensä Jeesuksen puolesta, mutta kuitenkin, tiukan paikan tullen, hän kielsi Herransa kolmesti. Jeesus ei häntä hylännyt. Hän sai luottaa Kristukseen omana Pelastajanaan, ja Kristus piti hänen kutsumuksensa voimassa. Hän sai olla Herran hommissa – näin saamme mekin luottaa. Me tarvitsemme loppuun asti Vapahtajaa, ja Kristus tarvitsee meitä. Me kuulumme toisillemme.

Rakas nuori, ihminen on luotu arvottomimmasta aineesta – tomusta ja tuhkasta, mutta meidät on luotu kaikkein arvokkaimman kuvaksi – jokainen meistä. Vaikka Pietari oli Kristuksen edessä syntinen mies, niin Jeesus teki hänestä työtoverinsa, ihmisten kalastajan. Tomussa ja tuhkassa ja synnissä ei ole koko totuus. Totuus on siinä, että Jumala on päättänyt tehdä töitään tomusta ja tuhkasta muovatun ihmisen kautta. ’Hänet minä olen valinnut aseekseni, tuodakseen julki kirkkauteni.’ Jumalan sana on antanut minulle toivon. Jos tomusta ja tuhkasta voi syntyä Herran kädessä tällaista, jos Pietarin kaltainen mies sai tuollaisen kutsun, niin en voi olla epätoivoinen näiden nuortenkaan edessä. Herra voi tehdä heille ja heidän kauttaan vaikka mitä ihania ja ihmeellisiä asioita.

Kulkekaa aina ihmeellisellä tiellä, olkoon hämmästyksenne vailla rajoja ja ilonne ikuista Kristuksen tiellä.

Anarchy in the name of love?

Kylläpä kaikkialla taas kuohuu.. Pasi Turunen kirjoitti osuvan, mutta terävän postauksen Stubin toteamuksesta, jonka mukaan rakkauden tähden tulisi sallia kaikenlaisia perhe- ja aviokäsityksiä. Näin juhannuksen jälkimainingeissa tuli mieleen, että Johannes Kastajan pää päätyi vadille juuri niiden toimesta, jotka kannattivat vapaampaa avioliittokäsitystä - tietysti rakkauden nimissä. Mark. 6:21-29.