lauantai 10. heinäkuuta 2010

Mitä tekisi elämällä?

Tässä on saarna, jonka pidin viikko sitten konfirmaatiossa. Julkaisen sen tässä vähän muutettuna.

Päivän evankeliumitekstissä (Luuk. 5:1-11) kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi ihmiset näiden oikeiden asioiden, ihmissuhteiden ja työaskareiden ääressä. Heille hän puhui Jumalan sanaa. Hän kohtasi kalastajia, tullimiehiä, veronkantajia, opettajia, lakimiehiä, kotiäitejä ja maanviljelijöitä. Evankelistat kertovat monista vanhemmista, jotka toivat lapsiaan Jeesuksen luo, monet hätääntyneet vanhemmat puhuivat Jeesukselle lastensa puolesta. Herra auta lastani. Kuitenkin, kertomuksen kakkossankari - Pietari - tuleva seurakunnan suuri johtaja, ei paljoa keskity Jeesuksen puheeseen. Hän keskittyy edellisen yön sotkujen selvittelyyn, likapyykkin. Verkot pitää putsata. Koko yön työnteosta käsiin on jäänyt vain rikkinäiset verkot eikä yhtään kalaa.

Mitä Herra voisi meille tehdä – meille, joiden elämä ei ole aina niin helppoa? Ongelmiemme kanssa olemme kuin Pietari yrittäen selvittää tätä sotkua, ja Jumalan puhe menee usein ohi korvien. Hyvät ihmiset, meidän tarpeemme eivät ole Jumalalle vieraita. Meillä ihmisillä on monia tarpeita ja oikeuksia, joita nykyään korostetaan liikaakin. On rahatarpeita, ruokatarpeita, ihmissuhteisiin liittyviä tarpeita ja oikeuksia. Pietarilla oli tarve saada kalaa, jotta hän voisi ruokkia perheensä, hankkia elantonsa.

Päivän evankeliumissa Jumala opettaa meille hyvin tärkeän asian ihmisen tarpeista ja velvollisuuksista. Jotkut luulevat, että Jumala haluaa meidän hylkäävän kaikki tarpeemme ja keskittymään vain Jumalan tarpeisiin, tahtoon ja unelmiin: Puhutaan pelkästä taivasikävästä. Tällaiset ihmiset ajattelevat helposti, että kaikki maallinen on harhaa ja turhaa, kun taas pelkkä hengellinen on olennaista. Silloin suunnataan katse vain taivaallisiin, mutta unohdetaan maa jalkojemme alla. Silloin unohdetaan ne kalat ja jokapäiväinen leipä. Hengellisten asioiden lisäksi taivaan Isä haluaa antaa lapsilleen myös jokapäiväisen leivän ja vaikka välillä kalasoppaa.

Toiset ihmiset taas kuvittelevat, että kaikki on tässä maallisessa todellisuudessa, joka näkyy, tarpeessa, joka tuntuu vatsanpohjassa. Heitä ei kiinnosta Jumalan sana, vaan ainoastaan ne kalat, meren ja maan antimet.

Jeesus näyttää meille oikean tien. Sekä maa että taivas ovat totta. Taivas, maa ja meri, ja kaikki, mikä niissä on, on Herran. Jeesuksen kanssa me rukoilemme taivaan Isää, ’pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Ja, ’anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.’ Oman elämäni tunnuslauseena voisivat olla Jeesuksen sanat: ’etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.’ Me uskomme ja rakastamme Jumalaa, joka pitää leskien ja orpojen puolia, joka ruokkii nälkäiset, pukee alastomat, antaa kodin kodittomalle ja nostaa maahan painetut pystyyn. Hän tekee tällaisia aika maallisia asioita, ja tämän kaiken hän haluaa tehdä Pietarin kaltaisten, armahdettujen syntisten kautta, jopa heidän avullaan. Meidän Jumalamme antoi Pietarille ihmeellisen suuren kalansaaliin, synnit anteeksi ja kutsun Jumalan valtakunnan työhön. Meidän Herramme ei ole yksipuolinen. Hän ei ole jäänyt taivaaseen, vaan hän on kulkenut maan päällä. Hän tuo taivaan todellisuuden maan päälle.

Nyt on niin, että me tämän päivän kristityt tarvitsemme samanlaisen ravistelun kuin Pietari. Meidän pitää havahtua siihen todellisuuteen, että Jeesus ei ole vain taivaan Herra. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja hänen tahtonsa on tuoda Isän valtakunta myös maan päälle niin kuin taivaissa. Maa on täynnä Pietarin kaltaisia miehiä ja naisia elämänsä sotkuissa. Pyhät eivät ole tuurin armoilla tai kohtalon ja olosuhteiden vankeja. On olemassa Herra, joka kävelee veden päällä, tyynnyttää myrskyn, ruokkii tuhansia parilla leivällä ja saa halutessaan kalaa mistä vain.

Tämän Herran Pietari kohtasi, ja silloin hän tunsi Jumalan vallan. Hän heittäytyi polvilleen, tunnusti heikkoutensa ja syntisyytensä Pyhän edessä. Voidaan ajatella, että tuon pienen miehen tajunnan täytti hämmästys, miten Jeesus kosketti ja auttoi juuri minua, syrjässä verkkojaan putsaavaa miestä. Rakkaat nuoret, usein kristittyjä kutsutaan uskoviksi. Parempi nimike olisi vaikka hämmästelijä. Kristittynä oleminen on jatkuvaa hämmästelyä, kuinka Herra tarttui juuri minun elämääni, kuinka Herra on auttanut juuri minua pientä ja syntistä, rampaa ihmistä. Kun Pietari näki Jeesuksen ihmeen, hän ei todennut – nyt minä uskon, vaan hän heittäytyi polvilleen Kristuksen eteen ja hämmästyksissään katsoi Jeesusta. Kristittynä oleminen on loputonta hämmästelyä, ihmeiden katselua. Eikä tällä hämmästelyllä ole loppua, sillä Jumala on rajaton ja ikuinen. Koskaan ei tule raja vastaan. Hämmästys ihmeiden edessä on portti uskoon.

Pyhät ovat aina matkalla, hengellisesti tien päällä. Pyhien elämään kuuluu innokkuus, joka syttyy liekkeihin kun me tunnemme Kuninkaan. Kristuksen omat saavat joka päivä oppia uusia ihmeellisiä asioita. Pyhien elämä ei ole tylsää. Elämä ilman Kristusta on tylsää, tosi kapeakatseista ja rajattua. Kristus avaa meille kaistan rajattomuuteen, ikuisuuteen tässä hetkessä. Kun luemme evankeliumia huomaamme, että Jeesus sai ihmiset hämmästymään ja kiittämään Jumalan nimeä. Hän sai lapset, rammat ja syntiset iloitsemaan – Jumala on tullut kansansa avuksi! Hämmästyminen saa olla meidän perusasenteemme elämässä koska kristityt saavat aina odottaa Herraltaan jotain yllättävää. Tämä on lastenkaltaisten elämänasenne.

Elämä on muutakin kuin vain maallisten tarpeiden tyydyttämistä ja oikeuksien puolesta taistelua. Kristus näytti Pietarille, että hänen tarpeensa ovat Jumalan hallinnassa ja tiedossa, mutta Kristus ei vain tullut täyttämään meidän maallisia tarpeitamme. Hän ei edes tullut pelkästään meidän hengellisiä tarpeitamme varten, vaan hän tuli täyttämään meidän tarpeemme olla tarpeellisia Jumalan edessä. Tätä tarpeellisuutta ei nyt kuitata prosentin kirkollisveron maksulla – kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyse on intohimoista, visiosta, Jumalan ja ihmisen unelmista, tarpeista ja tahdoista. Kyse on siitä ihmeellisestä tosiasiasta, että taivaan ja maan Luoja haluaa käyttää ihmistä työtoverinaan. Paavali kirjoittaa, ’Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan.’ 2. Kor. 6:1 Ihminen ei ole vain kohde, jonka Jumala voi pelastaa. Ihminen ei ole oman elämänsä viaton sivustakatsoja. Jumala haluaa ottaa meidät hommiin. Korkein haluaa käyttää meitä työrukkasinaan, käsinään ja jalkoinaan. Hän haluaa tehdä ihmisestä itselleen tarpeellisen.

Jeesus ei ainoastaan antanut Pietarin puolesta henkeään ja Jumalan puolesta hänen syntejään anteeksi – kaiken tämän lisäksi Pietari sai kutsun töihin ihmistenkalastajaksi. Ajatelkaa, että Jeesus teki Pietarista, syntisestä miehestä, Jumalalle tarpeellisen työkaverin. Rakkaat nuoret, Jeesuksen haasteessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, oletko järjelläsi vakuuttunut siitä, että tämä on totta. Kyse on jostain paljon suuremmasta asiasta. Jeesuksen seuraamisessa on enemmän kyse rakkaudesta ja rohkeudesta. Uskallatko ymmärtää mitä korvasi kuulee? Jolla on korvat se kuulkoon.

Meidän omassa ajassamme ja kulttuurissa on jotain pimeää ja julmaa. Jos me emme tunne Jumalan näkökulmaa, jos emme tunne Kristuksen kutsua, niin elämästä voi tulla tosi synkkää. Silloin nähdään vain tomua ja tuhkaa, mutta ei Jumalan kuvaa. Suomen yli 10 000 aborttia vuodessa ja nouseva eutanasiakeskustelu – keskustelu tappamisesta - nostaa kuoleman ja ihmisarvon pöydälle. Kreikkalaisessa mytologiassa Zeusta pidettiin taivaan hallitsijana. Hänestä sanotaan, että hän oli intohimoisen kiinnostunut kauniista jumalattarista, ja että hän kiihtyi mustasukkaisuudesta jos joku muu koskee näihin taivaallisiin kaunottariin. Toisin kuin Zeus Israelin Pyhä on intohimoisesti rakastunut ’leskiin ja orpoihin’, ja jos joku polkee heidän oikeuksiaan, hänelle Herra Sebaot näyttää.. Ei Jeesus tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä, ei hän tullut parantamaan terveitä vaan sairaita.

Mietit ehkä: olenko liian huono tai syntinen Kristuksen seuraan, Jumalan lapseksi. Ajattelet ehkä, että miten voisit muka olla Kristukselle tarpeellinen. Muista, että Pietari ei valinnut itseään, vaan Kristus valitsi hänet, ja Kristus tiesi, kenet hän kutsui. Hän kutsui raavaan kalamiehen, joka kiivaudessaan lupautui antamaan vaikka henkensä Jeesuksen puolesta, mutta kuitenkin, tiukan paikan tullen, hän kielsi Herransa kolmesti. Jeesus ei häntä hylännyt. Hän sai luottaa Kristukseen omana Pelastajanaan, ja Kristus piti hänen kutsumuksensa voimassa. Hän sai olla Herran hommissa – näin saamme mekin luottaa. Me tarvitsemme loppuun asti Vapahtajaa, ja Kristus tarvitsee meitä. Me kuulumme toisillemme.

Rakas nuori, ihminen on luotu arvottomimmasta aineesta – tomusta ja tuhkasta, mutta meidät on luotu kaikkein arvokkaimman kuvaksi – jokainen meistä. Vaikka Pietari oli Kristuksen edessä syntinen mies, niin Jeesus teki hänestä työtoverinsa, ihmisten kalastajan. Tomussa ja tuhkassa ja synnissä ei ole koko totuus. Totuus on siinä, että Jumala on päättänyt tehdä töitään tomusta ja tuhkasta muovatun ihmisen kautta. ’Hänet minä olen valinnut aseekseni, tuodakseen julki kirkkauteni.’ Jumalan sana on antanut minulle toivon. Jos tomusta ja tuhkasta voi syntyä Herran kädessä tällaista, jos Pietarin kaltainen mies sai tuollaisen kutsun, niin en voi olla epätoivoinen näiden nuortenkaan edessä. Herra voi tehdä heille ja heidän kauttaan vaikka mitä ihania ja ihmeellisiä asioita.

Kulkekaa aina ihmeellisellä tiellä, olkoon hämmästyksenne vailla rajoja ja ilonne ikuista Kristuksen tiellä.

1 kommentti:

  1. Sun jutut on aina tosi hyviä ja osuu hyvin kohdalle omaan elämään. Piristää aina päivää :) kiitos ja jatka hyvää työtä!

    VastaaPoista

Kiitos välittömästä palautteesta.