Julkaisen tässä saarnan poikasta tämän viikon - tuomiosunnuntain - teeman pohjalta. Taustatekstinä on Matt. 25:31-46.
Veljet, miten me suhtaudumme tänään veljiimme? Tästä asiasta Jeesus puhuu. Tulee päivä, jolloin Kristus tulee kirkkaudessa pilvien päällä enkelien kanssa. Hänen valtaistuimensa, hänen eteensä kootaan kaikki maailman ihmiset. Kaikki tuomitaan – vanhurskaat ja Isän siunaamat pääsevät taivasten valtakuntaan, kirotut taas joutuvat ikuiseen tuleen paholaisen kanssa. Koska Jeesus puhuu näin vakavista ja meitä kaikkia koskevista asioista, haluamme ymmärtää, mitä hän tarkoittaa.
Tässä Jeesuksen tuomiopuheessa ihmissuhteista näyttää tulevan pelastuskysymys. Se, miten suhtaudumme Kristuksen veljiin ja sisariin, kertoo, miten suhtaudumme Kristukseen. "Kaiken, minkä olemme tehneet yhdelle näistä vähäisismmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle", sanoo Kristus valtaistuimeltaan. Ihmissuhteet eivät ole vain ihmisten välisiä, heidän asioitaan, vaan ne koskettavat suoraan itse Kristusta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Joka tekee syyttä pahaa ihmiselle, häpäisee Jumalan pyhää kuvaa. Tämän vuoksi Sananlaskuissa, 17:5, sanotaan, että ”joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa.” Kristuksen kautta tämä Jumalan kuva meissä on kirkastunut. Paavali sanoo meistä kristityistä näin: Jumala ”valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan”, 2. Kor. 3:6. Näin siis Paavali kertoo, että Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme ja sielussamme.
Muistamme, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Tämän ruumiin pää on Kristus, joka istuu taivaassa Jumalan oikealla puolella. Se, miten me suhtaudumme Kristuksen ruumiin vähäisiin jäseniin täällä maan päällä, kertoo, miten me suhtaudumme itse Kristukseen. Nämä jäsenet, meidän veljet, ovat täällä kodittomia, köyhiä, nälkäisiä, janoisia, vainottuja, alastomia ja yksinäisiä. Heidän sydämessään ja sielussaan asuu kuitenkin Kristus.
Kirkkoisä Augustinus (350-430 jKr.) arvelee Jeesuksen sanovan viimeisellä tuomiolla pahoille ihmisille näin: ”’Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hallitsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät nälkää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Päänkin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle asetin heidät läheteiksi tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mitään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.”
Usein me kristityt olemme pohtineet sitä, kuinka Jeesus on todellisesti läsnä ehtoollisviinissä ja leivässä. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että elävä Vapahtaja on läsnä myös kaikissa veljissään ja siskoissaan, aivan niin kuin hän on oikeasti läsnä ehtoollisleivässä ja viinissä. Hän asuu Pyhän Hengen kautta meidän sydämessämme. Paavalin mukaan Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme. Tämä kirkkaus on kätkettynä meissä, saviastioissa.
Kun luin Paavalin kirjeitä Jeesuksen tuomiopäiväpuheen valossa, niin huomasin, kuinka valtavasti Paavali painottaa juuri veljien auttamista. Hän kertoo Makedonian uskovista, jotka elivät äärimmäisessä köyhyydessä, mutta silti, Kristuksen armon inspiroimina ja koskettamina, he ”osoittivat runsasta anteliaisuutta”. ”Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, PYHIEN AVUSTAMISEEN”, 2. Kor. 8:1-4. Hän sanoo korintin uskovista: ”minun on oikeastaan tarpeetonta kirjoittaa teille PYHIEN AVUSTAMISESTA”, 9:1. Paavali sanoo, että heidän palvelus pyhiä kohtaan on ”todistus uskostanne”, ja sillä te ”tunnustatte kuuliaisuutta Kristukselle”, 9:13. Efesolaisista uskonveljistä Paavali kirjoittaa, että ”saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne KAIKKIA PYHIÄ kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa”, Ef. 1:15. Nämä kristityt olivat sisäistäneet sen, mistä Jeesus puhui: ”sen, mitä te olette tehneet yhdellekin näistä vähäisistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” ”Joka antaa yhdellekin näistä vähäisimmistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.”
Pitää muistaa, että Jeesus ei käske meidän tekemään mitään sellaista, mitä hän ei itse tee. Jeesus on itse se, joka ruokki nälkäiset elämän leivällä, juottaa janoiset elämän veden lähteellä, antaa meille pelastuksen vaatteet, parantaa sairaat, tuo lohdutuksen sanoman vangituille ja yksinäisille. Annetaan elävän Vapahtajan elää ja vaikuttaa, toimia ja tehdä meissä hyvää työtään.
Kaiken tämän pohdinnan lopuksi, näyttää siltä, että viimeisellä tuomiolla meiltä pyydetään yhtä asiaa - agape-rakkautta. Se on Jumalan ominaisuus - sitä ei ihmisellä ole itsestään, vaan se on Herran lahja meille. Ilman tätä Kristuksen rakkautta seurakunnassa ja meissä ei tapahdu mitään hyvää: "Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen", Room. 5:5.
perjantai 25. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Mihin suomalaiset puhujat tukeutuvat? Se on tutkittu juttu: Raamattuun.
Olipa tänään hieno uutinen Hesarissa (24.11.2011).
’Johtava tietoasiantuntija eduskunnasta Timo Turja on selvittänyt, mitkä olivat itsenäisen ajan kansanedustajien eduskuntapuheissa eniten siteeratut kirjat… ”Näistä kirjoista löytyy suomalaisen politiikan ja yhteiskunnan syvä ydin. Poliittista keskusteluamme kantaa kirjallinen traditio, joka on huomattavasti voimakkaampi kuin muissa länsimaissa.” Yhdellä teoksella on arvoa yli muiden: Raamatulla. Turja uskoo, että kansalaissodan rikki repimä kansakunta eheytyi nimenomaan Raamatusta poimittujen puheiden ja metaforien avulla. Tämä työ tehtiin kunnanvaltuustoissa ja erityisesti eduskunnan täysistunnoissa. ”Aluksi oikeistolla ja vasemmistolla ei ollut edes yhteisiä käsitteitä. Vähitellen maalaisliiton kansanedustajat alkoivat siteerata Saarnaajan kirjan säkeitä ’Aika on sodalla ja aikansa rauhalla’.”
Olisi kiva päästä Timo T:n oppaaksi eduskuntaan kuulemaan raamatullisen retoriikan todellisuutta. Kyllä Raamatun metaforat kadonneista lampaista, puun juurella olevasta kirveestä, nukkuvasta paimenesta ja mammonan palvonnasta kuuluvat usein puheissa. Kansanjohtaja Lipposen muistan todenneen, että hänellä on ”hidas puhe ja kankea kieli”. Timo Soinin puheessa jakeet vilisevät. Jyrki Katainen on jo kauan julistanut, että seitsemän laihaa vuotta ovat edessä. Varsinkin populistiset, moraaliset ja kansaan vetoavat puhujat käyttävät paljon Raamatun tarinoita – hienoa.
’Johtava tietoasiantuntija eduskunnasta Timo Turja on selvittänyt, mitkä olivat itsenäisen ajan kansanedustajien eduskuntapuheissa eniten siteeratut kirjat… ”Näistä kirjoista löytyy suomalaisen politiikan ja yhteiskunnan syvä ydin. Poliittista keskusteluamme kantaa kirjallinen traditio, joka on huomattavasti voimakkaampi kuin muissa länsimaissa.” Yhdellä teoksella on arvoa yli muiden: Raamatulla. Turja uskoo, että kansalaissodan rikki repimä kansakunta eheytyi nimenomaan Raamatusta poimittujen puheiden ja metaforien avulla. Tämä työ tehtiin kunnanvaltuustoissa ja erityisesti eduskunnan täysistunnoissa. ”Aluksi oikeistolla ja vasemmistolla ei ollut edes yhteisiä käsitteitä. Vähitellen maalaisliiton kansanedustajat alkoivat siteerata Saarnaajan kirjan säkeitä ’Aika on sodalla ja aikansa rauhalla’.”
Olisi kiva päästä Timo T:n oppaaksi eduskuntaan kuulemaan raamatullisen retoriikan todellisuutta. Kyllä Raamatun metaforat kadonneista lampaista, puun juurella olevasta kirveestä, nukkuvasta paimenesta ja mammonan palvonnasta kuuluvat usein puheissa. Kansanjohtaja Lipposen muistan todenneen, että hänellä on ”hidas puhe ja kankea kieli”. Timo Soinin puheessa jakeet vilisevät. Jyrki Katainen on jo kauan julistanut, että seitsemän laihaa vuotta ovat edessä. Varsinkin populistiset, moraaliset ja kansaan vetoavat puhujat käyttävät paljon Raamatun tarinoita – hienoa.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Ave Crux!
Risti on kristittyjen tunnetuin symboli. Se kaikuu kaikissa hengellisissä lauluissamme ja sen sanomaa rakastetaan. Se on teloituspuu, jolla roikkuivat Rooman valtakunnan aikoina pahimmat roistot. Myös Jeesus tuomittiin kahden roiston väliin Golgatan ristille. Hän kuitenkin muutti kidutus- ja teloituspuun pelastuksen puuksi.
Kun Jeesus saapui Jerusalemiin pääsiäisenä ennen kuolemaansa, hän näki viikunapuun. Hän meni ja etsi siitä viikunoita, mutta ei löytänyt, koska ”silloin ei ollut viikunoiden aika”. Jos nyt marraskuun lopulla joku menisi etsimään omenoita, niin ihmiset pitäisivät häntä vähän kummallisena: nyt ei ole omenoiden aika. Silloin ei ollut viikunoiden aika – eivät viikunapuut kanna hedelmiään keväällä, pääsiäisen aikana. Raamatun tutkijat ovat kauan pohtineet, miksi Jeesus etsi viikunoita vääränä vuodenaikana, ja miksi hän kirosi koko puun sen vuoksi, että se ei juuri silloin kantanut hedelmää. Erään tutkijan mukaan Jeesus uskoi, että Jumalan valtakunta oli nyt tulossa hänen kauttaan Jerusalemiin, ja niin pelastuksen aika oli jo hänen tulonsa myötä alkanut. Pelastuksen aika tarkoittaisi suurta hedelmällisyyden ja elämän juhlavoittoa: silloin pienimmästä sinapinsiemenestä kasvaisi puutarhan suurin puu, silloin he, jotka ottavat Jumalan sanan vastaan, ”tuottavat (automaattisesti) satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää.” Mark. 4:20, 28, 31-32.
Juutalaisuus tunsi hyvin tällaiset unelmat lopunajan hedelmällisyydestä ja yltäkylläisyydestä. Silloin viikunapuu todella eläisi aikansa mukana ja kantaisi aina hedelmää. Hesekielin kirjassa (Hes. 47:12) ennustetaan, kuinka ”pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.”
Tuo virta lähtee uudesta Jumalan huoneesta – temppelistä – ja saa kaiken elämään, jopa Kuolleen meren! Ilmestyskirjassa tuo virta lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta ja se on kuin eläväksi tekevä Pyhän Hengen virta. Se saa kaiken kukkimaan ja kantamaan hedelmää, Ilm. 22:1-2. Tämä on niin kaunis kuva siitä, kuinka Jumala – kolmiyhteinen Jumala: Isä, Karitsa ja heistä virtaava Pyhä Henki – saavat kaikenlaista aikaan.
Jos nykyeksegeetit voivat löytää tällaisia linkkejä Jeesuksen kummallisista viikunapuu-sanoista, niin on hyvä huomata, että jo varhaiset kirkkoisät olivat näillä samoilla jäljillä. He sanoivat, että viikunapuu ei tajunnut aikaansa. Se ei elänyt täyttymyksen mukaan. Nyt kuitenkin uusi puu – ristin puu – muuttuisi todelliseksi lopunajan Elämän puuksi. Se kantaisi vuoden ympäri parannuksen hedelmää.
Vanhassa ristin tervehdyksessä sanotaan osuvasti:
”Terve, pyhä risti, uusi paratiisin puu. Terve, tosi toivomme, voiton merkkimme. Jos vanha Eedenin puu kantoi kuoleman hedelmää, niin sinun hedelmäsi on Elämä itse. Sinä sait kantaa maailman Herraa, sinusta riippui taivaiden valtias. Sinusta virtaa elämän lähde, sinun oksiltasi säteilee pelastava valkeus.”
Kun Jeesus saapui Jerusalemiin pääsiäisenä ennen kuolemaansa, hän näki viikunapuun. Hän meni ja etsi siitä viikunoita, mutta ei löytänyt, koska ”silloin ei ollut viikunoiden aika”. Jos nyt marraskuun lopulla joku menisi etsimään omenoita, niin ihmiset pitäisivät häntä vähän kummallisena: nyt ei ole omenoiden aika. Silloin ei ollut viikunoiden aika – eivät viikunapuut kanna hedelmiään keväällä, pääsiäisen aikana. Raamatun tutkijat ovat kauan pohtineet, miksi Jeesus etsi viikunoita vääränä vuodenaikana, ja miksi hän kirosi koko puun sen vuoksi, että se ei juuri silloin kantanut hedelmää. Erään tutkijan mukaan Jeesus uskoi, että Jumalan valtakunta oli nyt tulossa hänen kauttaan Jerusalemiin, ja niin pelastuksen aika oli jo hänen tulonsa myötä alkanut. Pelastuksen aika tarkoittaisi suurta hedelmällisyyden ja elämän juhlavoittoa: silloin pienimmästä sinapinsiemenestä kasvaisi puutarhan suurin puu, silloin he, jotka ottavat Jumalan sanan vastaan, ”tuottavat (automaattisesti) satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää.” Mark. 4:20, 28, 31-32.
Juutalaisuus tunsi hyvin tällaiset unelmat lopunajan hedelmällisyydestä ja yltäkylläisyydestä. Silloin viikunapuu todella eläisi aikansa mukana ja kantaisi aina hedelmää. Hesekielin kirjassa (Hes. 47:12) ennustetaan, kuinka ”pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.”
Tuo virta lähtee uudesta Jumalan huoneesta – temppelistä – ja saa kaiken elämään, jopa Kuolleen meren! Ilmestyskirjassa tuo virta lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta ja se on kuin eläväksi tekevä Pyhän Hengen virta. Se saa kaiken kukkimaan ja kantamaan hedelmää, Ilm. 22:1-2. Tämä on niin kaunis kuva siitä, kuinka Jumala – kolmiyhteinen Jumala: Isä, Karitsa ja heistä virtaava Pyhä Henki – saavat kaikenlaista aikaan.
Jos nykyeksegeetit voivat löytää tällaisia linkkejä Jeesuksen kummallisista viikunapuu-sanoista, niin on hyvä huomata, että jo varhaiset kirkkoisät olivat näillä samoilla jäljillä. He sanoivat, että viikunapuu ei tajunnut aikaansa. Se ei elänyt täyttymyksen mukaan. Nyt kuitenkin uusi puu – ristin puu – muuttuisi todelliseksi lopunajan Elämän puuksi. Se kantaisi vuoden ympäri parannuksen hedelmää.
Vanhassa ristin tervehdyksessä sanotaan osuvasti:
”Terve, pyhä risti, uusi paratiisin puu. Terve, tosi toivomme, voiton merkkimme. Jos vanha Eedenin puu kantoi kuoleman hedelmää, niin sinun hedelmäsi on Elämä itse. Sinä sait kantaa maailman Herraa, sinusta riippui taivaiden valtias. Sinusta virtaa elämän lähde, sinun oksiltasi säteilee pelastava valkeus.”
tiistai 15. marraskuuta 2011
Vainot
Turunen muistuttaa kovasta maailmasta, ja Eeron mielestä tuo maailma ja varsinkin Eurooppa on tuhon tiellä.
lauantai 12. marraskuuta 2011
Pyhä Ignatios ja messu
Raamatun Jumala on historian Herra. Hän johtaa kansaansa halki historian vaiheiden. Pelastushistoria kulkee eri henkilöiden ja tapahtumien kautta aina meihin asti. Raamatussa kerrotaan, että pappien tehtävänä oli kerrata kansalle juuri tämä pelastushistoria niin, että se ymmärtäisi olevansa osallinen Jumalan suuressa suunnitelmassa (Joos. 24; Ps. 105-106, 1. Sam. 12, Ap. t. 7; Hepr. 11). Meillä on juuret, historia: näemme lupausten valossa lopunaikojen tulevaisuuteen. Tämän vuoksi on hyvä, että myös me kristityt ymmärrämme vähän kirkon historiaa. Uskommehan, että Kristus on meitä johdattanut ensimmäisestä helluntaista alkaen aina tähän päivään asti.
Esittelen nyt pyhän Ignatiuksen kirjoituksia. Hän kuuluu ns. apostolisiin isiin. Hän oli intohimoinen hengenmies, Antiokian piispa, joka rakasti Kristusta ja kirkkoa. Hän kuoli leijonien raatelemana marttyyrikuoleman Roomassa todennäköisesti vuonna 107. Lähes kaikki, mitä tiedämme Ignatiuksesta, perustuu hänen kirjeisiinsä. Hänellä oli voimakas piispallinen huoli seurakunnista, hän hyökkäsi voimakkaasti harhaoppeja vastaan ja innosti seurakuntia pitäytymään kaidalla tiellä. Ignatiuksen kirjeistä näkee, että hän painotti piispojen ja presbyteerien (pappien) merkitystä seurakuntien johdossa. Hän myös painottaa voimakkaasti eukaristian – eli ehtoollisen – merkitystä.
Lainaan nyt muutamia kohtia, joissa Ignatius kirjoittaa ehtoollisesta:
”Pyrkikää siihen, että teillä olisi käytössä yksi ainoa ehtoollinen. Onhan Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis yksi ainoa, samoin malja yksi ainoa yhdistämiseksi hänen vereensä, ja alttari on yksi ainoa samoin kuin piispa on yksi, yhdessä presbyteerien ja diakonien, palvelustovereiden kanssa” (Ig. Fil. 4:1).
”He (=harhaoppiset) pysyttelevät poissa ehtoolliselta ja rukouksesta, koska eivät tunnusta, että ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt. Mutta ne jotka torjuvat Jumalan lahjan, kuolevat kiistellessänsä. Heille olisi hyötyä rakkaudenaterian viettämisestä...” (Ig. Smyr. 7:1).
”Jos joku ei ole alttarin piirissä, hän jää osattomaksi Jumalan leivästä” (Ig. Ef. 5:2). ”Pyrkikää mahdollisimman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan eukaristiaa ja ylistääksenne häntä. Kun näet usein tulette koolle, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava turmio raukeaa teidän uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta” (13:1). Ehtoollisessa te ”murratte yhtä ainoaa leipää, joka on kuolemattomuuden lääke, vastamyrkky, jonka vaikutuksesta emme kuole, vaan elämme ikuisesti Jeesuksessa Kristuksessa” (20:2).
Erään vanhan perimätiedon mukaan Ignatius oli Johanneksen seuraajia. Hänen teologiset painotuksensa sopisivat yhteen tämän käsityksen kanssa. Juuri Johanneksen evankeliumissa Jeesus painottaa niin voimakkaasti, että ehtoollisessa on kyse hänen ”syömisestään” ja ”juomisestaan”: Joh. 6:48, 50, 51, 53 Jeesus sanoo: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.”
Ignatiuksen kirjeitä lukiessamme huomaamme, että Jeesuksen sanoma oli mennyt perille. Myös tänään kirkon palvonnan ydin ja sydän on sunnuntain ehtoollisalttarilla – messussa. Siinä kaikkein selvimmin evankeliumin ydin syntien sovituksesta ja Kristuksen läsnäolosta omiensa keskellä tulee esille.
Esittelen nyt pyhän Ignatiuksen kirjoituksia. Hän kuuluu ns. apostolisiin isiin. Hän oli intohimoinen hengenmies, Antiokian piispa, joka rakasti Kristusta ja kirkkoa. Hän kuoli leijonien raatelemana marttyyrikuoleman Roomassa todennäköisesti vuonna 107. Lähes kaikki, mitä tiedämme Ignatiuksesta, perustuu hänen kirjeisiinsä. Hänellä oli voimakas piispallinen huoli seurakunnista, hän hyökkäsi voimakkaasti harhaoppeja vastaan ja innosti seurakuntia pitäytymään kaidalla tiellä. Ignatiuksen kirjeistä näkee, että hän painotti piispojen ja presbyteerien (pappien) merkitystä seurakuntien johdossa. Hän myös painottaa voimakkaasti eukaristian – eli ehtoollisen – merkitystä.
Lainaan nyt muutamia kohtia, joissa Ignatius kirjoittaa ehtoollisesta:
”Pyrkikää siihen, että teillä olisi käytössä yksi ainoa ehtoollinen. Onhan Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis yksi ainoa, samoin malja yksi ainoa yhdistämiseksi hänen vereensä, ja alttari on yksi ainoa samoin kuin piispa on yksi, yhdessä presbyteerien ja diakonien, palvelustovereiden kanssa” (Ig. Fil. 4:1).
”He (=harhaoppiset) pysyttelevät poissa ehtoolliselta ja rukouksesta, koska eivät tunnusta, että ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt. Mutta ne jotka torjuvat Jumalan lahjan, kuolevat kiistellessänsä. Heille olisi hyötyä rakkaudenaterian viettämisestä...” (Ig. Smyr. 7:1).
”Jos joku ei ole alttarin piirissä, hän jää osattomaksi Jumalan leivästä” (Ig. Ef. 5:2). ”Pyrkikää mahdollisimman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan eukaristiaa ja ylistääksenne häntä. Kun näet usein tulette koolle, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava turmio raukeaa teidän uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta” (13:1). Ehtoollisessa te ”murratte yhtä ainoaa leipää, joka on kuolemattomuuden lääke, vastamyrkky, jonka vaikutuksesta emme kuole, vaan elämme ikuisesti Jeesuksessa Kristuksessa” (20:2).
Erään vanhan perimätiedon mukaan Ignatius oli Johanneksen seuraajia. Hänen teologiset painotuksensa sopisivat yhteen tämän käsityksen kanssa. Juuri Johanneksen evankeliumissa Jeesus painottaa niin voimakkaasti, että ehtoollisessa on kyse hänen ”syömisestään” ja ”juomisestaan”: Joh. 6:48, 50, 51, 53 Jeesus sanoo: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.”
Ignatiuksen kirjeitä lukiessamme huomaamme, että Jeesuksen sanoma oli mennyt perille. Myös tänään kirkon palvonnan ydin ja sydän on sunnuntain ehtoollisalttarilla – messussa. Siinä kaikkein selvimmin evankeliumin ydin syntien sovituksesta ja Kristuksen läsnäolosta omiensa keskellä tulee esille.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Kaikki pyhät kunniaan!
Kaikkien pyhien päivä oli lauantaina. Aihe sinänsä on tosi kiehtova ja se herättää paljon kysymyksiä. Miten voin elää pyhää, Jumalalle omistettua elämää? Miten voin jättää kaiken ja seurata Vapahtajaa Hengessä? Mikä on se ”pyhäin yhteys”, josta uskontunnustuksessa puhutaan? Mikä on Raamatun pyhien asema tällä hetkellä? Missä pyhä Pietari, p. neitsyt Maria, p. Johannes ja p. Paavali tällä hetkellä ovat ja mitä he tekevät? Mikä on edesmenneiden Jumalan pyhien rooli kautta historian? Jeesus opetti, että jokainen, joka häneen uskoo, elää ikuisesti. Pyhät elävät. He eivät ole kuolleet, vaan he elävät koko ajan. Sellaiset VT:n pyhät kuin Mooses ja Elia ilmestyivät ja keskustelivat Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella.
Messussa taisteleva seurakunta nousee ja ylistää Karitsaa: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Yhdymme siis jo taivaassa olevaan jumalanpalvelukseen ja ylistykseen (Ilm. 4-5). Perille päässeen ja vielä täällä ajassa olevan seurakunnan välillä on yhteys – ehtoollispöydässä, mutta myös muuten. Tuskin Paavali soittelee vain harppua taivaan ylistyskuorossa.
Jeesus opetuksista saa sen kuvan, että Kristuksen opetuslasten kasvu ei lopu maalliseen kuolemaan, vaan he elävät ja kasvavat ikuisesti täyteen Kristuksen tuntemiseen, täyteen mittaan. Jeesuksen kylväjävertaus päättyy opetukseen vehnästä ja rikkaviljasta. Työmiehet huomaavat, että Herran pellossa kasvaa vehnän joukossa myös rikkaviljaa. Isäntä sanoo: ”antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.” Niin myös vehnä kasvaa elonkorjuuseen, viimeiseen tuomioon asti, Matt. 13:30.
Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista talenteista antaa ymmärtää, että uskolliset palvelijat saavat jatkaa vastuullisia työtehtäviä vielä varsinaisen ”työaikansa” jälkeenkin: ”Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan.” Matt. 25:21. Onko näin esim. Paavalilla ja Pietarilla, hyvillä ja luotettavilla palvelijoilla, jokin tehtävä edelleen maan päällä? Varmasti, mutta se on uskon salaisuus. He ovat se ”todistajien pilvi”, joka leijailee meidän ympärillämme ja rukoilee meidän puolestamme (Hepr. 12:1). He kasvavat ja tekevät hyvää suuren elonkorjuun päivään asti. He ovat paljon vartijoina.
Heikkona hetkenä tavallisen kristityn on hyvä ajatella, että häntä kantaa koko kirkon, koko seurakunnan rukous. Ehtoollisen yhteydessä kristityt usein sanovat ”Herra älä katso syntejäni vaan kirkkosi uskoa”. Kertomus siitä, kuinka Jeesus paransi halvaantuneen nuorukaisen, kuvaa tätä hyvin. Joukko ystäviä laski halvaantuneen pojan sängyssä katon läpi Jeesuksen kasvojen eteen. ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”, Mark. 2:5. Jeesus siis näki tuon sairaan ja syntisen pojan auttajien uskon – vertauskuvallisesti Kristus näkee seurakunnan eli kaikkien pyhien uskon, ja nuo uskovaiset kantavat meitä heikkoja poikia, kun vaelluksemme ontuu. He kantavat ja laskevat meidät Kristuksen eteen.
Meidän itsemme parhaaksi menneen ajan pyhille tulee antaa arvo ja kunnioitus: ”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne”, Hepr. 13:7.
Messussa taisteleva seurakunta nousee ja ylistää Karitsaa: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Yhdymme siis jo taivaassa olevaan jumalanpalvelukseen ja ylistykseen (Ilm. 4-5). Perille päässeen ja vielä täällä ajassa olevan seurakunnan välillä on yhteys – ehtoollispöydässä, mutta myös muuten. Tuskin Paavali soittelee vain harppua taivaan ylistyskuorossa.
Jeesus opetuksista saa sen kuvan, että Kristuksen opetuslasten kasvu ei lopu maalliseen kuolemaan, vaan he elävät ja kasvavat ikuisesti täyteen Kristuksen tuntemiseen, täyteen mittaan. Jeesuksen kylväjävertaus päättyy opetukseen vehnästä ja rikkaviljasta. Työmiehet huomaavat, että Herran pellossa kasvaa vehnän joukossa myös rikkaviljaa. Isäntä sanoo: ”antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.” Niin myös vehnä kasvaa elonkorjuuseen, viimeiseen tuomioon asti, Matt. 13:30.
Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista talenteista antaa ymmärtää, että uskolliset palvelijat saavat jatkaa vastuullisia työtehtäviä vielä varsinaisen ”työaikansa” jälkeenkin: ”Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan.” Matt. 25:21. Onko näin esim. Paavalilla ja Pietarilla, hyvillä ja luotettavilla palvelijoilla, jokin tehtävä edelleen maan päällä? Varmasti, mutta se on uskon salaisuus. He ovat se ”todistajien pilvi”, joka leijailee meidän ympärillämme ja rukoilee meidän puolestamme (Hepr. 12:1). He kasvavat ja tekevät hyvää suuren elonkorjuun päivään asti. He ovat paljon vartijoina.
Heikkona hetkenä tavallisen kristityn on hyvä ajatella, että häntä kantaa koko kirkon, koko seurakunnan rukous. Ehtoollisen yhteydessä kristityt usein sanovat ”Herra älä katso syntejäni vaan kirkkosi uskoa”. Kertomus siitä, kuinka Jeesus paransi halvaantuneen nuorukaisen, kuvaa tätä hyvin. Joukko ystäviä laski halvaantuneen pojan sängyssä katon läpi Jeesuksen kasvojen eteen. ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”, Mark. 2:5. Jeesus siis näki tuon sairaan ja syntisen pojan auttajien uskon – vertauskuvallisesti Kristus näkee seurakunnan eli kaikkien pyhien uskon, ja nuo uskovaiset kantavat meitä heikkoja poikia, kun vaelluksemme ontuu. He kantavat ja laskevat meidät Kristuksen eteen.
Meidän itsemme parhaaksi menneen ajan pyhille tulee antaa arvo ja kunnioitus: ”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne”, Hepr. 13:7.
torstai 3. marraskuuta 2011
Tervetuloa kylään Pietarin kotiin
Muinaisen Israelin arkeologia on kiehtovaa. Jeesus-tutkimuksessa arkeologiaan on tukeuduttu tosissaan vasta viimeisen 30 vuoden ajan, siis 1980-luvulta alkaen. Tätä ennen Israelin arkeologia on uppoutunut selvästi VT:n maahan ja raunioihin. James Charlesworth on yksi tämän alan tutkimusmaailman kuuluisimmista nimistä. Hän korostaa sitä, että arkeologia on ehdottoman tärkeä ottaa huomioon Jeesusta tutkittaessa. Pitää aina muistaa, että arkeologit eivät työskentele kuin Indiana Jones etsien jotain tiettyjä evankeliumeissa mainittuja esineitä, joita Jeesus olisi käyttänyt. Arkeologit eivät yritä etsiä Jeesuksen jalanjälkiä Kapernaumista, vaan he tutkivat, millainen paikka Kapernaum oli 1. vuosisadalla. Yritämme ymmärtää, millainen oli se maailma, jossa Jeesus oli, eli ja opetti. Arkeologian suurin anti on juuri siinä, että se on paljastanut suurpiirteisesti, millainen oli Jeesuksen ajan Israel.
Charlesworth listaa kirjoituksissaan yksityiskohtaisia löytöjä, joilla on suuri merkitys Jeesus-tutkimukseen. Kertoessaan Kapernaumista hän keskittyy kuuluisaan ”Pietarin taloon”. Kapernaumin kylä oli se kylä, jossa kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus asui tultuaan aikuiseksi. Se oli kuin hänen toimintansa tukikohta, josta hän reissasi apostolien kanssa julistusmatkoilleen. Kaksi fransiskaani-isää, V. Corbo ja S. Loffreda, ovat suorittaneet Kapernaumin arkeologiset kaivaukset (vuosina 1968–1985).
Mutta mitä tuosta ns. ”Pietarin talosta” voidaan sanoa? Onko kyseessä ihan oikeasti Pietarin koti? Oliko tuo talo se koti, jossa Jeesus opetti, jonka ovelle kerääntyi koko kaupunki? Onko tuo se talo jonka sisällä Jeesus paransi Pietarin kuumeisen anopin ja jonka katto purettiin, niin että halvaantunut mies voitiin laskea Jeesuksen kasvojen eteen? (Mark 1–2)
Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, Charlesworth ja monet muut tutkijat – samoin kuin käsittääkseni nuo fransiskaani-isät – ovat aika vakuuttuneita siitä, että kyseessä olisi juuri Pietarin koti. Miksi? Charlesworth listaa kuusi syytä tälle käsitykselle:
1) Pietari oli selvästi kylästä kotoisin. Kaikki evankelistat vahvistavat tämän moneen kertaan ja monin tavoin
2) Mitään muuta taloa koko Galileassa tai Kapernaumissa ei ole yhdistetty Pietariin tällä tavalla. Evankeliumit, traditio, pyhiinvaelluskertomukset tai arkeologit eivät yhdistä mitään muuta taloa Pietariin juuri tällä tavalla.
3) Pyhällä maalla basilika rakennettiin usein pyhän paikan ylle. Tällainen basilika löytyy juuri tämän talon yltä, ja sitä pidettiin juhlallisesti Pietarin talona. Pyhiinvaelluskertomuksessa 400-luvun lopulla todetaan, että Pietarin kodin yllä Kapernaumissa on nyt basilika.
4) julkiset tilat, joita käytettiin erityistarkoituksiin, olivat muinoin rapattuja (plastered). Pietarin talo on rapattu, ja tämä rappaus ajoittuu mahdollisesti jo 1. vuosisadalle.
5) Rapatusta seinästä on löytynyt graffiitteja 2. ja mahdollisesti jo 1. vuosisadalta. Näissä graffiiteissa on mainittu nimet Jeesus ja Pietari.
6) Talon basalttiseinät olisivat kantaneet ainoastaan kattoa – vrt. Mark. 2:1–12.
Oman vaatimattoman mielipiteeni mukaan tämä ”Pietarin talo” on ihan oikeasti ollut Pietarin talo, josta niin paljon kerrotaan luvuissa Mark 1–2.
Charlesworth listaa kirjoituksissaan yksityiskohtaisia löytöjä, joilla on suuri merkitys Jeesus-tutkimukseen. Kertoessaan Kapernaumista hän keskittyy kuuluisaan ”Pietarin taloon”. Kapernaumin kylä oli se kylä, jossa kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus asui tultuaan aikuiseksi. Se oli kuin hänen toimintansa tukikohta, josta hän reissasi apostolien kanssa julistusmatkoilleen. Kaksi fransiskaani-isää, V. Corbo ja S. Loffreda, ovat suorittaneet Kapernaumin arkeologiset kaivaukset (vuosina 1968–1985).
Mutta mitä tuosta ns. ”Pietarin talosta” voidaan sanoa? Onko kyseessä ihan oikeasti Pietarin koti? Oliko tuo talo se koti, jossa Jeesus opetti, jonka ovelle kerääntyi koko kaupunki? Onko tuo se talo jonka sisällä Jeesus paransi Pietarin kuumeisen anopin ja jonka katto purettiin, niin että halvaantunut mies voitiin laskea Jeesuksen kasvojen eteen? (Mark 1–2)
Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, Charlesworth ja monet muut tutkijat – samoin kuin käsittääkseni nuo fransiskaani-isät – ovat aika vakuuttuneita siitä, että kyseessä olisi juuri Pietarin koti. Miksi? Charlesworth listaa kuusi syytä tälle käsitykselle:
1) Pietari oli selvästi kylästä kotoisin. Kaikki evankelistat vahvistavat tämän moneen kertaan ja monin tavoin
2) Mitään muuta taloa koko Galileassa tai Kapernaumissa ei ole yhdistetty Pietariin tällä tavalla. Evankeliumit, traditio, pyhiinvaelluskertomukset tai arkeologit eivät yhdistä mitään muuta taloa Pietariin juuri tällä tavalla.
3) Pyhällä maalla basilika rakennettiin usein pyhän paikan ylle. Tällainen basilika löytyy juuri tämän talon yltä, ja sitä pidettiin juhlallisesti Pietarin talona. Pyhiinvaelluskertomuksessa 400-luvun lopulla todetaan, että Pietarin kodin yllä Kapernaumissa on nyt basilika.
4) julkiset tilat, joita käytettiin erityistarkoituksiin, olivat muinoin rapattuja (plastered). Pietarin talo on rapattu, ja tämä rappaus ajoittuu mahdollisesti jo 1. vuosisadalle.
5) Rapatusta seinästä on löytynyt graffiitteja 2. ja mahdollisesti jo 1. vuosisadalta. Näissä graffiiteissa on mainittu nimet Jeesus ja Pietari.
6) Talon basalttiseinät olisivat kantaneet ainoastaan kattoa – vrt. Mark. 2:1–12.
Oman vaatimattoman mielipiteeni mukaan tämä ”Pietarin talo” on ihan oikeasti ollut Pietarin talo, josta niin paljon kerrotaan luvuissa Mark 1–2.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)