perjantai 25. marraskuuta 2011

Tuomio tulee - tekeekö Jeesus ihmissuhteista pelastuskysymyksen?

Julkaisen tässä saarnan poikasta tämän viikon - tuomiosunnuntain - teeman pohjalta. Taustatekstinä on Matt. 25:31-46.

Veljet, miten me suhtaudumme tänään veljiimme? Tästä asiasta Jeesus puhuu. Tulee päivä, jolloin Kristus tulee kirkkaudessa pilvien päällä enkelien kanssa. Hänen valtaistuimensa, hänen eteensä kootaan kaikki maailman ihmiset. Kaikki tuomitaan – vanhurskaat ja Isän siunaamat pääsevät taivasten valtakuntaan, kirotut taas joutuvat ikuiseen tuleen paholaisen kanssa. Koska Jeesus puhuu näin vakavista ja meitä kaikkia koskevista asioista, haluamme ymmärtää, mitä hän tarkoittaa.

Tässä Jeesuksen tuomiopuheessa ihmissuhteista näyttää tulevan pelastuskysymys. Se, miten suhtaudumme Kristuksen veljiin ja sisariin, kertoo, miten suhtaudumme Kristukseen. "Kaiken, minkä olemme tehneet yhdelle näistä vähäisismmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle", sanoo Kristus valtaistuimeltaan. Ihmissuhteet eivät ole vain ihmisten välisiä, heidän asioitaan, vaan ne koskettavat suoraan itse Kristusta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Joka tekee syyttä pahaa ihmiselle, häpäisee Jumalan pyhää kuvaa. Tämän vuoksi Sananlaskuissa, 17:5, sanotaan, että ”joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa.” Kristuksen kautta tämä Jumalan kuva meissä on kirkastunut. Paavali sanoo meistä kristityistä näin: Jumala ”valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan”, 2. Kor. 3:6. Näin siis Paavali kertoo, että Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme ja sielussamme.

Muistamme, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Tämän ruumiin pää on Kristus, joka istuu taivaassa Jumalan oikealla puolella. Se, miten me suhtaudumme Kristuksen ruumiin vähäisiin jäseniin täällä maan päällä, kertoo, miten me suhtaudumme itse Kristukseen. Nämä jäsenet, meidän veljet, ovat täällä kodittomia, köyhiä, nälkäisiä, janoisia, vainottuja, alastomia ja yksinäisiä. Heidän sydämessään ja sielussaan asuu kuitenkin Kristus.

Kirkkoisä Augustinus (350-430 jKr.) arvelee Jeesuksen sanovan viimeisellä tuomiolla pahoille ihmisille näin: ”’Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hallitsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät nälkää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Päänkin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle asetin heidät läheteiksi tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mitään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.”

Usein me kristityt olemme pohtineet sitä, kuinka Jeesus on todellisesti läsnä ehtoollisviinissä ja leivässä. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että elävä Vapahtaja on läsnä myös kaikissa veljissään ja siskoissaan, aivan niin kuin hän on oikeasti läsnä ehtoollisleivässä ja viinissä. Hän asuu Pyhän Hengen kautta meidän sydämessämme. Paavalin mukaan Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme. Tämä kirkkaus on kätkettynä meissä, saviastioissa.

Kun luin Paavalin kirjeitä Jeesuksen tuomiopäiväpuheen valossa, niin huomasin, kuinka valtavasti Paavali painottaa juuri veljien auttamista. Hän kertoo Makedonian uskovista, jotka elivät äärimmäisessä köyhyydessä, mutta silti, Kristuksen armon inspiroimina ja koskettamina, he ”osoittivat runsasta anteliaisuutta”. ”Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, PYHIEN AVUSTAMISEEN”, 2. Kor. 8:1-4. Hän sanoo korintin uskovista: ”minun on oikeastaan tarpeetonta kirjoittaa teille PYHIEN AVUSTAMISESTA”, 9:1. Paavali sanoo, että heidän palvelus pyhiä kohtaan on ”todistus uskostanne”, ja sillä te ”tunnustatte kuuliaisuutta Kristukselle”, 9:13. Efesolaisista uskonveljistä Paavali kirjoittaa, että ”saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne KAIKKIA PYHIÄ kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa”, Ef. 1:15. Nämä kristityt olivat sisäistäneet sen, mistä Jeesus puhui: ”sen, mitä te olette tehneet yhdellekin näistä vähäisistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” ”Joka antaa yhdellekin näistä vähäisimmistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.”

Pitää muistaa, että Jeesus ei käske meidän tekemään mitään sellaista, mitä hän ei itse tee. Jeesus on itse se, joka ruokki nälkäiset elämän leivällä, juottaa janoiset elämän veden lähteellä, antaa meille pelastuksen vaatteet, parantaa sairaat, tuo lohdutuksen sanoman vangituille ja yksinäisille. Annetaan elävän Vapahtajan elää ja vaikuttaa, toimia ja tehdä meissä hyvää työtään.

Kaiken tämän pohdinnan lopuksi, näyttää siltä, että viimeisellä tuomiolla meiltä pyydetään yhtä asiaa - agape-rakkautta. Se on Jumalan ominaisuus - sitä ei ihmisellä ole itsestään, vaan se on Herran lahja meille. Ilman tätä Kristuksen rakkautta seurakunnassa ja meissä ei tapahdu mitään hyvää: "Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen", Room. 5:5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.