Minä uskon.

Vuoden viimeisenä kirjaesittelynä haluan käsitellä Joseph Ratzingerin Introduction to Christianity. Ratzinger, nykyinen paavi, on yksi aikamme viisaimpia Hengen miehiä – luterilaisenakin voin tämän myöntää. Kirjassaan Ratzinger käy läpi Nikean uskontunnustuksen ja kysyy, onko se vanhentunut, voiko ajatteleva 2000-luvun kristitty vielä lausua sen täydestä sydämestään ja mielestään: ”Minä uskon.” Koska kirja on alkujaan kirjoitettu vuonna 1969, Ratzingerin näkemyksiä voi nyt verrata hänen kantoihinsa paavina. En tunne häntä niin hyvin – mutta on ihan selvää, että Ratzinger oli 1960-luvulla kirkonmies, joka tunnusti kristillisen uskonsa suoraselkäisesti. Juuri siksi, että Ratzinger tiivistää kristinuskon Nikean uskontunnustukseen, hänen uskonsa on periaatteessa sellaista, jonka myös luterilaiset, anglikaanit, ortodoksit ja monet muutkin tunnustavat. Tämä teos onkin yksi parhaimpia perinteisen kristinuskon puolustuksia. Se myös muistuttaa siitä, että meillä kristityillä on valtavasti yhteistä.

Suosittelen tätä kirjaa varsinkin papeille ja teologeille. Viime aikoina täällä Suomessa uskontunnustuksen sisältöä on kritisoitu voimakkaasti – esim. professori Heikki Räisänen, hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen ja jopa jotkut piispoistamme (!). Onneksi kuitenkin suurilta osin luterilaiset papit ja piispat uskovat selkeästi niin kuin uskontunnustuksessa sanotaan.

YLE uutisoi tätä keskustelua Kuopion piispanvaalien alla (ks. tästä):

”Uskontunnustus on Sakari Häkkiselle enemmän symboli kuin totuus sellaisenaan. Häkkinen sanoo, että hänen on vaikea ymmärtää uskontunnustuksesta kirjaimellisesti esimerkiksi sitä, että Jeesus syntyi neitsyestä tai astui alas Tuonelaan.

- Uskontunnustusta pitää tulkita kuten Suomen lippua: symbolina. Se kokoaa ihmiset yhteen ja on uskonnonkieltä parhaimmillaan. Uskontunnustus on kielikuvia, sillä uskosta ei voi puhua väitelauseilla, Häkkinen arvioi.

- Raamatussakaan neitseestä syntyminen ei ole keskeisessä roolissa. Neitseestä syntyminen oli sen ajan maailmankuvaa, ja silloin kaikkien suurmiesten keisari Augustuksesta lähtien uskottiin syntyneen neitseestä. Me emme kuitenkaan tarvitse Antiikin ajan maailmankuvaa voidaksemme olla kristittyjä.”

Olen lukenut Ratzingerilta useita teoksia, mutta tämä on kyllä niistä tähän asti kaikkein monimutkaisin ja tieteellisin. Kirja onkin omistettu professori Ratzingerin yliopisto-oppilaille. Aivan alaan tutustumattomille en suosittele tätä kirjaa siksi, että se on aika monimutkainen, vaikkakin hyvin mielenkiintoinen, syvällinen ja opettava. Aloittelijoille suosittelen esim. anglikaani piispan ja Jeesus-tutkijan Tom Wrightin hyvää johdanto-opasta kristinuskosta – Simply Chrsitian (2007).

Apostoli Johannes todistaa Jeesukseta sydäntuntumalta

Apostoli Johanneksen päivän teksteinä ovat Joh. 21:19–24 ja Sanl. 8:1, 22–30.

Tänään on kolmas joulupäivä ja se on pyhitetty apostoli Johannekselle. Päivän evankeliumi opettaa meille kolme asiaa Johanneksesta: 1) hän oli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, joka muistetaan siitä, että hän painautui viimeisellä aterialla Jeesuksen rintaa vasten, 2) hän todistaa Jeesuksesta ja, 3) hän on kirjoittanut tämän evankeliumin. Perimätieto kertoo, että juuri apostoli Johannes on tämä rakkain opetuslapsi ja niin siis evankeliumin kirjoittaja. Perimätieto myös kertoo, että apostoli Johannes kuoli Efesoksessa hyvin vanhana miehenä keisari Trajaniuksen aikoina toisen vuosisadan alussa. Jotkut kristityt uskoivat, niin kuin evankeliumista kuulimme, ettei tuo rakkain opetuslapsi kuolisi koskaan.

Päivän evankeliumikohta kiinnittää huomiota yhteen muistikuvaan Johanneksen elämästä, juuri siihen hetkeen kun Jeesuksen viimeisellä aterialla tämä rakkain opetuslapsi painoi päänsä Jeesuksen rintaa vasten ja kysyi, ”Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?” Joh. 13:25; 21:20. Uskon, että tuo tapaus on haluttu kertoa kahteen kertaan – luvussa Joh. 13 ja 21 – koska se tavallaan toimii takeena Johanneksen luotettavuudesta Jeesuksen todistajana ja evankeliumin uskollisena välittäjänä. Johannes tietää, mistä todistaa ja kirjoittaa. Hän kirjoittaa ja todistaa Kristuksen sydämeltä, sen mitä hän on nähnyt ja kuullut.

Joulun alla on hyvä muistaa, että Johannes ei kerro Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta niin kuin Luukas ja Matteus. Johannes vain sanoo, että Jeesus tuli ”Isän luota”, Sana tuli meidän keskellemme. Johanneksen luvussa 1 kerrotaan, että Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” Joh. 1:18. Sananlaskujen luvussa 8 sanotaan, että Jumalan Viisaus, joka on Jumalan esikoinen, on ollut olemassa ennen kaikkea muuta. Tämä Viisaus – esikoispoika – sai alkunsa ikuisuudessa. Sanl. 8:22–30:

”Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut, ei lähteitä tuomaan niiden vettä… Olin läsnä kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle… Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.” 

Juuri siksi, että tämä esikoispoika oli Jumalan edessä, niin kuin poika leikkimässä hänen sylissään, hän voi kertoa meille, millainen on Isä. Juuri tämän vuoksi Jumalan esikoinen sanoo, ”Nyt, lapset, kuulkaa minua! Hyvin käy sen, joka minun tietäni kulkee. Kuulkaa neuvojani, niin viisastutte, älkää lyökö niitä laimin. Hyvin käy sen, joka minua kuulee… Joka minut löytää, löytää elämän.” Sanl. 8:32–35.

Juuri siksi, että Jeesus on tullut Isän luota, juuri siksi, että hän on ”aina Isän vierellä”, ainoastaan hän voi paljastaa meille Isän. Juuri tämän vuoksi Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan, 1:18, että 

”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” 

Johannes myös kertoo tässä alkuluvussa, että ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.” Joh. 1:14. Opetuslapset saivat siis Jeesusta katsellessaan katsoa Jumalan kirkkautta, joka on annettu ainokaiselle Pojalle. Halki evankeliumin apostoli Johannes kertoo, kuinka tuo Jumalan kirkkaus hetkittäin loisti kirkkaasti Pojan kautta. Kaanaan häiden loppusanoina todetaan, että ”tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanaassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.” Joh. 2:11.

Apostoli Johannes, rakkain opetuslapsi, voi kertoa meille totuuden Jeesuksesta juuri siksi, että hän on saanut katsella tätä kirkkautta, jonka ”Isä ainoalle Pojalleen antaa.” Tämän lisäksi Johannes ei vain kerro siitä, mitä hän on katsellut. Hän ei ole ulkopuolinen tarkkailija, puolueeton kertoja, vaan hän on täysillä mukana. Hän todistaa Jeesuksen sydämeltä, hän on Kristuksen ystävä ja rakkain opetuslapsi. 

Niin kuin vain Jeesus pystyy paljastamaan meille millainen on Isä Jumala, koska hän on ”aina Isän luona”, hänen sylissään, niin apostoli Johannes, joka on painautunut Jeesuksen rinnalle, voi kertoa meille totuuden Jeesuksesta. Evankeliumi kertoo, että rakkain opetuslapsi oli mukana silminnäkijänä Jeesuksen elämän tärkeimmissä kohdissa – syntymää lukuun ottamatta. Hän oli todistamassa Jeesuksen ihmeitä ja opetuksia, hän oli Jeesuksen ja kahden muun opetuslapsen kanssa kirkastusvuorella ja Getsemanessa. Tuo rakkain opetuslapsi oli Herran äidin kanssa ristin juurella todistamassa Jeesuksen kuoleman. Hän kohtasi kolmen päivän kuluttua ylösnousseen Kristuksen.

Päivän evankeliumikohdassa sanotaan, ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.” Joh. 21:24. Ristin juuren tapahtumista kertoessaan tämä rakkain opetuslapsi vakuuttaa, ”Se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta.” Joh. 19:35. Kerrottuaan kaikesta, Jeesuksen elämästä, persoonasta, teoista ja opetuksesta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, hän kertoo todistuksensa syyn: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” Joh. 20:31.

Johannes on todellinen mystikko. Häneen teki lähtemättömän vaikutuksen se, mitä hän kuuli ja näki. Kristuksen palava rakkaus, totuus, risti ja Jumalan kirkkaus muuttivat hänet. Tuo Jeesuksen rakkain opetuslapsi, joka todistaa niin paljon Jumalan rakkaudesta, sai muiden opetuslasten kanssa kokea sen kuinka Jeesus ”osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” Joh. 13:1. Myöhemmin Jeesuksen noustua kuolleista Johanneksesta tuli yksi tärkeimmistä apostoleista. Niin kuin Paavali kirjoittaa, ”Jaakob, Keefas ja Johannes” toimivat Jerusalemin alkuseurakunnan ”pylväinä” (Gal. 2:9). Johannes ja Pietari julistivat rohkeasti evankeliumia Jerusalemin asukkaille. Tämän vuoksi heidät pidätettiin ja ylipapit vannottivat heitä ankarasti puhumasta enää mitään Jeesuksesta. Silloin Johannes ja Pietari vastaavat näin: ”Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” Ap. t. 4:20.

Johannes on luotettava todistaja, joka tuntee Kristuksen sydämen. Evankeliumissa sanotaan Jeesuksesta, että ”kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla”, Matt. 9:35. ”Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi, ’Älä itke.’” Luuk. 7:13. Paavali kirjoittaa, että ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä” – tuo palava ja rakastava sääli, sai Kristuksen toimimaan, pelastamaan, julistamaan totuutta, evankeliumia, Jumalan valtakunnan sanomaa ja antamaan itsensä kokonaan meidän puolestamme. Kristuksen rakkain opetuslapsi tunsi hyvin tämän pohjattoman Kristuksen rakkauden. Sen vuoksi hän on luotettava todistaja.

Kristus haluaa osoittaa meille täydellistä rakkautta loppuun asti. Tämän lisäksi tästä täydellisestä rakkaudesta tulee meille malli siitä, mitä on Jumalan lasten elämä. Niin Jeesus opettaa jatkuvasti juuri Johanneksen evankeliumissa: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” Älkää rakastako lähimmäistänne vain ”niin kuin itseänne”, vaan rakastakaa toisianne niin kuin itse Kristus on rakastanut teitä – loppuun asti täydellisesti, kaiken antaen. Pakottakoon meitä Kristuksen palava sääli, sydänäänet. Ehtoollisessa tiivistyy koko Kristuksen missio kahteen sanaan: ”teidän puolestanne.”

Mitä neitsyt Mariasta pitäisi ajatella?

Joulun alla me kaikki matkaamme mielessämme seimen ääreen Marian, Joosefin, idäntietäjien, paimenten, Simonin ja Hannan kanssa. Joku meistä ehkä tuntee Herodes Suuren kaunan sydämessään, kun ei saa itse loistaa tähdistä kirkkaammin – varmasti meillä kaikilla on vähän kaikkien joulunäytelmän tähtien tuntoja sydämissämme. Neljäs adventti on kirkkokalenterissa pyhitetty neitsyt Marian, Herran äidin odotukselle. Odotamme hänen kanssaan Poikaa, Jeesusta.
Haluan tässä vähän avata näkemyksiäni Mariasta. Hän on nainen, josta monilla on vankat mielipiteet. Hänen suurta rooliaan on joskus mitätöity, ja toisaalta häntä on käytetty monenlaisten päämäärien keppihevosena. Matteuksen luvussa 1 Joosef painii sen tosiasian kanssa, että Maria, hänen kihlattunsa, on raskaana. Eikä hän tiedä, kuka on isä. Joosefilla oli kuitenkin kunnioitus Mariaa kohtaan, josta hän ei osannut ajatella pahaa. Hänhän ei ”lakia kunnioittavana miehenä” halunnut ”häpäistä kihlattuaan julkisesti.” Painiessaan asian kanssa enkeli ilmestyy hänelle yöllisessä näyssä:

”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Pyhä Henki tekee työtään Mariassa, hänen kohdussaan sikiää Pyhä Poika. Luukkaan evankeliumin luvuissa 1 ja 2 Marian rooli korostuu. Häntä ei todellakaan häpäistä julkisesti, vaan häntä todella kunnioitetaan. Enkeli Gabriel ilmestyy nuorelle israelilaiselle neitoselle ja tervehtii häntä kummallisin sanoin: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Nämä sanat saivat Marian hämmennyksen valtaan ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Enkeli jatkoi: ”älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa…”
Voimmeko ymmärtää Marian hämmennystä ja ihmettelyä? Nuo enkelin sanat tuovat mieleen 4. adventtina luettavat profeetta Sefanjan sanat tytär Siionille (Sef. 3:14–17):

”Iloitse, tytär Siion,
– Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi,
sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.
- Älä pelkää, Siion,
älä anna kättesi hervota!
Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi,
hän on voimallinen, hän auttaa.
Sinä olet hänen ilonsa,
rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi,
hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.”

Neitsyt Maria on kuin tytär Siion, jonka keskellä Jumala, Kuningas, todella on, ja jonka kautta koko kansa saa Vapahtajan. Enkeli Gabrielin sanoma Marialle sisältää messiaanisen lupauksen Jumalan Pojasta, joka tulee istumaan isänsä Daavidin valtaistuimella, ja joka tulee kuninkaana hallitsemaan ikuisesti Jaakobin sukua (Luuk. 1). Neitsyt Maria, tuo armon saanut, tuo jonka luona Herra on, ja jonka ei pidä pelätä, hän on kuningatar. Hän kantaa kohdussaan pyhistä pyhintä, Jumalan Pyhän Hengen läsnäolosta syntynyttä Poikaa. Tähän sikiämiseen tarvittiin Marian tahdon vastaus, hänen suostumuksensa, hänen uskonsa: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Luuk. 1. Enkelin kuultua tämä ”tahdon-vastaus” Marialta, hän varmasti iloissaan lenteli taivaan Isän luo kertomaan neidon vastauksen. Nyt ilo vasta alkaisi, Jumala synnyttäisi Poikansa maailmaan. Jumalan isänrakkaus saisi täydellisen kohteen maan päälle. Ei ihme, että haltioitunut taivaan Isä sanoo Jeesuksesta, ”tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Seimen äärellä on joukko ihmisiä – paimenia ja idän tietäjiä – mutta seimen yllä loistaa myös tämä taivaallinen Isän ilo Pojasta. Vanhoissa keskiaikaisissa seimi-kuvaelmissa taivaan tähden takaa Poikaansa katsoo myös onnellinen Isä. Tässä taitelijat ovat ymmärtäneet jotain todella oleellista. (Katso mallikuva tästä.)

Neitsyt Maria otti uskon kautta vastaan Pojan, jonka ruumis kasvoi hänessä, hänen kohdussaan. Maria on esikuva kristitystä, joka ottaa ehtoollisella Kristuksen ruumiin sisäänsä, ja niin Kristus kasvaa ja saa muodon meissä. Jokaisen evankelistan esikuvana Maria, otettuaan ensin Kristuksen vastaan, ”lähti matkaan ja kiiruhti” muiden luo – Elisabetin luo. Marian kautta Herra tulee Elisabetille. Betlehemin majatalo oli suljettu Marialle ja Joosefille, mutta seimen äärellä on tilaa pienen pyhän perheen intiimiin hetkeen – sinne saapuvat viisaat miehet idän mailta ja raavaat lammaspaimenet yötöistään. Marian odottama, yhdeksän kuukautta odottama vauva on tarkoitettu Israelille ja koko maailmalle. Elisabetin vastaus Marian tuloon ja tervehdykseen on ihmeellinen (Luuk. 1):

”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: – Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Näemme siis, että Maria saa evankeliumissa valtavan suuria arvonimiä. Häntä tulee syvästi kunnioittaa ja kiittää. Hänen autuas uskonsa oli meidän pelastuksen kannalta välttämättömän tärkeä – hän antoi itsensä Herran käyttöön, jotta Jumalan Poika voisi tulla meidän luo hänen kauttaan – ”syntyi neitsyt Mariasta.” Luukas on tallentanut meille Marian kiitosvirren.

”Minun sielun ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.”

Näin siis minäkin kiitän pyhää kolmiyhteistä Jumalaa Kristuksesta! Kiitän myös Herran äitiä, autuasta neitsyt Mariaa. Olkoon meillä samanlainen usko kuin hänellä on. Maria kantoi Jeesusta yhdeksän kuukautta kohdussaan, mutta ikuisesti sydämessään – jopa ristin juurella (Joh. 19) ja myöhemmin seurakunnassa (Ap. t. 1). Maria on meille kaunis esikuva, myös meidän hengellinen äitimme Jeesuksen kautta, siitä, että Jumalan Sana tulee painaa sydämeen ja tutkia sitä (Luuk. 2:19, 51). Silloin itse pyhä Jumala tekee sydämestämme kotoisan asuinsijansa (Joh. 14:23). Ajan mittaan Mariasta on tullut minulle rakkaampi, hän todella johdattaa meidät uskonydinkysymyksille, seimen luo, Jeesuksen luo ja ristin luo. Meidän tulee rakastaa Mariaa niin kuin Jeesus, niin kuin Elisabet, niin kuin Jeesuksen ”rakkain opetuslapsi” rakasti häntä (Joh. 19:26) – ”tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.”

Missio

Väitöstilaisuus oli ja hyvin meni. Väitöskirjani aihe "Jesus and the Gentiles" - Jessus ja pakanat - herätti mielenkiintoisen väittelyn, joka sujui aika keskustelevaan tyyliin. Sain vastaväittelijältäni Sean Freyneltä todella paljon hyviä ideoita tuleviin koitoksiin liittyen erityisesti Jeesukseen ja alkuseurakunnan missiokäsityksiin. Freyne kritisoi minun liian juutalaiskeskeistä Jeesusta, ja ehdotti itse, että Jeesuksen avoimuus pakanamaailmaa kohtaan on ollut vähän selvempää, kuin mitä väitöskirjassani oletan. Hän taitaa olla oikeassa – kyse on kuitenkin enemmän sävyerosta kuin mistään suuresta näkemyserosta.

Sain myös paljon pohdittavaa liittyen siihen, miten 1. vuosisadan missio-käsite tulee ymmärtää. Me – 2000-luvun kristityt – ymmärrämme mission ja lähetyksen usein julistukseksi. Tällainen näkemys on kuitenkin hyvin moderni eikä se taida vastata sitä missio-näkyä, joka sopii Jeesukseen, tuon ajan juutalaisiin tai alkukristittyihin. Näistä teemoista olisi kyllä mielenkiintoista jatkaa pohdintaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana joukko tutkijoita on julkaissut näistä teemoista mielenkiintoisia kirjoja. Michael, F. Bird on kirjoittanut Jeesuksen missiosta (2005), Terence Donaldson juutalaisuuden missionäkemyksistä (2007) ja James Waren teos The mission of the Church (2005) valaisee alkuseurakuntien missiota. 

Kirkon nelivuotisraportti kertoo katastrofaalista sanomaa. Kirkko todella tarvitsee tänään mission. Halki Euroopan kristinusko menettää suuria massoja – varsinkin nuoria aikuisia ja nuoria. Turussa monet seurakunnat ovat mukana Mahdollisuus muutokseen –kampanjassa. Katolinen kirkko on aloittanut uuden evankelioinnin (new evangelization), joka on suunnattu vanhoihin kristillisiin maihin, joissa kirkosta vieraantuminen vain yltyy. Nyt kun hätä on suuri ja missiota todella tarvitaan, kannattaä tutkia tarkkaan, mitä missio oli Jeesukselle ja alkukristityille. Kun tästä saadaan selkoa ja kun siitä innostutaan, voi seurakunnan missiosta tulla todella ihan se ydinasia.

Lauantain väitöstilaisuutta odotellessa

Suuri päivä on tulossa. Lauantaina 1.12 klo 12 alkaa tohtorinväitöstilaisuus, jossa väitöskirjani Jeesuksen suhteesta ei-juutalaisiin laitetaan tiukkaan arviointiin. Tervetuloa osallistumaan. Paikkana on Åbo Akademin Arken, Auditorium Armfelt. Väittely käydään englanniksi.

Aamulehti teki tutkimuksestani jo jutun, joka löytyy tästä.

Jeesuksen autuaaksijulistukset

Tässä Mikaelin kirkossa pitämäni saarna pyhäinpäivänä. Saarnatekstinä on autuaaksijulistukset eli Matt. 5:1–12.

Rakkaat kristityt. Jeesus aloittaa maailman historian kuuluisimman puheen autuaaksi julistuksilla. Hän paljastaa meille, millaiset ihmiset saavat osakseen täydellisen onnellisuuden. Jeesus oli juu­ta­lai­nen, samoin hänen kuulijansa olivat juutalaisia. He ovat ymmärtäneet Jeesuksen autuaak­si­ju­lis­tuk­set aivan eri tavalla kuin 2000-luvun turkulainen kadunmies. Jeesuksen aikalaiset kuulivat Jee­suk­sen puhuvan Israelin profetiallisesta täyttymyksestä – osallisuudesta taivasten valta­kuntaan, ju­ma­lal­lisesta lohdutuksesta, luvatun maan perinnästä, yltäkylläisyyden ja armon ajasta, Jumalan nä­ke­mi­sestä ja hänen lapsekseen pääsemisestä. Nämä päämäärät piirtävät eteemme Israelin toivon pe­las­tuksesta. Niihin tiivistyy VT:n toivo, juutalaisten toivo, näissä päämäärissä näemme Moo­sek­sen, Jesajan ja kaikkien profeettojen vision pelastuksesta. Kenelle tämä pelastus, tuo autuus kuuluisi, sen kansa halusi tietää.

Kansan keskeltä ja uskonnollisista liikkeistä nousi aina välillä miehiä, joilla oli vastaus. Soti­laal­listen nationalistien vastaus oli, että selootit, Herran kiivaat palvelijat, perivät maan ja voit­ta­vat roo­ma­laiset. Tämä seloottien henki ajoi juutalaisia sotaan Roomaa vastaan, mutta Jeesus sanoi, ”autuaat ovat nöyrät, sillä he perivät maan.” Tuo sana nöyrä (prauj) on mielenkiintoinen. Saka­rian kirjan luku 9 profetoi, 

”Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sota­vaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kan­soille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.”

Tämä Messias kuningas on kummallinen. Hän ei tule sotaratsuilla, itse asiassa, hän tuhoaa heti ensi­töikseen ”sotavaunut Efraimista”. Hän ratsastaa nöyrästi aasilla, ja silti hän perii maan, eikä vain Jeru­salemia ja Israelia, vaan hänen valtansa ulottuu koko maailmaan. Mutta hän ei alista maailmaa mie­kallaan ja sotavoimalla, vaan hän julistaa rauhaa kansoille. Tällainen Messias on kyllä aivan erilainen kuin maailmanhistorian kuuluisat valloittajakuninkaat.

Mooseksesta, joka johdatti koko kansan luvattuun maahan, sanotaan, että hän ”oli hyvin nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.” 4. Moos. 12:3. Jumala arvostaa nöyryyttä. Paa­vali kirjoittaa, että nöyryys (prauthj) on yksi Pyhän Hengen seitsemästä hedelmästä, Gal. 5:22–23. Samoin Jeesus sanoo meille, ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.” Matt. 11:29. Jeesus ratsastaa pääsiäisenä Jerusalemiin nöyrästi aasilla. Samoihin aikoihin toisaalla, roomalainen prokuraattori saapui Jerusalemiin suuressa sotilas­ratsu­vaunu-saattueessaan. Hän ei halunnut tulla nöyrästi, vaan suurella kunnialla.  Englantilainen John Henry Newman kirjoitti jo 1800-luvulla erittäin ajankohtaisesti meidän aikamme epä­jumalankuvista:

”Rikkauden edessä kaikki lankeavat polvilleen; sille väkijoukot, ihmismassat osoittavat vaistomaisesti kunnioitustaan. He mittaavat onnea omaisuudella, ja omaisuudella he mittaavat arvostusta… Tämä kaikki johtuu siitä vakaumuksesta, että rikkaus avaa kaikki mahdollisuudet. Rikkaus on eräs tämän päivän epäjumalista ja kuuliaisuus on toinen… Kuuluisuus, se että nimi on kaikkien huulilla ja panee väen liikkeelle on nyt tullut joksikin itseään suureksi ja hyväksi ja kunnioituksen aiheeksi.”

Tunnemmeko me tänään Herran nöyrät ja kärsivät palvelijat? Meillä voi olla usein väärä käsitys siitä, kuka on autuas ja kuka ei. Luukkaan evankeliumin alussa Herran äitiä, tuiki tuntematonta tyttöä, kutsutaan autuaaksi. Elisabet sanoo hänelle, ”Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä.” Maria itse ylistää Herraa sanoen, ”Minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapah­tajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.” Luuk. 1. Tämä neito jäi syrjään aikansa prinsessoilta, mutta kuitenkin hän on ”naisista siunatuin”, jonka kohdussa itse Jumalan Poika kasvoi. Jeesus sanoo puheessaan viimeisestä tuomiosta, Matt. 25, että ”minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Nuo Kristuksen vähäisimmät veljet ovat vankilassa, ilman vaatteita, he ovat sairaita, heillä on jano ja nälkä, he ovat kodittomia. Eivätkö nämä Jeesuksen vähäiset veljet ja siskot ole juuri niitä autuaita, niitä, joita meidän pitäisi rakastaa kuin itse Kristusta?

Mutta olemmeko itse autuaita? Autuaaksijulistukset eivät ole vaatimuksia ja käskyjä. Ne eivät ole ehtoja, joi­den edessä huomaamme jäävämme syntisinä autuaiden ulkopuolelle. Autuaaksijulistukset sa­tut­tavat ja parantavat yhtä aikaa. Ne paljastavat meidän syntimme samoin kuin Jeesuksen kauniit kasvot. Jeesus on todella mieleltään lempeä ja nöyrä. Hän on surullinen. Hän itkee Lasaruksen, ystävänsä, hau­dalla. Hän on myötätuntoinen (Matt. 26:36–46). Hän säälii kansaa, joka kulkee kuin lauma ilman pai­menta. Säälinsä vuoksi hän auttaa sairaita, köyhiä ja heikkoja. Hänellä on pohjaton vanhurskauden nälkä ja jano. Hän täytti kaiken vanhurskauden (Matt. 3:15, 27:4, 19). Jeesus oli rauhantekijä (Matt. 9:27, 15:22, 17:15; 20:30–31). Häntä vainottiin ja pilkattiin hänen itsensä tähden (Matt. 26–27). Hän oli ko­diton omiensa keskellä, hänellä ei ollut paikkaa, mihin päänsä painaa levolle (Matt. 8:20). Joseph Ratzinger, nykyinen paavi, toteaa kirjassaan Jeesus Nasaretilainen: 

”Jokainen, joka lukee Matteuksen tekstiä huolellisesti, havaitsee, että autuaaksi­ju­lis­tukset esittävät ikään kuin hunnutetun kuvan Jeesuksesta, eräänlaisen muotokuvan hänen hahmostaan… Autuaaksi julistuksissa paljastuu Kristuksen itsensä salaisuus, ja ne kutsuvat meidät hänen yhteyteensä.^"

Näin on. Juuri Jeesus, joka meille autuaaksi julistuksissa kirkastuu, antaa meille armon ja autuuden. Ilman Jeesusta autuaaksijulistukset jäävät ahdistavaksi laiksi, tiukoiksi ehdoiksi, joita kukaan meistä ei täytä omassa voimassaan. Luther julisti, että autuaiden edessä näemme oman syntimme ja kaipaamme armollista Kristusta. Autuaaksi julistuksilla on siis kaksi suurta tarkoitusta. Toisaalta ne ovat kuin synnin peili. Mutta Luojan kiitos, on niillä muukin kuin tällainen kielteinen rooli syyllis­täjänä. Ne ovat ennen kaikkea muotokuva Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan. Juuri siksi, että ne ovat kuva Jeesuksesta, ne koskevat myös meitä. Me olemme Kristuksen ruumis maan päällä, Kristus haluaa elää meidän kauttamme. Hän kutsuu sinua ja minua autuuden tielle. Juuri ennen autuaaksi julistuksia meille kerrotaan, että Jeesus ”paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat”. Hänen luo tuotiin sairaita ja riivattuja, ja hän paransi heidät – kaikki potilaat. Matt. 4 Evankelista Matteus tekee meille kristallinkirkkaasti selväksi, että Kristuksen armo tulee ennen käskyjä. Hän parantaa ja julistaa autuaaksi, ennen kuin käskee.

Lopuksi, meidän autuutemme perustuu yksin Kristuksen lahjaan. Hän on autuas ja kansanjoukot nousivat vuorelle hänen luo (Matt. 5:1). Jeesus ottaa meidät kaikki vastaan kun tulemme hänen luo. Hän kätkee meidät itseensä, omaan autuuteensa, niin kuin kanaemo poikasensa siipiensä suojiin. Meistä monista tulee vain yksi, yksi Kristuksen ruumis, yksi seurakunta. Autuaaksijulistukset ovat meille lahjaa, ne kertovat siitä, mitä me olemme Kristuksessa saaneet. Lisäksi ne haastavat meitä elämään niiden mukaan, todella janoamaan Herran vanhurskautta, olemaan nöyriä ja rauhantekijöitä. Ennen kaikkea sen, joka haluaa kulkea autuuden tietä, tulee janota Kristusta ja kulkea hänen kanssaan. Yhdeksi tullaan Kristuksen kanssa ennen kaikkea, kun syömme Herran aterian, leivän ja viinin, otamme Herran vastaan. Voidaan sanoa, että meillä on tänään mahdollisuus tulla lähemmäs Jeesusta kuin niillä kansanjoukoilla, jotka nousivat kuulemaan Jeesuksen autuaaksi julistuksia ja vuori­saar­naa Galileassa 2000 vuotta sitten. Kristus kutsuu meitä elämään autuuden tiellä, Kristuksen tiellä. Paavali kirjoittaa meille näin:

”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydä­mel­li­seen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.” Kol. 3:12

Rakas kristitty, ole autuas eläen Kristuksen kanssa. Kulje hänen kanssaan monien itkujen ja ilo­jen tietä kohti luvattua maata, silloin saat taivasten valtakunnan, lohdutuksen, sinut armah­de­taan, ravitaan, saat Jumalan lapsen nimen ja viimein saat nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin.