torstai 15. maaliskuuta 2012

Yksityisrippi takaisin luterilaiseen kirkkoon

Viime aikoina kirkossa on puhuttu paljon rippisalaisuudesta. Jos papille tunnustetaan ripissä kauheita syntejä kuten esim. pedofiliaa ja murhia, niin kuinka lujasti papin suu on sidottu vaikenemaan. Papeillahan, ja vain ja ainoastaan papeilla, on täydellinen rippisalaisuus, ja se koskee nimenomaan ainoastaan rippiä. Tämä probleema on kuitenkin aika marginaalinen. Suomalaiset luterilaiset eivät juuri koskaan käy yksityisessä ripissä ja monet papit eivät yksinkertaisesti edes tiedä, mitä heidän pitäisi tehdä, jos joku kysyisi heiltä yksityistä rippiä. Tämä on tosi vakava asia ja epäilemättä Luther kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, kuinka yksityisrippi on meille niin vieras. Lutherille yksityisrippi oli nimittäin tosi tärkeä ja luovuttamaton osa kristityn elämää. Itse olen vasta viime aikoina tajunnut ripin valtavan voiman ja merkityksen. Todella me tarvitsemme sitä niin yksityisesti kuin myös yhteisöllisesti. Samuli Siikavirta kirjoitti ripistä hyvän artikkelin Sanansaattajien Extra III/nro 1 lehteen vuonna 2010 – ja nojaan aika paljon hänen viisauksiinsa. Samulin jutun nimi on ”Yksityinen rippi – ajankohtainen mutta unohdettu aarre.”

Lainataan vähän luterilaisia tunnustuskirjoja:

Iso Katekismus: ”Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen… Kehottaessani ripittäytymään kehotan siis vain elämään kristittynä. Jos onnistun jälkimmäisessä, saan kyllä sinut ripillekin saman tien… Jos olet köyhä ja kurja, niin mene ja käytä parantavaa lääkettä!” Luther jatkaa: ”Ne taas, jotka eivät lääkkeestä välistä eivätkä tule omasta halustaan, menkööt meidän puolestamme menojaan. Tietäkööt kuitenkin, ettemme pidä heitä kristittyinä.”
Tunnustuskirjat (rippi ja hyvitysteot): ”Säilytämmehän mekin ripin, varsinkin synninpäästön tähden, Jumalan sanan, jonka avainten valta jumallisin valtuuksin kullekin yksityiselle ihmiselle julistaa. Jumalatontahan olisi näin ollen hävittää kirkosta yksityinen synninpäästö. Ne jotka vieroksuvat yksityistä synninpäästöä, eivät käsitä, mitä syntien anteeksiantamus ja avainten valta ovat.”

Terapia, sielunhoito ja rippi

Nykyään monilla ihmisillä on kasapäin syyllisyydentuonta, katkeruutta, ja psyykkisiä vaikeuksia. Ehkä yksityisen ripin puute näkyy myös siinä, kuinka monet uskovaiset vatvovat vanhoja asioita, käyvät terapiassa, tutkivat sieluaan, eivätkä pääse elämässään eteenpäin, koska he eivät kohtaa sielunhoidon voimakkainta lääkettä: Jeesuksen syntien anteeksiantamusta. Jeesus ei antanut meille erityistä terapeutin tai psykologin virkaa vaan vallan vapauttaa ihmiset syyllisyydestä – eli vallan julistaa Jumalan puolesta ”suostukaa sovintoon Jumalan kanssa”, 2. Kor. 5:21. Ylösnoussut Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi”, Joh. 20:23. Tässä on kyse ns. avainten vallasta, jonka Jeesus antoi apostoli Pietarille, alkuseurakunnan johtajalle: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu”, Matt. 16:19. Tämä avainten valta on Kristuksen kirkossa, jota ”eivät tuonelan portit voita”.

Pelkkä sielunhoidollinen terapia ei auta, jos mukana ei ole sitä meidän voimakkainta sanomaa syntien anteeksiannosta. Tuo absoluutio – täydellinen anteeksianto Jumalan puolesta – edellyttää syntien tunnustusta, rehellistä sairauden tunnistamista ja peiliin katsomista. Jumala vihaa syntiä, se loukkaa häntä ja tuhoaa meidän elämää. Se pitää tunnustaa ja siitä on päästävä eroon. Tämän vuoksi aina jumalanpalveluksessa ja messussa tunnustamme heti alussa yhteisesti syntimme: ”Herra armahda meitä.” Tämän jälkeen pappi lausuu Kristuksessa meille synnin päästön. Tämän yleisen ripin lisäksi olisi todella tärkeää, että yksityinen rippi palaisi luterilaiseen kirkkoon. Joissain piireissä yksityisrippi onkin käytössä – esim. Tuomas messussa.

Kuten näimme Lutherin kirjoituksista, hän todella vaatisi yksityisrippiä. Se on ehdottoman tärkeä asia, se on yksi Jumalan ihanista ja vapauttavista lahjoista meille. Se on avain avoimeen elämään, jossa omantunnon voi vapauttaa syytöksistä ja rasittavista taakoista. Rippi antaa uuden alun, se on yksityisen ihmisen henkilökohtainen kohtaaminen Kristuksen kanssa.

Rippiin siis kuuluu synnintunnustus ja synninpäästö. Tämä on ”sovituksen virka”, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen kuten Paavali selittää: 2. Kor. 5:18. Jeesus aiheutti hämmennystä antaessaan ihmisille syntejä anteeksi. Hän sanoi, ”Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi”, Mark. 2:5, 10. Tämän vallan Jeesus antoi ylösnousemuksensa jälkeen seuraajilleen: ”niin kuin Isä lähetti minut, niin minä lähetän teidät… Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut…” Joh. 20:21-23. Seurakunnassa oli siis selvästi käytössä tämä ”sovituksen virka”. Ihmisiä kehotettiin ”suostumaan sovintoon Jumalan kanssa”. Tämä edellytti syntien tunnustamista ja kääntymistä Kristuksen puoleen, joka julisti palvelijoittensa, apostolien kautta anteeksiantamuksen katuvalle.

Loppukaneetiksi, katolinen kirkko pitää rippiä todella tärkeänä asiana, sakramenttina. Kun Luther aloitti reformaation, niin hän kyllä kritisoi sen ajan katolista rippikäytäntöä, mutta on ihan selvä, että Luther pitäisi tätä nykyistä luterilaisen kirkon tilannetta, jossa yksityinen rippi on käytännössä unohdettu, todella pahana asiana. Ehkei meidän pitäisi rippituoleja kantaa kirkkoihin, mutta kuitenkin olisi hyvä, jos papit antaisivat selvän ajan ja paikan, jonne seurakuntalaiset voivat tulla ripittäytymään, selvittämään huolensa, murheensa ja syntinsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.