maanantai 5. maaliskuuta 2012

Nekrofilia ja biofilia - abortti

Erkki Koskenniemi ottaa hienosti kantaa siihen, kenen elämä lasketaan ihmisen elämäksi. Mikä on ihminen? Kenelle kuuluu ihmisoikeus? Lukiessani läpi Apostoliset isät – ensimmäiset kristilliset kirjoitukset heti UT:n jälkeen – huomasin, että niissä selvästi, moneen otteeseen kielletään abortti, lapsen kasvatuksen laiminlyönti ja vastasyntyneen tappaminen tai hylkääminen. Kristityt ovat siis alusta asti puolustaneet elämää, kaikenlaista elämää, vanhuksen elämää, vauvan elämää, syntymättömän ihmisen elämää ja vammaisten elämää.

Biofilos ja nekrofilos

Ihmisellä on rajat. Hänellä ei ole oikeutta päättää kuka saa elää ja kuka ei. Ihmisen tärkein perusoikeus on oikeus elää. Tätä olisi jokaisen kunnioitettava. Eräs piispa sanoi, että Euroopan ja USA:n ihmiset ovat jakautumassa kreikkalaisia nimiä käyttäen ”nekrofileihin” ja ”biofileihin” eli kuoleman rakastajiin ja elämän rakastajiin. (Tiedän, että näillä termeillä on psykologiassa vähän eri merkitykset, mutta so what.).

Mieleen tulee Viisauden kirjan kohta (Apokryfien joukosta), Viis. 1:12-16:
”Älkää etsimällä etsikö kuolemaa
elämänne harhateillä,
älkää omin käsin vetäkö yllenne tuhoa.

Ei Jumala ole luonut kuolemaa,
ei hän iloitse yhdenkään elävän tuhosta.

Hän loi kaiken elämään ja pysymään,
koko luomakunnan säilymään elossa.
Ei hänen luoduissaan ole tuhoavaa myrkkyä
eikä maan päällä tuonelan linnaa,
sillä oikeamielisyys on kuolematon.
Mutta jumalattomat kutsuvat kuolemaa
sanoillaan ja teoillaan,
kaihoavat sitä kuin rakkainta ystäväänsä
ja ovat tehneet sopimuksen sen kanssa.
Kuoleman he herrakseen ansaitsevatkin.”

Viisauden kirja jatkaa kertomalla, kuinka nämä kuoleman rakastajat viettävät elämää, jossa ainoastaan juhliminen ja nautinto ovat kaiken päämääränä. Lopulta he tallaavat jalkoihinsa hurskaat köyhät, leskiä he eivät sääli eivätkä he kunnioita vanhuksen harmaita hapsia. He pitävät omaa voimaansa lakinaan ja oikeutenaan ja päättelevät, että ”heikoista ei ole mitään hyötyä”. Kaiken kukkuraksi he vihaavat hurskasta ihmistä, joka kutsuu itseään Jumalan lapseksi! Lopulta he tappavat hänet. He vihaavat elämää. Viis. 2:1-14, 15-20.

Salomon viisas tuomio
Ajatus kuoleman rakastajista ja elämän rakastajista sopii myös kuvaukseen kuuluisasta Salomon tuomiosta, 1. Kun. 3:16-28. Kuninkaan eteen tuotiin kaksi porttoa, joilla molemmilla oli ollut sylivauva rintaruokinnassa. Toisen äidin lapsi oli kuollut yöllä vahingossa. Muistatte varmaan, että nyt näillä äideillä, portoilla, oli oikeusriita siitä, kumman vauva loppujenlopuksi olikaan kuollut. Molemmat inttivät, että elävä vauva oli hänen lapsensa. Silloin Salomo sanoi ”hakekaa minulle miekka!”. ”Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle, toinen toiselle.” Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan, ja hän huudahti kuninkaalle: ”Herrani! Anna lapsi hänelle, älä anna surmata sitä” Mutta toinen sanoi: ”Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa vain!” Näistä naisten sanoista kuningas tiesi heti, kumpi naisista on todellinen äiti, kumpi on elämän puolella.

Tulaisuuden näkymät
Se on pimeää, että nykyään joudumme käymään keskustelua siitä, kenet lasketaan ihmiseksi. Vähän aikaa sitten kysymys koski syntymättömiä lapsia, mutta viime aikoina kysymys on kohdistettu myös syntyneisiin lapsiin ja vanhuksiin. Kuoleman kulttuuri on pelottava ja paha. Kuinka paljon tällainen ”elämän oikeuden kyseenalaistaminen” lyö maahan esim. nuoria, joilla on elämässä muutenkin kasvuvaikeuksia ja itsetunto-ongelmia?

Jos ajattelemme asiaa vielä Viisauden kirjan pohjalta, Viis. 1-3, niin näyttäisi siltä, että kuoleman ystävät ovat menettäneet elämästään perimmäisen vision, tarkoituksen. ”Syödään, juodaan ja huomenna kuollaan”. Ne, jotka rakastavat elämää ja kunnioittavat sitä Jumalan lahjana, uskovat, että elämällä on arvo ja merkitys. Varmasti näkemys, jossa elämän arvo ja ihmisarvo voidaan menettää jonkun vamman, rahapulan tai kiireen vuoksi – nämä ovat niitä yleisimpiä syitä abortille - johtaa näköalattomaan tulevaisuuteen. Meidän nuoret tarvitsisivat kuitenkin juuri tulevaisuuden toivoa elämään.

1 kommentti:

  1. Abortti on eettisesti väärin. Noilla sivuilla on tosi hyvät perustelut siitä miksi abortti ei ole oikea ratkaisu;

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/abortti.html

    http://www.jariiivanainen.net/Abortti.html

    VastaaPoista

Kiitos välittömästä palautteesta.