Tiistaina oli taas raamattuluento Mikaelin seurakuntakodilla. Aiheenamme olivat ”lapsenkaltaiset”, jotka pääsevät taivasten valtakuntaan. Laitan tähän vain joitain keskeisiä ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. Ensinnäkin Jeesus sanoi, että ”ainoastaan lapsenkaltaiset pääsevät taivasten valtakuntaan.” Lapsenkaltainen ihminen on elämäntyyliltään nöyrä, kiitollinen, luottavainen, aito… Mutta se kynnyskysymys taivasten valtakuntaan pääsemisessä ei varmasti ole niinkään kiinni lapsen tilasta vaan hänen asemastaan. Lapsenkaltainen on sellainen, jolle Jumala on Isä, Abba.
Kun puhumme lapsenkaltaisuudesta ja lapsen asemasta, niin fokus kiinnittyy Isään. Lapsella on oltava Isä. Emme voi olla Jumalan lapsia, jos Jumala ei ole meille Isä – ”Isä meidän.”
Juutalainen tausta ja Vanha Testamentti:
Juutalaisuudessa ja VT:ssa Israelin ja Jumalan suhdetta kutsutaan välillä isä-lapsi -suhteeksi: 2. Moos. 4:22. ”Näin sanoo Herra: ”Israel on minun esikoispoikani”. Noin 100 vuotta ennen Jeesusta kirjoitetussa Viisauden kirjassa, joka löytyy Apokryfien joukosta, kerrotaan runollisesti Egyptin ja faaraon tuntoja, kun israelilaiset lähtivät pääsiäisyönä vapauteen: ”He olivat aluksi epäuskoisia ja pitivät vitsauksiaan vain noitien työnä, mutta esikoisten kuoltua he tunnustivat: ”Tuo kansa on Jumalan Poika”, Viis. 18:13. Jakeissa kuten Hoos. 11:1; 5. Moos. 14:1 ja Jes. 1:2-4 tulee esille samantyyppinen ajatus: Israel on alkujaan kutsuttu Jumalan lapsen asemaan. Paavalille tämä oli selvä asia: ”Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska… Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa”, Room. 9:2-4.
Juutalaisuudessa Jumalaa saatettiin kutsua välillä Isäksi, mutta se oli hyvin harvinaista. Jumalan lapsi -status liittyi lähinnä Israelin juhlalliseen ja alkuperäiseen kutsuun orjuudesta vapauteen. Visio israelilaisista Jumalan lapsina kuului myös lopunaikaan. Noin toisella vuosisadalla eKr. kirjoitetussa Juhlien kirjassa kerrotaan lopunajan pelastuksesta näin:
”Minä luon heihin Pyhän Hengen, minä puhdistan heidät niin, että he eivät enää käänny pois minun luotani tuosta päivästä lähtien ikuisuuksiin asti. Heidän sielunsa kiintyvät minuun ja kaikkiin minun käskyihini, ja he täyttävät minun käskyni, ja minä tulen olemaan heidän Isänsä ja he tulevat olemaan minun lapsiani. Ja heitä tullaan kutsumaan elävän Jumalan lapsiksi, ja jokainen enkeli ja jokainen henki tulee tietämään, todellakin, he kaikki tulevat tietämään, että nämä ovat minun lapsiani, ja että minä olen heidän Isänsä oikeamielisyydessä ja vanhurskaudessa. Minä rakastan heitä. Herra tulee ilmestymään kaikkien silmien edessä. Kaikki tulevat tietämään, että minä olen Israelin Jumala ja kaikkien Jaakobin lasten Isä, ja Siionin kuningas ikuisesti”, Juhl. 1:24-28.
Näemme tästä, että kaikkien lopunajan visioiden kruununjalokivenä, täyttymyksenä, olisi se, että Israel, kaikki Jaakobin lapset, otettaisiin Jumalan lapsiksi. He huutaisivat Herralle, maailmankaikkeuden kuninkaalle, ”Abba, Isä”, niin kuin rakkaat lapset.
Jeesukselle Jumala on Isä
Tutkijat aina painottavat, että Jeesus erosi aikalaisistaan siinä, että hän kutsui jatkuvasti Jumalaa Isäkseen. Hän opetti meille ”Isä meidän” rukouksen. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kutsuu Jumalaa Isäksi yli 30 kertaa. Tämä lienee useammin kuin koko VT:ssa tai toisen temppelin ajan juutalaisissa kirjoituksissa yhteensä! Jeesuksen koko missio keskittyi siihen, että hän tuli kirkastamaan Isän. ”Ei kukaan tunne Isää paitsi Poika ja se, jolle Poika hänet ilmoittaa.” Opetuslapsi Filippus kysyi Jeesukselta: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä”, Joh. 14:8.
Kaikki Paavalin kirjeet alkavat lähes identtisesti samalla alkutervehdyksellä: ”Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.” Näin kristittyjen uskon ytimessä oli alusta asti Jumala Isänä ja Jeesus Herrana. Tällainen Jumala-suhde kuului juutalaisissa lopunajan visioissa (Juhlien kirja 1) Israelin pelastuksen aikaan ja täyttymykseen. Silloin kansa ei enää olisi synnin, epäjumalien tai pakanoiden orjana vaan taivaan Isän lapsena. Tässä valossa Paavalin sanat kristityille ovat mitä hienoimmat:
”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan tahdosta”, Gal. 4:4-7.
Kristityt rukoilevat usein rutiinilla Isä meidän, tajuamatta millainen voima tuossa rukouksessa on. Se on Jumalan perheväen, Isän lasten rukous. Tämä Isä-lapsi -suhde Jumalaan on aivan ainutlaatuista. Sitä ei samalla tavalla löydy mistään muusta uskonnosta. Sen juuret ovat juutalaisuudessa ja se on puhjennut kukkaan Jeesuksen kautta. Esimerkiksi Islamissa Jumalaa ei missään nimessä saa kutsua Isäksi. Islamin mukaan tämä olisi jumalanpilkkaa. Allah ei islamin mukaan ole Isä, eikä hänellä ole rakkaita lapsia, vaan ainoastaan orjia ja palvelijoita. Rukoilkaamme siis iloiten Jeesuksen, meidän veljemme kanssa, hänessä ja hänen kauttaan Isä meidän. Lapsina meidät otetaan Jumalan perheväkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.