”Yleisön pyynnöstä” kirjoitan muutaman blogin fariseuksista. Tämä on osa 1. Tarkoituksenani on sukeltaa toisen temppelin ajan juutalaisuuden maailmaan. Hengellisissä puheissa ja kirjoissa on kauan levitetty näkemystä jonka mukaan fariseus on yhtä kuin tekopyhä. Ja koska rabbiininen juutalaisuus periytyy juuri fariseuksilta, on päädytty ajattelemaan, että juutalaisuus on pohjimmiltaan tekopyhää, ulkokultaista ja sellaista, jota Jeesus ja Paavali kiivaasti vastustivat. Onko asia näin? Vastustiko Jeesus farisealaisuutta? Mitä fariseukset edustivat, keitä he olivat? Paavali, uskomme suuri apostoli, oli (ollut) fariseus. Hän oli saanut oppinsa arvostetulta Gamalielilta, joka oli yksi fariseusten johtajista (Fil. 3:5; Ap. t. 22:3; 26:5). Myös Jeesuksen opetus on monesti aivan samanlaista kuin kenenkä tahansa fariseuksen opetus – Jeesus näyttää arvostaneen fariseusten opetusta todella paljon, Matt. 23:2-3.
Mistä he tulevat?
Jeesuksen aikana juutalaisuudessa oli kolme ”puoluetta”, ”lahkoa” tai ”filosofiaa” – millä termeillä näitä nyt halutaan kutsua: fariseukset, essealaiset eli Qumranin lahko ja saddukeukset. Myöhemmin 60-luvulla syntyi myös oikein radikaali ja nationalistinen Tikari-puolue, jonka jäsenet kävivät raivoisasti Rooman ja sen kätyreiden kimppuun huonolla menestyksellä. Flavius Josefus esittelee nämä kolme tai neljä juutalaista ”filosofiaa” ja suuntausta. Pitää koko ajan muistaa, että nämä suuntaukset olivat juutalaisuudessa aina vähemmistönä – suurin osa kansasta ei kuulunut mihinkään näistä puolueista. Esimerkiksi Josefus kertoo, että Herodes Suuren aikana fariseuksia oli noin 6000. Se on paljon, mutta suhteutettuna kaikkiin Israelin juutalaisiin se oli aika pieni porukka.
Mielenkiintoisesti nämä kolme pääsuuntausta – fariseukset, essealaiset ja saddukeukset - syntyivät kaikki todennäköisesti 160-luvulla eKr. Tuolloin juutalaisuus oli kauheissa kriiseissä. Antiokios Epifanes IV:n johdolla syyrialaiset seleukidit valloittivat Jerusalemin. He häpäisivät temppelin ja uhrasivat sen alttarilla sikoja. Israelissa seleukidit aloittivat rankan juutalaisvainon ja teloittivat uskonnollisia juutalaisia, jotka eivät suostuneet hylkäämään Mooseksen lakia (ks. 2. Makk. 6-7). Näiden kauhun vuosien keskellä nousi juutalainen ”vastarintaliike” hurskaan Mattatias Makkabealaisen johdolla ja tämän kehityksen keskellä saivat pikkuhiljaa syntynsä kolme ”suurta” puoluetta: fariseukset, essealaiset ja saddukeukset.
Qumranin liike ja saddukeukset ovat ”pappisliikkeitä” siinä mielessä, että Qumranissa Aaronin suvun papeille annetaan selvä johtorooli. Saddukeukset ovat taas saaneet nimensä hurskaasta pappi Sadokista, joka oli kuningas Daavidin ja Salomon aikana Jerusalemissa pappina. Fariseukset olivat enemminkin maallikko- ja herätysliike, jonka keskeltä nousi pappien sijasta rabbeja, karismaattisia, viisaita ja hurskaita opettajia.
Nimi fariseus tulee heprean verbistä (perushim) ”erottautua” ja näin fariseukset ajattelivat, että he olivat erottautuneet syntisistä juutalaisista ja pakanoista. Fariseukset odottivat kuningas-messiasta, Daavidin poikaa (Ps. Sal. 17-18). Rabbiinisessa traditiossa fariseuksia pidetään ”suuren synagogan” jatkajia: m. Abot 1:1. ”Mooses vastaanotti Tooran Siinailta ja ojensi sen Joosualle, Joosua vanhimmille, vanhimmat ojensivat sen profeetoille. Ja profeetat ojensivat sen suuren neuvoston miehille.”
Fariseusten kunnianarvoisa asema juontaa juurensa juuri siihen, että he välittivät kansalle Tooraa, sekä kirjallista että suullista Tooraa – isien perinnesäädöksiä. Fariseukset olivat suurien kansanopettajien perillisiä. He olivat samaa porukkaa lainoppineiden ja kirjanoppineiden kanssa siinä mielessä, että he halusivat opettaa Herran sanan ja lain kansalle. Pappi Esraa voidaan pitää fariseusten ja lainopettajien suurena esikuvana.
Luvussa Neh. 8 sanotaan, että ”kansa kokoontui nyt yksissä tuumin Vesiportin aukiolle ja pyysi Esraa, lainopettajaa, tuomaan Mooseksen lain kirjan, joka sisälsi Herran Israelille antamat käskyt. Pappi Esra toi lain kansanjoukon eteen. Koolla olivat miehet ja naiset, kaikki, jotka pystyivät ymmärtämään, mitä kuulivat… Esra, lainopettaja, seisoi varta vasten tehdyllä puukorokkeella… Esra, joka oli väkijoukkoa korkeammalla, avasi kirjan kaikkien nähden,… Hän ylisti Herraa… Esra ja papit ”lukivat kirjasta Jumalan lakia kappale kappaleelta ja samalla he selittivät ja opettivat sitä”, Neh. 8:1-9.
Tämän esikuvan mukaisesti myöhemmin fariseukset toimivat synagogissa – he lukivat Tooraa, opettivat ja selittivät sitä kansalle. Fariseus oli kuin Esra, joka ”tahtoi kaikesta sydämestään tutkia Herran lakia ja noudattaa sitä ja opettaa israelilaisille sen määräyksiä ja säädöksiä”, Esra 7:10.
Fariseusten puheenvuoro
Jeesus sanoo, että ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista”, Matt. 23:2-3. Katsotaan nyt, mitä he opettavat:
Jeesuksen aikana Hillel ja Shammai olivat kaksi merkittävintä fariseusten johtajaa, rabbia. Heistä kerrotaan, että he saivat Tooran heitä edeltäviltä oppineilta. Hillel sanoo, ”olkaa Aaronin opetuslapsia, rakastaen rauhaa, edistäen rauhaa, rakastaen ihmisiä ja johdattaen heitä Tooran lähelle”, m. Abot 1:12. Shammai taas ohjeistaa kuulijoitaan näin: ”Tee Tooran opiskelusta suunniteltu velvollisuus.” ”Sano vähän mutta tee paljon.” ”Tervehdi kaikkia iloisesti”, m. Abot 1:15.
Ja lopuksi, muistamme, että apostoli Paavali oli saanut oppinsa arvostetun rabbi Gamalielin jalkojen juuressa, Ap. t. 22:3. Rabbi Simeon b. Gamaliel sanoo Mishnan mukaan (m. Abot 1:18) näin: ”Maailma seisoo kolmen asian varassa: 1) oikeuden, 2) totuuden, 3) ja rauhan. Niin kuin on sanottu, ”jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne (Sak. 8:16).”
Olemme nyt vähän kurkistaneet fariseusten maailmaan. Ensi kerralla, kun jatkan tätä ”Fariseus-sarjaani”, niin kirjoitan ehkä heidän perinnesäädöksistään tai siitä, millainen vaikutus heillä oli kansaan. Tämä fariseus-kysymys on niin iso, että sitä ei käsitellä yhdellä postauksella.
lauantai 28. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Provosoiva vai kesytetty Jeesus?
Robert Baron on julkaissut taas oikein hyvän videon aiheenaan provosoiva Jeesus - ks. tästä. Luin jokin aika sitten Amy-Jill Levinen (hän on kuuluisa amerikanjuutalainen Jeesus-tutkija) kirjan The Misunderstood Jew: The Church and the Scandal of the Jewish Jesus. Loistavassa kirjassaan Levine mm. toteaa näin:
“To understand Jesus, he must be seen as provocative enough both to prompt some to leave their homes and families and to follow him and to prompt others to regard him as insane or demon possessed. This means, at the very least, that his message is not an easy one to follow. Jesus demanded of his followers an economic overhaul and a nonviolent response to injustice. The former is at best impractical; the latter is psychologically difficult. Neither is beyond the competencies of most individuals, but Jesus asked for even more. A domesticated Jesus whose primary role is to make one “feel good” or “feel saved” is not a Jewish Jesus - not a historical Jesus.”
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna
Pasi Turunen on julkaissut Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan. Lukekaapa, se löytyy tästä.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Find out something only dead men know: “Älä jätä meitä tuonelan kitaan!”
Mitä tapahtuu kun ihminen kuolee? Mikä on tuonela, ”Aabrahamin helma”? Mitä VT tarkoittaa, kun siellä sanotaan jatkuvasti, että kuollut ”koottiin isiensä luo”? Bob Dylanin hitti ”Silvio” kertoo ehkä juuri tästä – vain kuolleet tietävät. Meille eläville rajantakainen maailma on mysteeri. Kuitenkin tuonne rajan taa saatetaan jatkuvasti ihmisiä. ”Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle”, Hepr. 9:27. Eräässä kirkonkellossa luki osuvasti, että ”jokainen lyönti sattuu, viimeinen tappaa.” Jokainen sekunti sinun kuolemasi lähestyy. Lähtölaskentasi on alkanut syntyhetkelläsi.
Raamatussa kerrotaan, että kuolema on kyltymätön, personifioitunut voima, joka haluaa saada kaiken elävän tappavaan valtaansa. Jes. 14:9-11: ”Tuonela tuolla alhaalla on kiihdyksissä, siellä odotetaan sinun tuloasi. Sinun vuoksesi on ajettu liikkeelle kuolleitten henget: kaikki jotka kerran olivat maan mahtavia ja kaikki jotka olivat kansojen kuninkaita, kaikki ovat nousseet istuimiltaan. Kaikki he puhkeavat puhumaan ja lausuvat sinulle: ’Nyt siis sinäkin olet voimasi kadottanut niin kuin me, olet yksi meistä.’ Tuonelaan on syösty sinun loistosi ja mahtisi, sinun harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat vuoteena madot, sinun ylläsi peitteenä toukat.”
Egyptin faraon matka Kuoleman valtapiiriin kuvataan Hesekielin kirjassa (Hes 32:21): ”Siellä, keskellä tuonelaa, ovat mahtavat sankarit, ja he sanovat faraolle ja hänen auttajilleen: ’Tänne suistuitte tekin, meidän ympärileikkaamattomien pariin, julmasti surmattujen keskuuteen’.”
Jesaja ennustaa Jerusalemin ja Juudan jumalattomille (Jes 5:14-15): ”Ja niin tuoni on levittänyt kitansa ja avannut kurkkunsa ammolleen. Sinne uppoavat niin ylhäiset kuin alhaiset, remuava joukko ja juhlien humu. Ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua, ja ylpeät silmät painuvat maahan.”
Psalmeissa rukoillaan, että Herra pelastaisi minut tuonelasta. Ps 6:5-6: ”Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi! Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.”
Uskontunnustus: ”Astui alas tuonelaan.”
Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan, että Kristus ”astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista.” Monien Raamatun kohtien mukaan Jeesus kuoltuaan juuri laskeutui tuonelaan ja julisti evankeliumia kaikille tuonelan asukkaille, kaikille, jotka olivat ”Aabrahamin helmassa”. Näin kaikki saivat kuulla evankeliumin. Pietari valaisee, että ”kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta… Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.” ”Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää”, 1. Piet. 3:18-29, 4:6. Paavalin jakeita Ef. 4:8-10 on tulkittu siten, että niiden mukaan Jeesus juuri laskeutui kuoltuaan ”alimpiin paikkoihin” eli tuonelaan ja helvettiin, noustakseen korkeuteen ”vangit voittosaaliinaan”. Hän siis vapautti tuonelan vangit, kuoleman kahleissa viruvat sieluparat. Varhainen kirkkoisä Afrahat kuvaa värikkäästi Jeesuksen tulon Tuonelaan:
”Kun Jeesus, kuoleman kuolettaja, tuli, otti hän ruumiin Aadamin siemenestä ja hänet naulittiin ruumiissaan ristille, ja hän maistoi kuoleman. Kun Kuolema huomasi, että Jeesus laskeutuu sen luokse, se järkkyi, ja nähdessään Jeesuksen se joutui kiihdyksiin. Se sulki porttinsa eikä tahtonut ottaa häntä vastaan. Silloin Jeesus särki sen portit, astui sen luokse ja alkoi ryöstää sen kaikkea omaisuutta. Kun kuolleet näkivät valon pimeydessä, nostivat he päänsä kuoleman pimeydestä, katselivat ympärilleen ja näkivät Kristus-kuninkaan kirkkauden. Silloin pimeyden vallat joutuivat surun valtaan, koska kuolema oli syösty vallastaan. Kuolema maistoi surmaajansa myrkyn, ja sen kädet raukenivat; se tiesi, että kuolleet heräävät ja vapautuvat sen orjuudesta. Kun Jeesus saattoi kuoleman ahdinkoon ryöstämällä sen omaisuuden, se valitti ja huusi katkeroituneena (kovalla) äänellä: ’Lähtekää asuinsijastani älkääkä enää tulko tänne! Kuka onkaan tämä, joka tulee elävänä asuinsijaani?’”
Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, niin toteutui Sakariaan kirjan ennustus ”Iloitse, tytär Siion! Katso, kuninkaasi tulee. Hän ratsastaa aasilla…” Tämä ennustus jatkuu sanoilla: ”Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta.” Sak. 9:9-11. VT:n kuvauksien pohjalta on selvää, että tuo ”syvä ja pimeä kuoppa”, josta Siionin kuningas vapauttaa vangitut, on tuonela, helvetti ja kuolema.
Jakeessa Hepr. 2:13-15 kuvataan, kuinka Jeesus kuolemallaan riisti saatanalta, kuoleman valtiaalta vallan, ja näin Jeesus tuli ”päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina… Hän ottaa suojelukseensa Aabrahamin suvun.” Eli klassisen kristinuskon mukaan Jeesus saapui tuonelaan vapauttamaan kaikki uskolliset, kaikki, jotka laittoivat toivonsa Herraan. Katolinen katekismus vuodelta 1997 toteaa, että ”pelastuksen ilosanoma täyttyi, kun Kristus astui alas tuonelaan. Se on Jeesuksen messiaanisen tehtävän viimeinen vaihe – kestoltaan hyvin lyhyt mutta merkitykseltään mittaamattoman suuri: Lunastus ulottuu kaikkiin, kaikkien aikojen ja paikkojen ihmisiin, sillä kaikki pelastetut ovat tulleet osallisiksi lunastuksesta”, § 634.
Pääsiäisen liturgiassa toistuu sanat ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi.” Voimme resitoida tätä riemullisin mielin!
Raamatussa kerrotaan, että kuolema on kyltymätön, personifioitunut voima, joka haluaa saada kaiken elävän tappavaan valtaansa. Jes. 14:9-11: ”Tuonela tuolla alhaalla on kiihdyksissä, siellä odotetaan sinun tuloasi. Sinun vuoksesi on ajettu liikkeelle kuolleitten henget: kaikki jotka kerran olivat maan mahtavia ja kaikki jotka olivat kansojen kuninkaita, kaikki ovat nousseet istuimiltaan. Kaikki he puhkeavat puhumaan ja lausuvat sinulle: ’Nyt siis sinäkin olet voimasi kadottanut niin kuin me, olet yksi meistä.’ Tuonelaan on syösty sinun loistosi ja mahtisi, sinun harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat vuoteena madot, sinun ylläsi peitteenä toukat.”
Egyptin faraon matka Kuoleman valtapiiriin kuvataan Hesekielin kirjassa (Hes 32:21): ”Siellä, keskellä tuonelaa, ovat mahtavat sankarit, ja he sanovat faraolle ja hänen auttajilleen: ’Tänne suistuitte tekin, meidän ympärileikkaamattomien pariin, julmasti surmattujen keskuuteen’.”
Jesaja ennustaa Jerusalemin ja Juudan jumalattomille (Jes 5:14-15): ”Ja niin tuoni on levittänyt kitansa ja avannut kurkkunsa ammolleen. Sinne uppoavat niin ylhäiset kuin alhaiset, remuava joukko ja juhlien humu. Ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua, ja ylpeät silmät painuvat maahan.”
Psalmeissa rukoillaan, että Herra pelastaisi minut tuonelasta. Ps 6:5-6: ”Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi! Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.”
Uskontunnustus: ”Astui alas tuonelaan.”
Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan, että Kristus ”astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista.” Monien Raamatun kohtien mukaan Jeesus kuoltuaan juuri laskeutui tuonelaan ja julisti evankeliumia kaikille tuonelan asukkaille, kaikille, jotka olivat ”Aabrahamin helmassa”. Näin kaikki saivat kuulla evankeliumin. Pietari valaisee, että ”kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta… Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.” ”Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää”, 1. Piet. 3:18-29, 4:6. Paavalin jakeita Ef. 4:8-10 on tulkittu siten, että niiden mukaan Jeesus juuri laskeutui kuoltuaan ”alimpiin paikkoihin” eli tuonelaan ja helvettiin, noustakseen korkeuteen ”vangit voittosaaliinaan”. Hän siis vapautti tuonelan vangit, kuoleman kahleissa viruvat sieluparat. Varhainen kirkkoisä Afrahat kuvaa värikkäästi Jeesuksen tulon Tuonelaan:
”Kun Jeesus, kuoleman kuolettaja, tuli, otti hän ruumiin Aadamin siemenestä ja hänet naulittiin ruumiissaan ristille, ja hän maistoi kuoleman. Kun Kuolema huomasi, että Jeesus laskeutuu sen luokse, se järkkyi, ja nähdessään Jeesuksen se joutui kiihdyksiin. Se sulki porttinsa eikä tahtonut ottaa häntä vastaan. Silloin Jeesus särki sen portit, astui sen luokse ja alkoi ryöstää sen kaikkea omaisuutta. Kun kuolleet näkivät valon pimeydessä, nostivat he päänsä kuoleman pimeydestä, katselivat ympärilleen ja näkivät Kristus-kuninkaan kirkkauden. Silloin pimeyden vallat joutuivat surun valtaan, koska kuolema oli syösty vallastaan. Kuolema maistoi surmaajansa myrkyn, ja sen kädet raukenivat; se tiesi, että kuolleet heräävät ja vapautuvat sen orjuudesta. Kun Jeesus saattoi kuoleman ahdinkoon ryöstämällä sen omaisuuden, se valitti ja huusi katkeroituneena (kovalla) äänellä: ’Lähtekää asuinsijastani älkääkä enää tulko tänne! Kuka onkaan tämä, joka tulee elävänä asuinsijaani?’”
Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, niin toteutui Sakariaan kirjan ennustus ”Iloitse, tytär Siion! Katso, kuninkaasi tulee. Hän ratsastaa aasilla…” Tämä ennustus jatkuu sanoilla: ”Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta.” Sak. 9:9-11. VT:n kuvauksien pohjalta on selvää, että tuo ”syvä ja pimeä kuoppa”, josta Siionin kuningas vapauttaa vangitut, on tuonela, helvetti ja kuolema.
Jakeessa Hepr. 2:13-15 kuvataan, kuinka Jeesus kuolemallaan riisti saatanalta, kuoleman valtiaalta vallan, ja näin Jeesus tuli ”päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina… Hän ottaa suojelukseensa Aabrahamin suvun.” Eli klassisen kristinuskon mukaan Jeesus saapui tuonelaan vapauttamaan kaikki uskolliset, kaikki, jotka laittoivat toivonsa Herraan. Katolinen katekismus vuodelta 1997 toteaa, että ”pelastuksen ilosanoma täyttyi, kun Kristus astui alas tuonelaan. Se on Jeesuksen messiaanisen tehtävän viimeinen vaihe – kestoltaan hyvin lyhyt mutta merkitykseltään mittaamattoman suuri: Lunastus ulottuu kaikkiin, kaikkien aikojen ja paikkojen ihmisiin, sillä kaikki pelastetut ovat tulleet osallisiksi lunastuksesta”, § 634.
Pääsiäisen liturgiassa toistuu sanat ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi.” Voimme resitoida tätä riemullisin mielin!
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Pääsiäisenä laitetaan "Pyhä lehmä" teuraaksi
Helsingin uusi rabbi Simon Livson valaisee, että lammas oli yksi muinaisten egyptiläisten jumalista (ks. juttu tästä). Olen kuullut tämän näkemyksen aiemminkin. Ajatus on varsin mielenkiintoinen ja sen myötä pääsiäisen sanoma sen kuin voimistuu. Ajatelkaa, että israelilaiset olivat olleet 400 vuotta Egyptissä. He olivat omaksuneet egyptiläisten kulttuurin, uskonnon, jumalat ja tavat. Heprealaisten oma Jumala – Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala – oli täysin unohtunut. Lopulta israelilaiset olivat lähes täysin assimiloituneita ”maahanmuuttajia”. Tässä tilanteessa Mooses saa puskassa kutsun Herralta, Israelin Jumalalta, että kansa on vapautettava tuosta pakanallisuudesta, jonka he ovat nielleet empimättä ja jossa he ovat korviaan myöten.
Faarao on tietysti eri mieltä Israelin Jumalan kanssa. Hän ei päästä kansaa vapauteen. Mooses vaatii ja vaatii pyhällä sisulla, että kansa on vapautettava. Faarao pysyy paatumuksessaan. Viimein Mooses saa käskyn ottaa egyptiläisten jumalan, tappaa sen julkisesti, ja jotta syyllisyys ei jäisi epäselväksi, heprealaisten piti vielä sivellä lampaan verta oven pieliin. Tällaisen tekosen jälkeen – kun sadat tuhannet heprealaiset olivat teurastaneet julkisesti Egyptin ”pyhät lehmät” – heprealaisten oli varsin helppo lähteä Egyptistä. Itse asiassa egyptiläiset eivät ainoastaan antaneet heille lupaa lähteä, vaan heidät kirjaimellisesti ajettiin maasta! Näiden ”pyhäin häpäisijöiden” ei olisi enää turvallista asua Egyptissä.
Voimme päätellä tästä, että Jumala haluaa meidän julkisesti ”teurastavan” tämän maailman epäjumalat ja synnin. Tällaisten tekosten jälkeen Herran kansa on ”ahtaalla tässä maailmassa”.
Faarao on tietysti eri mieltä Israelin Jumalan kanssa. Hän ei päästä kansaa vapauteen. Mooses vaatii ja vaatii pyhällä sisulla, että kansa on vapautettava. Faarao pysyy paatumuksessaan. Viimein Mooses saa käskyn ottaa egyptiläisten jumalan, tappaa sen julkisesti, ja jotta syyllisyys ei jäisi epäselväksi, heprealaisten piti vielä sivellä lampaan verta oven pieliin. Tällaisen tekosen jälkeen – kun sadat tuhannet heprealaiset olivat teurastaneet julkisesti Egyptin ”pyhät lehmät” – heprealaisten oli varsin helppo lähteä Egyptistä. Itse asiassa egyptiläiset eivät ainoastaan antaneet heille lupaa lähteä, vaan heidät kirjaimellisesti ajettiin maasta! Näiden ”pyhäin häpäisijöiden” ei olisi enää turvallista asua Egyptissä.
Voimme päätellä tästä, että Jumala haluaa meidän julkisesti ”teurastavan” tämän maailman epäjumalat ja synnin. Tällaisten tekosten jälkeen Herran kansa on ”ahtaalla tässä maailmassa”.
"Herra, tee minusta kuin fariseus" (?!) - Jeesuksen vertaus publikaanista ja fariseuksesta temppelissä
Pääsiäispyhät ovat loppusuorallaan. Pyhien lomassa on hyvää aikaa lukea. Sain luettua mm. Amy-Jill Levinen kirjan The Misunderstood Jew. The Church and the Scandal of the Jewish Jesus (2006). Levine on kuuluisa ortodoksijuutalainen Jeesus-tutkija, professori, joka kirjoittaa tämän hyvin vakava-aiheisen kirjansa kivasti pilke silmäkulmassa. Hän aloittaa kertomalla omasta suhteestaan kristinuskoon. Hän on kasvanut täysin katolisessa kaupungissa North Dartmouthissa, Massachusettissa. Tyttösenä Amy-Jill kävi pyhäkoulussa, tunsi evankeliumit tosi hyvin ja rakasti Jeesusta, joka oli hänen, pienen juutalaistytön intuition mukaan hieno juutalainen, joka opetti vertauksilla perin juutalaiseen tyyliin. Kirja alkaakin sanoilla ”When I was a child, my ambition was to be pope.”
Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.
Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.
Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!
Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.
Omaa pohdintaani
Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.
Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.
Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?
OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:
Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.
VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…
Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.
Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.
Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.
Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!
Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.
Omaa pohdintaani
Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.
Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.
Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?
OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:
Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.
VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…
Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)