Saarna Mikaelissa

Armahtakaa! 5. Sunnuntai helluntaista

Sak. 8:16–17; Room. 14:7–12; Luuk. 6:36–42

Tässä saarnani, jonka pidin Mikaelin kirkossa. 

Meidän perheeseemme syntyi pieni tyttövauva tiistaina. Meidän kahdella vanhemmalla lapsella on ollut jännittävää nähdä, kuinka heillä onkin nyt pikkusisko. Mirjam on käynyt silittämässä vauvan poskea. Jeremias katsoi tuota pientä vauvaa ja teki sormillaan ristinmerkin vauvan otsaan. Meidän lapset merkataan ristillä iltaisin. Jotenkin tuo pieni merkki, joka tehdään rutiinilla, oli jäänyt pojan mieleen. Hän halusi piirtää sen myös pienen vauvan otsaan, siunaukseksi, merkiksi siitä, että vauvakin on Kristuksen oma. Jokaisen kristityn otsaan ja rintaan on kasteen hetkellä piirretty ristinmerkki todistukseksi siitä, että Jeesus Kristus on sinut ja minut lunastanut ja nimeltä kutsunut opetuslapsekseen. Tänään puhutaan armahtamisesta. Puhutaan myös mittaamisesta ja punnitsemisesta. Millä mitalla sinä mittaat lähimmäisellesi? 

Lapsien syntymä ja perheen kasvu tekee vanhemman vastuun todella konkreettiseksi. Uskonelämässä ei ole kyse vain minun pelastumisestani, vaan kyse on meistä, perheestä ja koko seurakunnasta. Armahdanko minä lähimmäistäni vai kostanko hänelle hänen pahat tekonsa? Mitä minä mittaan lapsilleni? 

Sillä on valtavan iso merkitys, mikä merkki on otsassani ja rinnassani. Luomisessa Jumala painoi ihmiseen oman merkkinsä, oman sormenjälkensä. Virressä laulettiin (589:4): ”Luoja, kaikkeen ihmiskuntaan painoit kirkkaan kuvasi.” Meidät luotiin Jumalan kuvaksi. Se tarkoittaa, että meidät on kutsuttu heijastamaan sitä, millainen Jumala on. Meidät on kutsuttu olemaan armollisia, anteeksiantavia, totuudellisia, oikeudenmukaisia, rakastavia ja pyhiä niin kuin Jumala. Niin kuin Jeesus sanoi, ”olkaa täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Syntiinlankeemuksen jälkeen Kain, tuo kirottu ja tuomittu veljesmurhaaja, sai otsaansa Kainin merkin. Herra sanoi tuolle murhaajalle: 

”’Kostettakoon seitsenkertaisesti sille, joka tappaa Kainin.’ Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä. Niin Kain lähti pois Herran kasvojen edestä.” 

Kain pelkäsi, että lainsuojattomana hänen henkensä on jatkuvasti uhattuna. Tuo synkkä Kainin merkki oli hänen turvana – jos joku kävisi Kainiin käsiksi, hänelle kostettaisiin seitsenkertaisesti. Kainin jälkeläiset olivat vielä tiukempia. Lemelek, Kainin poika (1. Moos. 4:23–24), ”sanoi vaimoilleen: – jo yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä naarmusta nuorukaisen. Jos Kainin puolesta kostetaan seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.”

Tästä alkaa koston kierre. Kauhun tasapaino, uhkaus kostosta tuo jonkinlaista turvaa. Halki historian ihmisissä ovat näkyneet nämä kaksi merkkiä – Jumalan kuva ja Kainin merkki. Toinen armahtaa, toinen kostaa. Tavallaan Kainin merkki nousi aivan tähtitieteellisiin ulottuvuuksiin viime vuosisadalla, kun USA ja Neuvostoliitto aloittivat kilpavarustelun ja uhkasivat toisiaan ydinaseilla.

Ristinmerkki ei tarkoita kostoa vaan armahdusta. Jeesus on tässä meidän paras ja ylin opettajamme. Hän kaataa kumoon Kainin ja Lemelekin koston kierteen. Koston kierteen sijaan tulee armahduksen kierre. Kun Pietari kysyy, kuinka monta kertaa katuvalle syntiselle on annettava anteeksi, Jeesus vastaa (Matt. 18:22): ”Ei seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.” Jeesus sanoo vertauksessaan armottomasta palvelijasta, joka on saanut aivan valtavan suuret syntinsä anteeksi (Matt. 18:33): ”Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?” Muistakaa millaisella mitalla Kristus on meille mitannut: hän muutti 600 litraa vettä parhaaksi viiniksi, hän muutti pienen pojan pienet eväät valtavaksi ateriaksi tuhansille ihmisille, hän antaa meille elämän, yltäkylläisen elämän. Hänen ristintyönsä ja ylösnousemuksensa kautta meille aukeaa rajaton armo ja rakkaus. ”Rakastakaa toisianne, niin kuin Kristus on ensin rakastanut teitä.”

Jumala ikään kuin heittää nyt meille pallon: niin kuin te nyt mittaatte toisillenne ja Jumalalle, niin teille tullaan mittaamaan. Jeesus sanoi usein, ”tapahtukoon sinulle, niin kuin uskot.” Jeesus kannustaa meitä uskomaan aivan täysin mitoin. Hän kannustaa meitä tarttumaan rajattomalla luottamuksella rajattomaan Jumalaan. Jumala pitää huolta ja ruokkii taivaan linnut ja hän pukee kedon kukat – ”älkää te siis murehtiko huomisesta” tai siitä, ”mitä söisitte, joisitte tai pukisitte päällenne”. ”Älkää murehtiko huomisesta, se pitää huolen itsestään.” Uskokaa vain. Teillä ei pidä olla kuin yksi ainut murhe: ”tapahtukoon sinun tahtosi, tulkoon sinun valtakuntasi.” Moni kokee, että Jumala auttaa häntä vain vähän, mutta tämä johtuukin usein siitä, että hän itse luottaa Jumalan varaan niin vähän. Niin kuin sinä lasket, punnitset ja mittaat, niin sinulle annetaan.

Jos me avaudumme tälle todellisuudelle ja olemme armollisia toisillemme niin kuin Jumala on armollinen, niin silloin alkaa taivaallinen armahduksen kierre. Se vaikuttaa lähimmäisiimme ja se vaikuttaa meihin, nimittäin silloin Jumalan armollisuus ja rakkaus vyöryvät elämäämme. Tuosta voi syntyä halu antaa lähimmäiselle ja Kristukselle entistä enemmän, sillä silloin Kristus laskee meille entistä yltäkylläisemmän ja täydemmän mitan kaikkea hyvää. Hyvä ja uskollinen palvelija kävi ahkerasti ja rohkeasti kauppaa viidellä talentilla, ja niin Herra antoi hänelle vielä paljon lisää talentteja (Matt. 25:16, 21, 28). Joka laittaa talenttinsa peliin, joka luovuttaa ne pois itseltään, joka laittaa ne markkinoille, hän saa niitä lisää. Joka kätkee pelkurimaisesti talenttinsa, menettää senkin. Pekka Simojoen laulussa on sanat: ”Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Laita peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän.” Tässä on samantyyppinen ajatus. Se, joka yrittää pelastaa elämänsä, pitää sen turvassa itsellään, se joka yrittää haalia vain itselleen kaikkea, omaisuutta, joka haluaa säilyttää ja turvata elämänsä, se menettää lopulta aivan kaiken. Jeesus sanoo (Luuk. 14:33), ”yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” Matt. 10:39: ”Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Se, joka pyrkii saamaan ja säilyttämään ulkoisesti, se menettää. Se, joka luovuttaa Jumalalle, saa omakseen.

Jeesuksen sanat haastavat meitä jokaista antamaan elämämme ja talenttimme täysin Kristukselle ja lähimmäisen palveluun. Se on pyhyyden ja täydellisyyden tie. Mutta onko tässä mitään mittaa tai määrää? Missä tulee mitta täyteen? Kirkkoisä pyhä Gregorios Nyssalainen sanoo, että ”kristillisellä täydellisyydellä ei ole muuta rajaa, kuin ettei sillä ole mitään rajaa.” (§2028) Tämä on mielestäni valtavan vapauttavaa, kristitty voi antaa aivan kaikkensa ja olla aivan varma, että näin antautuessaan Kristukselle, hän jää takuulla voitolle, hän jää lopulta saajapuolelle.

Mutta kenellä on varaa saarnata tällaisesta täydellisestä antautumisesta? Varmasti jokainen, myös minä, olen tekopyhässä asemassa. Meillä on kristillisessä elämässä vain yksi todellinen opettaja, hän joka näkee kirkkaasti, hän, joka armahtaa kuin Jumala, hän jolla ei ole roskaa eikä hirttä silmässä, Jeesus Kristus. Monet sokeat opastavat muita sokeita kuoppaan ja kuiluun. Monet hengellisesti sokeat, jotka luulevat näkevänsä, puhuvat kovaan ääneen muiden virheistä ja synneistä. Me olemme kaikki tuon ylimmän opettajan opetuslapsia. Mistä tiedämme, seuraammeko sokeita opettajia? Vastaus löytyy siitä, että meistä ei ikinä tule tai voi tulla Jeesusta suurempia opettajia tai auktoriteetteja. Jos joku väittää jotain selvästi Jeesuksen sanojen vastaista, jos joku astuu Kristuksen yli, hän on sokea opas.

Katolisen kirkon katekismus opettaa asian niin hyvin, että varmaan jopa Luther sanoisi tähän aamen: (§427): 

 ”Katekeesissa opetetaan vain Kristusta, ihmiseksi tullutta Sanaa ja Jumalan Poikaa, ja kaikkea muuta vain suhteessa häneen. Yksin Kristus on opettaja. Kaikki muut ovat opettajia vain siinä määrin kuin he julistavat Kristuksen sanaa ja antavat Kristukselle mahdollisuuden opettaa heidän suullaan… Jokaisen uskoa opettavan täytyisi voida soveltaa itseensä nämä Jeesuksen salaperäiset sanat: ’Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.’ (Joh. 7:16).”

Tällä hetkellä luterilainen kirkko on valtavassa murroksessa. Kiistellään siitä, miten meidän pitäisi suhtautua siihen, että samaa sukupuolta olevat parit vihittäisiin avioliittoon. Kiista nousi rajusti pintaan kun SLS:n vuosikokouksessa vihittiin papiksi ja lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa elävä henkilö. Jeesus sanoo, ”älkää tuomitko.” Mitä meidän siis pitäisi tehdä? Kun katsoin, mitä Raamatun tutkijat tästä sanovat, he olivat yksimielisiä siitä, että Jeesus ei tässä kiellä opetuslapsiaan sanomasta syntiä synniksi, ottamatta selvästi kantaa eettisiin kysymyksiin, arvioimasta niitä. Jeesus ei estä meitä puhumasta ja olemasta varmoja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä syntiä ja mikä ei. Jeesus itse tuomitsee synnin. Hän julistaa monien ihmisten tekoja synniksi (Luuk. 11:42–44; 20:46–47) – Jeesuksen sanojen mukaan jotkut ihmiset olivat tekopyhiä, kuin valkaistut haudat, kuin kyykäärmeen sikiöt. Paavali julistaa, että väärän evankeliumin julistajat ovat ”kirottuja” (Gal. 1:7–9) ja että (1. Kor. 5:11–12) ”jos jotakuta sanotaan veljeksi, mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.” 

Kristittyjen pitää siis sanoa moraalisia arvioita ja tuomioita, mutta näiden tuomioiden perustana on oltava opetuslasten uskollisuus opettajalleen, Jeesukselle. Hän on opettaja, joka näkee kirkkaasti. Oppilaat näkevät vain korkeintaan sen, minkä opettaja näkee. Viimeinen tuomio kuuluu kuitenkin vain Kristukselle, ei meille.

Jeesus, meidän opettajamme, sanoi avioliitosta selvät sanansa. Muistamme, että Jeesus hävittää meissä Kainin merkin, koston kierteen. Jeesus tekee meistä armahtavia ja rakastavia. Hän kirkastaa meissä Jumalan alkuperäisen kuvan ja tarkoituksen. Avioliitto-opetuksessaan Jeesus palaa Luojan alkuperäiseen tarkoitukseen ja asetukseen. Opettaessaan avioliitosta Jeesus viittaa juuri luomiskertomukseen ja opettaa, että sen, minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Jumala on yhdistänyt luomisessa vain miehen ja naisen yhdeksi lihaksi, periaatteessa vain ja ainoastaan tämä miehen ja naisen liitto on ruumiillisesti hedelmällinen. Tämän vuoksi vain miehen ja naisen liittoa, jossa heistä tulee yksi liha, voidaan kutsua avioliitoksi. Jos luterilainen kirkko muuttaa tätä ikivanhaa Raamatun ja kristillisen perinteen avioliitto-määritelmää, niin että samaa sukupuolta olevan parin väitettäisiin olevan yksi liha, niin silloin oppilas nousee opettajan yläpuolelle. Silloin ei opeta enää Kristus vaan meidän ajan ihmiset. Kirkolla on vain yksi todellinen opettaja, Kristus. Ollaan hänelle kuuliaisia oppilaita. Kyse on erittäin vakavasta asiasta. Meidän on pitäydyttävä Kristuksen sanassa, muuten rakennamme hiekalle.