Yksi
lempikirjoittajistani on ehdottomasti Brant Pitre. Tutustuin hänen
Jeesus-tutkimukseensa tehdessäni väitöskirjaani. Pitre on tutkimuksen lisäksi
myös vahvasti mukana raamattuopetuksessa. Hän kirjoittaa populaariteoksia Uuden testamentin juutalaisista juurista. Olen lukenut häneltä muun
muassa The Jewish roots of the Eucharist (2010). Tätä uusinta, Jesus the Bridegroom, en ole vielä saanut käsiini.
Pitreä
voisi verrata jollain tavalla (Helsingin Raamattukoulun) Risto Santalaan. Iso ero on tietty siinä,
että Pitre kirjoittaa katolisena Jeesus-tutkijana 2010-luvulla. Hänellä on selkeä kristillinen lähtökohta, ja hän seisoo
edellisen tutkijasukupolven harteilla ja näkee pidemmälle. Suosittelen
Pitreä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet todella hyvästä ja uudesta
raamattuopetuksesta. Itselleni Pitre on siinä mielessä esikuva, että haluan
olla mukana tavallisessa raamattuopetuksessa, samoin kuin modernin
raamattututkimuksen taajuudella.
Katso tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.