Yllätys nimeltään Daavidin poika

Olen viime aikoina pitänyt opetuksia Daavidin pojista – Daavidista, hänen pojastaan Salomosta, samoin kuin Jeesuksesta. Daavidiin ja hänen poikiinsa kohdistetaan Vanhassa testamentissa aivan yli-inhimillisiä odotuksia. Daavidin poika olisi Jumalan poika, joka rakentaa temppelin ja joka saa aikaan maailmanlaajuisen rauhan valtakunnan (2. Sam. 7; Ps. 2; 72; 110 jne.). Hänen aikanaan maa kukoistaisi kuin Eedenin puutarha muinoin (Jes. 11). Sitä myötä kun kuningaskunnan ongelmat syvenivät, niin Daavidin poikaan kohdistuvat odotukset kohosivat jumalallisiin mittasuhteisiin. Ja ongelmista ei ollut puutetta. Itse asiassa Salomon jälkeen Daavidin dynastian historia oli yhtä alamäkeä kohti tuhoa. Toiveet olivat kuitenkin nousujohtoisia. 

Tutkijat tietävät, että Jeesuksen aikana juutalaisuus sisälsi hyvin monenlaisia Messias-toiveita. Jotkut toivoivat lopunajan Messias-pappia, profeetta tai jumalallista Ihmisen Poikaa.. Jotkut toivoivat kuninkaallista Daavidin poika–messiasta. Uppoutumatta sen enempää näihin kysymyksiin, totean vain, että ilmeisesti juutalaiset kaikkein yleisimmin uskoivat, että Messias olisi se lopullinen ja odotettu Daavidin Poika.

Ensimmäisen vuosisadan juutalainen historioitsija Josefus, kertoo kuinka 60-luvulla messiaaninen into ajoi juutalaisia mielipuoliseen sotaan Roomaan vastaan. Bell. 6:310, 313:

”Kaikkein eniten heitä kiihotti sotaan eräs epäselvä oraakkeli, joka niin ikään oli heidän pyhissä kirjoituksissaan. Sen mukaan juuri tuona aikana heidän maastaan lähtisi joku, joka hallitsee koko maanpiiriä. Tämän he luulivat tarkoittavan jotakuta omaa kansalaistaan. Monet heidän viisaista miehistään erehtyivät kuitenkin arvioinnissaan.”

Tällaiset messiaaniset huhut eivät liikkuneet vain juutalaisten parissa. Myös pakanat tunsivat niitä. Roomalainen historioitsija Suetonius (Vesp. 4) kirjoittaa, että ”koko Orientin alueelle oli levinnyt vanha ja vakiintunut usko, jonka mukaan juuri tuona aikana maailman johtajat nousisivat Juudasta.” Myös roomalainen historioitsija Tacitus (Ann. 5:13) oli tietoinen tämäntyyppisestä profetiasta ja uskomuksesta. Paavali kirjoitti 60-luvulla (Gal. 4:4), kuinka ”kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa..” Huhujen ja uskomusten vuoksi idäntietäjät (Matt. 2) osasivat etsiä juutalaisten joukosta uutta kuningasta..

Tähän palettiin sopii yksi erittäin mielenkiintoinen huomio, joka mainitaan Eusebiuksen kirkkohistoriassa – kirjoitettu 300-luvun alussa. Kuten tiedämme, juutalaiset kapinoivat Rooman maailmanvaltaa vastaan 60–70 (juutalaissota), 110- (Trajaniuksen kapina) ja 130-luvuilla (Bar Kokhban kapina). Näihin kapinoihin ja sotiin motivoi osittain tietynlaiset Messias-toiveet. Roomalaiset olivat tietoisia näistä vaarallisista uskomuksista ja toiveista – muistamme Tacituksen ja Suetoniuksen viittaukset niihin.. Pakanataustainen Herodes Suuri koki Daavidin suvun kuningaskandidaatit ikävinä uhkina. Tästä yhtenä merkkinä on Betlehemin lastensurma. Eusebiuksen Kirkkohistoriassa kerrotaan, että myöhemmin roomalaiset keisarit käskivät pidättää, kuulustella ja jopa surmata kaikki Jerusalemissa asuvat Daavidin sukuun kuuluvat miehet. Eusebiuksen Kirkkohistoria, III 12:

”Kerrotaan, että (keisari) Vespasianus Jerusalemin hävityksen jälkeen oli käskenyt, että kaikki Daavidin jälkeläiset oli etsittävä, ettei juutalaisten sekaan jäisi ketään kuninkaallista sukuperää olevaa, ja että tästä syystä taas suuri juutalaisten vaino oli syntynyt.”

Parikymmentä vuotta tämän jälkeen kerrotaan, että keisari Domitianus käski surmata Daavidin jälkeläiset, jotta uutta messiaanista kapinaa ei enää syntyisi (III 19–20). Pian Jerusalemin seurakunnasta löytyivät ”Herran sukulaisia”. Heidät pidätettiin ja kuulusteltiin. Kuulustelujen myötä selvisi, että nämä Daavidin pojat eivät olleet vaarallisia kapinallisia. He olivat köyhiä maanviljelijöitä. He uskoivat Jeesukseen Kristukseen, jonka valtakunta on taivaallinen, ei maallinen.

”Tämän nojalla Domitianus ei tuominnut heitä, vaan halveksi heitä mitättöminä ihmisinä, laski heidät vapaiksi ja lakkautti käskykirjallaan vainon kirkkoa vastaan. Vapautetut miehet saivat johtaakseen seurakuntia, koska olivat samalla uskontodistajia ja Herran sukulaisia, ja kun rauha oli tullut, he elivät Trajanuksen aikaan asti…”

Matteuksen evankeliumissa Jeesus tituleerataan yhdeksän kertaa ”Daavidin Pojaksi” – vertailun vuoksi mainittakoon, että Markuksen evankeliumissa Jeesus näyttäytyy Daavidin Poikana vain kolme kertaa. Matteus siis selvästi haluaa nostaa Jeesuksen esille todellisena Daavidin Poikana. Tuo titteli oli kuitenkin poliittisuskonnollisesti tulenarka. Se herätti vaarallisia epäilyjä. Ehkä juuri tämän vuoksi Matteuksen evankeliumissa toisaalta painotetaan, että Jeesus on erilainen Daavidin Poika –Messias. Hänen missionaan ei ollut aloittaa kapinaa Roomaa vastaan, vaan ”pelastaa kansansa sen synneistä..” Vielä vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, juutalaiskristityt, ”Herran sukulaiset”, saivat tehdä roomalaisille viranomaisille selvitystä uskostaan tuohon Daavidin poikaan ja omista aikeistaan. 

Tiistaina 11.3 klo 18 pidän Mikaelin srk-kodilla raamattuillan, jossa pohdimme, millaisesta seurakunnasta visioidaan Matteuksen evankeliumissa. Millaiselle Pietari-kalliolle Kristus rakensi kirkkonsa, ja mitä tällä kaikella tarkoitetaan? Matt. 16:17-18.