Olen viime aikoina pitänyt opetuksia Daavidin pojista – Daavidista, hänen pojastaan
Salomosta, samoin kuin Jeesuksesta. Daavidiin ja hänen poikiinsa
kohdistetaan Vanhassa testamentissa aivan yli-inhimillisiä odotuksia. Daavidin
poika olisi Jumalan poika, joka rakentaa temppelin ja joka saa aikaan maailmanlaajuisen
rauhan valtakunnan (2. Sam. 7; Ps. 2; 72; 110 jne.). Hänen aikanaan maa
kukoistaisi kuin Eedenin puutarha muinoin (Jes. 11). Sitä myötä kun
kuningaskunnan ongelmat syvenivät, niin Daavidin poikaan kohdistuvat odotukset
kohosivat jumalallisiin mittasuhteisiin. Ja ongelmista ei ollut puutetta. Itse
asiassa Salomon jälkeen Daavidin dynastian historia oli yhtä alamäkeä kohti
tuhoa. Toiveet olivat kuitenkin nousujohtoisia.
Tutkijat
tietävät, että Jeesuksen aikana juutalaisuus sisälsi hyvin monenlaisia
Messias-toiveita. Jotkut toivoivat lopunajan Messias-pappia, profeetta tai jumalallista
Ihmisen Poikaa.. Jotkut toivoivat kuninkaallista Daavidin poika–messiasta. Uppoutumatta
sen enempää näihin kysymyksiin, totean vain, että ilmeisesti juutalaiset
kaikkein yleisimmin uskoivat, että Messias olisi se lopullinen ja odotettu
Daavidin Poika.
Ensimmäisen
vuosisadan juutalainen historioitsija Josefus, kertoo kuinka 60-luvulla
messiaaninen into ajoi juutalaisia mielipuoliseen sotaan Roomaan vastaan. Bell.
6:310, 313:
”Kaikkein eniten heitä kiihotti sotaan eräs epäselvä oraakkeli, joka niin ikään oli heidän pyhissä kirjoituksissaan. Sen mukaan juuri tuona aikana heidän maastaan lähtisi joku, joka hallitsee koko maanpiiriä. Tämän he luulivat tarkoittavan jotakuta omaa kansalaistaan. Monet heidän viisaista miehistään erehtyivät kuitenkin arvioinnissaan.”
Tällaiset
messiaaniset huhut eivät liikkuneet vain juutalaisten parissa. Myös pakanat
tunsivat niitä. Roomalainen historioitsija Suetonius (Vesp. 4) kirjoittaa, että
”koko Orientin alueelle oli levinnyt vanha ja vakiintunut usko, jonka mukaan
juuri tuona aikana maailman johtajat nousisivat Juudasta.” Myös roomalainen
historioitsija Tacitus (Ann. 5:13) oli tietoinen tämäntyyppisestä profetiasta
ja uskomuksesta. Paavali kirjoitti 60-luvulla (Gal. 4:4), kuinka ”kun aika oli
täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa..” Huhujen ja uskomusten vuoksi
idäntietäjät (Matt. 2) osasivat etsiä juutalaisten joukosta uutta kuningasta..
Tähän
palettiin sopii yksi erittäin mielenkiintoinen huomio, joka mainitaan
Eusebiuksen kirkkohistoriassa – kirjoitettu 300-luvun alussa. Kuten tiedämme,
juutalaiset kapinoivat Rooman maailmanvaltaa vastaan 60–70 (juutalaissota), 110-
(Trajaniuksen kapina) ja 130-luvuilla (Bar Kokhban kapina). Näihin kapinoihin
ja sotiin motivoi osittain tietynlaiset Messias-toiveet. Roomalaiset olivat
tietoisia näistä vaarallisista uskomuksista ja toiveista – muistamme Tacituksen
ja Suetoniuksen viittaukset niihin.. Pakanataustainen Herodes Suuri koki Daavidin
suvun kuningaskandidaatit ikävinä uhkina. Tästä yhtenä merkkinä on Betlehemin
lastensurma. Eusebiuksen Kirkkohistoriassa kerrotaan, että myöhemmin
roomalaiset keisarit käskivät pidättää, kuulustella ja jopa surmata kaikki Jerusalemissa
asuvat Daavidin sukuun kuuluvat miehet. Eusebiuksen Kirkkohistoria, III 12:
”Kerrotaan, että (keisari) Vespasianus Jerusalemin hävityksen jälkeen oli käskenyt, että kaikki Daavidin jälkeläiset oli etsittävä, ettei juutalaisten sekaan jäisi ketään kuninkaallista sukuperää olevaa, ja että tästä syystä taas suuri juutalaisten vaino oli syntynyt.”
Parikymmentä
vuotta tämän jälkeen kerrotaan, että keisari Domitianus käski surmata Daavidin
jälkeläiset, jotta uutta messiaanista kapinaa ei enää syntyisi (III 19–20). Pian
Jerusalemin seurakunnasta löytyivät ”Herran sukulaisia”. Heidät pidätettiin ja
kuulusteltiin. Kuulustelujen myötä selvisi, että nämä Daavidin pojat eivät
olleet vaarallisia kapinallisia. He olivat köyhiä maanviljelijöitä. He uskoivat
Jeesukseen Kristukseen, jonka valtakunta on taivaallinen, ei maallinen.
”Tämän nojalla Domitianus ei tuominnut heitä, vaan halveksi heitä mitättöminä ihmisinä, laski heidät vapaiksi ja lakkautti käskykirjallaan vainon kirkkoa vastaan. Vapautetut miehet saivat johtaakseen seurakuntia, koska olivat samalla uskontodistajia ja Herran sukulaisia, ja kun rauha oli tullut, he elivät Trajanuksen aikaan asti…”
Matteuksen
evankeliumissa Jeesus tituleerataan yhdeksän kertaa ”Daavidin Pojaksi” –
vertailun vuoksi mainittakoon, että Markuksen evankeliumissa Jeesus näyttäytyy
Daavidin Poikana vain kolme kertaa. Matteus siis selvästi haluaa nostaa
Jeesuksen esille todellisena Daavidin Poikana. Tuo titteli oli kuitenkin
poliittisuskonnollisesti tulenarka. Se herätti vaarallisia epäilyjä. Ehkä juuri
tämän vuoksi Matteuksen evankeliumissa toisaalta painotetaan, että Jeesus on
erilainen Daavidin Poika –Messias. Hänen missionaan ei ollut aloittaa kapinaa
Roomaa vastaan, vaan ”pelastaa kansansa sen synneistä..” Vielä vuosikymmeniä
Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, juutalaiskristityt, ”Herran sukulaiset”,
saivat tehdä roomalaisille viranomaisille selvitystä uskostaan tuohon Daavidin
poikaan ja omista aikeistaan.
Tiistaina 11.3 klo 18 pidän Mikaelin srk-kodilla raamattuillan, jossa pohdimme, millaisesta seurakunnasta visioidaan Matteuksen evankeliumissa. Millaiselle Pietari-kalliolle Kristus rakensi kirkkonsa, ja mitä tällä kaikella tarkoitetaan? Matt. 16:17-18.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.