Pidän Helsingin Raamattukoululla Juhlan tuntuun -iltoja aina kerran kuussa. Maanantaina 24.11 klo 18 käymme läpi adventin ja joulun sanomaa. Ohjelma löytyy tästä. Nyt kuitenkin uppoudumme Kristuken kuninkuuden juhlan tuntuun.
Tulevana sunnuntaina on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Sitä pidetään kirkkovuoden päätöksenä. Toisinaan sitä kutsutaan myös tuomiosunnuntaiksi. Silloin evankeliumitekstinä on Jeesuksen puhe viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31–46). Tuo päivä herättää pelkoa, koska se on monelle vihan päivä. Toisaalta kaikista peloista huolimatta kristityt ovat aina odottaneet tuota päivää ja rukoilleet: ”Maranata! Tule Herra Jeesus!” Viimeisessä tuomiossa on monta hyvää puolta. Jännitys säilyy aivan varmasti loppuun asti. Loppu tulee olemaan täysi yllätys meille kaikille.
Vastakohta
kirkkaudessaan kaikkien enkelien kanssa tulevan Ihmisen Pojan ja niiden
vangittujen, alastomien, köyhien ja sairaiden välillä on käsittämättömän
suuri. Onko Jeesus Kristus meille aivan tuntematon ja vieras kun hän tulee? Ilmestyskirjassa
kerrotaan, että kun kaiken vallan saanut Ihmisen Poika, Jeesus Kristus,
näyttäytyy Johannekselle, niin ”hänet nähdessään” tuo opetuslapsi ”vaipui
hänen jalkoihinsa kuin kuollut.” (Ilm. 1:9–19.) Silloin Jeesus laskee oikean
kätensä hänen päälleen ja sanoo rauhoittavasti: ”Älä pelkää. Minä olen..” Ehkä
apostoli Johannes muisti, että juuri nuo samat sanat Jeesus oli aiemmin lausunut
opetuslapsilleen Galileanjärvellä myrskyn keskellä. (Ilm. 1:17; Mark. 6:50.) Jopa
tuossa kaikessa loisteessaan Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huomenna.
Hän on omilleen tuttu. Hän laittaa käden omansa olkapäälle ja rauhoittaa.
Talmudissa
kerrotaan tapauksesta, jossa rabbi Joosua ben Leevi kysyy Elialta, milloin
Messias tulee. Mielenkiintoinen vuoropuhelu kuuluu näin:
Rabbi: “Milloin Messias tulee?” Elia: “Mene ja kysy itse häneltä.” Rabbi: “Mistä minä voin löytää hänet?” Elia: ”Rooman porteilta.” Rabbi: ”Mistä merkistä minä voin tunnistaa hänet?” Elia: “Hän istuu köyhien ja kärsivien sairaiden kanssa.” (Babylonian Talmud, Sanhedrin 98a.)
Messias
on todella ”ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava.” (Jes. 53.) Pari
viikkoa sitten vietettiin pyhä Martin Toursilaisen muistopäivää. Kerrotaan,
että tämä 300-luvulla elänyt Martin kävi kastekoulussa ja harkitsi kristityksi
kääntymistä. Hänet oli kuitenkin pakotettu Rooman armeijan upseeriksi. Eräänä
kylmänä talvipäivänä hän ratsasti kaupunginportin läpi, ja silloin hän näki köyhän
kerjäläisen kyyhöttämässä tien poskessa. Upseerikokelas Martin laskeutui
hevosensa selästä ja antoi köyhälle, paleltuneelle ja lähes alastomalle
miehelle oman viittansa.
Seuraavana yönä Jeesus Kristus ilmestyi hänelle
unessa. Kristuksella oli yllään juuri tuo Martinin antama viitta. Jeesus sanoi
enkeleilleen ja pyhilleen, jotka olivat hänen ympärillään: ”Katsokaa, tämä on
se viitta, jonka Martin antoi minulle, vaikka hän on vasta kasteoppilas!” Heti
tämän jälkeen Martin tuli kasteelle ja hänestä tuli kristitty munkki. Hän oli
tuolloin 18-vuotias. Voisi kuvitella, että Martin ei kulkenut vastedeskään
kärsivien ihmisten ohi apuaan antamatta.
Ihmisen
Poika sanoo meille viimeisellä tuomiolla: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette
tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet
minulle.” Kun me näemme taivaan kirkkaudessa saapuvan Kristuksen tulevan
kaikessa kunniassaan, niin meidän on aivan mahdoton uskoa, että hän on aivan äskettäin
ollut meidän luona se nälkäinen, se yksinäinen, se heikko, se kipeä, se vangittu
ja se alaston. Meidän on vaikea uskoa, että kun olemme auttaneet näitä
onnettomia, olemme antaneet apumme itse Jumalan Pojalle, Kristukselle
Jeesukselle. Silloin me kysymme ihmeissämme: ”Milloin me näimme sinut
sairaana tai vankilassa ja kävimme sinua katsomassa?”
Myös
ne ihmiset, jotka tuomitaan kadotukseen kysyvät ihmeissään: ”Herra, milloin me
näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana
tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?” He eivät ymmärrä, että tuon korotetun
ja kirkastetun Jumalan Pojan ja sen heikon seurakunnan välillä on selvä,
erottamaton yhteys. Kirkkoisä Augustinus arvelee Jeesuksen sanovan viimeisellä
tuomiolla pahoille ihmisille näin:
Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hallitsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät nälkää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Päänkin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle, asetin heidät läheteiksi tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mitään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.
Mutta
missä on armo? Jeesus itse toimii. Hän ruokkii nälkäiset, pukee alastomat,
juottaa janoiset, ottaa kotiinsa kodittomat ja käy katsomassa sairaita. Augustinus
kirjoittaa ansioiden ja armon suhteesta näin:
Mitä ansiota ihmisellä sitten on ennen armoa – ansiota, jolla hän voisi saada armoa? Jokainen hyvä ansiommehan on vain armon tuotosta, ja kun Jumala kruunaa ansiomme, hän kruunaa vain ja ainoastaan omat lahjansa meille.” (Augustinus, Kirjeitä 194:5:19.)Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina muistamme, että Jeesus Kristus on koko maailman kuningas. Hän on saanut kaiken vallan. Hän on Jumala, yksi ja jakamaton, ja silti, hänet voimme nyt kohdata hänen heikoissa veljissään täällä maan päällä, heissä, jotka näyttävät olevan hänen kunniallisen majesteettinsa vastakohtia. Arvosta Kristuksen veljiä ja siskoja, seurakuntalaisia, ihmisiä, sillä he ovat Jumalan lapsia, Kristuksen kalliilla verellä lunastettuja ja Pyhän Hengen temppeleitä täällä maan päällä. Jokaisen ristiään kantavan kurjan kristityn silmissä on kuninkaallinen loiste ja arvokkuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.