Suomalainen herätys II Ollaanko me kaikki herätyskristittyjä?

Jatkan pohdiskelua Teemu Kakkurin kirjan pohjalta, Suomalainen herätys. Kysymys kuuluu: onko suoma­laisilla herätys­kristillinen käsitys kristillisyydestä. Äkkiseltään voisi ajatella, että maallistuneet suomalaiset ovat hyvin kaukana herätys­kristillisyydestä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Pappina kuulen jatkuvasti kuinka omaiset sanovat, että ei vainaja ”mikään uskovainen ollut, mutta hän uskoi omalla tavallaan.” Tämä jako usko­vaisiin, uskoon tulleisiin ja tavallisiin on täysin herätyskristillistä puhetta. 

Joulun alla oli äänestys rakkaimmasta joululaulusta. Listan kärjessä oli voitto­puolisesti maallista rallatusta poroista, joulujuhlista, lahjoista ja joulupukista, mutta kaikkein rakkaimmaksi lauluksi oli äänestetty Vesa-Matti Loirin esittämä Nyt sydämeeni joulun teen.

On jouluyö sen hiljaisuutta yksin kuuntelen… ja ikuisuutta kaipaan avoin mieli. Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus lapsi syntyy uudelleen.

Laulaja viettää joulunsa yksin. Hän ei käy kohtaamassa Jeesusta kirkon jumalan­palveluksessa muun seurakunnan kanssa, vaan hän käpertyy omaan mieleensä ja sydämeensä, jonne Jeesus lapsi syntyy uudelleen. Tuollainen joulunvietto on aika kaukaa perinteisestä joulusta. Esimerkiksi hurskaiden katolilaisten olisi mahdotonta ajatella, että jouluna ei käytäisi kirkossa – jouluyön messussa. Tilastotkin kertovat, että joulun hengellisestä sanomasta on tullut yhä useammalle suomalaiselle (vain) oman sydämen ja mielen asia – yksityisasia. Ei tarvitse mennä yhteiseen jumalanpalvelukseen, kun olennaisintahan on, mitä omassa sydämessä tapahtuu..

Näin Haastettu Kirkko -kirjassa esitellään viime vuosien tilastoja: ”2000-luvun aikana.. joulun jumalanpalveluskävijöiden määrä on pudonnut noin neljänneksen (28 %). Joulunajan kirkossakävijöiden määrä on 2000-luvulla vähentynyt 200 000:lla.. Joulun­ajan kävijät ovat vähentyneet neljässä vuodessa 133 000:lla (-20 %).” (Haastettu kirkko, 99.) Tämä on valtavaa pudotusta. Romahdus heijastaa myös sitä tosiasiaa, että suomalaisten usko on muuttunut dramaattisesti. Joulun sanomaan liittyen, vielä vuonna 1999 suomalaisista 59 % uskoi, että Jeesus syntyi neitseestä, vuonna 2011 tämä luku oli enää 28 %! Vuonna 1999 suomalaista 77 % uskoi, että Jeesus on Jumalan Poika. Vuonna 2011 tuo luku oli 41 %. (Haastettu kirkko, 45.)

Miten tämä liittyy pietismiin ja herätyskristillisyyteen? Herätyskristitythän ovat juuri yrittäneet vahvistaa suomalaisten uskoa. On järjestetty seuroja, telttakokouksia, missioita, jaettu traktaatteja, laulettu kadun kulmilla, tehty uskonratkaisuja, esitetty alttarikutsuja.. Pietismin yhtenä vaikutuksena on kuitenkin, se että on haluttu erottaa tosiuskovat tavallisista seurakunnan jäsenistä. Kakkuri kirjoittaa näin:

Herätysliikkeet onnistuivat vaikuttamaan koko suomenkielisen kansallisen yhteisön uskon­nolliseen maailmankuvaan. Korostamalla henkilökohtaisen uskon ratkaisevaa merkitystä ihmisen pelastumiseksi ne loitonsivat tapakristittyjä uskon ydin­kysy­myksistä. Puhumalla ulko­puolisista ne tekivät ihmisistä ulkopuolisia. Kun ne opet­tivat, ettei pelkkä muodollinen kirkon jäsenyys riitä, niiden ulkopuolelle jäänyt kirkko­kansa uskoi, ettei se riitäkään.. (142.)

Kakkuri on mielestäni pitkälti oikeassa. Lopetetaan tämä blogi Kakkurin pitkällä ja puhuttelevalla lainauksella.

Herätys on ollut laajempi ilmiö kuin herätysliikkeet. Liikkeiden tarkoitus on ollut levittää näkemyksiään itseään laajemmalle yleisölle, ja siinä ne ovat onnistuneet. Herätys­kristillisyyden kolme­sataavuotinen ohjelmanjulistus on mennyt perille, ja taval­linen seura­kuntaelämä on viimeisinä vuosikymmeninä ollut herätyskristillistä. Pietistinen ajatus henkilökohtaisesta kääntymisestä ja uskosta on läpäissyt kaiken kirkon työn rippikoulu­leireistä siunauspuheisiin ja paikallislehtien hartaus­kirjoituksiin… Herätyskristillisyys on vaikuttanut myös yleiseen suomalaiseen elämän­muotoon ja ajattelutapoihin. Suomalaiset erottavat uskon ja arkielämän aivan kuten jo pietismi on opettanut. Uskonto on privatisoidulla vyöhykkeellä, niin kuin herätys­liikkeiden puheet henkilökohtaisesta uskosta ovat alleviivanneet. (220.)

Tässä on myös kritiikkiä, joka herätyskristittyjen kannattaisi käsitellä syvällisesti ja rohkeasti. Mielestäni suomalaisten näkemykset kristinuskosta ovat ainakin lähempänä herätyskristillisyyttä (pietismiä) kuin esimerkiksi luterilaisuutta tai katolisen kirkon uskoa. Myönteinen kaneetti: nyt kun suomalaiset ovat niin vieraantuneita kristinuskosta, aukeaa mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Mitä kristinusko on?