Päädyin viime launtainan monen sattuman johdosta Lohjan Vivamoon, ja kävin katsomassa siellä olevaa Raamattukylää. Osallistuin ensimmäiseen näytös-vaellukseen, jonka aiheen oli 'Seuraa minua'. Suosittelen lämpimästi kaikille hermoileville kaupunkilaisille, ja etenkin perheille. Omasta mielestäni näytelmä oli hieno, koskettavakin. Siinä annetaan tietynlainen kuva Jeesukseta, tuollaisen yleisaiheen johdattelemana: seuraa minua.. Vivamo on Kansan Raamattuseuran leirikeskus. Kiva ja kaunis paikka luonnon keskellä. Tässä on linkki sinne.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Kolme tapahtumaa: Tuska, Pride ja Suviseurat
Hesarissa on tänään juttua kesäjuhlista. Mieleeni tuli, että kristittyjen pitiäisi tietenkin mennä aktiolle Tuska-festivaaleille. Meidän uskomme ytimessähän on paljon tuskaa. Todennäköisesti tuo aktio-porukka saisi kokea vähän pilkkaa, ehkä jopa väkivaltaa. Hesarin jutusta sain kuvan, että joku oli repinyt lavalla Raamatun rikki. Voi.. tuskaa, sillä niinhän se sanonta meni, että 'siellä missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan kohta ihmisiä.' Sehän sopisi Tuska-festareiden teemaan oikein mainiosti, että aktio-porukka saisi todella elää tuon teeman riemullisesti todeksi! Pitää laittaa mietintämyssyyn.
Toinen jännä tapahtuma, josta hesarissa oli juttua oli pride-kulkue. Kyse on seksuaalivähemmistöjen marssista, jossa vaadittiin oikeutta homoille ja lisää suvaitsevaisuutta. Kulkueen hännillä kulki kiivas anarkistinen porukka, joka vastusti suurinta osaa tuosta homo-porukasta. Tämän anarkistisakin mukaan he eivät nimittäin olleet tarpeeksi tiukkoja. Heidän joukoistaan huudettiin sellaisia iskulauseita kuten 'Kuolema heterokulttuurille!' Oi kuinka suvaitsevaista. Ihanaa tämä sananvapaus. Onneksi meidän ei pidä olla kaikkien kanssa samaa mieltä. Minun kantani on se, että rakastan homoja, mutta vastustan heidän elämäntapaansa. Tunnen todella sympaattisia ja hyviä ihmisiä, jotka ovat homoja. Tämä on vaikea aihe, ja siksi siitä pitäisi ihan avoimesti ehkä puhua. En oikein tiedä onko aiheesta edes käyty mitään kovin avointa keskustelua, jossa eri kantojen edustajat nousivat punkkereistaan saman pöydän ääreen ja keskustelisivat aikuisten ja sivistyneiden ihmisten tavoin tästä isosta asiasta. Turha kuvitella, ettei tämä olisi iso, kulttuuriin ja arvoihin laajasti vaikuttava asia.
Pride-kulkueeseen osallistui reilu 2000ihmistä.
Näistä kolmesta viimesenä ja vähäisimpänä hesari mainitsi myös vanhalestadiolaisten suviseurat, joihin osallistui 65 000 ihmistä. He söivät paljon spagettia, yhteensä 6 100kiloa. Näin hesari kertoo. Makkaroitakin meni 26 000. Tuon porukan sanomasta tai 'iskulauseista' ei harmikseni mainittu mitään.
Toinen jännä tapahtuma, josta hesarissa oli juttua oli pride-kulkue. Kyse on seksuaalivähemmistöjen marssista, jossa vaadittiin oikeutta homoille ja lisää suvaitsevaisuutta. Kulkueen hännillä kulki kiivas anarkistinen porukka, joka vastusti suurinta osaa tuosta homo-porukasta. Tämän anarkistisakin mukaan he eivät nimittäin olleet tarpeeksi tiukkoja. Heidän joukoistaan huudettiin sellaisia iskulauseita kuten 'Kuolema heterokulttuurille!' Oi kuinka suvaitsevaista. Ihanaa tämä sananvapaus. Onneksi meidän ei pidä olla kaikkien kanssa samaa mieltä. Minun kantani on se, että rakastan homoja, mutta vastustan heidän elämäntapaansa. Tunnen todella sympaattisia ja hyviä ihmisiä, jotka ovat homoja. Tämä on vaikea aihe, ja siksi siitä pitäisi ihan avoimesti ehkä puhua. En oikein tiedä onko aiheesta edes käyty mitään kovin avointa keskustelua, jossa eri kantojen edustajat nousivat punkkereistaan saman pöydän ääreen ja keskustelisivat aikuisten ja sivistyneiden ihmisten tavoin tästä isosta asiasta. Turha kuvitella, ettei tämä olisi iso, kulttuuriin ja arvoihin laajasti vaikuttava asia.
Pride-kulkueeseen osallistui reilu 2000ihmistä.
Näistä kolmesta viimesenä ja vähäisimpänä hesari mainitsi myös vanhalestadiolaisten suviseurat, joihin osallistui 65 000 ihmistä. He söivät paljon spagettia, yhteensä 6 100kiloa. Näin hesari kertoo. Makkaroitakin meni 26 000. Tuon porukan sanomasta tai 'iskulauseista' ei harmikseni mainittu mitään.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Kaikki tai ei mitään - turha pihtailla.
Tämä postaus tiivistää joitain ajatuksia yhdestä nuorten opetuksesta, jonka pidin. Ja sitä paitsi aihe toimii prologina tulevan sunnuntain saarnatekstin tematiikkaan (Mark. 10:17 - 27): Kaikki tai ei mitään.
Lukemattomien riparibiisien sanoittajalla ja säveltäjällä Pekka Simojoella on biisi ’Kaikki tai ei mitään’. Tuon biisin sanat ovat tässä:
’Jos tahdot rakastaa, sen huomaa kohta koko maa. Et pysty peittämään, se täyttää sydämen ja pään. Etkä silloin enää laskelmoi sen rakkauden hintaa. Voit ehkä yrittää elää riskitöntä elämää ja lasikaapissa voit aarteitasi suojella, mutta kuitenkaan et muuta voi, kuin raapaista pintaa.
Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän! Anna kaikki tai ei mitään, älä taakse jää katsomaan silloin, kun on tullut aika nousta Jeesusta seuraamaan.
Me emme paljonkaan pysty Jumalalle antamaan. Vain kädet likaiset ja kelvottomat sydämet, mutta elämäsi varjotkin saat Hänelle antaa. Ja vaikka sankari ei kukaan meistä olisi ja vaikka voimallaan ei kukaan pysty kerskumaan, silti suurinta on kuitenkin vain kaikkensa antaa.’
Miksei siis antaisi kaikkea? Jokainen ihminen voi varmaan allekirjoittaa seuraavan väitteen, jonka mukaan jokainen meistä syntyy ja kuolee riippumatta omista toiveistaan. Multa ei ainakaan kysytty haluanko syntyä Suomeen, tai Kiinaan, tai Nepaliin, tai Iraniin, tai johonkin muuhun paikkaan. Eikä multa myöskään kysytty toivomuksia aikakauden, vanhempien, yhteiskunnallisen luokan yms. suhteen. Nyt on vaan pelattava niillä korteilla, joita omistaa. Pointtina on, että jos tällaiset asiat eivät ole meidän hallinnassamme, niin kenen hallinnassa ne ovat? Tyhmän sattuman? Jumalan suunnitelman? Kohtalon? Uskoni vuoksi mä voin ehdottaa tuota kakkosvaihtoehtoa.
Tämä johtaa siihen, että koska olen täysin ’korkeimmissa käsissä’ elämän ja kuoleman suhteen, niin miksi en antaisi myös tätä elämää hänen käsiinsä? Kaikki tai ei mitään. En ole itse luonnut itseäni, enkä pelastanut itseäni, enkä vanhurskauttanut, enkä lunastanut. Itse asiassa ihan kaiken olen saanut lahjaksi, koko tämän elämän. Miksi en antaisi kaikkea hänen käsiinsä?
Hän näki syyn luomiselleni, lunastukselleni, vanhurskauttamiselleni jne., miksi en siis antaisi hänen toteuttaa suunnitelmiaan suvereenisti itseni kohdalla? Dylanilla on kaunis biisi, joka tiivistää hienosti juuri näitä ajatuksia. Biisin sanat löytyvät tästä.
Lukemattomien riparibiisien sanoittajalla ja säveltäjällä Pekka Simojoella on biisi ’Kaikki tai ei mitään’. Tuon biisin sanat ovat tässä:
’Jos tahdot rakastaa, sen huomaa kohta koko maa. Et pysty peittämään, se täyttää sydämen ja pään. Etkä silloin enää laskelmoi sen rakkauden hintaa. Voit ehkä yrittää elää riskitöntä elämää ja lasikaapissa voit aarteitasi suojella, mutta kuitenkaan et muuta voi, kuin raapaista pintaa.
Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän! Anna kaikki tai ei mitään, älä taakse jää katsomaan silloin, kun on tullut aika nousta Jeesusta seuraamaan.
Me emme paljonkaan pysty Jumalalle antamaan. Vain kädet likaiset ja kelvottomat sydämet, mutta elämäsi varjotkin saat Hänelle antaa. Ja vaikka sankari ei kukaan meistä olisi ja vaikka voimallaan ei kukaan pysty kerskumaan, silti suurinta on kuitenkin vain kaikkensa antaa.’
Miksei siis antaisi kaikkea? Jokainen ihminen voi varmaan allekirjoittaa seuraavan väitteen, jonka mukaan jokainen meistä syntyy ja kuolee riippumatta omista toiveistaan. Multa ei ainakaan kysytty haluanko syntyä Suomeen, tai Kiinaan, tai Nepaliin, tai Iraniin, tai johonkin muuhun paikkaan. Eikä multa myöskään kysytty toivomuksia aikakauden, vanhempien, yhteiskunnallisen luokan yms. suhteen. Nyt on vaan pelattava niillä korteilla, joita omistaa. Pointtina on, että jos tällaiset asiat eivät ole meidän hallinnassamme, niin kenen hallinnassa ne ovat? Tyhmän sattuman? Jumalan suunnitelman? Kohtalon? Uskoni vuoksi mä voin ehdottaa tuota kakkosvaihtoehtoa.
Tämä johtaa siihen, että koska olen täysin ’korkeimmissa käsissä’ elämän ja kuoleman suhteen, niin miksi en antaisi myös tätä elämää hänen käsiinsä? Kaikki tai ei mitään. En ole itse luonnut itseäni, enkä pelastanut itseäni, enkä vanhurskauttanut, enkä lunastanut. Itse asiassa ihan kaiken olen saanut lahjaksi, koko tämän elämän. Miksi en antaisi kaikkea hänen käsiinsä?
Hän näki syyn luomiselleni, lunastukselleni, vanhurskauttamiselleni jne., miksi en siis antaisi hänen toteuttaa suunnitelmiaan suvereenisti itseni kohdalla? Dylanilla on kaunis biisi, joka tiivistää hienosti juuri näitä ajatuksia. Biisin sanat löytyvät tästä.
ps. tulkaa illalla gg'lle. Katso yllä oleva mainos. Bändin kotisivu löytyy tästä.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
torstai 19. kesäkuuta 2008
Jumalan todellisuus ja me
Tässä joitain pääajatuksia eilisestä iltamessun saarnastani, jonka pidin.
Haluan kirkastaa sitä eroa joka on Jumalan ja meidän mahdollisuuksiemme väliä, meidän todellisuuden ja Jumalan todellisuuden välillä. Johannes kuului ylhäiseen ja papilliseen Aaronin sukuun. Hänen vanhempansa olivat vanhoja ja hänen äitinsä oli ”hedelmätön”. Johanneksen syntymä oli rukousvastaus, jota tämä ”pappispariskunta” oli rukoillut jo kauan, Luuk. 1:5 - 13.
Johanneksen isä Sakarias kohtasi enkelin, kun hän oli temppelissä toimittamassa suitsutusuhria. Enkeli sanoi, että hänen rukouksensa on kuultu ja hänen vaimolleen syntyy poika, jolle pitää antaa nimeksi Johannes. Tämä poika tulisi ’kulkemaan Herran edellä Elian hengessä.’ Sakarias epäilee, ja kysyy: ’mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on jo iäkäs.’
Herää kysymys: Onko meidän rajallisuutemme esteenä Jumalan tahdon toteutumiselle?
Jossain vaiheessa rukousvastauksien viipyessä Sakarias oli taipunut ajattelemaan, että Jumalan mahdollisuuksien edessä on jokin este, kuten vaikka heidän vanha ikänsä ja Elisabetin hedelmättömyys. Enkeli ilmestyi myös neitsyt Marialle, joka sanoo yksinkertaisesti: ’Minä olen Herran palvelija. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.’ Omien ongelmiensa edessä pappi Sakarias oli unohtanut millainen on se Jumala, jota hän palvelee. Daavid oli ’parraton, sileäposkinen ja miellyttävän näköinen nuorukainen – mitätön vastustajaksi’, mutta silti hän kävi ammattisotilas Goljattia vastaan, koska tämä oli häpäissyt Israelin Jumalaa. Meidän oma pienuutemme, heikkoutemme tai ongelmamme eivät voi olla esteitä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle. Johannes Kastajan suuri sanoma on, että ’raivatkaa Herralle tie!’ Tänäänkin tuo sanoma on äärimmäisen ajankohtainen. Jos inhimilliset heikkoutemme ovat esteenä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle, niin kannattaako tuollaisen Jumalan vuoksi lähteä sunnuntaisin kirkkoon? Ei kannata.
Meidän ei pidä kiinnittää huomiotamme omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuksiimme, vaan Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista. Hän voi herättää Aabrahamin lapsia vaikka näistä pikkukivistä, niin kuin Johannes julisti. Uskoisin, että tänään seurakunnissa tarvitaan juuri tätä Jumalan tuntemista, tai muuten me vajotaan jonnekin Sakarian epäilevien ja pelokkaiden mietteiden syövereihin, Luuk. 1:18.
Jumalan edessä ’ihminen on kuin ruho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.’ Jes. 40:6 – 7. ’Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan. Mitä hän on, mihin hän kelpaa?’ Jes. 2:22. Meidän vanhurskautemme on Jumalan edessä ’kuin tahrainen riepu’. ’Hänen edessään maailman kansat eivät ole mitään, ne ovat hänelle pelkkää tyhjää’, kuin vesipisara ammennusastiassa. Jes. 40:15, 16.
Tämän takia on syytä tehdä Herralle tietä meidän ongelmien keskelle. Hän saa autiomaan kukkimaan kuin Eedenin puutarhan, hän muuttaa epätoivon toivon portiksi, hän muuttaa kivet Aabrahamin lapsiksi, hän saa kivet ylistämään itseään jne.. ’Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. ‘Jes. 42:4; 51:5. Kiinnitetään katseemme tuohon apuun.
Haluan kirkastaa sitä eroa joka on Jumalan ja meidän mahdollisuuksiemme väliä, meidän todellisuuden ja Jumalan todellisuuden välillä. Johannes kuului ylhäiseen ja papilliseen Aaronin sukuun. Hänen vanhempansa olivat vanhoja ja hänen äitinsä oli ”hedelmätön”. Johanneksen syntymä oli rukousvastaus, jota tämä ”pappispariskunta” oli rukoillut jo kauan, Luuk. 1:5 - 13.
Johanneksen isä Sakarias kohtasi enkelin, kun hän oli temppelissä toimittamassa suitsutusuhria. Enkeli sanoi, että hänen rukouksensa on kuultu ja hänen vaimolleen syntyy poika, jolle pitää antaa nimeksi Johannes. Tämä poika tulisi ’kulkemaan Herran edellä Elian hengessä.’ Sakarias epäilee, ja kysyy: ’mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on jo iäkäs.’
Herää kysymys: Onko meidän rajallisuutemme esteenä Jumalan tahdon toteutumiselle?
Jossain vaiheessa rukousvastauksien viipyessä Sakarias oli taipunut ajattelemaan, että Jumalan mahdollisuuksien edessä on jokin este, kuten vaikka heidän vanha ikänsä ja Elisabetin hedelmättömyys. Enkeli ilmestyi myös neitsyt Marialle, joka sanoo yksinkertaisesti: ’Minä olen Herran palvelija. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.’ Omien ongelmiensa edessä pappi Sakarias oli unohtanut millainen on se Jumala, jota hän palvelee. Daavid oli ’parraton, sileäposkinen ja miellyttävän näköinen nuorukainen – mitätön vastustajaksi’, mutta silti hän kävi ammattisotilas Goljattia vastaan, koska tämä oli häpäissyt Israelin Jumalaa. Meidän oma pienuutemme, heikkoutemme tai ongelmamme eivät voi olla esteitä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle. Johannes Kastajan suuri sanoma on, että ’raivatkaa Herralle tie!’ Tänäänkin tuo sanoma on äärimmäisen ajankohtainen. Jos inhimilliset heikkoutemme ovat esteenä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle, niin kannattaako tuollaisen Jumalan vuoksi lähteä sunnuntaisin kirkkoon? Ei kannata.
Meidän ei pidä kiinnittää huomiotamme omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuksiimme, vaan Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista. Hän voi herättää Aabrahamin lapsia vaikka näistä pikkukivistä, niin kuin Johannes julisti. Uskoisin, että tänään seurakunnissa tarvitaan juuri tätä Jumalan tuntemista, tai muuten me vajotaan jonnekin Sakarian epäilevien ja pelokkaiden mietteiden syövereihin, Luuk. 1:18.
Jumalan edessä ’ihminen on kuin ruho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.’ Jes. 40:6 – 7. ’Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan. Mitä hän on, mihin hän kelpaa?’ Jes. 2:22. Meidän vanhurskautemme on Jumalan edessä ’kuin tahrainen riepu’. ’Hänen edessään maailman kansat eivät ole mitään, ne ovat hänelle pelkkää tyhjää’, kuin vesipisara ammennusastiassa. Jes. 40:15, 16.
Tämän takia on syytä tehdä Herralle tietä meidän ongelmien keskelle. Hän saa autiomaan kukkimaan kuin Eedenin puutarhan, hän muuttaa epätoivon toivon portiksi, hän muuttaa kivet Aabrahamin lapsiksi, hän saa kivet ylistämään itseään jne.. ’Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. ‘Jes. 42:4; 51:5. Kiinnitetään katseemme tuohon apuun.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Oliko Daavid olemassa?
Tutkijat kiistelevät lähes kaikesta, myös siitä, oliko Jerusalem Israelin poliittinen ja uskonnollinen keskus Daavidin ja Salomonin aikoina, niin kuin Raamattu antaa ymmärtää. Arkeologi Eilat Mazar ja eräät muut arkeologit väittivät muutama vuosi sitten löytäneet Jerusalemista rakennuksen, jonka epäillään olleen Daavidin palatsi. Tästä lisää tietoa englanniksi. Eero Junkkaala on kirjoittanut aiheesta suomenkielisen selostuksen.
Arkeologi Abraham Biran löysi 1990-luvulla tekstikaiverruksen Dan-nimisestä muinaisesta kaupungista. Tuohon kivilaattaan on kaiverrettu teksti, jossa lukee arameaksi bjt dwd eli Daavidin talo. Teksti on peräisin 800-luvulta. Tuo ilmaisu, Daavidin talo, on raamatullinen ilmaisu, jolla viitataan dynastiaan eli Daavidin kuningaskuntaan. Tuo piirtokirjoitus vahvistaa sen, että jo 800-luvulla on voitu puhua Daavidin kuningaskunnasta.
Itse olen sitä mieltä, että Daavid on ollut olemassa, ja että hän on ollut Israelin valtakunnan perusta. Hän on ollut mahtava sotilas, mutta hän on myös toilaillut aika nolosti varsinkin nais- ja perheasioissaan. Tuskin kukaan näitä noloja kertomuksia olisi tallentanut jälkipolville, jos ne eivät oikeasti perustuisi historian todellisuuteen.
Arkeologi Abraham Biran löysi 1990-luvulla tekstikaiverruksen Dan-nimisestä muinaisesta kaupungista. Tuohon kivilaattaan on kaiverrettu teksti, jossa lukee arameaksi bjt dwd eli Daavidin talo. Teksti on peräisin 800-luvulta. Tuo ilmaisu, Daavidin talo, on raamatullinen ilmaisu, jolla viitataan dynastiaan eli Daavidin kuningaskuntaan. Tuo piirtokirjoitus vahvistaa sen, että jo 800-luvulla on voitu puhua Daavidin kuningaskunnasta.
Itse olen sitä mieltä, että Daavid on ollut olemassa, ja että hän on ollut Israelin valtakunnan perusta. Hän on ollut mahtava sotilas, mutta hän on myös toilaillut aika nolosti varsinkin nais- ja perheasioissaan. Tuskin kukaan näitä noloja kertomuksia olisi tallentanut jälkipolville, jos ne eivät oikeasti perustuisi historian todellisuuteen.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Miten saada miehet kirkkoon? Katkeroituneiden miesten johtaja - Daavid
Missäköhän on tänään miehen paikka. Ei ilmeisesti kirkossa, sillä siellä heitä ei kovin paljoa ole, ei sitten maalikoissa kuin papeissakaan - ei ainakaan tulevaisuudessa, jos tämä trendi jatkuu. Tällä hetkellä noin 70%:ia Helsingin teologisessa opintojaan aloittavista on naisia.
Nuoret miehet eivät oikein innostu uskon asioista. Miksi eivät? Syitä on varmasti monia. Sain tänään luetteua Samuelin kirjat läpi (1. - 2. Sam. ). Ne kertovat lähinnä Daavidista, joka nousee lammaspaimenen työn parista sissipääliköksi, kansalliseksi sankariksi, ihailluksi ja kadehdittavaksi sotilaaksi, valtion perustajaksi, runoilijaksi, muusikoksi.. Daavid on siis aika monipuolinen mies. Hän ei oikein mahdu mihinkään muottiin. Hän on suuri ja ihailtu sankari, mutta harva tiettää, että Raamatussa hän ei suinkaan paistattele jatkuvasti parrasvaloissa. Päinvastoin Daavid on suuren osan ajastaan takaa-ajettu, lainsuojaton, kuningas Saulin vainoama sissipäällikkö.
Hänen elämänsä taustalla on mahtavat messiaaniset lupaukset Israelin kuninkuudesta, 2. Sam. 7. Toisaalta hänen mainettaan mustamaalataan kaikin keinoin. Eräässä vaiheessa elämäänsä hän tekeytyy mielipuoleksi säästääkseen henkensä. Hänellä on luottoystävänä Saulin poika Joonatan, joka luonnollisesti perisi isänäsä Saulin kuninkuuden tämän kuoltua. Daavid johtaa 'joukoittain pulaan joutuneita, velkojien ahdistamia ja katkeroituneita miehiä', 1. Sam. 22:2. Hän laulaa ja tanssii lähes alastomana liitonarkin edessä kuin mikäkin hihhuli, välittämättä vähäänkään siitä, mitä hänestä ajatellaan. 2. Sam. 6:14 - 16, 20 - 22. Ja sitten Hän tapattaa yhden parhaimman sotilaansa saadakseen tämän vaimon, Batseban, itselleen, 2. Sam. 11. Hänellä on uskomattoman lojaaleja kannattajia ja yhtä vakaumuksellsia vihollisia. Hänen oma poikansa Absalom aloittaa vallankumouksen systäkseen hänet pois vallasta ja elävien kirjoista.
Taas kerran Daavid, petetty taistelija kulkee paljain jaloin ja itkien Öljymäen rinteillä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tuttu tilanne, taas häntä ajetaan takaa, 2. Sam. 15:30.. Daavid joutui varmasti todella miettimään, että miten hänen elämässään voi olla niin paljon ääripäitä. Usein koko kansa halusi hylätä hänet, koska näytti niin ilmeiseltä, ettei hän olisi kuitenkaan se paras, Jumalan siunaama hallitsija. Ehkä Daavidilla oli aika vaikea astua niihin messiaanisten odotusten saappaisiin, joita hänelle tarjottiin taivaasta ja kansa parista koko ajan. On jotenkin lohdullista ajatella, että Raamatun suurimmat sankarit, kuten vaikka Daavid, sai kokea niin kovia vastoin käymisiä, ja silti Jumala oli juuri hänen kanssaan.
Mitä tästä opimme: esim. sen, että joskus näennäiset raskaat tappiot eivät välttämättä todista sitä, että olisimme 'väärä valinta' johonkin hommaan. On vain uskottava, ja toimittava sen mukaan.
ps. Pojat/miehet pitävät sankarikertomuksista. Tarzan, Robin Hood, Ihmemies, Antero Rokka, Indiana Jones, jne.. Raamatusta löytyy tuon osaston tarinointia aika paljon.. Itse ainakin pidän niistä kertomuksista. Kirkossa, nimenomaan miestyötä ajatellen, pitäisi palata pyhien kirjoitusten ääreen, ja jättää vähemmälle kaikenlainen showmainen kikkailu.
Nuoret miehet eivät oikein innostu uskon asioista. Miksi eivät? Syitä on varmasti monia. Sain tänään luetteua Samuelin kirjat läpi (1. - 2. Sam. ). Ne kertovat lähinnä Daavidista, joka nousee lammaspaimenen työn parista sissipääliköksi, kansalliseksi sankariksi, ihailluksi ja kadehdittavaksi sotilaaksi, valtion perustajaksi, runoilijaksi, muusikoksi.. Daavid on siis aika monipuolinen mies. Hän ei oikein mahdu mihinkään muottiin. Hän on suuri ja ihailtu sankari, mutta harva tiettää, että Raamatussa hän ei suinkaan paistattele jatkuvasti parrasvaloissa. Päinvastoin Daavid on suuren osan ajastaan takaa-ajettu, lainsuojaton, kuningas Saulin vainoama sissipäällikkö.
Hänen elämänsä taustalla on mahtavat messiaaniset lupaukset Israelin kuninkuudesta, 2. Sam. 7. Toisaalta hänen mainettaan mustamaalataan kaikin keinoin. Eräässä vaiheessa elämäänsä hän tekeytyy mielipuoleksi säästääkseen henkensä. Hänellä on luottoystävänä Saulin poika Joonatan, joka luonnollisesti perisi isänäsä Saulin kuninkuuden tämän kuoltua. Daavid johtaa 'joukoittain pulaan joutuneita, velkojien ahdistamia ja katkeroituneita miehiä', 1. Sam. 22:2. Hän laulaa ja tanssii lähes alastomana liitonarkin edessä kuin mikäkin hihhuli, välittämättä vähäänkään siitä, mitä hänestä ajatellaan. 2. Sam. 6:14 - 16, 20 - 22. Ja sitten Hän tapattaa yhden parhaimman sotilaansa saadakseen tämän vaimon, Batseban, itselleen, 2. Sam. 11. Hänellä on uskomattoman lojaaleja kannattajia ja yhtä vakaumuksellsia vihollisia. Hänen oma poikansa Absalom aloittaa vallankumouksen systäkseen hänet pois vallasta ja elävien kirjoista.
Taas kerran Daavid, petetty taistelija kulkee paljain jaloin ja itkien Öljymäen rinteillä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tuttu tilanne, taas häntä ajetaan takaa, 2. Sam. 15:30.. Daavid joutui varmasti todella miettimään, että miten hänen elämässään voi olla niin paljon ääripäitä. Usein koko kansa halusi hylätä hänet, koska näytti niin ilmeiseltä, ettei hän olisi kuitenkaan se paras, Jumalan siunaama hallitsija. Ehkä Daavidilla oli aika vaikea astua niihin messiaanisten odotusten saappaisiin, joita hänelle tarjottiin taivaasta ja kansa parista koko ajan. On jotenkin lohdullista ajatella, että Raamatun suurimmat sankarit, kuten vaikka Daavid, sai kokea niin kovia vastoin käymisiä, ja silti Jumala oli juuri hänen kanssaan.
Mitä tästä opimme: esim. sen, että joskus näennäiset raskaat tappiot eivät välttämättä todista sitä, että olisimme 'väärä valinta' johonkin hommaan. On vain uskottava, ja toimittava sen mukaan.
ps. Pojat/miehet pitävät sankarikertomuksista. Tarzan, Robin Hood, Ihmemies, Antero Rokka, Indiana Jones, jne.. Raamatusta löytyy tuon osaston tarinointia aika paljon.. Itse ainakin pidän niistä kertomuksista. Kirkossa, nimenomaan miestyötä ajatellen, pitäisi palata pyhien kirjoitusten ääreen, ja jättää vähemmälle kaikenlainen showmainen kikkailu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)