Jumalan todellisuus ja me

Tässä joitain pääajatuksia eilisestä iltamessun saarnastani, jonka pidin.
Haluan kirkastaa sitä eroa joka on Jumalan ja meidän mahdollisuuksiemme väliä, meidän todellisuuden ja Jumalan todellisuuden välillä. Johannes kuului ylhäiseen ja papilliseen Aaronin sukuun. Hänen vanhempansa olivat vanhoja ja hänen äitinsä oli ”hedelmätön”. Johanneksen syntymä oli rukousvastaus, jota tämä ”pappispariskunta” oli rukoillut jo kauan, Luuk. 1:5 - 13.
Johanneksen isä Sakarias kohtasi enkelin, kun hän oli temppelissä toimittamassa suitsutusuhria. Enkeli sanoi, että hänen rukouksensa on kuultu ja hänen vaimolleen syntyy poika, jolle pitää antaa nimeksi Johannes. Tämä poika tulisi ’kulkemaan Herran edellä Elian hengessä.’ Sakarias epäilee, ja kysyy: ’mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on jo iäkäs.’
Herää kysymys: Onko meidän rajallisuutemme esteenä Jumalan tahdon toteutumiselle?
Jossain vaiheessa rukousvastauksien viipyessä Sakarias oli taipunut ajattelemaan, että Jumalan mahdollisuuksien edessä on jokin este, kuten vaikka heidän vanha ikänsä ja Elisabetin hedelmättömyys. Enkeli ilmestyi myös neitsyt Marialle, joka sanoo yksinkertaisesti: ’Minä olen Herran palvelija. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.’ Omien ongelmiensa edessä pappi Sakarias oli unohtanut millainen on se Jumala, jota hän palvelee. Daavid oli ’parraton, sileäposkinen ja miellyttävän näköinen nuorukainen – mitätön vastustajaksi’, mutta silti hän kävi ammattisotilas Goljattia vastaan, koska tämä oli häpäissyt Israelin Jumalaa. Meidän oma pienuutemme, heikkoutemme tai ongelmamme eivät voi olla esteitä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle. Johannes Kastajan suuri sanoma on, että ’raivatkaa Herralle tie!’ Tänäänkin tuo sanoma on äärimmäisen ajankohtainen. Jos inhimilliset heikkoutemme ovat esteenä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle, niin kannattaako tuollaisen Jumalan vuoksi lähteä sunnuntaisin kirkkoon? Ei kannata.
Meidän ei pidä kiinnittää huomiotamme omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuksiimme, vaan Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista. Hän voi herättää Aabrahamin lapsia vaikka näistä pikkukivistä, niin kuin Johannes julisti. Uskoisin, että tänään seurakunnissa tarvitaan juuri tätä Jumalan tuntemista, tai muuten me vajotaan jonnekin Sakarian epäilevien ja pelokkaiden mietteiden syövereihin, Luuk. 1:18.
Jumalan edessä ’ihminen on kuin ruho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.’ Jes. 40:6 – 7. ’Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan. Mitä hän on, mihin hän kelpaa?’ Jes. 2:22. Meidän vanhurskautemme on Jumalan edessä ’kuin tahrainen riepu’. ’Hänen edessään maailman kansat eivät ole mitään, ne ovat hänelle pelkkää tyhjää’, kuin vesipisara ammennusastiassa. Jes. 40:15, 16.
Tämän takia on syytä tehdä Herralle tietä meidän ongelmien keskelle. Hän saa autiomaan kukkimaan kuin Eedenin puutarhan, hän muuttaa epätoivon toivon portiksi, hän muuttaa kivet Aabrahamin lapsiksi, hän saa kivet ylistämään itseään jne.. ’Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. ‘Jes. 42:4; 51:5. Kiinnitetään katseemme tuohon apuun.