Pelon lamauttama harhailija kaipaa kotiin

Tässä Matisyahun biisissä, Dispatch the Troops, on aika jännät sanat.

'Daughter of Zion, Once precious princess. Left her father's house to walk the streets that never rest. Maybe they'll hear me in the metropolis. So I'm sending out and SOS.

Fighting with her "ta". She wants out of this mess. And those big city lights. Might brighten up the darkness. You know that I'm tired and you know that I'm stressed

Feeling the pain likes the dance by the DJ. Reminds me of a time when things were OK. Frightened by her own shadow. Now she wants to go home.

--Won't you please return child. Where you been? She says I can't come home because he won't let me in.'

Tässä biisissä on joitain samoja teemoja kuin Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta: joku on kadonnut ja haluaisi tulla takaisin kotiin, mutta matka sinne on niiiin pitkä.. Jeesuksen mukaan niin monia asia oli kadonnut: lammas, hopearaha, tuhlaajapoika, aare.. Juuri näitä kadonneita hän on tullut - Jumalan auktoriteetilla - etsimään.
Viime sunnuntaina kirkoissamme saaranttiin juurikin tästä tuhlaajapoika vertauksesta. Tuossa vertauksessa kerrotaan kuinka poika, tuhlattuaan kaiken omaisuutensa kevytkenkäisessä elämässä, päättää palata tyhjätaskuna isänsä luo. Tässä kohtaa esiintyy sanat: '… Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.’ Luuk. 15:19 – 20.

Miten tämä liittyy tähän päivään?
Monella tavalla. Turku on täynnä tuhlaajapoikia ja -tyttöjä, jotka miettivät, että jaksaisiko sitä uskoa taivaan Isään, jolla voisi oikeasti olla merkitystä omassa elämässä. Monesta varmasti tuntuu, että omien sotkujen, syntien ja ongelmien keskeltä tie jumalan luo on miljoooonien kilometrien mittainen. Ei sille tielle jaksaisi lähteä, vaikka sydämen sopukoissa halua olisikin. Ristiriitainen tilanne. Joskus ainakin itsestäni tuntuu siltä, että kaikki unelmani ja toiveeni siintävät jossain horisontin äärillä, niin kaukana, että etäisyyteni niiden luo masentaa.

Mieleen tulee vielä se kadonnut lammas. Paimenet kertovat, että oikeestii kadonnut lammas on sellainen, että se laskeutuu jalkoijensa päälle ja lamaantuu pelosta. Se ei osaa tai uskalla tehdä mitään muuta kuin määkiä. Jos susi tulee niin se on aivan avuton. Se ei uskalla edes paeta. Sitä paitsi tuollainen lammas painaa noin 30 - 40 kiloa, ja Jeesus sanoo, että paimen ottaa sen harteilleen ja kantaa takaisin tarhaan. Paimenen todella pitää kaivata tuota lammasta, jos hän haluaa sen pelastaa.

Tämä vertaus yllätti Jeesuksen aikalaisia ja se voi yllättää myös meidät. Se kertoo, että Jumala on valmiimpi juoksemaan meitä vastaan, kuin mitä me olemme valmiita tulemaan hänen luokseen. Hän on valmiimpi antamaan meille anteeksi, kuin mitä me ollaan valmiita pyytämään. Taivaan Isä tietää mitä me häneltä tarvitsemme, ennen kuin edes pyydämme sitä häneltä. Hän on kaikkivaltias ja hän rakastaa omiaan. Hän on suurempi ja pyhempi, kuin mihin meidän ajatuksemme yllää.

Vähän vastaavanlaista tuhlaajpoika-tematiikkaa löytyy profeetta Hesekielin dramaattisesta kertomuksesta luvussa Hes. 16. Takuulla yllätyt, jos luet sen ajatuksella.