Abortit ja ajan henki

Kävin eilen katsomassa Benjam Button –elokuvan. Se kertoo miehestä, jolla menee biologinen ikäkehitys väärinpäin. Hän syntyy vanhuksena ja vuosien karttuessa eli hänen ”vanhetessaan” hän nuortuu, kunnes kuolee vanhana miehenä pikkuvauvana. Kyse on hyvästä leffasta, jonka teemana on tavallaan ihmisarvo, ikääntyminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen. Benjamin syntyy ’rumana ankanpoikana’. Hänet hyljätään saman tien, mutta eräs kristitty musta nainen ottaa hänet kasvatikseen, omaksi pojakseen. Hän näkee tuossa äijänkäppyräisessä vauvassa Jumalan lapsen, ihmeen - mahdollisuuden. Benjaminista paljastuu Brad Pitin näköinen heppu, joka pärjää elämässä ihan hyvin, vaikka alku näytti niin toivottomalta.

Tämä leffa toi minun mieleeni abortit. Veikkaan, että abortit vaikuttavat syvällisesti koko kulttuuriimme. Niiden 10 000 vuosittain Suomessa tehdyn abortin myötä kerrotaan epäsuorasti, että rumiin ankanpoikiin ei uskota. Elämme sellaisen kulttuurin keskellä, jossa uutisoidaan koko ajan ihmisen pahoista teoista, nuorison huonoudesta jne. Tämä johtaa siihen, että me alamme aliarvioida ihmisiä, emmekä enää näe ihmisissä, lapsissa mahdollisuutta, vaan potentiaalisia ongelmia. Raamatussa ihmisessä olevat mahdollisuudet nostetaan esille. Ihminen on Jumalan kuva.

Abortit ja eutanasia kertoo siitä, miten me oikeasti suhtaudumme erilaisuuteen. Voimmeko hyväksyä heikkoutta ja huonoja olosuhteita? Olemmeko kaikenlaisten vastoinkäymisten edessä aivan avuttomia? Kysyin kerran joukolta nuoria eräällä helsinkiläisellä nuortenleirillä, että miten he jatkaisivat elämää, jos he menettäisivät jossain onnettomuudessa esim. näkökykynsä. Erään nuoren, kokoajan jotain hääräävän pojan vastaus on jäänyt mieleeni: vetäisin itseni jojoon. Elämme yhteiskunnassa, jossa lähes kaikki meidän fyysiset ja psykologisetkin tarpeemme tulevat täytetyiksi ainakin enemmistön kohdalla. Tästä huolimatta koulusurmia tapahtui viime vuona pari kappaletta. Miksi me ollaan näin ”hyvinä” aikoina niin heikkoja?

Joka tapauksessa kyse elämästä ja kuolemasta on vaikea, ja Raamatussa suurimmat pyhimykset joutuvat tilanteisiin,joissa he miettivät olisiko ollut parempi, jos olisi jäänyt syntymättä. Näin teki esim. Jeremia, jonka Jumala valitsi jo hänen ollessa äitinsä kohdussa, Jer. 1:4-10. Tästä huolimatta Jeremia kiroaa syntymänsä, Jer. 20:14.

Jobin kirjasta löytyy sanat: Job. 3:11-16
11 Miksi en syntynyt kuolleena,
miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
12 Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan,
miksi rinnat antoivat ravinnon?
13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,
nukkuisin, minulla olisi rauha.
14 Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten
seurassa,
noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä
muistomerkkejä, mahtavia raunioita.
15 Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa,
noiden, joilla oli kultaa,
jotka täyttivät palatsinsa hopealla.
16 Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,
maahan kaivettu ja olematon,
niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.
17 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa
ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,
18 siellä pääsevät vangit vaivastaan,
piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.
19 Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.

Tänään on siis syytä kysyä, miksi en syntynyt kuolleena? Miksi Herra antoi minulle elämän? Sillä on pakko olla jokin syy. Uskon, että elämälläni on merkitys. Jos ihminen löytää tuohon kysymykseen vastauksen, niin hän jaksaa elää kaikissa olosuhteissa ja kaikissa tilanteissa.