Luin aikoinani aika monta Henning Mankelin romaania Kurt Wallanderista. Henning on käsittääkseni pohjoismaiden luetuin dekkarikirjailija, joka pitää kovaa meteliä siitä, että ennen niin lämmin ja välittävä Ruotsin kansankoti on ajettu alas. Mankelin kuvaukset osuvat aikalailla oikeaan suuntaan kun lukee uutisia Malmön lähiöiden tilanteesta.
Hesari otsikoi tänään: Nuorison riehunnasta on tullut pysyvä ongelma Malmössä. Rosengårdin ja Herrengårdenin lähiöt ovat aivan levottomia paikkoja. Samanlaisia, joskin pienempiä lähiöitä löytyy myös Tukholmasta. Viime maanantain vastaisena yönä Herrengårdenissa sytytettiin palamaan viisi autoa. Nuorisojoukot sytyttävät roskiksia, autoja, autonrenkaita.. Koulukin on yritetty polttaa. Palokuntaa heitellään kivillä. Hesarin mukaan lähes 70 % näiden ongelmalähiöiden asukkaista on ulkomailla syntyneitä, 15 % asukkaista on työttömiä.
Itse olen ollut tekemisissä pakolaisten kanssa. Käsittääkseni Suomeen tulevista pakolaisista suurin osa on kristittyjä. Heillä on tietenkin paljon ongelmia kielen, uuden kulttuurin ja elämäntilanteen omaksumisessa, mutta se, että he ovat kristittyjä, se helpottaa hyvin paljon heidän sopeutumista suomalaiseen kulttuuriin. Tämän vuoksi seurakuntien pitäisi ottaa esim. Sudanista tulevat, pääosin helluntailaiset ja katolilaiset pakolaiset mukaan seurakunnan toimintaan. He ovat meidän siskoja ja veljiä. Eivät he ole niitä roskiksen ja autojen polttajia. Veikkaan, että he ovat pääosin paljon hurskaampia ja lainkuuliaisempia kristittyjä kuin me suomalaiset.
Olin eilen mukana Turun kauppatorilla kun siellä jaettiin 1000 pussillista ruokaa vähäosaisille. Paikalle oli tosiaan kerääntynyt todella paljon väkeä. Tämä kertoo siitä, että ei täällä Suomessakaan mene kovin vahvasti. Moni jää väliinputoajaksi. Työttömyys ruokkii merkityksettömyyttä ja turhautumista, joka purkautuu tihutöinä, kapinoina jne.. Malmö toimikoon huonona esimerkkinä.
Ruotsin ghetoissa radikaali ja väkivaltainen islman saa kannattajia. Siitä ehkä saadaan sisältö muuten tyhjältä ja näköalattomalta tuntuvaan elämään. Toinen, paljon suositumpi tapa lievittää omaa turhautumisen ja merkityksettömyyden, sisäisen 'eksistentiaalisen tyhjyyden' tunnetta, kuten psykologit sanovat, on ryyppäminen. Suomessa kuollaan tänään kolme kertaa useammin viinaan kuin 1970-luvulla!! Suomessa, Britanniassa ja Tanska viina virtaa.. Nuorisotyössä tapaan nuoria, jotka puhuvat niin sympaattisesti pullostaan, että tuntuu, että se on heidän ainut lohtu ja turva pahan maailman keskellä. Se on surullista
Tänään on huutava pula kenttätyötä tekevistä nuorisotyöntekijöistä, jotka eivät huku paperihinsa vaan astuvat nuorten keskelle ja kertovat sanoin ja teoin siitä, mihin kestävä ja todellinen 'tulevaisuus ja toivo' perustuvat.. Aikamme nicky cruzit ja david wilkensonit astukaa(mme) esiin!
torstai 30. huhtikuuta 2009
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Gran Torino ja nuorisokulttuuri
Kävin eilen katsomassa Clint Eastwoodin Gran Torinon, jonka nettisivut ja traileri löytyy tästä. Walt (Clint) on leffan pääosaa esittävä eläkkeelle siirtynyt rasistinen äijä pikkuisesta keskilännen kylästä. Lähes kaikki valkoiset ovat muuttaneet kylästä pois ja heidät on korvattu mustilla ja keltaisilla pakolaisilla Aasiasta ja Afrikasta. Waltin vaimo on kuollut, ja nykyään Walt ei tule toimeen aikuisten lapsiensa, saatikka lastenlapsiensa kanssa. Hän on katkeroitunut ja iloton ukko, joka ei näe muuta kuin virheitä ympärillään. Lopulta hän taipuu tutustumaan taiwanilaisiin naapureihin. Hän jopa ystävystyy näiden kanssa. Naapurit kutsuvat Waltin grillijuhliin. Noissa juhlissa on eräs vanha ja viisas poppamies, joka päätyy ”lukemaan” Walttia kuin avointa kirjaa. Tämän myötä mies alkaa muuttua pikkuhiljaa.
Leffa kuvaa sitä kuinka taantumuksellinen ja rasistinen Walt löytää lopulta enemmän ystävyyttä ja ymmärrystä taiwanilaisten pakolaisten kuin omien sukulaistensa, lapsiensa ja lastenlapsiensa parista. Leffassa kuvataan mahtavalla tavalla sivupääosaa esittävän Thaon nuoruutta. Walt antaa tuolle syrjäytyneelle ja aralle pojalle mahdollisuuden ja sen myötä tuosta pojasta kasvaa sankari, joka ei painostuksesta huolimatta liity rikollisjengiin, vaan ottaa itsestään vastuun, tarttuu mahdollisuuteen ja nousee vaikeista olosuhteista pinnalle. Walt laittaa pojan töihin, siivoamaan ja rakentamaan naapurustoa. Jengit levittävät toivottomuutta, Thao raivaa puutarhaa, rakentaa naapurin kattoa, uusii rännin jne. Hän saa elämälleen merkityksen, jota naureskelevista jengeistä ei löydy.
Leffa on Eastwoodin tyyliin aika tyly, siinä on rumaa kieltä ja rasistisia vitsejä. Nuorisotyötä tekevänä kiinnitin huomiota siihen, miten Clint käsittelee nuorisokulttuuria. Sitä yksinkertaisesti pistetään aika halvalla. Leffassa on kohta jossa valkoinen nainen kaataa vahingossa ostoksensa. Nuorisojoukko kulkee hänen ohitseen ja heittää jonkun ”hyvän” läpän – kukaan ei auta, paitsi Thau. Muinaisten arvojen mukaan lapsien ja nuorten tulee kunnioittaa vanhempiaan. Nyt kuvio näyttää kääntyneen toisin päin eli nuoret olettavat aikuisten hyppivän heidän pillinsä mukaan. Jos vanhempi ei hypi, häntä pidetään kalkkiksena, joka on aikansa elänyt.
On aivan totta, että me elämme nuorisokulttuuria ihailevassa kulttuurissa. Pitää vain muistaa, että jos nuoret halveksivat vanhuksia, he joutuva eräänä päivänä, heidän itsensä vanhentuessa, kestämään itsehalveksuntaa. Vaihtoehtoisesti heistä ei kasva koskaan aikuisia, vaan he pysyvät ikuisina pikkupoikina ja pikkutyttöinä. Tuollaisista tapauksista ei kasva koskaan vastuullisia, rohkeita ja viisaita aikuisia, jotka olisivat kunnioituksen arvoisia.
Walt rikkoo tämän kulttuurin etiketin. Hän ei kumarra nuorisojengeille, hän ei arvosta sen porukan sankareita. Kuitenkin Walt itse päätyy nostamaan jengistä ulosjääneen Thaon jaloilleen. Hän antaa pojalle käytännössä tulevaisuuden ja toivon, työpaikan, miehenmallin, arvostuksen, ja lopulta jopa kalleimmat aarteensa eli Korean sodasta ansaitsemansa sankarin mitalin ja koko kylän ja perintökunnan himoitseman auton, Ford Gran Torino 72:n. Lopulta Walt antaa jopa henkensä näiden pakolaisten tulevaisuuden ja elämän puolesta ikään kuin Kristuksen esikuvan mukaisesti. Omille valkoisille perijöilleen, lapsilleen ja lapsenlapsilleen, hän ei taida antaa juuri mitään.
Mielestäni nuorisopappien tulisi nähdä tämä leffa. Se kertoo tärkeitä asioita meidän kulttuurista. Sitä paitsi, siinä kuvataan Waltin katolilainen perhepappi lopulta erittäin hyvässä valossa. Tuo pappi ei jätä lampaitaan, hän tulee heidän perässään vaikka kapakkaan. Hän pitää kiinni uskostaan, mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, hän itsepintaisesti elää ihmisten keskellä, eikä piiloudu omiin piireihinsä. Aluksi Walt halveksii tuota pappia ja pitää häntä ’juuri pappisseminaarista valmistuneena, 27-vuotiaana neitsyenä’, mutta leffan loppua myöten käy selväksi, että tuo pappi on myös Waltin arvostuksen arvoinen.
Nuorisopappina saan jatkuvasti huomata, että nuorissa on helmiä, suuria lupauksia, suuria kasvavia sankareita. Näitä kavereita pitää tukea paljon. Varsinkin ne nuoret, jotka nousevat vaikeista olosuhteista, varsinkin he tarvitsevat tukea. Toivon liekkiä pitää vahvistaa. Kaikenlainen nuorisokulttuuri ei kuitenkaan ansaitse kunnioitusta.
Eräänä iltana keskustelin erään nuorisoporukan kanssa. Yksi koviksen maineessa oleva poika totesi jostain syystä uhmakkaasti, että 'ei tytöissä ole mitään arvostettavaa.' Olisi hyvä miettiä, miksi moni tyttö roikkuu porukassa tai seurustelee nuorten kanssa, jotka sanovat, että tytöissä/naisissa ei ole mitään arvostettavaa. Tuollaisessa suhteessa tyttö hankkii itselleen vain ongelmia, ja monien pettymysten myötä, hän ehkä alkaa vihaamaan miehiä - tämän myötä taas menetetään mahdollisuudet hvyään parisuhteeseen. Pelissä on siis aika paljon ja tämän vuoksi kannattaa kuunnella ja ottaa vakavasti, mitä nuoret ajattelevat, puhuvat ja tekevät, ja mihin suuntaan nuorisoulttuuri on menossa.
Ei ole mitään järkeä tai syytä kumartaa nuorisokulttuurille, joka ihailee väkivaltaa, kannustaa nais- tai/ja miesvihaan tai halveksii vanhempia, tai joka ylipäänsä vastustaa elämää, uskoa, rakkautta ja toivoa. Waltin esimerkin mukaisesti ei tuollaisille tyypeille kannata antaa perintöä. Hatun nosto kuuluu niille nuorille, jotka yrittävät, jotka nousevat huonoista olosuhteista huolimatta ja tekevät jotain rakentavaa, tai ainakin haluvavat tehdä jotain rakentavaa.
Leffa kuvaa sitä kuinka taantumuksellinen ja rasistinen Walt löytää lopulta enemmän ystävyyttä ja ymmärrystä taiwanilaisten pakolaisten kuin omien sukulaistensa, lapsiensa ja lastenlapsiensa parista. Leffassa kuvataan mahtavalla tavalla sivupääosaa esittävän Thaon nuoruutta. Walt antaa tuolle syrjäytyneelle ja aralle pojalle mahdollisuuden ja sen myötä tuosta pojasta kasvaa sankari, joka ei painostuksesta huolimatta liity rikollisjengiin, vaan ottaa itsestään vastuun, tarttuu mahdollisuuteen ja nousee vaikeista olosuhteista pinnalle. Walt laittaa pojan töihin, siivoamaan ja rakentamaan naapurustoa. Jengit levittävät toivottomuutta, Thao raivaa puutarhaa, rakentaa naapurin kattoa, uusii rännin jne. Hän saa elämälleen merkityksen, jota naureskelevista jengeistä ei löydy.
Leffa on Eastwoodin tyyliin aika tyly, siinä on rumaa kieltä ja rasistisia vitsejä. Nuorisotyötä tekevänä kiinnitin huomiota siihen, miten Clint käsittelee nuorisokulttuuria. Sitä yksinkertaisesti pistetään aika halvalla. Leffassa on kohta jossa valkoinen nainen kaataa vahingossa ostoksensa. Nuorisojoukko kulkee hänen ohitseen ja heittää jonkun ”hyvän” läpän – kukaan ei auta, paitsi Thau. Muinaisten arvojen mukaan lapsien ja nuorten tulee kunnioittaa vanhempiaan. Nyt kuvio näyttää kääntyneen toisin päin eli nuoret olettavat aikuisten hyppivän heidän pillinsä mukaan. Jos vanhempi ei hypi, häntä pidetään kalkkiksena, joka on aikansa elänyt.
On aivan totta, että me elämme nuorisokulttuuria ihailevassa kulttuurissa. Pitää vain muistaa, että jos nuoret halveksivat vanhuksia, he joutuva eräänä päivänä, heidän itsensä vanhentuessa, kestämään itsehalveksuntaa. Vaihtoehtoisesti heistä ei kasva koskaan aikuisia, vaan he pysyvät ikuisina pikkupoikina ja pikkutyttöinä. Tuollaisista tapauksista ei kasva koskaan vastuullisia, rohkeita ja viisaita aikuisia, jotka olisivat kunnioituksen arvoisia.
Walt rikkoo tämän kulttuurin etiketin. Hän ei kumarra nuorisojengeille, hän ei arvosta sen porukan sankareita. Kuitenkin Walt itse päätyy nostamaan jengistä ulosjääneen Thaon jaloilleen. Hän antaa pojalle käytännössä tulevaisuuden ja toivon, työpaikan, miehenmallin, arvostuksen, ja lopulta jopa kalleimmat aarteensa eli Korean sodasta ansaitsemansa sankarin mitalin ja koko kylän ja perintökunnan himoitseman auton, Ford Gran Torino 72:n. Lopulta Walt antaa jopa henkensä näiden pakolaisten tulevaisuuden ja elämän puolesta ikään kuin Kristuksen esikuvan mukaisesti. Omille valkoisille perijöilleen, lapsilleen ja lapsenlapsilleen, hän ei taida antaa juuri mitään.
Mielestäni nuorisopappien tulisi nähdä tämä leffa. Se kertoo tärkeitä asioita meidän kulttuurista. Sitä paitsi, siinä kuvataan Waltin katolilainen perhepappi lopulta erittäin hyvässä valossa. Tuo pappi ei jätä lampaitaan, hän tulee heidän perässään vaikka kapakkaan. Hän pitää kiinni uskostaan, mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, hän itsepintaisesti elää ihmisten keskellä, eikä piiloudu omiin piireihinsä. Aluksi Walt halveksii tuota pappia ja pitää häntä ’juuri pappisseminaarista valmistuneena, 27-vuotiaana neitsyenä’, mutta leffan loppua myöten käy selväksi, että tuo pappi on myös Waltin arvostuksen arvoinen.
Nuorisopappina saan jatkuvasti huomata, että nuorissa on helmiä, suuria lupauksia, suuria kasvavia sankareita. Näitä kavereita pitää tukea paljon. Varsinkin ne nuoret, jotka nousevat vaikeista olosuhteista, varsinkin he tarvitsevat tukea. Toivon liekkiä pitää vahvistaa. Kaikenlainen nuorisokulttuuri ei kuitenkaan ansaitse kunnioitusta.
Eräänä iltana keskustelin erään nuorisoporukan kanssa. Yksi koviksen maineessa oleva poika totesi jostain syystä uhmakkaasti, että 'ei tytöissä ole mitään arvostettavaa.' Olisi hyvä miettiä, miksi moni tyttö roikkuu porukassa tai seurustelee nuorten kanssa, jotka sanovat, että tytöissä/naisissa ei ole mitään arvostettavaa. Tuollaisessa suhteessa tyttö hankkii itselleen vain ongelmia, ja monien pettymysten myötä, hän ehkä alkaa vihaamaan miehiä - tämän myötä taas menetetään mahdollisuudet hvyään parisuhteeseen. Pelissä on siis aika paljon ja tämän vuoksi kannattaa kuunnella ja ottaa vakavasti, mitä nuoret ajattelevat, puhuvat ja tekevät, ja mihin suuntaan nuorisoulttuuri on menossa.
Ei ole mitään järkeä tai syytä kumartaa nuorisokulttuurille, joka ihailee väkivaltaa, kannustaa nais- tai/ja miesvihaan tai halveksii vanhempia, tai joka ylipäänsä vastustaa elämää, uskoa, rakkautta ja toivoa. Waltin esimerkin mukaisesti ei tuollaisille tyypeille kannata antaa perintöä. Hatun nosto kuuluu niille nuorille, jotka yrittävät, jotka nousevat huonoista olosuhteista huolimatta ja tekevät jotain rakentavaa, tai ainakin haluvavat tehdä jotain rakentavaa.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Ilo irti
Otin itseäni taas niskasta kiinni alkukielien suhteen. Yritän lukea työkiireiden keskellä kreikkaa ja hepreaa. Se vaatii itsekuria, että siinä onnistuu. Minulla on kyllä tähän hommaan erittäin hyvä apuväline: the Bibleworks. Yritän lukea noin 20 jaetta per päivä. Luin tämän päivän osuuden, joka alkoi 1. Johanneksen kirjeestä. Heti heräsi monta ajatusta: Jakeessa 1:4 kerrotaan syy kirjeen kirjoittamiseen. ’Kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.’
Samasta syystä Jeesus puhui opetuslapsilleen: ’Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.’ Joh. 15:11. Jeesus haluaa, että meissä on hänen rauhansa, hänen ilonsa, kaikki se tieto, mitä hän on Isältään saanut, ja että meissä tulee ilmi hänen kirkkautensa. Hän myös haluaa, että me pysymme hänen rakkaudessaan. Nämä asiat löytyvät seuraavista jakeista: Joh. 15:8 - 9, 11; 16:33. Jotenkin tulin heti paljon iloisemmaksi, kun aloin tutkimaan näitä juttuja. Onpa tosiaan kiva olla kristitty.
Pääsiäisenä on hyvä muistaa, että ylösnoussut Jeesus kertoi monia asioita seuraajilleen. Ensimmäinen sana, mitä hänen suustaan kuului, oli käsky ja tervehdys ”iloitkaa”. Matt. 28:9. Suomalaisessa käännöksessä Jeesuksen kerrotaan vain tervehtineen naisia, mutta alkukielessä hän käskee heitä iloitsemaan.
Paavalin toiminnan tarkoituksena oli muun muassa auttaa seurakuntalaisia ’saamaan ilon’, 2. Kor. 1:24. Hänkin käski Jeesuksen lailla meitä iloitsemaan: ’Veljeni iloitkaa siis Herrassa’, ’iloitkaa ja riemuitkaa tekin’, ’sanon vielä kerran: iloitkaa!’ Fil. 2:18; 3:1; 4:4. Mihin tämä täydellinen ilo perustuu? Siihen, että Jeesus on totta ja Herra elää, hänen lupauksensa pitää, ja meidän synnit on sovitettu.. Siihen, että meidän rukouksiin vastataan, kun me pyydämme Jeesuksen nimessä, Joh. 16:24. Silloin ’teidän ilonne on täydellinen.’
Samasta syystä Jeesus puhui opetuslapsilleen: ’Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.’ Joh. 15:11. Jeesus haluaa, että meissä on hänen rauhansa, hänen ilonsa, kaikki se tieto, mitä hän on Isältään saanut, ja että meissä tulee ilmi hänen kirkkautensa. Hän myös haluaa, että me pysymme hänen rakkaudessaan. Nämä asiat löytyvät seuraavista jakeista: Joh. 15:8 - 9, 11; 16:33. Jotenkin tulin heti paljon iloisemmaksi, kun aloin tutkimaan näitä juttuja. Onpa tosiaan kiva olla kristitty.
Pääsiäisenä on hyvä muistaa, että ylösnoussut Jeesus kertoi monia asioita seuraajilleen. Ensimmäinen sana, mitä hänen suustaan kuului, oli käsky ja tervehdys ”iloitkaa”. Matt. 28:9. Suomalaisessa käännöksessä Jeesuksen kerrotaan vain tervehtineen naisia, mutta alkukielessä hän käskee heitä iloitsemaan.
Paavalin toiminnan tarkoituksena oli muun muassa auttaa seurakuntalaisia ’saamaan ilon’, 2. Kor. 1:24. Hänkin käski Jeesuksen lailla meitä iloitsemaan: ’Veljeni iloitkaa siis Herrassa’, ’iloitkaa ja riemuitkaa tekin’, ’sanon vielä kerran: iloitkaa!’ Fil. 2:18; 3:1; 4:4. Mihin tämä täydellinen ilo perustuu? Siihen, että Jeesus on totta ja Herra elää, hänen lupauksensa pitää, ja meidän synnit on sovitettu.. Siihen, että meidän rukouksiin vastataan, kun me pyydämme Jeesuksen nimessä, Joh. 16:24. Silloin ’teidän ilonne on täydellinen.’
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Lautailu on kehittynyt aika paljon siitä kun itse ramppasin Uuperissa.. Sebu taisi olla eka joka pyöritti 1080 astetta. Itse pyöritin aikoinaan hikisen 720:n. Lautailussa voi saada uskomattomat fiilikset, joita joskus kaipaan - vapauden ja lentämisen tunne. Noiden kivojen fiilisten tilalle kehittyi jossain vaiheessa itsesuojeluvaisto.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Mollausnäytelmä
Tällä viikolla on paljon kouluhommia: maanantaista keskiviikkoon aamupäivät menevät pääsiäisnäytelmää esittäessä peruskoululaisille, esikoululaisille ja tarhalaisille. Se on tosi mukavaa työtä. Saa näytellä pääsiäisen tapahtumia Filippuksen roolissa.
Joka tapauksessa tässä puhe, jonka pidän tällä viikolla. Puhe liittyy aiheeseen, Jeesus tutkittavana. Taustalla on seuraavia tektejä: Ps. 69:2-5, 7-10; Jes. 52:13-15; Matt. 26:57-27:10.
Psalmissa 69 hätääntynyt mies toteaa: ’Häpeä on murtanut sydämeni.’ Ps. 69:21. Monet viisaat puhuvat siitä, että me elämme häpeäkulttuurissa. Tänä aikana sitä pidetään viihteenä kun meille esitetään, kuinka jokin henkilö nolataan. Diilissä moni joutui kohtaamaan tappion heikoimpana lenkkinä, tai Big Brotherista ulos äänestettynä. Joku sanoi BB:stä, että talossa pysyvät porukan reiluimmat kaverit. Ehkä kyse onkin siitä, kuka osaa aidoimmin esittää olevansa reilu ja hyvä tyyppi, hän saa jäädä. Pääsiäisviikolla, hiljaisella viikolla meidät johdatetaan katsomaan historian suurinta häpäisy- ja mollauskohtausta, Jeesuksen oikeudenkäyntiä, tuomiota ja teloitusta. Tämän päivän kirkollinen aihe on Jeesus tutkittavana.
Kun Jeesus oli tutkittavana ylipappi Kaifaksen ja suuren neuvoston edessä, häntä ei pidetty reiluna kaverina, eikä hyvänä tyyppinä. Jos Jeesus eläisi tänään, jos hänen kohtalostaan äänestettäisiin, saisiko hän jatkaa? Jeesus kutsui kansan johtajia, ja aikansa arvostetuimpia korkean moraalin esikuvia ’kyykäärmeen sikiöiksi’ ja tekopyhiksi, kalkilla valkaistuiksi haudoiksi, Matt. 23. Saisiko Jeesus jatkaa? Jeesus romutti ihmisen luottamuksen kaikkeen, paitsi häneen itseensä. Jeesus sanoo meille: jos te haluatte Jumalan valtakuntaan, niin teidän vanhurskautenne on oltava paljon suurempaa kuin lainopettajien ja fariseusten, Matt. 5:20.
Kukaan ei voi, edes meistä parhain ei voi luottaa omaan hyvyyteensä Jumalan edessä. Jeesus kaataa meidän luottamuksemme meihin itseemme, meidän hyvyyteemme. Omissa silmissä reilut kaverit ja hyvät tyypit joutuvat nöyrtymään – fariseukset laitetaan syntisen paikalle. Eräs pastori sanoi, että ’suhteelliset käskyt tekevät meistä fariseuksia.’ Jos me mittaamme ja punnitsemme itsemme Jumalan mittapuulla, niin meistä tulee syntisiä armon kerjäläisiä niin kuin siitä eräästä publikaanista. Jos suhteutamme itsemme muihin ihmisiin, niin meistä tulee äkkiä fariseuksia, jotka Jumalan edessä kehuvat itseään suhteessa muihin ihmisiin.
Jeesus kertoi kahdesta miehestä, jotka tulivat temppeliin, Luuk. 18:9-14. Toinen oli publikaani ja julkisyntinen, toinen oli arvostettu ja kansan rakastama fariseus. Toinen ei uskaltanut päätään nostaa, vaan sanoi ainoastaan, ’Jumala ole minulle syntiselle armollinen.’ Toinen taas keskittyi itseensä Jumalan huoneessa. Hän kehui vain itseään: ’minä paastoan kahdesti viikossa, - maksan kymmenykset kaikesta..’ Hän kiitti Jumalaa vain siitä, että ei ole syntinen niin kuin vieressä kärvistelevä publikaani. Tuo fariseus joutui pettymään. Jos hän näkisi Jumalan, hän tajuaisi, että hänen pitäisi toimia kuin tuo publikaani, joka näki Jumalan ja nöyrtyi.
Ehkä ratkaisevimpana viimeisenä tekonaan, Jeesus kaatoi temppelin rahanvaihtajien pöydät, tuolit ja ajoi kyyhkysen myyjät ja ostajat ulos temppelistä, ulos Jumalan huoneesta. Tuon riehumisen myötä, noiden pöytien kaatamisen myötä Jeesus tuli kaataneeksi myös sen tukipilarin, joka yhdisti koko juutalaista kansaa. Jeesuksen raju teko tulkittiin siten, että hän ennusti temppelin tuhon. Tämän tekosen jälkeen enää ainoastaan pikkulapset toistelivat niitä vaikenevia kaikuja: Hoosianna Daavidin Poika! Muut vakavoituivat ja vaikenivat. Pietari ajautui siihen tilanteeseen, että hän kielsi Jeesuksen kolmesti. Juudas kavalsi Herransa 30 hopearahalla. Reiluja kavereita oli aika vähän. Jeesus jäi yksin.
Myöhemmin kun Jeesus vietiin ylipappi Kaifaksen eteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi. ’Ylipapit ja koko neuvosto etsivät Jeesusta vastaan väärää todistusta, jonka perusteella saisivat hänet surmatuksi.’ Matt. 26:59. Eräät väärät todistajat keksivät ratkaisevan syytteen. He väittivät Jeesuksen sanoneen: ’Minä voin hajottaa Jumalan temppelin ja rakentaa sen uudelleen kolmessa päivässä.’
Jeesus asetti itsensä kaikkien aikansa tärkeimpien asioiden yläpuolelle. Hän on sapatin Herra, Hän on suurempi kuin temppeli, hän antaa käskyjä, jotka ovat Mooseksen lakia tärkeämpiä. Jeesus asettaa itsensä perheen yhtenäisyyden yläpuolelle. Evankeliumeissa Jeesus todella laittaa itsensä sellaiselle paikalle, mille vain Jumala voi astua. ’Anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua.’ Vain Jumala voi antaa tällaisen käskyn, joka on ristiriidassa kymmenen käskyn neljännen käskyn kanssa: kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Kun me katsomme ja kuulemme Jeesusta, ikään kuin hän olisi meidän tutkittavana, kuten hän oli aikoinaan Kaiffaksen tutkittavana, niin me näemme miehen, joka murtaa meidän luottamuksemme kaikkeen, paitsi itseensä. Et voi luottaa omaisuuteesi, et voi luottaa omaan vanhurskauteesi, et sukutaustaasi, et kansallisuuteesi, et voi luottaa temppeliin, et voi luottaa mihinkään, paitsi häneen, joka sanoo: seuraa minua.
Psalmissa 69 rukoilija toivoo, ettei hänen takiaan joutuisi kukaan häpeään. ’Älköön minun takiani joutuko häväistäväksi kukaan, joka etsii sinua.’ Ps. 69:7-8. Tästä huolimatta tuo Psalmin rukoilija kantaa itse raskasta häpeää. Jumalan vuoksi hän on joutunut häväistyksi ja häpeän puna peittää hänen kasvonsa. Hänen sydämensä on murtunut häpeästä, Ps. 69:8, 21. Tuo murheellinen ja kiivas rukoilija on keskellä pohjatonta liejua, hän on keskellä tulvaa, joka nousee hänen kaulaansa saakka. Hän on veden varassa, tulva on tullut ja hän on menettänyt kosketuksensa pohjaan. Hän pelkää, että pyörre vie hänet mukanaan. Ps. 69:2-3.
Astuessaan hiljaisella viikolla ristin tielle Jeesus vajoaa tuohon pohjattomaan liejuun, hän menettää kosketuksensa pohjaan. Hän heittäytyy kuolemaan ja häpeä laskeutuu raskaana hänen päälleen. Tämän viikon keskellä, tuomiolla Jeesus hylätään, mutta tuon häpeän keskellä Jumala tekee salaista työtään. Jeesus sanoo vertauksessaan viinitarhasta, että ’kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi.’ Hyljätystä Jeesuksesta tulee Jumalan valtakunnan kulmakivi, hänestä tulee se perustus, jonka varaan ihminen voi elämänsä turvallisesti laittaa. Hän on se perustus, josta oli ennustettu: ’Katso: minä lasken Siioniin kulmakiven.. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.’ 1. Piet. 2:6.
Jeesus joutuu itse raskaimpaan häpeään. Hänet julistetaan heikoimmaksi lenkiksi, hänet äänestetään ulos elävien kirjoista. Kuitenkin hänen rukoukseensa vastataan. Yksikään, joka häneen uskoo, ei lopulta joudu häpeään. Häneen voit laittaa kaiken turvasi. Se kestää.
Joka tapauksessa tässä puhe, jonka pidän tällä viikolla. Puhe liittyy aiheeseen, Jeesus tutkittavana. Taustalla on seuraavia tektejä: Ps. 69:2-5, 7-10; Jes. 52:13-15; Matt. 26:57-27:10.
Psalmissa 69 hätääntynyt mies toteaa: ’Häpeä on murtanut sydämeni.’ Ps. 69:21. Monet viisaat puhuvat siitä, että me elämme häpeäkulttuurissa. Tänä aikana sitä pidetään viihteenä kun meille esitetään, kuinka jokin henkilö nolataan. Diilissä moni joutui kohtaamaan tappion heikoimpana lenkkinä, tai Big Brotherista ulos äänestettynä. Joku sanoi BB:stä, että talossa pysyvät porukan reiluimmat kaverit. Ehkä kyse onkin siitä, kuka osaa aidoimmin esittää olevansa reilu ja hyvä tyyppi, hän saa jäädä. Pääsiäisviikolla, hiljaisella viikolla meidät johdatetaan katsomaan historian suurinta häpäisy- ja mollauskohtausta, Jeesuksen oikeudenkäyntiä, tuomiota ja teloitusta. Tämän päivän kirkollinen aihe on Jeesus tutkittavana.
Kun Jeesus oli tutkittavana ylipappi Kaifaksen ja suuren neuvoston edessä, häntä ei pidetty reiluna kaverina, eikä hyvänä tyyppinä. Jos Jeesus eläisi tänään, jos hänen kohtalostaan äänestettäisiin, saisiko hän jatkaa? Jeesus kutsui kansan johtajia, ja aikansa arvostetuimpia korkean moraalin esikuvia ’kyykäärmeen sikiöiksi’ ja tekopyhiksi, kalkilla valkaistuiksi haudoiksi, Matt. 23. Saisiko Jeesus jatkaa? Jeesus romutti ihmisen luottamuksen kaikkeen, paitsi häneen itseensä. Jeesus sanoo meille: jos te haluatte Jumalan valtakuntaan, niin teidän vanhurskautenne on oltava paljon suurempaa kuin lainopettajien ja fariseusten, Matt. 5:20.
Kukaan ei voi, edes meistä parhain ei voi luottaa omaan hyvyyteensä Jumalan edessä. Jeesus kaataa meidän luottamuksemme meihin itseemme, meidän hyvyyteemme. Omissa silmissä reilut kaverit ja hyvät tyypit joutuvat nöyrtymään – fariseukset laitetaan syntisen paikalle. Eräs pastori sanoi, että ’suhteelliset käskyt tekevät meistä fariseuksia.’ Jos me mittaamme ja punnitsemme itsemme Jumalan mittapuulla, niin meistä tulee syntisiä armon kerjäläisiä niin kuin siitä eräästä publikaanista. Jos suhteutamme itsemme muihin ihmisiin, niin meistä tulee äkkiä fariseuksia, jotka Jumalan edessä kehuvat itseään suhteessa muihin ihmisiin.
Jeesus kertoi kahdesta miehestä, jotka tulivat temppeliin, Luuk. 18:9-14. Toinen oli publikaani ja julkisyntinen, toinen oli arvostettu ja kansan rakastama fariseus. Toinen ei uskaltanut päätään nostaa, vaan sanoi ainoastaan, ’Jumala ole minulle syntiselle armollinen.’ Toinen taas keskittyi itseensä Jumalan huoneessa. Hän kehui vain itseään: ’minä paastoan kahdesti viikossa, - maksan kymmenykset kaikesta..’ Hän kiitti Jumalaa vain siitä, että ei ole syntinen niin kuin vieressä kärvistelevä publikaani. Tuo fariseus joutui pettymään. Jos hän näkisi Jumalan, hän tajuaisi, että hänen pitäisi toimia kuin tuo publikaani, joka näki Jumalan ja nöyrtyi.
Ehkä ratkaisevimpana viimeisenä tekonaan, Jeesus kaatoi temppelin rahanvaihtajien pöydät, tuolit ja ajoi kyyhkysen myyjät ja ostajat ulos temppelistä, ulos Jumalan huoneesta. Tuon riehumisen myötä, noiden pöytien kaatamisen myötä Jeesus tuli kaataneeksi myös sen tukipilarin, joka yhdisti koko juutalaista kansaa. Jeesuksen raju teko tulkittiin siten, että hän ennusti temppelin tuhon. Tämän tekosen jälkeen enää ainoastaan pikkulapset toistelivat niitä vaikenevia kaikuja: Hoosianna Daavidin Poika! Muut vakavoituivat ja vaikenivat. Pietari ajautui siihen tilanteeseen, että hän kielsi Jeesuksen kolmesti. Juudas kavalsi Herransa 30 hopearahalla. Reiluja kavereita oli aika vähän. Jeesus jäi yksin.
Myöhemmin kun Jeesus vietiin ylipappi Kaifaksen eteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi. ’Ylipapit ja koko neuvosto etsivät Jeesusta vastaan väärää todistusta, jonka perusteella saisivat hänet surmatuksi.’ Matt. 26:59. Eräät väärät todistajat keksivät ratkaisevan syytteen. He väittivät Jeesuksen sanoneen: ’Minä voin hajottaa Jumalan temppelin ja rakentaa sen uudelleen kolmessa päivässä.’
Jeesus asetti itsensä kaikkien aikansa tärkeimpien asioiden yläpuolelle. Hän on sapatin Herra, Hän on suurempi kuin temppeli, hän antaa käskyjä, jotka ovat Mooseksen lakia tärkeämpiä. Jeesus asettaa itsensä perheen yhtenäisyyden yläpuolelle. Evankeliumeissa Jeesus todella laittaa itsensä sellaiselle paikalle, mille vain Jumala voi astua. ’Anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua.’ Vain Jumala voi antaa tällaisen käskyn, joka on ristiriidassa kymmenen käskyn neljännen käskyn kanssa: kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Kun me katsomme ja kuulemme Jeesusta, ikään kuin hän olisi meidän tutkittavana, kuten hän oli aikoinaan Kaiffaksen tutkittavana, niin me näemme miehen, joka murtaa meidän luottamuksemme kaikkeen, paitsi itseensä. Et voi luottaa omaisuuteesi, et voi luottaa omaan vanhurskauteesi, et sukutaustaasi, et kansallisuuteesi, et voi luottaa temppeliin, et voi luottaa mihinkään, paitsi häneen, joka sanoo: seuraa minua.
Psalmissa 69 rukoilija toivoo, ettei hänen takiaan joutuisi kukaan häpeään. ’Älköön minun takiani joutuko häväistäväksi kukaan, joka etsii sinua.’ Ps. 69:7-8. Tästä huolimatta tuo Psalmin rukoilija kantaa itse raskasta häpeää. Jumalan vuoksi hän on joutunut häväistyksi ja häpeän puna peittää hänen kasvonsa. Hänen sydämensä on murtunut häpeästä, Ps. 69:8, 21. Tuo murheellinen ja kiivas rukoilija on keskellä pohjatonta liejua, hän on keskellä tulvaa, joka nousee hänen kaulaansa saakka. Hän on veden varassa, tulva on tullut ja hän on menettänyt kosketuksensa pohjaan. Hän pelkää, että pyörre vie hänet mukanaan. Ps. 69:2-3.
Astuessaan hiljaisella viikolla ristin tielle Jeesus vajoaa tuohon pohjattomaan liejuun, hän menettää kosketuksensa pohjaan. Hän heittäytyy kuolemaan ja häpeä laskeutuu raskaana hänen päälleen. Tämän viikon keskellä, tuomiolla Jeesus hylätään, mutta tuon häpeän keskellä Jumala tekee salaista työtään. Jeesus sanoo vertauksessaan viinitarhasta, että ’kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi.’ Hyljätystä Jeesuksesta tulee Jumalan valtakunnan kulmakivi, hänestä tulee se perustus, jonka varaan ihminen voi elämänsä turvallisesti laittaa. Hän on se perustus, josta oli ennustettu: ’Katso: minä lasken Siioniin kulmakiven.. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.’ 1. Piet. 2:6.
Jeesus joutuu itse raskaimpaan häpeään. Hänet julistetaan heikoimmaksi lenkiksi, hänet äänestetään ulos elävien kirjoista. Kuitenkin hänen rukoukseensa vastataan. Yksikään, joka häneen uskoo, ei lopulta joudu häpeään. Häneen voit laittaa kaiken turvasi. Se kestää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)