Aamunavaus pyhästä huolettomuudesta

Monella ihmisellä on nykyään kova stressi päällä. Sanotaan, että se, kun pienillä lapsilla on valtavasti piippaavia, välkkyviä ja piriseviä leluja, niin hän ei tylsisty. Hän saa jatkuvalla syötöllä virikkeitä, aivot pysyvät stimuloituneina. Itse muistan kuinka näin pikkupoikana painajaisunen. Siinä hallitsematon teknologia-robotti tuli valot loistaen minua kohti. Se oli tunteeton kone, joka halusi tehdä minusta selvää. 

Kuinka paljon koneet, teknologia, internet, media, mainostus ja kaikki tällainen oikeasti pitävät meitä otteissaan? Onko sen kaiken takana jotain inhimillistä? Aina välillä puhutaan evvk-asenteesta. Suuret pyhimykset ovat usein puhuneet pyhästä huolettomuudesta, sellaisesta pyhästä 'hälläväliä -asenteesta'. Nykyään kun ihmiset kantavat huolia monista asioista, kaipaisimme hyvällä tavalla tuota pyhää hälläväliä -asennetta.

Muutama vuosi sitten ateistit lanseerasivat Englannissa suuren kampanjan. He laittoivat linja-autojen kylkiin suuria mainoksia joissa julistettiin: ”Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa, joten lopeta murehtiminen ja nauti elämästä.” Bussikampanjan tarkoitus on vesiselvä: yritettiin myydä väite, että Jumala tekee elämästä yhtä murehtimista ja tylsää. Noiden ateistien näkemys on vähän kummallinen. Jeesus nimittäin sanoo vuorisaarnan muutamassa jakeessa – maailmanhistorian kuuluisimmassa puheessa – yhteensä 4-5 kertaa: älkää murehtiko. ”Älkää huolehtiko hengestänne: siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte.” ”Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäräänkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte!” Taivaan Isä huolehtii teistä, ”älkää siis murehtiko: mitä me nyt syömme? tai Mitä me juomme? tai Mistä me saamme vaatteet?” ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.” Matt. 6:25-34.

Jeesus opettaa, että juuri siksi, että Jumala on, meidän ei pidä murehtia. Jeesus johdattaa meidät rentoon ja pyhään huolettomuuteen. Mielestäni meidän aikamme lapset, nuoret ja aikuiset todella kaipaavat tällaista rentoa asennetta. Tällainen rentous ja pyhä huolettomuus perustuu yksinkertaisesti syvään ja turvalliseen luottamukseen – kyllä taivaan Isä omistaan huolehtii. Hän huolehtii jopa pikkulinnuista ja kukkasista, totta kai hän huolehtii teistä.

Moni ihminen on täysin stressaantunut ja peloissaan juuri siksi, että hän pelkää ja huolehtii kaikista riskeistä. Moni itkee jo tänään huomisen huolia, toimeentuloa. Pelkurit eivät uskalla. He huolehtivat ja murehtivat niin paljon, että kaikki näyttää mahdottomalta. Jeesus avaa meille aivan erilaisen tien, aivan erilaisen asenteen elämään. Hän puhuu käsittämättömän lujasta luottamuksesta, jonka vuoksi uskallan elää täyttä elämää pyhässä huolettomuudessa. Elämäsi ei ole sattuman varassa, emme ole oikkujen tai kohtalon orjia, vaan kaiken taustalla on rakastava taivaan Isä, eikä mikään kasvoton ja hallitsematon painajaisten robotti tai mörkö.

Pekka Simojoki, Suomi-gospelin kuningas, sanoittaa ajatuksen osuvasti: 

”Voit ehkä yrittää elää riskitöntä elämää ja lasikaapissa voit aarteitasi suojella, mutta kuitenkaan et muuta voi kuin raapaista pintaa. Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän!”

Psalttari on erinomainen onnellisuusopas

Mikaelinseurakunta valtaa alaa myös netissä. Kirjoitin seurakuntamme nettisivuille blogin psalttarista onnellisuusoppaana. Se löytyy tästä.

Tässä on saarnani, jonka pidin Mikaelin kirkossa

Saarnatekstinä on Joh. 7:40-52

Rakkaat veljet ja siskot. ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä.” Jeesuksella on oikeus tulla kuulluksi. Hän puhui niin vaikuttuvasti, hänen sanansa olivat niin todet, että jopa vartijat, jotka oli lähetetty pidättämään hänet, totesivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Jeesuksen kuuleminen onkin vaarallista. Jos haluat turvata elämäsi, pysy kaukana Jeesuksesta, hänen sanoistaan ja totuudesta. Kun Kristus puhuu, kuulijakunnalle ei jää puolueetonta tilaa. Kaikki kuulijat ovat valinnan paikalla: elämä vai kuolema? Usko vai epäusko? Sydämen avaaminen vai paaduttaminen? Jeesuksen sanoissa me kohtaamme Jumalan totuuden ja armon. Kirkkoisä Tertullianus sanoi näin: ”Kristus sanoi olevansa totuus eikä muodissa.” Christ is the Truth, not in fashion. Joku on sanonut, että ”Jumala antaa jokaisen ihmisen valita joko totuuden tai helpon elämän. Molempia ei voi saada.”

Evankelista Markus kertoo ihmisten reaktioista kun Jeesus opetti: ”Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.” ”Kaikki joutuivat ymmälle ja kyselivät toisiltaan: ’Mitä tämä on? Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla! Saastaiset hengetkin tottelevat, kun hän käskee.’” Mark. 1:22, 27. ”Sano vain sana niin palvelijani paranee.” ”Jeesus käski myrskyä ja tuli tyven.” Jumala sanoi Sanan ja koko maailma luotiin. Jeesus sanoi, ”mene rauhassa, sinun syntisi ovat anteeksiannetut.” Illan evankeliumissa näemme, että Jeesuksen sanat saivat ihmiset ajattelemaan, uskomaan, rakastamaan itsenäisesti. Jeesuksen sanat saivat jotkut raivostumaan, ja jotkut laskemaan aseensa. Jeesuksen sanat veivät Nikodemokselta maailman rauhan.

Voin kuvitella, kuinka tuo mies, fariseus ja neuvoston jäsen, koki Jeesuksen sanojen ja tekojen edessä ahdistusta. Hän tunsi totuuden, hän tunsi persoonan, Kristuksen Jeesuksen. Hän oli arkana miehenä aikaisemmin mennyt keskellä yötä salaa keskustelemaan Jeesuksen kanssa. Nikodemos oli asemansa ja virkansa puolesta mies, jonka olisi pitänyt vastustaa Jeesusta. Eihän ”kukaan hallitusmies tai fariseus uskonut” Jeesukseen, mutta tämä hallitusmies ja fariseus Nikodemos uskoi - vain salaa. Tällainen samanlainen ryhmäpaine on vallalla tänäänkin: ”Onko kukaan itsenäisesti ajatteleva, viisas, realistinen ja jalat maan päällä kulkeva ihminen uskonut häneen?”

Meitä Nikodemoksen sielunkumppaneita on monia. Mutta meille pitää jatkuvasti sanoa, että pelkkä yksityinen suhde Jeesukseen ei riitä. Pelkkä salasuhde, näkymätön sielusympatia Jeesukseen ei riitä. Kristus on hyvä paimen, joka kokosi lauman, hän on Messias, joka rakensi uuden temppelin, kirkkonsa. Hän on Herra, joka kokoaa uuden liiton kansan. Jeesus, niin kuin Johanneksen evankeliumissa sanotaan, ”oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.” Joh. 11:51–52 Jeesus ei ollut individualisti. Koko hänen missionsa tähtäsi siihen, että hän kokoaa yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Hän kokoaa kansaa, joka rukoilee hänen kanssaan, Pyhässä Hengessä taivaan Isää. He ovat Jumalan lapsia. Se nykyään niin muodikas ajatus, että ”kyllä Jeesukselle” mutta ”ei kirkolle” on täysin ristiriidassa Kristuksen tahdon kanssa.

Vaikka Kristus niin selvästi osoittaa meille Johanneksen evankeliumissa, että hän kokoaa uutta kansaa, kirkko on rakenteilla, niin silti Johannes painottaa, että Jeesus kutsui juuri yksilöjä, ihmisiä, jokaista henkilökohtaisesti. Meille kerrotaan Nikodemoksen ja Jeesuksen suhteen lisäksi myös siitä, kuinka Jeesuksella oli hyvin läheinen suhde samarialaiseen naiseen kaivolla, Lasarukseen, jonka hän herätti kuolleista, syntiseen naiseen, jota hän ei tuominnut, Pietariin, siihen rakkaimpaan opetuslapseen, Johannes Kastajaan, Maria Magdaleenaan ja omaan äitiinsä, Neitsyt Mariaan, samoin kuin moniin muihin. Jokainen näistä ihmisistä joutui käymään omaan sisäistä kamppailuaan Jeesuksen kanssa, Jeesuksen sanojen ja tekojen edessä. Jeesus teki jokaiseen heistä niin suuren lähtemättömän vaikutuksen, että heidän oli jokaisen kuultava Jeesusta, niin kuin se Maria Herran jalkojen juuressa.

Saul Tarsoalaisesta, myöhemmin Paavalista, sanotaan, että hän ”uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan.” Kuinka mieli, joka uhkuu vihaa ja murhanhimoa voi olla avoin Jeesuksen sanoille? Kuinka sotilaat, joille fariseukset ja hallitusmiehet antoivat lujan käskyn pidättää Jeesusta, voisivat yhtäkkiä kuulla Jeesusta enemmän kuin noita suuria ja arvostettuja johtajiaan? Kuinka Jeesuksen sanat voivat tunkeutua tämän ajan ihmisen mieleen, joka on täynnä arjen huolia ja murheita, ja joka on neuroottisen kiinnostunut fb-statuksista – siitä, mitä kaverit tekevät, siitä, mistä kaverit tykkää? Nykyään ihminen on varmasti varatumpi kuin koskaan. Meillä on aina olevinaan niin valtava kiire, ja silti emme oikein saa mitään aikaiseksi, emme uskalla oikein tehdä mitään, emme oikein uskalla uskoa. Tietotulva, suurempana kuin koskaan aiemmin, tunkeutuu ihmisen mieleen, kuin musiikki, joka saa meidät valtaamme. Onko ihminen vapaa? Luulen, että tänään todella moni ihmismieli on lujassa orjuudessa, jossa vapautta ei tunneta ollenkaan.

Se on Jumalan ihme, että tänäänkin Jeesuksen sana voi tunkeutua ihmisen mieleen, joka on kaikkea muuta kuin Tabula Rasa, tyhjä taulu, mieleen, joka on ääriään myöten täynnä. Jeesuksen Sana tunkeutuu sinne kuin pienin siemen, mutta lopulta se kasvaa suurimmaksi puuksi ja saa aikaan levon ja ilon. Se on aluksi pieni kuin hapate, mutta kohta se hapattaa meidän koko taikinan, niin että mielemme on kuin pyhä taikina, kuten Paavali kirjoittaa: ”Jos ensimmäinen leipä pyhitetään, on koko leipomus pyhä.” Room. 11:16. Jeesus ei puhu meille historian menneisyydessä, vaan hän puhuu tänään. Todellinen, oikea Jeesus Kristus, joka ei ole haamu eikä satuolento, hän puhuu ja hänen omansa kuulevat hänen äänensä. Niin kuin ylösnousseen Jeesuksen sanat tunkeutuvat Saulin vihaa ja murhanhimoa uhkuvan mielen läpi, niin Jeesuksen ääni pistää tänäänkin meitä sydämeen saakka. Tapahtuu ihme, voimme kuulla.

Sanoin alussa, että Jeesuksen sanoilla on suuri valta, demonit, luonnonvoimat, sairaudet, ihmiset ja enkelit tottelevat hänen sanojaan. Jeesuksen sanoilla on vielä tätäkin suurempi merkitys. Jeesuksen sanoissa itse Jumala on läsnä. Jeesus sanoo, ”Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Joh. 14:23. Jos me teemme niin kuin Nikodemos ja suostumme kuulemaan Jeesusta, jos teemme niin kuin Neitsyt Maria, joka ”kätki kaikki nämä asiat sydämeensä ja tutkiskeli niitä”, Luuk. 2:19, 51, niin silloin itse Isä ja Poika tulevat asumaan meidän luoksemme, meihin sisään, meidän sydämeen. Siinä tilanteessa on aivan turha pohtia, mitä muut ajattelevat sinusta, joka nyt uskot Jeesukseen ja pidät hänen sanansa. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka Jeesuksen tähden jäisitkin ulkopuoliseksi joistain piireistä, sillä Kristus kokoaa lopulta kirkkoonsa ihmisiä kaikista mahdollisista piireistä. Ja silloin, kun sinä kuulet ja pidät Jeesuksen sanat sydämessäsi ja kielelläsi, silloin kaikkein suurin ja pyhin piiri tulee sinun luoksesi asumaan, nimittäin Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Lopuksi, 1100-luvulla yksi tärkeimmistä hengellisistä opettajista, ranskalainen munkki Bernhard Clairvauxlainen pohti adventtisaarnassaan, mistä sellainen ihminen, joka pitää Jeesuksen sanoja sydämellään, voi löytää Jumalan. Ei sinun pidä etsiä Jumalaa kaukaa, ei korkealta taivaalta, ei vuorten eikä merien takaa. Edessäsi oleva tie ei ole pitkä. Mene itseesi, niin kuin tuhlaajapoika. Mene itseesi, katso sydämeesi, ja siellä sinun luonasi ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Niin kuin Paavalikin todistaa, ”Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” Room. 10:8. Täällä, kirkon jumalanpalveluksessa pidetään kiinni Kristuksen sanoista, täällä pohditaan niitä, täällä otetaan vastaan Kristuksen ruumis ja veri ehtoollisella. Täällä ei ole puolueetonta paikkaa.

Nouskaamme siis tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme

Ohoi, minne menet kirkko?

Meidän Mikaelinseurakunnan pastori Jaakko Paakkanen tarttuu ajankohtaiseen kysymykseen. Hänen bloginsa löytyy tästä - kardinaali vai karismaattisuus?

Taivaallista liturgiaa

Liturgia ja jumalanpalvelus ovat nyt polttavia kysymyksiä kirkollisella kentällä. Toiset sanovat, että korkeakirkollisuus ja liturgia vain vierottavat kansan kirkosta. Tämän seurauksena varsinkin USA:ssa on (karrikoidusti) todella vapaita hengellisiä kokouksia, joissa ei ole kaavoista tietoakaan ja joissa muodollisuus koetaan tekopyhänä teeskentelynä – uskonnollisena teatterina. Toisaalta Taize-tapahtuma on jonkinmoinen todistus siitä, että korkea liturgia puhuttelee myös nuoria. Lisäksi Euroopan näkökulmasta katsottuna ei voida sanoa, että matalakirkollisuus olisi voittoisaa ja korkeakirkollisuus johtaisi tyhjiin kirkkoihin. Päinvastoin Euroopan kristillisimmät maat, kuten Puola, Italia ja Irlanti, joissa tavallinen kansa käy innokkaimmin kirkossa, ovat hengellisyydeltään sellaisia, että niissä keskitytään nimenomaan messuun ja sen myötä liturgiaan.

Usein olen kuullut toistettavan saman mantran, jonka mukaan alkuseurakunnassa ei ollut juuri mitään liturgiaa vaan jumalanpalvelukset olivat todella ”matalakirkollisia.” Asia ei ole ihan näin selvää. Tuollaisten näkemysten taustalla on usein voimakas tulkinnallinen perusratkaisu, jossa alkuseurakunta halutaan nähdä vapaana ja villinä. Ensinnäkin alkuseurakunnan juuret ovat juutalaisuudessa. Juutalaisuuteen kuuluu selvästi kaavat, polvistumiset, kädenkohotukset, liturgiat ja vuorolaulut (ks. esim. Neh. 8:4-10; Sir. 50-51). Nykyään tutkijat ajattelevat, että VT:n psalmit ovat olleet käytössä toisen temppelin aikana Jerusalemin temppelikultissa. Leeviläiset papit resitoivat psalmeja uhratessaan uhrejaan. Temppelin portailla oli psalmeja laulava pappiskuoro, ja pääsiäisjuhlille saapuva kansa tervehti vuorolauluin temppelin papistoa Hallel-psalmien sanoin (Ps. 113–118). Alkukristityt rukoilivat ja lauloivat psalmien sanoin (Ap. t. 4:24–31). Paavali kehottaa, ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle…” Ef. 5:19–20

On totta, että UT ei juuri paljasta, kuinka alkukristityt viettivät sunnuntain jumalanpalvelustaan. On kuitenkin selvää, että jo ensimmäiset kristityt Pietari, Paavali, Maria ja muut ovat viettäneet jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Sunnuntai on ollut heidän erityinen kokoontumispäivänsä. Sunnuntai on Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, ja tämä olikin se ainut syy, mikä sai juutalaiset Kristuksen seuraajat muuttamaan sunnuntain suureksi pyhäpäiväkseen. Paavali opettaa Korintin seurakuntalaisia, että ”kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä” lahjoitettava rikkauksiaan kolehtikippoon (1. Kor. 16:2). Jae Ap. t. 20:7 kertoo, kuinka Paavali ja Efesoksen seurakunta viettivät sunnuntaipäivän messua: ”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipä… Paavalin puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka.” Jumalanpalvelukseen kuului selvästi ”leivän murtaminen” ja apostolin puhe. Samanlainen ’kaava’ tulee esille jo jakeessa Ap. t. 2:42: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” Leivän murtaminen viittaa selvästi uuden liiton ateriaan, ehtoollisen viettoon. Kiirastorstain aterian asetussanat on talletettu neljä kertaa UT:n sivuille, joten niiden painoarvo on todella suuri (Mark. 14:22–25/Matt. 26:26–29/Luuk. 22:14–22; 1. Kor. 11:23–25).

Herran aterian vietto, leivän murtaminen oli alkuseurakunnan jumalanpalveluksen ytimessä. Jumalanpalvelus on koostunut ”leivän murtamisesta” eli Herran aterian vietosta, opetuksesta, julistuksesta ja rukouksesta. Messua vietettiin aivan erityisesti juuri Herran ylösnousemuksen päivänä. Apostoli Johannes sai Patmos-saarella taivaalliset visionsa juuri ”Herran päivänä” eli sunnuntaina (Ilm. 1:10). Samaten Ilmestyskirjan johtavana teemana on taivaallinen jumalanpalvelus, jossa on erittäin hienot liturgiat. Luvuissa Ilm. 4-7 meille raotetaan ”taivaan ovea” (Ilm. 4:1) ja saamme katsella taivaallista jumalanpalvelusta. Siellä on valtaistuin, teurastettu, mutta elävä Karitsa ja Kaikkivaltias. Valtaistuimen ympärillä ovat kaikki pyhät, presbyteerit (=papit), kaikki marttyyrit, enkelit, 144 000 valitun kansan jäsentä, sekä luvuton joukko lunastettuja ihmisiä ympäri maailmaa. Kaikki he osallistuvat taivaalliseen jumalanpalvelukseen ja huutavat Karitsalle ja Kaikkivaltiaalle ”pyhä, pyhä, pyhä.” On hyvin todennäköistä, että Ilmestyskirjan näky taivaallisesta jumalanpalveluksesta on heijastus, peilikuva messusta, jota alkukristityt viettivät maan päällä joka ikinen sunnuntai, joka Herran päivä. Jeesus itse sanoi, ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.” Alkukristittyjen pyhin tapahtuma – jumalanpalvelus – oli luonnollisesti hetki, jolloin ajateltiin, että taivas ja maa syleilivät toisiaan. Messu, jossa otettiin vastaan Kristuksen ruumis ja veri, oli hetki, jolloin taivas tuli maan päälle, ja jolloin kristityt yhtyivät taivaalliseen palvontaan ”kaikkien enkelien ja pyhien kanssa.”

Tiedämme Qumranin kirjakääröistä ja Juhlien kirjasta (Jubileum), että toisen temppelin aikana jotkut erittäin hurskaat juutalaiset ajattelivat ja uskoivat, että heidän sapattipalveluksensa, heidän sapattirukouksensa ja sapatin viettonsa oli peilikuva taivaallisesta sapatin vietosta. Nuo juutalaiset viettivät sapattia maan päällä niin kuin Jumala ja kaikki pyhät (Aabraham, Iisak, Jaakob ja profeetat) viettivät sitä taivaissa. Alkukristityt ajattelivat omasta jumalanpalveluksestaan, Herran aterian vietosta, vähän samaan tapaan.

Lopuksi, alkukristikunnan jumalanpalvelus selkiytyy ajan kuluessa. Meille on säilynyt 150-luvulta Justinos Marttyyrin selostus kristittyjen sunnuntaimessusta. Se on varsin mielenkiintoinen. Myös tämän päivän messuliturgia noudattaa Justinoksen esittämän kaavan perusrakennetta. Ensiksi on sanaosuus ja sitten messuosuus. Justinos Marttyyri, Apologia 1.67.

”Auringon mukaan nimettynä päivänä kokoontuvat kaikki, jotka asuvat kaupungeissa tai niitä ympäröivällä maaseudulla, sovittuun paikkaan. Siellä luetaan Apostolien

muistelmia ja profeetallisia kirjoja niin paljon kuin aika sallii. Kun esilukija on

lopettanut, kokouksen johtaja rohkaisee kaikkia seuraamaan näitä hyviä opetuksia. Sitten me

nousemme yhdessä seisomaan ja rukoilemme palavasti. Kuten edellä sanoin,

rukouksemme jälkeen leipä, viini ja vesi tuodaan esiin, ja johtaja lausuu taivasta

kohti pyyntörukouksia ja kiitosrukouksia parhaan kykynsä mukaan. Kansa

vahvistaa tämän sanomalla ”amen”. Kiitosrukouksin siunatut aineet jaetaan

jokaisen nautittavaksi, ja diakonit vievät niitä niille, jotka eivät ole läsnä.”

Sven-Olav Back on kirjoittanut alkukristittyjen jumalanpalveluksesta hyvän opetuksen, joka löytyy tästä.