"Jeesus liikkeen" rabbi ja dogmien Kristus - ovatko dogmit vain ihmisten mielipiteitä?

Anti-opillisuus on entistä muodikkaampaa. Teologisesti hovikelpoiseksi muuttunut Antti Kylliäinen ja Kuopion entinen piispa Wille Riekkinen ovat julkisesti antaneet kyytiä kirkon opeille. Samoin Tuomasmessun puuhamies ja Helsinki-mission johtaja Olli Valtonen suhteellistaa opit vain ihmismielipiteiksi, jotka ovat Jeesus-liikkeelle vieraita (ks. tästä). Samoin monet ovat sitä mieltä, että opilliset kysymykset täytyy nyt vain laittaa sivuun, koska ne eivät enää kiinnosta ihmisiä, ja loppujen lopuksi ne eivät ole tärkeitä

Moni ajattelee – pitkälti liberaalien protestanttisten teologien innoittamina (=1800- ja 1900-luvun jättiläiset kuten Harnack ja Bultmann) – että uskon kyllä jonkinmoiseen ”hippityyppiseen” Jeesukseen, tuohon Jumalan valtakunnan julistajaan, mutta en dogmien Kristukseen. Yleensä ajatellaan, että Jeesus nasaretilainen on aivan vieras niille kristologisille dogmeille, joilla kirkon suuret teologit myöhemmin häntä kuvasivat Nikean ja Khalkedonin kirkolliskokouksissa. Onkin siis syytä kysyä: Mitä Galilean juutalaisille Jumalan valtakuntaa julistanut Jeesus olisi ajatellut kaksiluonto-opista, kolminaisuusopista ja inkarnaatioista?

Olli Valtosen ”Jeesus-liike” olisi Ollin mukaan, mikäli ymmärrän häntä oikein, ollut vieras näille opeille. Luin jokin aika sitten professori Daniel Boyarinin kirjan The Jewish Gospels. The Story of the Jewish Christ (2012). Boyarin on yksi arvostetuimmista Talmudin ja rabbiinisen juutalaisuuden tutkijoita (ks. tästä). Hän on myös erittäin suopea kristinuskoa kohtaan, vaikka onkin juutalainen tutkija – hän todella rakentaa kunnioittavia suhteita näiden kahden sisaruskonnon välille.

Kirjassaan Boyarin arvioi kristinuskon tärkeimpien dogmien totuudellisuutta. Hän kysyy: Onko niillä mitään taustaa VT:n tai toisen temppelin ajan juutalaisuudessa tai evankeliumeissa? Hänen vastauksensa ovat häkellyttäviä. Kirjassaan Boyarin käsittelee kolmea suurta kysymystä: 

1.   Inkarnaatio – uskoiko Jeesus olevansa ihmiseksi tullut Jumala? Mitä Jeesus ajattelisi Jumalasta, joka on luonnoltaan yksi, mutta jossa on kolme persoonaa – Isä, Poika ja Pyhä Henki? 
2.    Noudattiko Jeesus kosheria, juutalaisia ruokailusäädöksiä? 
3.  Uskoivatko Jeesuksen aikaiset juutalaiset kärsivään, syntiset kuolemallaan sovittavaan Messiaaseen? Uskoiko Jeesus?

Tässä postauksessa keskityn vain kohtaan yksi. Mainittakoon tässä kuitenkin, että Boyarin vastaa myöntävästi sekä kohtaan kaksi että kolme. Mutta nyt sukelletaan inkarnaatioon ja kolminaisuuden perusteisiin. Oliko Jeesuksen aikalaisille ajatus Messiaasta jumaluuden toisena persoonana täysin käsittämätön uskomus? Boyarinin mukaan ei ollut. Hän väittää, että kristinuskon keskeisten dogmien perusteet ja juuret löytyvät VT:n ja toisen temppelin ajan juutalaisten uskosta, visioista ja pohdinnoista. Boyarin toteaa näin (s. 7):

”the idea of Jesus as divine-human Messiah goes back to the very beginning of the Christian movement, to Jesus himself, and even before that.”

Kirjansa yhteenvetona Boyarin toteaa näin (158):

“The notion of a dual godhead with a Father and a Son, the notion of a Redeemer who himself will be both God and man, and the notion that this Redeemer would suffer and die as part of the salvation process. At least some of these ideas, the Father/Son godhead and the suffering savior, have deep roots in the Hebrew Bible as well, and may be among some of the most ancient ideas about God and the world that the Israelite people ever held.”

Nämä ovat erittäin mielenkiintoisia ajatuksia. Yleensähän olemme tottuneet ajattelemaan, että tällaiset ”korkeakristoloiset” uskomukset syntyivät kun evankeliumi juurtui kreikkalaisen filosofian ja pakanuuden maailman. On totuttu ajattelemaan, että ajatus Jeesuksen jumaluudesta on syntynyt myöhemmin ja että se ei edusta Jeesuksen omia näkemyksiä hänestä itsestään.

Jumalan Poika ja Ihmisen Poika – kumpi on suurempi?

Evankeliumeissa Jeesuksesta käytetään tietyissä kohdissa titteliä ”Jumalan Poika”. Jeesus itse käyttää itsestään titteliä ”Ihmisen Poika”. Itse asiassa nykyajan Jeesus-tutkijat ovat hyvin yksimielisiä siitä, että Jeesus julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja että hän puhui omilleen, eli opetuslapsilleen Ihmisen Pojasta, ja ilmeisesti hän ajatteli olevansa tuo Ihmisen Poika. Itse asiassa kukaan muu kuin Jeesus itse ei puhu itsestään Ihmisen Poikana. Juuri tämä titteli on jatkuvasti Jeesuksen huulilla. Toisaalta juutalaiset tuntuvat tietävän, mitä tuo titteli pitää sisällään, sillä kukaan ei milloinkaan kysy häneltä, mitä hän tarkoittaa Ihmisen Pojalla. Meille tuo titteli on kuitenkin usein vieras. Ajattelemme, että ”Jumalan Poika” on jumalallinen titteli, kun taas ”Ihmisen Poika” viittaa Jeesuksen ihmisyyteen, siihen, että hän on ihminen. Totuus on juuri päinvastainen, kuten Boyarin osoittaa. ”Jumalan Poika” on Israelin kuningasideologiasta peräisin oleva titteli, joka yhdistetään inhimilliseen kuninkaaseen ja Herran voideltuun eli Messiaaseen (2. Sam. 7:14; Ps. 2:7). Jumalan Poika -titteli ei siis pidä sisällään ajatusta, että tuo hahmo olisi Jumala tai jumalallinen.

Ihmisen Poika –titteli taas sisältää juutalaisuudessa viittauksen itse Jumalaan tai/ja hänen ”toiseen persoonaansa.” Ihmisen Poika – tai tarkemmin Miehen Poika (=Adamin poika) – löytyy Danielin kirjasta 7. Tässä luvussa Ihmisen Poika nousee Ikiaikaisen Jumalan luo. Hänelle annetaan valta, kunnia ja kuninkuus. Hän istuu Ikiaikaisen luona – toisella valtaistuimella (7:9–14). Boyarin opettaa, että tässä 160-luvulla eKr. kirjoitetussa näyssä on kyse Ikiaikaisesta Jumalasta ja ihmishahmon ottaneesta Jumalasta – kyseessä on jonkinlainen kuva kahdesta Jumalan persoonasta, joista Ihmisen Poika on alisteinen Ikiaikaiselle. Ihmisen Poika käyttää kaikkea Jumalan valtaa ja hänet kuvataan täysin Jumalan kaltaisena. Boyarinin mukaan tällainen kaksijumaluus on peräisin VT:n vanhasta uskosta, jossa esiintyvät rinnakkain Jahve ja El – El on nuorempi jumaluus vanhemman Jahven rinnalla. Dan. 7:ssa taivaassa vaikuttaa olevan kaksi valtaistuinta, Ikiaikaiselle ja Ihmisen Pojalle.

VT:n monoteismi ei ole niin tiukkaa, kuin joskus kuvitellaan. Mielenkiintoisesti evankeliumeissa Jeesus käyttää juuri Jumalan valtaa sillä perusteella, että Ihmisen Pojalla on tuollainen valta, siis Jumalan valta antaa syntejä anteeksi (Mark. 2:5–10). Dan 7 osoittaa, että jotkut toisen temppelin ajan juutalaiset pystyivät ajattelemaan, että on tavallaan Jumala – kaksi Jumalan persoonaa: Ikiaikainen ja Ihmisen Poika. Kaikista mahdollisista titteleistä Jeesus valitsi omaan käyttöönsä juuri tämän koko VT:n kaikkein jumalallisimman tittelin – ehkä Jeesus ei pitänytkään itseään vain rabbina?

Danielin jälkeisessä juutalaisuudessa näemme, kuinka uskomukset tästä Ihmisen Pojasta kehittyvät ja syvenevät pikkuhiljaa. Ensimmäisessä Heenokin kirjassa, joka oli monille toisen temppelin ajan juutalaisille ja myöhemmin monille kristityille pyhä kirja, näemme, että Dan. 7:n jumalallinen Ihmisen Poika yhdistetään kuningas Messiaaseen. Näin siis Israelin kuningasideologian ”Jumalan Poika” ja jumalallinen pelastajahahmo ”Ihmisen Poika” yhdistetään juutalaisessa ajattelussa: 1. Hen. 46, 70–71. Tämä kehitys kuuluu edelleen toisen temppelin ajan juutalaisuuteen. Boyarin osoittaa, että juutalaisuudessa esiintyy toisen temppelin aikana näkemys, että VT:n Heenok (1. Moos. 5:23–24) on Ihmisen Poika, jumalallistettu ihminen. Toisaalta tuona ajan juutalaisuudesta löytyy myös visio Mooseksesta, joka istuu Jumalan valtaistuimella. Toisen vuosisadan alussa rabbi Akiva, jota pidetään yhtenä rabbiinisen juutalaisuuden tärkeimmistä opettajista ja isistä, tulkitsi jaetta Dan. 7:9 siten, että taivaassa on kaksi valtaistuinta: yksi Jumalalle, yksi Daavidille eli Messiaalle (Wright, Jesus and the victory of God, 626).

Näemme siis, kuten Boyarin osoittaa, että toisen temppelin juutalaisuudessa yksijumaluus ei sulkenut pois sitä, että taivaassa olisi Ikiaikainen, Ihmisen Poika, jumalallinen Messias, jumalallinen Heenok, Mooses tai Daavid. Juutalaisuus oli kovassa muutosvaiheessa, ja juutalaisuuteen voitiin sovittaa kristillisen inkarnaatio-opin mukainen ajatus ihmiseksi tulleesta Jumalasta, joka tulee pelastamaan Israelia ja maailmaa (Dan. 7; 1. Hen. 46). Tällaiset pohdinnat taas luovat pohjan kirkon kolminaisuusopille, jossa puhutaan siitä, että on olemassa toisaalta vain yksi Jumala, mutta Hänessä on useampia Jumalan persoonia.

Boyarinin mukaan, kun Jeesuksen aikaiset juutalaiset saattoivat ajatella näin, on selvää, että myös Jeesus saattoi ajatella niin – myös itsestään. Miksi muuten hän olisi yhdistellyt näitä titteleitä itseensä? Miksi muuten hänen juutalaiset seuraajansa olisivat ymmärtäneet hänet niiden valossa? Hän saattoi ihan hyvin pitää itseään Ihmisen Poikana – persoonana, jolle kuuluisi paikka taivaan valtaistuimella Ikiaikaisen rinnalla. Jos jotkut juutalaiset kuvittelivat, että Heenokilla, Mooseksella tai jollain Messias-kandidaatilla (Simon Bar Kosiba) olisi vähän tuon tyyppinen asema, niin totta kai Jeesus, jolla oli kova itseymmärrys, saattoi ajatella niin itsestään. Boyarin toteaa sivulla 102 näin:

”The ideas of Trinity and incarnation, or certainly the germs of those ideas, were already present among Jewish believers well before Jesus came on the scene to incarnate in himself, as it were, those theological notions and take up his messianic calling.”

Boyarin väittää hauskasti, että juutalaisuus tarjosi Jeesukselle ikään kuin “työpaikkahakemuksen”, jossa etsittiin ihmiseksi tulevaa Jumalaa, Messiasta, joka pelastaisi Israelin synnistä. Jeesus tuumasi, että tuo tehtävänkuvaus sopii hänelle kuin valettu, ja niin hän astui homman. Jeesus tai alkukristityt eivät siis itse luoneet Jeesukselle tehtävälistaa ja työnkuvaa – se löytyi jo työpaikkailmoituksesta, joka löytyi VT:sta ja toisen temppelin ajan juutalaisista uskomuksista.

Boyarille kuuluu suurkiitos tästä kirjasta. Kirkon dogmien mukainen Jeesus Kristus on uskottava ja ymmärrettävä juuri juutalaisuuden taustaa vasten. Olli Valtosen ja kumppaneiden kannattaisi lukea tuo Daniel Boyarin kirjanen. Moderni ja ihastuttava "Jeesus-liike" ei välttämättä ole kovin autenttinen (juutalainen) vaan ehkä se on enemmänkin modernien pastoreiden päiväuni. Se on aika tuttu juttu jonka juuret ovat jo 1800-luvun liberaalien protestanttien väitteissä.