Eusebiuksen Kirkkohistoria - pieni esittely

Nyt se tuli luettua. Eusebiuksen Kirkkohistoria. Se on yksi kristinuskon luetuimmista klassikoista kautta historian. Teos on kirjoitettu 320-luvulla. Eusebiusta pidetään kirkkohistorian isänä. Tämä 500-sivuinen järkäle on pituudestaan huolimatta helppo- ja nopealukuinen. Itse yllätyin siitä, kuinka paljon Eusebius käyttää lähteitä. Hän muun muassa viittailee hyvin usein ensimmäisen vuosisadan tärkeimpään juutalaiseen historioitsijaan Josefukseen. Nykyään akateemisilta Jeesus-tutkijoilta odotetaan hyvää Josefuksen teosten tuntemusta, jotta he voivat ymmärtää sitä maailmaa, jossa Jeesus eli ja vaikutti. Eusebius on tuntenut Josefuksen todella hyvin. Vaikuttavaa! 

Eusebiuksen Kirkkohistorian suurimpana antina mainitaan usein se, että hän lainaa valtavan paljon varhaisia kirjoja - kristitillisiä, kreikkalaisia, juutalaisia. Eusebius oli kirkkohisä Origenes Aleksandrialaisen oppilas. Origenes perusti erittäin suuren kristillisen koulun ja kirjaston Kesarean kaupunkiin, jonka seurakunnan piispana Eusebius myöhemmin vaikutti. Tuossa Kesarean kirjastossa, Origenen jalkojen juurella, Eusebius sai tutustua syvällisesti kirkon historiaan, elämään ja uskoon. Hänen käsissään olivat tarvittavat lähteet. Suurin osa tuon ajan kirjoista on tuhoutunut ja hävinnyt. Kiitos Eusebiuksen pitkien ja monien lainausten, tunnemme monia muuten kadonneita antiikin kirjoja.

Tästä herää kysymys, kuinka uskollinen Eusebius on ollut. Nyt kun tietysti osa Eusebiuksen lainaamista kirjoista on säilynyt muutenkin, niin hänen uskollisuuttaan voidaan testata. Esimerkiksi Josefuksen ja Irenauksen teoksia, joihin Eusebius viittaa, on säilynyt. Tällaisissa vertailuissa Eusebius osoittautuu yleensä varsin luotettavaksi lainaajaksi – tosin välillä hän säveltää ihan omiaan. 

Monet näkemyksemme alkukirkon vaiheista perustuvat pitkälti, tai jopa yksinomaan, Eusebiuksen kerrontaan. Vastaavasti tietyt kertomukset juutalaisten historiasta toisen temppelin ajan loppupuolelta perustuvat vain Josefuksen mainintoihin. Kaikista puutteistaan huolimatta Eusebius ja Josefus ovat siis kiistatta tärkeitä historioitsijoita. Ilman heitä moni historian vaihe olisi jäänyt meiltä täysin pimentoon. 

Kirkkohistoriassaan Eusebius kertoo muun muassa siitä, kuinka evankeliumi levisi, kuinka kristittyjä vainottiin, kuinka harhaopit koettelivat uskovia, kuinka kotikirkkoja rakennettiin.. Eusebiukselle apostolinen jatkumo – suksessio – oli kuin opillisen uskollisuuden selkäranka. Hän listaa useassa kohdin apostolien asettamat piispat ja heidän seuraajansa. Tietysti nämä listat ovat usein vähän epäselviä, mutta silti, Eusebiuksen todistus vahvistaa sen, että piispat olivat alkukirkossa tärkeässä asemassa, ja että heidät nähtiin jatkumossa, joka ulottui Kristuksen asettamiin apostoleihin asti. Koko Eusebiuksen Kirkkohistoria alkaa näillä sanoilla:

”Olen aikeissa kirjoittaa pyhien apostolien seuraajista ynnä ajoista Vapahtajastamme alkaen nyt umpeen kuluneeseen aikaan asti, kaikesta siitä, minkä kirkkohistorian mukaan kerrotaan tapahtuneen, mitkä miehet etevästi ovat olleet kirkon johtajina ja päämiehinä kuuluisimmissa seurakunnissa…”

Eusebiukselta löytyy kohtalaisen varhaiset luettelot Rooman ja Aleksandrian piispoista. Samoin hän väittää, että ”Herran veli” Jaakob oli Jerusalemin ensimmäinen piispa, ja että Jerusalemin seurakunnan ensimmäiset 15 piispaa olivat kaikki taustoiltaan juutalaisia. Juuri Eusebiuksen kerronta Jerusalemin seurakunnasta ”Herran veljen” Jaakobin johdossa oli tosi mielenkiintoista. Myös Uusi testamentti kertoo, että Herran veli, Jaakob, oli yksi Jerusalemin seurakunnan ”pylväistä” ja myöhemmin sen maineikas johtaja-paimen, piispa (Gal. 1; Ap. t. 15; 21). Tiedämme, että kyseinen Jaakob kuoli marttyyrikuoleman vuonna 62. Tätä meille ei tosin kerro Uusi testamentti vaan juutalainen Josefus (!), ja myöhemmin myös kristilliset kirjoittajat – kuten Eusebius. Eusebius kertoo varsin seikkaperäisesti Jaakobista. Jaakob oli kuulemma todellinen paimen, joka rukoili polvet rakoilla Jerusalemin asukkaiden puolesta. Lopulta hänet teloitettiin, ja Jerusalem menetti suurimman esirukoilijansa – niinpä ”suojuksen” murtuessa vuonna 62 kaupunki kulki sen sileän tien sotaan Roomaa vastaan. Lopputuloksena oli tuho.

Eusebius, viitaten Papiakseen (100-luvun piispaan) ja moniin muihin varhaisiin vaikuttajiin, kertoo, ketkä olivat evankeliumien kirjoittajia. Juuri nämä kohdat ovat olleet, ja ovat edelleenkin, kristityille erittäin kiinnostavia. Mainittakoon vielä, että Eusebiuksessa minut yllätti se, kuinka monipuolisesti ja syvällisesti hän nivoo kirkon Raamatun lupauksiin. Kirkkohistoria on todella Kristus-keskeinen. Eusebius on suomennettu ja se löytyy jokaisesta hyvin varustellusta kirjastosta. Suosittelen tutustumista.