Keskiaikaisen
kirkonkelloon oli kaiverrettu sanat: ”Jokainen lyönti sattuu, viimeinen tappaa.”
Italian Firenzessä, Santa Maria Novellan kirkossa lepää luuranko krusifiksin
juurella (ks. oheinen kuva). Vieressä on hänen terveisensä meille eläville: ”Mitä sinä olet nyt,
minä olin kerran. Mitä minä nyt olen, sinä kerran tulet olemaan.” Elämä maan päällä
loppuu tosiaan siihen jännittävimpään hetkeen. Mitä on rajan takana? Se selviää
vasta seuraavassa jaksossa. Taivas, helvetti, tyhjyys, maatuminen? Joka
tapauksessa kuolemaan liittyy valtavan suuria yllätyksiä, jännitystä ja
salaisuuden paljastuminen. Parhaillaan helvetin pelko voi pitää meidät hyvässä
mielessä jännityksessä ja liikkeessä tällä puolen tuonenvirtaa. Nyt kun vielä
aikaa on, niin kannattaa elää uskossa ja toivossa, tehdä sovinto muiden kanssa
ja elää muutenkin siivosti.
Pidän
parin viikon päästä Helsingin Raamattukoululla luennon Monimuotokurssilla Jeesus Sirakin pojan
viisaudesta – eli Apokryfikirjojen joukossa olevasta Sirakin kirjasta. Se on
erittäin mielenkiintoinen teos, joka kertoo paljon 200-luvun eKr. juutalaisten
lainopettajien näkemyksistä. Kerron nyt vain ihan valikoidusti, mitä tämä
lainopettaja Jeesus Sirakin poika aprikoi kuolemasta. Kuolema nimittäin
kummittelee hänen ajatustensa taustalla aika usein. Jeesus Sirakin poika on maanläheinen
(Sir. 10:9-11):
”Miksi
kerskailee tomu ja tuhka, jonka ruumis mätänee jo ennen kuolemaa? Pitkä sairaus
pitää lääkäriä pilkkanaan; tänään kuningas, huomenna kuollut! Kun ihminen
kuolee, hänet ottavat vastaan madot, käärmeet ja kärpäset.”
Mieleen
tulee Martan sanat Jeesukselle, joka halusi avata neljättä päivää kuolleen
Lasaruksen haudan (Joh. 11): ”Herra, hän haisee jo.” Juutalaisten usko
kuolleiden ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään kehittyi hiljalleen toisen
temppelin aikana. Ylösnousemususko löytyy selvästi jo Vanhan testamentin
nuorimmista kirjoista (Dan. 12; Hes. 37). Ensimmäisen vuosisadan fariseukset
uskoivat voimakkaasti ylösnousemukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään: tulevaan
maailmaan (ha-olam ha-ba). Saddukeukset
olisivat taas kannattaneet sitä näkemystä, joka tulee esille Sirakin kirjasta.
He näyttävät uskoneen, että kuolema on kaiken loppu. Sirakin kirjasta ei löydy
selvää uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, taivaasta tai helvetistä. Sir. 38:21–23:
”Älä
unohda tätä: ei kuollut palaa etkä sinä häntä auta. Itsellesi vaan teet
vahinkoa. Muista hänen osaansa. Se on sinunkin osasi: ’Eilen minä, tänään sinä.’
Kun kuollut on saanut levon, levätköön hänen muistonsakin. Tyynny siis, kun
hänen henkensä on poissa.”
Sirakin
kirjassa sanotaan, että ”tuonelasta ei nautintoja löydy” (Sir. 14:16). Siellä
ei voi valittaa elämänosastaan (Sir. 41:4). Tuonelassa eivät kuolleet ylistä
Jumalaa. Vain elävät ylistävät häntä (Sir. 17:27–28). Apokryfikirjoista 1.
Makkabealaiskirja näyttää myös kannattavan tällaista näkemystä, jossa
kuolleista jää jäljelle vain kaunis muisto (1. Makk. 2:49–70), mutta sitten 2.
Makkabealaiskirja kertoo jo paljon juutalaisten uskosta kuolleiden
ylösnousemukseen (2. Makk. 7). Kyllä Sirakin kirjastakin löytyy jonkinnäköinen
usko elämän ikuisuuteen (Sir. 37:25): ”Ihmisellä on elinpäiviä vain rajallinen
määrä, mutta Israelin elinpäivien määrä on rajaton.” Raamatun sivuilla näemme,
kuinka uskonkäsitys hiljalleen muokkaantuu ja kirkastuu. Vanhaa ei hylätä,
mutta se tulkitaan Uuden näkökulmasta. Uudessa testamentissa ylösnousemususko
ja usko kuolemanjälkeiseen elämään on jo aivan selvä asia.
Sirakin
kirjassa opetetaan, että kuoleman pitäisi innostaa meitä elämään täysillä tämä
lyhyt aikamme. Sir. 14:12–13: ”Muista, että kuolema ei viivytä tuloaan eikä
tuonelan säädöksestä kerrota sinulle. Ennen kuin kuolet, tee ystävällesi hyvää,
annan hänelle sen mukaan kuin voit.” Tämä ajatus näkyy monessa kohtaa, myös
Jeesus Nasaretilaisen opetuksessa. Maailman rikkauksia ei voi viedä mukanaan
kuoleman rajan taa. Kaikki jää tänne. Siksi tämän maailman aarteisiin ei
kannata takertua. Jeesus puhuu siitä, että kannattaa hankkia aarre taivaan
varastoihin.
Kuolema
tulee, se on varma, niin köyhän niin kuin rikkaan luo (Sir. 40:2–5):
”Jokaista
huolettaa, jokaisen sydäntä kalvaa se, mikä kerran on edessä: kuolinpäivä. Se,
joka istuu loisteliaalla valtaistuimella, ei eroa siitä, joka kyyhöttää tomussa
ja tuhkassa, se, joka kantaa purppuraviittaa ja kruunua, ei eroa siitä, joka
kantaa rohdinpaitaa. Kumpikin tuntee vihaa ja kateutta, huolta ja ahdistusta,
pelkää kuolemaa..”
Sirakin
kirjassa sanotaan kuitenkin toisaalla, että kuolemaa ei pidä pelätä tai
murehtia, sillä se on kaikkien vääjäämätön osa. Sir. 41: ”Älä pelkää kuolemaa,
vääjäämätöntä osaasi. Muista, että se on yhteinen menneille ja tuleville.” Elämän
rajallisuuden tiedostaminen on suurta viisautta (Sir. 7:36) [18:20–22]: ”Mitä
teetkin, muista tulevaa loppuasi, niin et milloinkaan tee syntiä” Mishnassa
Rabbi Eliezer sanoo näin (m. Abot 2:10): ”Tee parannus päivää ennen kuin
kuolet.” Tällaisessa (laskelmoivassa) toiminnassa onnistui se ristin ryöväri,
joka viimeisillä hengenvedoillaan kääntyi Jeesuksen puoleen ja sanoi, ”Jeesus,
muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Lähestyvä Dead line todella saa ihmeitä aikaan, mutta ongelma kuoleman
suhteen on vain siinä, että ihminen ei tiedä, milloin hänen päivänsä ovat
luotetut, milloin on se lopullinen DL. Se voi olla tänään.
Juuri
tästä kuolemanvakavasta asiasta Jeesus piti tiukan ja ajankohtaisen opetuksen.
Eräs rikas mies sai suuren sadon. Niinpä hän kokosi kaiken suureen varastoonsa ja
totesi itsekseen:
”Kelpaa
sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt,
syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä
sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi
varannut – kenelle se joutuu?’”
