Sankarit ja huijarit Karmelin Israel-kongressissa

Viikonloppuna (23.–25.5) Mikaelin seurakunnalla on Karmelin järjestämä Israel-kongressi Virtaa Siionista! Mukana on erittäin mielenkiintoinen ja tasokas puhujakaarti. Pääpuhujana on Israelista eversti evp. Orly Gal, joka kertoo johtamansa järjestön työstä terrorismin uhrien parissa. Åbo Akademin opettajia on hyvin paikalla.

Itse pidän lauantaina opetuskanavan huijareista ja sankareista Kuninkaiden historiassa. Tervetuloa mukaan! Pienenä maistiaisena katsotaan, oliko kuningas Jerobeamissa sankari- vai huijariainesta (1. Kun. 12-13). Kun legendaarinen kultakuningas Salomo kuoli, valtaistuimelle istuutui hänen poikansa Rehabeam. Tuolloin Israelin kansa saapui Jerobeam-nimisen oppositiojohtajan kanssa uuden kuninkaan, Rehabeamin, luo vaatimaan verotuksen ja pakkotyön vähentämistä. Nuori Rehabeam pohti hetken ja lupasi heille raipan sijaan piikkiruoskaa! Machotyyli ei kuitenkaan toiminut. Israelin 10 heimon mitta tuli täyteen (1. Kun. 12:15–16):

”Kun israelilaiset näkivät, että kuningas ei välittänyt heidän pyynnöstään, he sanoivat hänelle näin: ’mitä meillä on tekemistä Daavidin kanssa? Vieras on meille Iisain poika. Palatkaa majoillenne, Israelin miehet! Pidä itse huoli asioistasi, Daavidin suku!’”

Israelin kuninkaaksi nousi protestijohtaja Jerobeam. Uusi Israel oli inhimillisesti katsottuna paljon voimakkaampi kuin Juuda – Daavidin dynastia. Israel 10 heimonsa kanssa oli paljon väkirikkaampi kuin Juudan kuningaskunta, johon kuului vain kaksi heimoa. Israelissa oli suurkaupungit Megiddo, Hasor, Dan, suuret ja hedelmälliset laaksot, hyvät kulkuyhteydet, Galilean järvi ja pitkälti Välimeren rantaviivaa eli meriliikennekin oli hallussa. Kyllähän Israel ilman Daavidia pärjäisi?

Ongelmia oli edessä. Israel oli aina levottomampi kuin Juuda. Israel, kaikesta sen inhimillisestä rikkaudestaan huolimatta, kesti historian näyttämöllä vain 200 vuotta (920–720), kun taas Juuda sinnitteli yli 400 vuotta (1000–580). Juudan salaisuus löytyi sen hengellisistä juurista. Se oli aina konservatiivisempi ja hitaampi muutoksille kuin Israel. Juudassa oli 400 vuoden aikana vain yksi dynastia, Daavidin dynastia. Israelissa oli sen 200-vuotisen historian aikana 10 dynastiaa, joista pisin kesti 100 vuotta! Israelissa oli historiansa aikana neljä eri pääkaupunkia: Sikem, Penuel, Tirsa ja Samaria. Juudassa vain yksi, Jerusalem. Jälkipolvien lopunajan toiveet eivät kohdistu yhteenkään Israelin kuninkaaseen tai dynastiaan. Yhteenkään Israelin pääkaupunkiin ei ole liitetty suuria lopunajan toiveita. Sen sijaan Juudassa ollut Daavidin dynastia ja Jerusalem ovat aina kuuluneet lopunajan profetioihin.

Historia osoittaa, että Jerobeamin irtiotto, skisma, Daavidin pojan ja Jerusalemin kanssa, ei ehkä kuitenkaan ollut fiksu valinta. Niin kuin vanhassa viisaudessa sanotaan: on helppo rikkoa, vaikea rakentaa. On helppo protestoida.

Israelin uus-vanhat uhripaikat ja uskontunnustus

Kun Jerobeam nousi kuninkaaksi, hän pelkäsi, että israelilaiset palaisivat takaisin Juudan helmaan, jos he ”kirkkovuoden” mukaisien pyhiinvaellusjuhlien aikoina (pääsiäisenä, helluntaina ja lehtimajajuhlina) tekisivät pyhiinvaelluksia Jerusalemin temppeliin. Niinpä (1. Kun. 12:28-29):

”Kuningas mietti tätä ja teetti sitten kaksi kultaista sonninpatsasta. Hän sanoi kansalleen: 'Turha teidän on käydä Jerusalemissa saakka. Tässä, Israel, on Jumalasi, joka toi sinut Egyptin maasta!' Hän sijoitti toisen sonnin Beteliin ja toisen Daniin.”

Tarkkaavainen raamatuntuntija huomaa huijauksen. Tämä Jerobeamin uskontunnustus kuuluu vastakaikuna Israelin pyhästä historiasta. Muinoin Mooseksen viipyessä teillä tuntemattomilla Herran vuoren pimeyden keskellä (2. Moos. 24:12–18; 32:1), kansa oli vaatinut ylipappi Aaronilta hengellistä ohjausta. Niinpä arvovaltainen Aaron, joka on Israelin kaikkien pappien kantaisä, keräsi kansalta kultaa ja valoi siitä sonnipatsaan (2. Moos. 32:4–6). Eikä tässä vielä kaikki. Tuon kultaisen sonnipatsaan nähdessään kansa tunnusti uskonsa (2. Moos. 32:4): ”Israel, tämä on sinun jumalasi, joka toi sinut pois Egyptistä!” Tämä kansantunnustus on ihan sama kuin nyt Jerobeamin tunnustus. Ehkä Jerobeam halusi kierolla tavalla johdattaa Israelin sille alkuperäiselle ja aidolle uskolle.., joka ei ollut sidottu Daavidiin ja Jerusalemiin? Hän haki (omaehtoisesti) tukea Israelin pyhästä historiasta, jopa oikein ylipappien kantaisältä, Aaronilta, ja kansan varhaisista uskomuksista. Olennaista on myös, että Jerobeam – neuvokkaana miehenä – keksi sijoittaa nuo kaksi kultaista sonniaan Beteliin ja Daniin. Nämä paikat muistettiin niiden ”raamatullisesta” historiastaan. Betel oli paikka, jossa Jaakob (Israelin kantaisä) oli kohdannut Jumalan, jossa enkelit olivat kulkeneet tikapuita pitkin. Dan oli vanha pappiskaupunki.

                      Näillä kieroilla ratkaisuillaan Jerobeam pelasti itsensä ja saavutti poliittista menestystä. Hän hallitsi Israelia pitkään, yli 20 vuotta. Hän pelasti itsensä mutta hän johdatti koko kansan luopumuksen tielle. Oliko hän huijari vai sankari? Se riippuu siitä, miltä katsontakannalta asiaa tarkastellaan. Tietysti Raamatun valossa hän oli huijari par excellence.