Piispa Henrik ja Lalli - suomalaisten suunnannäyttäjät?

Tänään, 19.1, vietetään piispa Henrikin muistopäivää. Yleensä ajatellaan, että piispa Henrikin oleilu Suomessa liittyi kirkollisen ja kristillisen elämän vakiintumiseen tässä maassa. Jo 1200-luvulta alkaen piispa Henrikkiä on kunnioitettu valtavan paljon. Kirkoissa oli piispa Henrikkiä esittäviä patsaita, alttaritauluja ja maalauksia. Häntä pidettiin Suomen epävirallisena pyhimyksenä. 

Albert Edelfeltin maalaus tapahtumasta.

 

Reformaation myötä piispa Henrikin kunnioitus heikkeni. Erityisesti 1800-luvun nationalismin nousun myötä suomalaisten suhtautuminen piispa Henrikkiin alkoi muuttua aika voimakkaasti. Hiljalleen tuo englantilainen piispa nähtiin maahanmuuttajana, joka pakkosyöttää suomalaisille vieraita kristillisiä oppeja, uskoa ja moraalia. Lalli taas nähtiin supisuomalaisena maanpuolustajana, suomalaisten arvojen ja kulttuurin vartijana. Historian dosentti Laura Kolben kirjassa Ihanuuksien ihmemaa. Suomalaisen itseymmärryksen jäljillä (2010, 34–38.) kuvataan, kuinka tällainen tulkinta on hiljalleen hiipinyt ihmisten mieliin.

Näin se suhtautuminen historiaan muuttuu. Menneisyys nähdään eri silmälasein ja tulkitaan aivan eri tavoin. Parjatusta Lallista tehdään sankari, piispasta roisto. Lallin ja piispa Henrikin kohtalokas kohtaaminen Köyliöjärven jäällä vuonna 1056 voidaan siis nähdä myös kahden eri symbolimaailman kohtaamisena. Piispa Henrik oli mukana vetämässä suomalaisia läntisen maailman sivistyksen ja kristillisen uskon, katolisen kirkon huomaan. Siihen suomalainen menestys lopulta perustui hyvin paljon. Emil Anton on kirjoittanut aiheesta oivaltavan blogin.