Uusia näkökulmia työhön

Sauli Niinistö tituuleerasi itsensä aikoinaan ”työväen presidentiksi”. Kesälomalla ei saisi tehdä töitä, mutta ehkä sitä saa silti fundeerata. Suurin osa maapallon tallaajista kuluttaa valtaosan elämästään sorvin äärellä. Niinpä työn soisi olla kiinnostavaa, innostavaa, hyvää ja mielekästä.

Nojaten valtaisaan tutkimustietoon ”ajattelun ammattilainen” Lauri Järvilehto kirjoittaa, että mielekkäässä työssä ihmisellä pitäisi olla kolme asiaa: vapautta (saan käyttää aivojani, luovuuttani, osaamistani, suhteitani..), kompetenssia (minä olen hyvä tässä hommassa, tämä juttu luistaa – flow, virtaavuus), ja vastuuta (olen mukana jossain itseäni suuremmassa missiossa). Tässä työn kolminaisuudessa työ ei ole väkisin puurtamista, vaan innostavaa. Se vetää puoleensa. Työ on, tai sen pitäisi olla, yksi suurimmista elämänsisältöä tuottavista asioista. Jeesus Nasaretilaisen suhde työhön on varsin kiehtova teema. Yleensähän ihmiset ovat tottuneet ajattelemaan työstä hyvin kategorisesti.

Johtoporras vs. tuotantopuoli ja duunarit.
Herrat vs. palvelijat.
Akateemiset, sisäsiistit toimistotyöntekijät vs. raavasta, ruumiillista työtä tekevät ihmiset.

Jeesus, ehkä selvemmin kuin kukaan muu, sekoittaa tämän pakan. Suutari ei pysy ollenkaan lestissään. Tuo Nasaretilainen oli pesun kestävä duunari – rakennusmies. Ja kuitenkin hän oli myös opettaja, ja paljon muutakin. Raamatun Sirakin kirjassa, 200-vuotta eKr. kirjoitetussa juutalaisessa kirjoituksessa, asetetaan selvästi eri kasteihin ”hengelliset työntekijät” (lainoppineet, kirjanoppineet, papit) ja ”maallista työtä” tekevät ihmiset (maanviljelijät, sepät, paimenet, rakennusmiehet, kalastajat..). Sirak, tuo viisas lainopettaja, kirjoittaa, että 

lainopettajan viisaus vaatii sopivasti joutilasta aikaa, ja viisaaksi voi tulla, jos ei joudu rasittamaan itseään työllä. Kuinka viisastuisi se, joka ohjaa auraa, se, joka ylpeilee terävästä piikkikepistään, ohjailee härkiä ja uurastaa niiden kanssa ja puhuu vain sonnimullikoista? Hän pohtii vain peltonsa kyntämistä, valvoo miettien, mistä saisi vasikoille rehua.. (Sir. 38:24–30.) 

Kun minulla sattuu olemaan työhistoriassa tuota akateemista uurastusta jonkun verran, voin hyvin yhtyä Sirakin tuntoihin siinä, että ”joutilas aika” on hyväksi akateemiselle luovuudelle.

Lainopettaja Sirak jatkaa kirjoittamalla, että nuo työmiehet ovat kukin mestareita alallaan. Heidän erikoisosaamisensa ja työnsä on ehdottoman tärkeää, sillä ”ilman heitä ei rakennettaisi kaupunkeja, ei asuttaisi niissä eikä kuljettaisi ympäriinsä..” (Sir. 38.) Näin on. Mutta sitten Sirak vetää tiukan rajan ”duunarien” ja ”lainopettajien” välille. Nimittäin ”kaupungin neuvostoon heitä” – eli paimenia, maajusseja ja seppiä – ”ei kutsuta, eivätkä he kunnostaudu kansankoukouksessa. Tuomarin istuimelle he eivät nouse, ei heistä ole ymmärtämään oikeuden säännöksiä. Heiltä puuttuu oppineisuutta ja arvostelukykyä.” (Sir. 38.) Tuon lainopettajan mukaan remonttireiskat rakentakoot taloja ja kaupunkeja, mutta pysykööt erossa kaupunginhallituksesta ja johtotehtävistä. Heitä ei pidä päästää opettamaan – näin Sirak.

Mutta Jeesus kuuluukin juuri tuohon duunarijoukkoon. Hän on rakennusmies. Ei ole mikään ihme, että evankeliumista luemme kuinka Jerusalemin koulutetut lainoppineet ja ylipapit antavat tuosta rakennusmiehestä tympeän arvion: ”Tuo rahvas ei tiedä laista mitään!” (Joh. 7:49.) Samoin kun tuo rakennusmies oli saarnannut, opettanut ja parantanut sairaita kotikylänsä synagogassa, hän ei saanut hyvää palautetta.

Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: ”Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli?” Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme.” Näin he torjuivat hänet. (Mark. 6:2–3.)

Jeesus ei selvästikään ollut saanut ”tätä kaikkea”, tuota ylivertaista viisautta ja voimaa, joltain lainoppineelta, rabbilta tai gurulta. Toisin kuin Saulus Tarsoalainen (Paavali), Jeesus ei ollut käynnyt koulujaan Jerusalemissa huippuarvostetun ”Gamalielin jalkojen juurella” (Ap. t. 22:3). Jeesus oli kuunnellut äitinsä, neitsyt Marian ja Joosefin opetuksia, ja varmaan saanut ihan hyvän peruskoulutuksen ajan tavan mukaan. Jeesus vietti suurimman osan maanpäällisestä elämästään tehden töitä raksalla – hänen julkinen uransa kesti korkeintaan kolme vuotta. Duunaritaustastaan huolimatta Jeesus antoi ymmärtää olevansa paljon kovemman kaliperin opettaja kuin esim. tuo (muodollisesti pätevä) lainopettaja Sirak. Jeesus sanoi olevansa jopa merkittävämpi opettaja kuin Israelin suurimmat opettaja-auktoriteetit Salomo ja Mooses. ”Tässä teillä on enemmän kuin Salomo!” ”Teille on opetettu.., mutta minä sanon teille..”

Aikamoisia sanoja. Ihmeellinen valta. Rakennusmiehellä. Tietysti Jeesus on myös Jumalan Poika, Messias, kuningas, Herra, palvelija, pappi, profeetta, Jumala. Hän todella sekoittaa työ- ja kutsumuspakin. Hän on Herra, Ihmisen Poika, joka ei ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Hän on Herra, joka ”otti orjan muodon” (Fil. 2:7). Mielestäni se kertoo paljon Jumalan Pojasta, että hän työskentelee Nasaretin tuppukylässä rakennusmiehenä. Hän on tullut lähelle tavallisia ihmisiä. Tällä tavalla Jeesus antaa valtavan arvon rakennusmiehille ja muille duunareille, samoin kuin heidän työlleen. Hän on yksi heistä. 

Sirakin kirjassa todetaan, että duunarit ”eivät nouse tuomarin istuimelle.. Heiltä puuttuu oppineisuutta ja arvostelukykyä..” (Sir. 38.) On yllättävää, että Jeesus, Messias, valitsi ja kutsui lähimmiksi seuraajikseen, todistajikseen ja kirkon tärkeimmiksi opettajiksi ja johtajiksi muutaman kalastajan (Matt. 4:18, 21) ja ainakin yhden publikaanin, tullimiehen (Matt. 9:9).

Näille duunaritaustaisille Galilean miehille Jeesus lupasi antaa ”kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.” (Luuk. 22:29–30.) Tuo Nasaretin rakennusmies rakensi kirkkonsa näiden apostolien varaan, heidän todistuksensa varaan. Sitä eivät tuonelan portit saa valtaansa.

Ehkä tähän lopuksi voimme vain todeta, että Jeesus ei katsonut ”ulkomuotoa” – ei niinkään muodollista pätevyyttä, loppututkintoja – vaan sisälle sydämeen. Tässä onkin meille 2000-luvun ihmiselle opetus: ei saisi olla koulutuksensa tai työtaustansa vanki. Se, mitä on sydämessä, on tärkeintä. Kutsumus on sydämen asia.