Päädyin viime launtainan monen sattuman johdosta Lohjan Vivamoon, ja kävin katsomassa siellä olevaa Raamattukylää. Osallistuin ensimmäiseen näytös-vaellukseen, jonka aiheen oli 'Seuraa minua'. Suosittelen lämpimästi kaikille hermoileville kaupunkilaisille, ja etenkin perheille. Omasta mielestäni näytelmä oli hieno, koskettavakin. Siinä annetaan tietynlainen kuva Jeesukseta, tuollaisen yleisaiheen johdattelemana: seuraa minua.. Vivamo on Kansan Raamattuseuran leirikeskus. Kiva ja kaunis paikka luonnon keskellä. Tässä on linkki sinne.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Kolme tapahtumaa: Tuska, Pride ja Suviseurat
Hesarissa on tänään juttua kesäjuhlista. Mieleeni tuli, että kristittyjen pitiäisi tietenkin mennä aktiolle Tuska-festivaaleille. Meidän uskomme ytimessähän on paljon tuskaa. Todennäköisesti tuo aktio-porukka saisi kokea vähän pilkkaa, ehkä jopa väkivaltaa. Hesarin jutusta sain kuvan, että joku oli repinyt lavalla Raamatun rikki. Voi.. tuskaa, sillä niinhän se sanonta meni, että 'siellä missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan kohta ihmisiä.' Sehän sopisi Tuska-festareiden teemaan oikein mainiosti, että aktio-porukka saisi todella elää tuon teeman riemullisesti todeksi! Pitää laittaa mietintämyssyyn.
Toinen jännä tapahtuma, josta hesarissa oli juttua oli pride-kulkue. Kyse on seksuaalivähemmistöjen marssista, jossa vaadittiin oikeutta homoille ja lisää suvaitsevaisuutta. Kulkueen hännillä kulki kiivas anarkistinen porukka, joka vastusti suurinta osaa tuosta homo-porukasta. Tämän anarkistisakin mukaan he eivät nimittäin olleet tarpeeksi tiukkoja. Heidän joukoistaan huudettiin sellaisia iskulauseita kuten 'Kuolema heterokulttuurille!' Oi kuinka suvaitsevaista. Ihanaa tämä sananvapaus. Onneksi meidän ei pidä olla kaikkien kanssa samaa mieltä. Minun kantani on se, että rakastan homoja, mutta vastustan heidän elämäntapaansa. Tunnen todella sympaattisia ja hyviä ihmisiä, jotka ovat homoja. Tämä on vaikea aihe, ja siksi siitä pitäisi ihan avoimesti ehkä puhua. En oikein tiedä onko aiheesta edes käyty mitään kovin avointa keskustelua, jossa eri kantojen edustajat nousivat punkkereistaan saman pöydän ääreen ja keskustelisivat aikuisten ja sivistyneiden ihmisten tavoin tästä isosta asiasta. Turha kuvitella, ettei tämä olisi iso, kulttuuriin ja arvoihin laajasti vaikuttava asia.
Pride-kulkueeseen osallistui reilu 2000ihmistä.
Näistä kolmesta viimesenä ja vähäisimpänä hesari mainitsi myös vanhalestadiolaisten suviseurat, joihin osallistui 65 000 ihmistä. He söivät paljon spagettia, yhteensä 6 100kiloa. Näin hesari kertoo. Makkaroitakin meni 26 000. Tuon porukan sanomasta tai 'iskulauseista' ei harmikseni mainittu mitään.
Toinen jännä tapahtuma, josta hesarissa oli juttua oli pride-kulkue. Kyse on seksuaalivähemmistöjen marssista, jossa vaadittiin oikeutta homoille ja lisää suvaitsevaisuutta. Kulkueen hännillä kulki kiivas anarkistinen porukka, joka vastusti suurinta osaa tuosta homo-porukasta. Tämän anarkistisakin mukaan he eivät nimittäin olleet tarpeeksi tiukkoja. Heidän joukoistaan huudettiin sellaisia iskulauseita kuten 'Kuolema heterokulttuurille!' Oi kuinka suvaitsevaista. Ihanaa tämä sananvapaus. Onneksi meidän ei pidä olla kaikkien kanssa samaa mieltä. Minun kantani on se, että rakastan homoja, mutta vastustan heidän elämäntapaansa. Tunnen todella sympaattisia ja hyviä ihmisiä, jotka ovat homoja. Tämä on vaikea aihe, ja siksi siitä pitäisi ihan avoimesti ehkä puhua. En oikein tiedä onko aiheesta edes käyty mitään kovin avointa keskustelua, jossa eri kantojen edustajat nousivat punkkereistaan saman pöydän ääreen ja keskustelisivat aikuisten ja sivistyneiden ihmisten tavoin tästä isosta asiasta. Turha kuvitella, ettei tämä olisi iso, kulttuuriin ja arvoihin laajasti vaikuttava asia.
Pride-kulkueeseen osallistui reilu 2000ihmistä.
Näistä kolmesta viimesenä ja vähäisimpänä hesari mainitsi myös vanhalestadiolaisten suviseurat, joihin osallistui 65 000 ihmistä. He söivät paljon spagettia, yhteensä 6 100kiloa. Näin hesari kertoo. Makkaroitakin meni 26 000. Tuon porukan sanomasta tai 'iskulauseista' ei harmikseni mainittu mitään.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Kaikki tai ei mitään - turha pihtailla.
Tämä postaus tiivistää joitain ajatuksia yhdestä nuorten opetuksesta, jonka pidin. Ja sitä paitsi aihe toimii prologina tulevan sunnuntain saarnatekstin tematiikkaan (Mark. 10:17 - 27): Kaikki tai ei mitään.
Lukemattomien riparibiisien sanoittajalla ja säveltäjällä Pekka Simojoella on biisi ’Kaikki tai ei mitään’. Tuon biisin sanat ovat tässä:
’Jos tahdot rakastaa, sen huomaa kohta koko maa. Et pysty peittämään, se täyttää sydämen ja pään. Etkä silloin enää laskelmoi sen rakkauden hintaa. Voit ehkä yrittää elää riskitöntä elämää ja lasikaapissa voit aarteitasi suojella, mutta kuitenkaan et muuta voi, kuin raapaista pintaa.
Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän! Anna kaikki tai ei mitään, älä taakse jää katsomaan silloin, kun on tullut aika nousta Jeesusta seuraamaan.
Me emme paljonkaan pysty Jumalalle antamaan. Vain kädet likaiset ja kelvottomat sydämet, mutta elämäsi varjotkin saat Hänelle antaa. Ja vaikka sankari ei kukaan meistä olisi ja vaikka voimallaan ei kukaan pysty kerskumaan, silti suurinta on kuitenkin vain kaikkensa antaa.’
Miksei siis antaisi kaikkea? Jokainen ihminen voi varmaan allekirjoittaa seuraavan väitteen, jonka mukaan jokainen meistä syntyy ja kuolee riippumatta omista toiveistaan. Multa ei ainakaan kysytty haluanko syntyä Suomeen, tai Kiinaan, tai Nepaliin, tai Iraniin, tai johonkin muuhun paikkaan. Eikä multa myöskään kysytty toivomuksia aikakauden, vanhempien, yhteiskunnallisen luokan yms. suhteen. Nyt on vaan pelattava niillä korteilla, joita omistaa. Pointtina on, että jos tällaiset asiat eivät ole meidän hallinnassamme, niin kenen hallinnassa ne ovat? Tyhmän sattuman? Jumalan suunnitelman? Kohtalon? Uskoni vuoksi mä voin ehdottaa tuota kakkosvaihtoehtoa.
Tämä johtaa siihen, että koska olen täysin ’korkeimmissa käsissä’ elämän ja kuoleman suhteen, niin miksi en antaisi myös tätä elämää hänen käsiinsä? Kaikki tai ei mitään. En ole itse luonnut itseäni, enkä pelastanut itseäni, enkä vanhurskauttanut, enkä lunastanut. Itse asiassa ihan kaiken olen saanut lahjaksi, koko tämän elämän. Miksi en antaisi kaikkea hänen käsiinsä?
Hän näki syyn luomiselleni, lunastukselleni, vanhurskauttamiselleni jne., miksi en siis antaisi hänen toteuttaa suunnitelmiaan suvereenisti itseni kohdalla? Dylanilla on kaunis biisi, joka tiivistää hienosti juuri näitä ajatuksia. Biisin sanat löytyvät tästä.
Lukemattomien riparibiisien sanoittajalla ja säveltäjällä Pekka Simojoella on biisi ’Kaikki tai ei mitään’. Tuon biisin sanat ovat tässä:
’Jos tahdot rakastaa, sen huomaa kohta koko maa. Et pysty peittämään, se täyttää sydämen ja pään. Etkä silloin enää laskelmoi sen rakkauden hintaa. Voit ehkä yrittää elää riskitöntä elämää ja lasikaapissa voit aarteitasi suojella, mutta kuitenkaan et muuta voi, kuin raapaista pintaa.
Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän! Anna kaikki tai ei mitään, älä taakse jää katsomaan silloin, kun on tullut aika nousta Jeesusta seuraamaan.
Me emme paljonkaan pysty Jumalalle antamaan. Vain kädet likaiset ja kelvottomat sydämet, mutta elämäsi varjotkin saat Hänelle antaa. Ja vaikka sankari ei kukaan meistä olisi ja vaikka voimallaan ei kukaan pysty kerskumaan, silti suurinta on kuitenkin vain kaikkensa antaa.’
Miksei siis antaisi kaikkea? Jokainen ihminen voi varmaan allekirjoittaa seuraavan väitteen, jonka mukaan jokainen meistä syntyy ja kuolee riippumatta omista toiveistaan. Multa ei ainakaan kysytty haluanko syntyä Suomeen, tai Kiinaan, tai Nepaliin, tai Iraniin, tai johonkin muuhun paikkaan. Eikä multa myöskään kysytty toivomuksia aikakauden, vanhempien, yhteiskunnallisen luokan yms. suhteen. Nyt on vaan pelattava niillä korteilla, joita omistaa. Pointtina on, että jos tällaiset asiat eivät ole meidän hallinnassamme, niin kenen hallinnassa ne ovat? Tyhmän sattuman? Jumalan suunnitelman? Kohtalon? Uskoni vuoksi mä voin ehdottaa tuota kakkosvaihtoehtoa.
Tämä johtaa siihen, että koska olen täysin ’korkeimmissa käsissä’ elämän ja kuoleman suhteen, niin miksi en antaisi myös tätä elämää hänen käsiinsä? Kaikki tai ei mitään. En ole itse luonnut itseäni, enkä pelastanut itseäni, enkä vanhurskauttanut, enkä lunastanut. Itse asiassa ihan kaiken olen saanut lahjaksi, koko tämän elämän. Miksi en antaisi kaikkea hänen käsiinsä?
Hän näki syyn luomiselleni, lunastukselleni, vanhurskauttamiselleni jne., miksi en siis antaisi hänen toteuttaa suunnitelmiaan suvereenisti itseni kohdalla? Dylanilla on kaunis biisi, joka tiivistää hienosti juuri näitä ajatuksia. Biisin sanat löytyvät tästä.
ps. tulkaa illalla gg'lle. Katso yllä oleva mainos. Bändin kotisivu löytyy tästä.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
torstai 19. kesäkuuta 2008
Jumalan todellisuus ja me
Tässä joitain pääajatuksia eilisestä iltamessun saarnastani, jonka pidin.
Haluan kirkastaa sitä eroa joka on Jumalan ja meidän mahdollisuuksiemme väliä, meidän todellisuuden ja Jumalan todellisuuden välillä. Johannes kuului ylhäiseen ja papilliseen Aaronin sukuun. Hänen vanhempansa olivat vanhoja ja hänen äitinsä oli ”hedelmätön”. Johanneksen syntymä oli rukousvastaus, jota tämä ”pappispariskunta” oli rukoillut jo kauan, Luuk. 1:5 - 13.
Johanneksen isä Sakarias kohtasi enkelin, kun hän oli temppelissä toimittamassa suitsutusuhria. Enkeli sanoi, että hänen rukouksensa on kuultu ja hänen vaimolleen syntyy poika, jolle pitää antaa nimeksi Johannes. Tämä poika tulisi ’kulkemaan Herran edellä Elian hengessä.’ Sakarias epäilee, ja kysyy: ’mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on jo iäkäs.’
Herää kysymys: Onko meidän rajallisuutemme esteenä Jumalan tahdon toteutumiselle?
Jossain vaiheessa rukousvastauksien viipyessä Sakarias oli taipunut ajattelemaan, että Jumalan mahdollisuuksien edessä on jokin este, kuten vaikka heidän vanha ikänsä ja Elisabetin hedelmättömyys. Enkeli ilmestyi myös neitsyt Marialle, joka sanoo yksinkertaisesti: ’Minä olen Herran palvelija. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.’ Omien ongelmiensa edessä pappi Sakarias oli unohtanut millainen on se Jumala, jota hän palvelee. Daavid oli ’parraton, sileäposkinen ja miellyttävän näköinen nuorukainen – mitätön vastustajaksi’, mutta silti hän kävi ammattisotilas Goljattia vastaan, koska tämä oli häpäissyt Israelin Jumalaa. Meidän oma pienuutemme, heikkoutemme tai ongelmamme eivät voi olla esteitä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle. Johannes Kastajan suuri sanoma on, että ’raivatkaa Herralle tie!’ Tänäänkin tuo sanoma on äärimmäisen ajankohtainen. Jos inhimilliset heikkoutemme ovat esteenä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle, niin kannattaako tuollaisen Jumalan vuoksi lähteä sunnuntaisin kirkkoon? Ei kannata.
Meidän ei pidä kiinnittää huomiotamme omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuksiimme, vaan Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista. Hän voi herättää Aabrahamin lapsia vaikka näistä pikkukivistä, niin kuin Johannes julisti. Uskoisin, että tänään seurakunnissa tarvitaan juuri tätä Jumalan tuntemista, tai muuten me vajotaan jonnekin Sakarian epäilevien ja pelokkaiden mietteiden syövereihin, Luuk. 1:18.
Jumalan edessä ’ihminen on kuin ruho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.’ Jes. 40:6 – 7. ’Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan. Mitä hän on, mihin hän kelpaa?’ Jes. 2:22. Meidän vanhurskautemme on Jumalan edessä ’kuin tahrainen riepu’. ’Hänen edessään maailman kansat eivät ole mitään, ne ovat hänelle pelkkää tyhjää’, kuin vesipisara ammennusastiassa. Jes. 40:15, 16.
Tämän takia on syytä tehdä Herralle tietä meidän ongelmien keskelle. Hän saa autiomaan kukkimaan kuin Eedenin puutarhan, hän muuttaa epätoivon toivon portiksi, hän muuttaa kivet Aabrahamin lapsiksi, hän saa kivet ylistämään itseään jne.. ’Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. ‘Jes. 42:4; 51:5. Kiinnitetään katseemme tuohon apuun.
Haluan kirkastaa sitä eroa joka on Jumalan ja meidän mahdollisuuksiemme väliä, meidän todellisuuden ja Jumalan todellisuuden välillä. Johannes kuului ylhäiseen ja papilliseen Aaronin sukuun. Hänen vanhempansa olivat vanhoja ja hänen äitinsä oli ”hedelmätön”. Johanneksen syntymä oli rukousvastaus, jota tämä ”pappispariskunta” oli rukoillut jo kauan, Luuk. 1:5 - 13.
Johanneksen isä Sakarias kohtasi enkelin, kun hän oli temppelissä toimittamassa suitsutusuhria. Enkeli sanoi, että hänen rukouksensa on kuultu ja hänen vaimolleen syntyy poika, jolle pitää antaa nimeksi Johannes. Tämä poika tulisi ’kulkemaan Herran edellä Elian hengessä.’ Sakarias epäilee, ja kysyy: ’mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on jo iäkäs.’
Herää kysymys: Onko meidän rajallisuutemme esteenä Jumalan tahdon toteutumiselle?
Jossain vaiheessa rukousvastauksien viipyessä Sakarias oli taipunut ajattelemaan, että Jumalan mahdollisuuksien edessä on jokin este, kuten vaikka heidän vanha ikänsä ja Elisabetin hedelmättömyys. Enkeli ilmestyi myös neitsyt Marialle, joka sanoo yksinkertaisesti: ’Minä olen Herran palvelija. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.’ Omien ongelmiensa edessä pappi Sakarias oli unohtanut millainen on se Jumala, jota hän palvelee. Daavid oli ’parraton, sileäposkinen ja miellyttävän näköinen nuorukainen – mitätön vastustajaksi’, mutta silti hän kävi ammattisotilas Goljattia vastaan, koska tämä oli häpäissyt Israelin Jumalaa. Meidän oma pienuutemme, heikkoutemme tai ongelmamme eivät voi olla esteitä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle. Johannes Kastajan suuri sanoma on, että ’raivatkaa Herralle tie!’ Tänäänkin tuo sanoma on äärimmäisen ajankohtainen. Jos inhimilliset heikkoutemme ovat esteenä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle, niin kannattaako tuollaisen Jumalan vuoksi lähteä sunnuntaisin kirkkoon? Ei kannata.
Meidän ei pidä kiinnittää huomiotamme omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuksiimme, vaan Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista. Hän voi herättää Aabrahamin lapsia vaikka näistä pikkukivistä, niin kuin Johannes julisti. Uskoisin, että tänään seurakunnissa tarvitaan juuri tätä Jumalan tuntemista, tai muuten me vajotaan jonnekin Sakarian epäilevien ja pelokkaiden mietteiden syövereihin, Luuk. 1:18.
Jumalan edessä ’ihminen on kuin ruho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.’ Jes. 40:6 – 7. ’Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan. Mitä hän on, mihin hän kelpaa?’ Jes. 2:22. Meidän vanhurskautemme on Jumalan edessä ’kuin tahrainen riepu’. ’Hänen edessään maailman kansat eivät ole mitään, ne ovat hänelle pelkkää tyhjää’, kuin vesipisara ammennusastiassa. Jes. 40:15, 16.
Tämän takia on syytä tehdä Herralle tietä meidän ongelmien keskelle. Hän saa autiomaan kukkimaan kuin Eedenin puutarhan, hän muuttaa epätoivon toivon portiksi, hän muuttaa kivet Aabrahamin lapsiksi, hän saa kivet ylistämään itseään jne.. ’Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. ‘Jes. 42:4; 51:5. Kiinnitetään katseemme tuohon apuun.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Oliko Daavid olemassa?
Tutkijat kiistelevät lähes kaikesta, myös siitä, oliko Jerusalem Israelin poliittinen ja uskonnollinen keskus Daavidin ja Salomonin aikoina, niin kuin Raamattu antaa ymmärtää. Arkeologi Eilat Mazar ja eräät muut arkeologit väittivät muutama vuosi sitten löytäneet Jerusalemista rakennuksen, jonka epäillään olleen Daavidin palatsi. Tästä lisää tietoa englanniksi. Eero Junkkaala on kirjoittanut aiheesta suomenkielisen selostuksen.
Arkeologi Abraham Biran löysi 1990-luvulla tekstikaiverruksen Dan-nimisestä muinaisesta kaupungista. Tuohon kivilaattaan on kaiverrettu teksti, jossa lukee arameaksi bjt dwd eli Daavidin talo. Teksti on peräisin 800-luvulta. Tuo ilmaisu, Daavidin talo, on raamatullinen ilmaisu, jolla viitataan dynastiaan eli Daavidin kuningaskuntaan. Tuo piirtokirjoitus vahvistaa sen, että jo 800-luvulla on voitu puhua Daavidin kuningaskunnasta.
Itse olen sitä mieltä, että Daavid on ollut olemassa, ja että hän on ollut Israelin valtakunnan perusta. Hän on ollut mahtava sotilas, mutta hän on myös toilaillut aika nolosti varsinkin nais- ja perheasioissaan. Tuskin kukaan näitä noloja kertomuksia olisi tallentanut jälkipolville, jos ne eivät oikeasti perustuisi historian todellisuuteen.
Arkeologi Abraham Biran löysi 1990-luvulla tekstikaiverruksen Dan-nimisestä muinaisesta kaupungista. Tuohon kivilaattaan on kaiverrettu teksti, jossa lukee arameaksi bjt dwd eli Daavidin talo. Teksti on peräisin 800-luvulta. Tuo ilmaisu, Daavidin talo, on raamatullinen ilmaisu, jolla viitataan dynastiaan eli Daavidin kuningaskuntaan. Tuo piirtokirjoitus vahvistaa sen, että jo 800-luvulla on voitu puhua Daavidin kuningaskunnasta.
Itse olen sitä mieltä, että Daavid on ollut olemassa, ja että hän on ollut Israelin valtakunnan perusta. Hän on ollut mahtava sotilas, mutta hän on myös toilaillut aika nolosti varsinkin nais- ja perheasioissaan. Tuskin kukaan näitä noloja kertomuksia olisi tallentanut jälkipolville, jos ne eivät oikeasti perustuisi historian todellisuuteen.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Miten saada miehet kirkkoon? Katkeroituneiden miesten johtaja - Daavid
Missäköhän on tänään miehen paikka. Ei ilmeisesti kirkossa, sillä siellä heitä ei kovin paljoa ole, ei sitten maalikoissa kuin papeissakaan - ei ainakaan tulevaisuudessa, jos tämä trendi jatkuu. Tällä hetkellä noin 70%:ia Helsingin teologisessa opintojaan aloittavista on naisia.
Nuoret miehet eivät oikein innostu uskon asioista. Miksi eivät? Syitä on varmasti monia. Sain tänään luetteua Samuelin kirjat läpi (1. - 2. Sam. ). Ne kertovat lähinnä Daavidista, joka nousee lammaspaimenen työn parista sissipääliköksi, kansalliseksi sankariksi, ihailluksi ja kadehdittavaksi sotilaaksi, valtion perustajaksi, runoilijaksi, muusikoksi.. Daavid on siis aika monipuolinen mies. Hän ei oikein mahdu mihinkään muottiin. Hän on suuri ja ihailtu sankari, mutta harva tiettää, että Raamatussa hän ei suinkaan paistattele jatkuvasti parrasvaloissa. Päinvastoin Daavid on suuren osan ajastaan takaa-ajettu, lainsuojaton, kuningas Saulin vainoama sissipäällikkö.
Hänen elämänsä taustalla on mahtavat messiaaniset lupaukset Israelin kuninkuudesta, 2. Sam. 7. Toisaalta hänen mainettaan mustamaalataan kaikin keinoin. Eräässä vaiheessa elämäänsä hän tekeytyy mielipuoleksi säästääkseen henkensä. Hänellä on luottoystävänä Saulin poika Joonatan, joka luonnollisesti perisi isänäsä Saulin kuninkuuden tämän kuoltua. Daavid johtaa 'joukoittain pulaan joutuneita, velkojien ahdistamia ja katkeroituneita miehiä', 1. Sam. 22:2. Hän laulaa ja tanssii lähes alastomana liitonarkin edessä kuin mikäkin hihhuli, välittämättä vähäänkään siitä, mitä hänestä ajatellaan. 2. Sam. 6:14 - 16, 20 - 22. Ja sitten Hän tapattaa yhden parhaimman sotilaansa saadakseen tämän vaimon, Batseban, itselleen, 2. Sam. 11. Hänellä on uskomattoman lojaaleja kannattajia ja yhtä vakaumuksellsia vihollisia. Hänen oma poikansa Absalom aloittaa vallankumouksen systäkseen hänet pois vallasta ja elävien kirjoista.
Taas kerran Daavid, petetty taistelija kulkee paljain jaloin ja itkien Öljymäen rinteillä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tuttu tilanne, taas häntä ajetaan takaa, 2. Sam. 15:30.. Daavid joutui varmasti todella miettimään, että miten hänen elämässään voi olla niin paljon ääripäitä. Usein koko kansa halusi hylätä hänet, koska näytti niin ilmeiseltä, ettei hän olisi kuitenkaan se paras, Jumalan siunaama hallitsija. Ehkä Daavidilla oli aika vaikea astua niihin messiaanisten odotusten saappaisiin, joita hänelle tarjottiin taivaasta ja kansa parista koko ajan. On jotenkin lohdullista ajatella, että Raamatun suurimmat sankarit, kuten vaikka Daavid, sai kokea niin kovia vastoin käymisiä, ja silti Jumala oli juuri hänen kanssaan.
Mitä tästä opimme: esim. sen, että joskus näennäiset raskaat tappiot eivät välttämättä todista sitä, että olisimme 'väärä valinta' johonkin hommaan. On vain uskottava, ja toimittava sen mukaan.
ps. Pojat/miehet pitävät sankarikertomuksista. Tarzan, Robin Hood, Ihmemies, Antero Rokka, Indiana Jones, jne.. Raamatusta löytyy tuon osaston tarinointia aika paljon.. Itse ainakin pidän niistä kertomuksista. Kirkossa, nimenomaan miestyötä ajatellen, pitäisi palata pyhien kirjoitusten ääreen, ja jättää vähemmälle kaikenlainen showmainen kikkailu.
Nuoret miehet eivät oikein innostu uskon asioista. Miksi eivät? Syitä on varmasti monia. Sain tänään luetteua Samuelin kirjat läpi (1. - 2. Sam. ). Ne kertovat lähinnä Daavidista, joka nousee lammaspaimenen työn parista sissipääliköksi, kansalliseksi sankariksi, ihailluksi ja kadehdittavaksi sotilaaksi, valtion perustajaksi, runoilijaksi, muusikoksi.. Daavid on siis aika monipuolinen mies. Hän ei oikein mahdu mihinkään muottiin. Hän on suuri ja ihailtu sankari, mutta harva tiettää, että Raamatussa hän ei suinkaan paistattele jatkuvasti parrasvaloissa. Päinvastoin Daavid on suuren osan ajastaan takaa-ajettu, lainsuojaton, kuningas Saulin vainoama sissipäällikkö.
Hänen elämänsä taustalla on mahtavat messiaaniset lupaukset Israelin kuninkuudesta, 2. Sam. 7. Toisaalta hänen mainettaan mustamaalataan kaikin keinoin. Eräässä vaiheessa elämäänsä hän tekeytyy mielipuoleksi säästääkseen henkensä. Hänellä on luottoystävänä Saulin poika Joonatan, joka luonnollisesti perisi isänäsä Saulin kuninkuuden tämän kuoltua. Daavid johtaa 'joukoittain pulaan joutuneita, velkojien ahdistamia ja katkeroituneita miehiä', 1. Sam. 22:2. Hän laulaa ja tanssii lähes alastomana liitonarkin edessä kuin mikäkin hihhuli, välittämättä vähäänkään siitä, mitä hänestä ajatellaan. 2. Sam. 6:14 - 16, 20 - 22. Ja sitten Hän tapattaa yhden parhaimman sotilaansa saadakseen tämän vaimon, Batseban, itselleen, 2. Sam. 11. Hänellä on uskomattoman lojaaleja kannattajia ja yhtä vakaumuksellsia vihollisia. Hänen oma poikansa Absalom aloittaa vallankumouksen systäkseen hänet pois vallasta ja elävien kirjoista.
Taas kerran Daavid, petetty taistelija kulkee paljain jaloin ja itkien Öljymäen rinteillä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tuttu tilanne, taas häntä ajetaan takaa, 2. Sam. 15:30.. Daavid joutui varmasti todella miettimään, että miten hänen elämässään voi olla niin paljon ääripäitä. Usein koko kansa halusi hylätä hänet, koska näytti niin ilmeiseltä, ettei hän olisi kuitenkaan se paras, Jumalan siunaama hallitsija. Ehkä Daavidilla oli aika vaikea astua niihin messiaanisten odotusten saappaisiin, joita hänelle tarjottiin taivaasta ja kansa parista koko ajan. On jotenkin lohdullista ajatella, että Raamatun suurimmat sankarit, kuten vaikka Daavid, sai kokea niin kovia vastoin käymisiä, ja silti Jumala oli juuri hänen kanssaan.
Mitä tästä opimme: esim. sen, että joskus näennäiset raskaat tappiot eivät välttämättä todista sitä, että olisimme 'väärä valinta' johonkin hommaan. On vain uskottava, ja toimittava sen mukaan.
ps. Pojat/miehet pitävät sankarikertomuksista. Tarzan, Robin Hood, Ihmemies, Antero Rokka, Indiana Jones, jne.. Raamatusta löytyy tuon osaston tarinointia aika paljon.. Itse ainakin pidän niistä kertomuksista. Kirkossa, nimenomaan miestyötä ajatellen, pitäisi palata pyhien kirjoitusten ääreen, ja jättää vähemmälle kaikenlainen showmainen kikkailu.
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Kiitos Irlanti!
Lissabonin sopimus tyssäsi siihen, että irlantilaiset äänestivät sitä vastaan. Mielestäni ihan hyvä juttu, koska tuota sopimusta - perustulakia - oltiin viemässä läpi varsin ei-demokraattisin keinoin, eikä tavallsilla kansalaisilla ole sen sisällöstä tai vaikutuksistä juuri mitään käsitystä. Irlanti oli ainut EU-maa, jossa järjestettiin asiasta kansanäänestys. Suomen eduskunta hyväksyi Lissabonin sopimuksen keskiviikkona. Johannes Kostajan blogissa on tästä aiheesta asiantuntevia ajatuksia.
Saa nähdä, mitä EU:n eliitti nyt keksii. Plan C?
Saa nähdä, mitä EU:n eliitti nyt keksii. Plan C?
perjantai 13. kesäkuuta 2008
Pelon lamauttama harhailija kaipaa kotiin
Tässä Matisyahun biisissä, Dispatch the Troops, on aika jännät sanat.
'Daughter of Zion, Once precious princess. Left her father's house to walk the streets that never rest. Maybe they'll hear me in the metropolis. So I'm sending out and SOS.
Fighting with her "ta". She wants out of this mess. And those big city lights. Might brighten up the darkness. You know that I'm tired and you know that I'm stressed
Feeling the pain likes the dance by the DJ. Reminds me of a time when things were OK. Frightened by her own shadow. Now she wants to go home.
--Won't you please return child. Where you been? She says I can't come home because he won't let me in.'
Tässä biisissä on joitain samoja teemoja kuin Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta: joku on kadonnut ja haluaisi tulla takaisin kotiin, mutta matka sinne on niiiin pitkä.. Jeesuksen mukaan niin monia asia oli kadonnut: lammas, hopearaha, tuhlaajapoika, aare.. Juuri näitä kadonneita hän on tullut - Jumalan auktoriteetilla - etsimään.
Viime sunnuntaina kirkoissamme saaranttiin juurikin tästä tuhlaajapoika vertauksesta. Tuossa vertauksessa kerrotaan kuinka poika, tuhlattuaan kaiken omaisuutensa kevytkenkäisessä elämässä, päättää palata tyhjätaskuna isänsä luo. Tässä kohtaa esiintyy sanat: '… Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.’ Luuk. 15:19 – 20.
Miten tämä liittyy tähän päivään?
Monella tavalla. Turku on täynnä tuhlaajapoikia ja -tyttöjä, jotka miettivät, että jaksaisiko sitä uskoa taivaan Isään, jolla voisi oikeasti olla merkitystä omassa elämässä. Monesta varmasti tuntuu, että omien sotkujen, syntien ja ongelmien keskeltä tie jumalan luo on miljoooonien kilometrien mittainen. Ei sille tielle jaksaisi lähteä, vaikka sydämen sopukoissa halua olisikin. Ristiriitainen tilanne. Joskus ainakin itsestäni tuntuu siltä, että kaikki unelmani ja toiveeni siintävät jossain horisontin äärillä, niin kaukana, että etäisyyteni niiden luo masentaa.
Mieleen tulee vielä se kadonnut lammas. Paimenet kertovat, että oikeestii kadonnut lammas on sellainen, että se laskeutuu jalkoijensa päälle ja lamaantuu pelosta. Se ei osaa tai uskalla tehdä mitään muuta kuin määkiä. Jos susi tulee niin se on aivan avuton. Se ei uskalla edes paeta. Sitä paitsi tuollainen lammas painaa noin 30 - 40 kiloa, ja Jeesus sanoo, että paimen ottaa sen harteilleen ja kantaa takaisin tarhaan. Paimenen todella pitää kaivata tuota lammasta, jos hän haluaa sen pelastaa.
Tämä vertaus yllätti Jeesuksen aikalaisia ja se voi yllättää myös meidät. Se kertoo, että Jumala on valmiimpi juoksemaan meitä vastaan, kuin mitä me olemme valmiita tulemaan hänen luokseen. Hän on valmiimpi antamaan meille anteeksi, kuin mitä me ollaan valmiita pyytämään. Taivaan Isä tietää mitä me häneltä tarvitsemme, ennen kuin edes pyydämme sitä häneltä. Hän on kaikkivaltias ja hän rakastaa omiaan. Hän on suurempi ja pyhempi, kuin mihin meidän ajatuksemme yllää.
Vähän vastaavanlaista tuhlaajpoika-tematiikkaa löytyy profeetta Hesekielin dramaattisesta kertomuksesta luvussa Hes. 16. Takuulla yllätyt, jos luet sen ajatuksella.
'Daughter of Zion, Once precious princess. Left her father's house to walk the streets that never rest. Maybe they'll hear me in the metropolis. So I'm sending out and SOS.
Fighting with her "ta". She wants out of this mess. And those big city lights. Might brighten up the darkness. You know that I'm tired and you know that I'm stressed
Feeling the pain likes the dance by the DJ. Reminds me of a time when things were OK. Frightened by her own shadow. Now she wants to go home.
--Won't you please return child. Where you been? She says I can't come home because he won't let me in.'
Tässä biisissä on joitain samoja teemoja kuin Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta: joku on kadonnut ja haluaisi tulla takaisin kotiin, mutta matka sinne on niiiin pitkä.. Jeesuksen mukaan niin monia asia oli kadonnut: lammas, hopearaha, tuhlaajapoika, aare.. Juuri näitä kadonneita hän on tullut - Jumalan auktoriteetilla - etsimään.
Viime sunnuntaina kirkoissamme saaranttiin juurikin tästä tuhlaajapoika vertauksesta. Tuossa vertauksessa kerrotaan kuinka poika, tuhlattuaan kaiken omaisuutensa kevytkenkäisessä elämässä, päättää palata tyhjätaskuna isänsä luo. Tässä kohtaa esiintyy sanat: '… Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.’ Luuk. 15:19 – 20.
Miten tämä liittyy tähän päivään?
Monella tavalla. Turku on täynnä tuhlaajapoikia ja -tyttöjä, jotka miettivät, että jaksaisiko sitä uskoa taivaan Isään, jolla voisi oikeasti olla merkitystä omassa elämässä. Monesta varmasti tuntuu, että omien sotkujen, syntien ja ongelmien keskeltä tie jumalan luo on miljoooonien kilometrien mittainen. Ei sille tielle jaksaisi lähteä, vaikka sydämen sopukoissa halua olisikin. Ristiriitainen tilanne. Joskus ainakin itsestäni tuntuu siltä, että kaikki unelmani ja toiveeni siintävät jossain horisontin äärillä, niin kaukana, että etäisyyteni niiden luo masentaa.
Mieleen tulee vielä se kadonnut lammas. Paimenet kertovat, että oikeestii kadonnut lammas on sellainen, että se laskeutuu jalkoijensa päälle ja lamaantuu pelosta. Se ei osaa tai uskalla tehdä mitään muuta kuin määkiä. Jos susi tulee niin se on aivan avuton. Se ei uskalla edes paeta. Sitä paitsi tuollainen lammas painaa noin 30 - 40 kiloa, ja Jeesus sanoo, että paimen ottaa sen harteilleen ja kantaa takaisin tarhaan. Paimenen todella pitää kaivata tuota lammasta, jos hän haluaa sen pelastaa.
Tämä vertaus yllätti Jeesuksen aikalaisia ja se voi yllättää myös meidät. Se kertoo, että Jumala on valmiimpi juoksemaan meitä vastaan, kuin mitä me olemme valmiita tulemaan hänen luokseen. Hän on valmiimpi antamaan meille anteeksi, kuin mitä me ollaan valmiita pyytämään. Taivaan Isä tietää mitä me häneltä tarvitsemme, ennen kuin edes pyydämme sitä häneltä. Hän on kaikkivaltias ja hän rakastaa omiaan. Hän on suurempi ja pyhempi, kuin mihin meidän ajatuksemme yllää.
Vähän vastaavanlaista tuhlaajpoika-tematiikkaa löytyy profeetta Hesekielin dramaattisesta kertomuksesta luvussa Hes. 16. Takuulla yllätyt, jos luet sen ajatuksella.
lauantai 7. kesäkuuta 2008
Papit baanalla. Koskakohan ois sopiva hetki tehdä parannus?
Oltiin eilen muutaman papin kanssa Aurajoen Papa Joe-laivalla 'istumassa iltaa'. Oli kaunis ja lämmin perjantai-ilta, joten porukkaa oli liikenteessä. Tapasimme taas mielenkiintoisia ihmisiä.
Olen viime aikoina miettinyt yhtä asiaa liittyen tuhon ihanaan publikaani Sakkeukseen, josta olen jo pari postausta laittanut blogiini. Tuosta rikkaasta, pahasta publikaanien esimiehestä kerrotaan jakeissa Luuk. 19:1 - 10. Hän on se kääpiömäinen kaveri, joka juoksi kiireesti puuhun, nähdäkseen Jeesuksen. Hänestä ihmiset sanoivat; syntinen! Oon alkanut sympatiseeraaman tuota Sakkeusta aika paljon.
Juutalaisen rabbiinisen kirjallisuuden yhtenä perusteoksena on Mishnan traktaatti nimeltään Abot eli Isät. Tuossa Abot-trakussa, joka on siis kirjoitettu 200-luvulla, kerrotaan rabbi Eliezerin todenneen: ’tee parannus yhtä päivää ennen kuin kuolet’, Abot. 2:10.
Eliezerin viisauden voi ymmärtää siten, että 1) elän nyt huolettomasti, ja sitten kuolinkamppailujen lopussa nöyrryn parannuksen, niin mulle käy onnellisesti kuin sille ryövärille ristin puulla! 2) Kuolema voi kuitenkin tulla yllättäen, vaikka huomenna, tänään tai vaikka 103vuoden kuluttua. Tämän takia Eliezer kehottaakin ihmisiä olemaan joka päivä valmiina - tee parannus tänään. Silloin voit olla varma siitä, että teet parannuksen 'yhtä päivää ennen kuin kuolet.' :)
Okei, mutta helppohan se on tehdä parannusta, jos ei oo tehnyt kovasti syntiä. Jos vaikka ammattirikollinen, striptease-tanssija, tai palkkamurhaaja tekee parannuksen, niin hänellä on jossain vaiheessa ammatin vaihto edessä, tai jos hän ei löydä toista työtä, niin hänellä on kääntymyksen myötä työttömyys edessä! Usein näillä kavereilla on tunnollaan myös sellaisia rikoksia, joista joutuu maksamaan korvauksia eli hänestä tulee vielä mahdollisesti työtön velallinen!
Tämä oli juurikin publikaanien oikea onkelma. Heitä pidettiin huijareina, roistoina ja erittäin epäluotettavina. Perimätiedon mukaan näille kavereille ei kuulunut kansalaisoikeuksia. Jeesus kuitenkin sanoo Sakkeuksesta: onhan hänkin Aabrahamin poika! (vaikkakin selvästi tuhlaajapojan teille eksynyt poika.. mutta poika kuitenkin - liiton ja lupausten perillinen, Jumalalle niin rakas.) Fariseukset eivät suostuneet ottamaan heitä piireihinsä. Hurskaat eivät aterioineet heidän kanssaan, Mark. 2. Ihmiset vetivät syntisen ja publikaaninen väliin yhtäläisyysmerkin. Näille kavereille kääntyminen oli tosi kallis juttu. Vaiha työpaikka (jossain vaiheessa) ja korvaa niille takaisin moninkertaisesti se summa, jonka olet heiltä epärehellisesti kiskonut. Tästä on säädökset Mooseksen laissa.
Mitäköhän Sakkeuksen vaimo tai lapset (perinnön saajat) pitivät siitä, että Sakkeus kääntyi? Hän järjesti suuret ja iloiset juhlat Jeesukselle, antoi puolet omaisuudestaan köyhille ja hyvitti rahallisesti niille, joilta oli liikaa kiskonut. Ehkä perhe-elämä vain parani?
Sakkeus ei ole kaveri, joka kääntyy pitkin hampain, laskelmoiden, vaan hän on niin iloinen. Hän kohtaa Jeesuksessa jotain niin kaunista ja rakastavaa. Kaikki on sen kutsun arvoista.
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille; 'Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.'
Jeesus fariseuksen kodissa: 'hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.'
Olen viime aikoina miettinyt yhtä asiaa liittyen tuhon ihanaan publikaani Sakkeukseen, josta olen jo pari postausta laittanut blogiini. Tuosta rikkaasta, pahasta publikaanien esimiehestä kerrotaan jakeissa Luuk. 19:1 - 10. Hän on se kääpiömäinen kaveri, joka juoksi kiireesti puuhun, nähdäkseen Jeesuksen. Hänestä ihmiset sanoivat; syntinen! Oon alkanut sympatiseeraaman tuota Sakkeusta aika paljon.
Juutalaisen rabbiinisen kirjallisuuden yhtenä perusteoksena on Mishnan traktaatti nimeltään Abot eli Isät. Tuossa Abot-trakussa, joka on siis kirjoitettu 200-luvulla, kerrotaan rabbi Eliezerin todenneen: ’tee parannus yhtä päivää ennen kuin kuolet’, Abot. 2:10.
Eliezerin viisauden voi ymmärtää siten, että 1) elän nyt huolettomasti, ja sitten kuolinkamppailujen lopussa nöyrryn parannuksen, niin mulle käy onnellisesti kuin sille ryövärille ristin puulla! 2) Kuolema voi kuitenkin tulla yllättäen, vaikka huomenna, tänään tai vaikka 103vuoden kuluttua. Tämän takia Eliezer kehottaakin ihmisiä olemaan joka päivä valmiina - tee parannus tänään. Silloin voit olla varma siitä, että teet parannuksen 'yhtä päivää ennen kuin kuolet.' :)
Okei, mutta helppohan se on tehdä parannusta, jos ei oo tehnyt kovasti syntiä. Jos vaikka ammattirikollinen, striptease-tanssija, tai palkkamurhaaja tekee parannuksen, niin hänellä on jossain vaiheessa ammatin vaihto edessä, tai jos hän ei löydä toista työtä, niin hänellä on kääntymyksen myötä työttömyys edessä! Usein näillä kavereilla on tunnollaan myös sellaisia rikoksia, joista joutuu maksamaan korvauksia eli hänestä tulee vielä mahdollisesti työtön velallinen!
Tämä oli juurikin publikaanien oikea onkelma. Heitä pidettiin huijareina, roistoina ja erittäin epäluotettavina. Perimätiedon mukaan näille kavereille ei kuulunut kansalaisoikeuksia. Jeesus kuitenkin sanoo Sakkeuksesta: onhan hänkin Aabrahamin poika! (vaikkakin selvästi tuhlaajapojan teille eksynyt poika.. mutta poika kuitenkin - liiton ja lupausten perillinen, Jumalalle niin rakas.) Fariseukset eivät suostuneet ottamaan heitä piireihinsä. Hurskaat eivät aterioineet heidän kanssaan, Mark. 2. Ihmiset vetivät syntisen ja publikaaninen väliin yhtäläisyysmerkin. Näille kavereille kääntyminen oli tosi kallis juttu. Vaiha työpaikka (jossain vaiheessa) ja korvaa niille takaisin moninkertaisesti se summa, jonka olet heiltä epärehellisesti kiskonut. Tästä on säädökset Mooseksen laissa.
Mitäköhän Sakkeuksen vaimo tai lapset (perinnön saajat) pitivät siitä, että Sakkeus kääntyi? Hän järjesti suuret ja iloiset juhlat Jeesukselle, antoi puolet omaisuudestaan köyhille ja hyvitti rahallisesti niille, joilta oli liikaa kiskonut. Ehkä perhe-elämä vain parani?
Sakkeus ei ole kaveri, joka kääntyy pitkin hampain, laskelmoiden, vaan hän on niin iloinen. Hän kohtaa Jeesuksessa jotain niin kaunista ja rakastavaa. Kaikki on sen kutsun arvoista.
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille; 'Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.'
Jeesus fariseuksen kodissa: 'hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.'
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
Lupaavat ja toivottomat tapaukset?
Viime aikoina on puhuttu siitä, että Suomessa luokkaerot kasvavat aika lailla. Erot näkyvät koulutuksessa, palkoissa, terveydessä, elämäntavoissa, eliniässä jne.. Hyväosaiset esim. elävät selvästi pidempään kuin huono-osaiset.
Mulla on yksi ystävä, joka sijoittuu sosiaalisesti sinne äärilaidoille, sinne pahalle puolelle. Hän on itseni ikäinen, mutta hän ei osaa kunnolla lukea saati kirjoittaa. Amfetamiinin myötä hän on hankkinut itselleen ison kasan ongelmia. Niiden ongelmien edessä tulee aika hiljaiseksi. Rikollisuutta, väkivaltaa, kiristystä, velkoja. Hän on kuitenkin kiva ystäväni.
Suomessa on eläkeläisiä kohta ihan suhteettoman paljon, ja toisaalta tämän seikan vastapainoksi iso joukko nuoria ajautuu elämässään syrjäpoluille. Tästä näet, paljon vuonna 2005 nuoria jäi puille paljaille. Puhutaan kymmenistä tuhansista nuorista (15 – 20v.), jotka ovat työelämän tai koulun ulkopuolella. Miksi? Mikä ratkaisuksi?
Onko nuorilla liikaa paineita? Paineita ulkonäöstä, koulussa menestymisestä, suorituspaineita kaikissa mahdollisissa asioissa. Monilla nuorilla on aika huono itsetunto. Eräs viisas mies on sanonut, että ihmisen kaikki identiteetti-ongelmat johtuvat siitä, että hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa eivät ole samassa kurssissa. Eli jos ihminen ajattelee olevansa täysi nolla, niin kohta tämä tulee ilmi hänen (masentavissa ja itsesääliä huokuvissa) puheissaan, ja kohta myös teoissa ja käytännön ratkaisuissa. Huono itsetunto on siis vakava ongelma. Se voi johtaa surullisen musertavaan ketjureaktioon.
Miksi osalla nuorilla menee tosi hyvin ja toisilla tosi huonosti?
Kuitenkaan ihminen ei suostu, ainakaan helpolla, uskomaan, että hän on täysi nolla, merkityksetön vahinko. Miksi toivoa on niin vaikea täydellisesti tappaa? Miksi nuoret toivovat jotain parempaa? Miksi toivo on niin tärkeä? Missä olisit ilman toivoa?
Raamatussa kerrotaan, mitä Jumala tekee, Ps. 146:8: ’Hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen.’ Tällä hetkellä Jumalalla on paljon hommia.
Jeesus teki näitä Jumalan hommia aika ahkerasti ja huomiota herättäen. Katsotaanpa miten Jeesus suhtautui aikansa ”julkisyntisiin” ja hyljeksittyihin pahiksiin eli publikaaneihin ja veronkantajiin.
Näitä kavereita vihattiin aika paljon. Tähän oli ihan yksinkertainenkin syy, kuka nyt veronkerääjistä pitäisi? Toisekseen yleisesti tiedettiin, että nämä kaverit huijasivat ihmisiltä paljon rahaa. He ottivat ihmisiltä liikaa, kuten esim. publikaanien esimies Sakkeus myöntää, Luuk. 19:8. Juutalaiset painottivat Jeesuksen aikana tosi paljon rituaalista puhtautta (sillä ei ole juuri mitään tekemistä hygienian kanssa). Publikaaneja pidettiin rituaalisesti ”epäpuhtaina”, heidät oli laskettu samalle tasolle kuin pakanat. Puheissaan Jeesus usein niputti publikaanit ja pakanat samaan kastiin: Matt. 18:17; Matt. 5:46 – 47. Jeesuksen aikana ’hurskaat ihmiset’ pitivät publikaaneja syntisenä, joiden kanssa ei kannattaisi seurustella tai aterioida, Mark. 2:14 – 17; Matt. 11:19. Tällä tavalla publikaanit ajattelivat usein myös itsestään – olen syntinen ja erotettu kaikista ’hyvistä ihmisistä’. Hyvät ihmiset eivät aterioi kanssani. Onkohan mulla mitään paikkaa Jumalan edessä, jos en kelpaa edes ihmisille, Luuk. 18.3?
Jeesus poikkesi ’hyvistä ihmisistä’ sillä, että hän kutsui pahikset luokseen. Hän ei vältellyt heitä. Hän kutsui heitä opetuslapsikseen, ja sanoi, että monet publikaanit ja portot tekevät parannuksen ja menevät Jumalan valtakuntaan. Hän vietti iloisia juhlia publikaanien kanssa. Hän kertoi heistä rohkaisevan vertauksen, Luuk. 18:9 - 14. Jeesus sanoi, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Näiden sairaiden luona hän vietti paljon aikaa.
Miksi Jeesus teki näin? Jos Jeesus olisi täällä tänään, mitä hän tekisi, keitä hän erityisesti kutsuisi seuraajikseen? Pitäisikö kristittyjen tehdä näit Jumalan hommia ja ’nostaa maahan painettuja jaloilleen’?
Me ei saada jakaa ihmisiin toivottomiin ja lupaaviin tapauksiin. Jumala pystyy tekemään Aabrahamin lapsia vaikka pikkukivistä, sanoi Johannes Kastaja. Jokaisella ihmisellä on toivoa – myös minulla ja sinulla. Tämä toivo perustuu siihen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee sinulle ja sinun puolestasi (ja jopa sinun kauttasi muille maahan painetuille).
Mulla on yksi ystävä, joka sijoittuu sosiaalisesti sinne äärilaidoille, sinne pahalle puolelle. Hän on itseni ikäinen, mutta hän ei osaa kunnolla lukea saati kirjoittaa. Amfetamiinin myötä hän on hankkinut itselleen ison kasan ongelmia. Niiden ongelmien edessä tulee aika hiljaiseksi. Rikollisuutta, väkivaltaa, kiristystä, velkoja. Hän on kuitenkin kiva ystäväni.
Suomessa on eläkeläisiä kohta ihan suhteettoman paljon, ja toisaalta tämän seikan vastapainoksi iso joukko nuoria ajautuu elämässään syrjäpoluille. Tästä näet, paljon vuonna 2005 nuoria jäi puille paljaille. Puhutaan kymmenistä tuhansista nuorista (15 – 20v.), jotka ovat työelämän tai koulun ulkopuolella. Miksi? Mikä ratkaisuksi?
Onko nuorilla liikaa paineita? Paineita ulkonäöstä, koulussa menestymisestä, suorituspaineita kaikissa mahdollisissa asioissa. Monilla nuorilla on aika huono itsetunto. Eräs viisas mies on sanonut, että ihmisen kaikki identiteetti-ongelmat johtuvat siitä, että hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa eivät ole samassa kurssissa. Eli jos ihminen ajattelee olevansa täysi nolla, niin kohta tämä tulee ilmi hänen (masentavissa ja itsesääliä huokuvissa) puheissaan, ja kohta myös teoissa ja käytännön ratkaisuissa. Huono itsetunto on siis vakava ongelma. Se voi johtaa surullisen musertavaan ketjureaktioon.
Miksi osalla nuorilla menee tosi hyvin ja toisilla tosi huonosti?
Kuitenkaan ihminen ei suostu, ainakaan helpolla, uskomaan, että hän on täysi nolla, merkityksetön vahinko. Miksi toivoa on niin vaikea täydellisesti tappaa? Miksi nuoret toivovat jotain parempaa? Miksi toivo on niin tärkeä? Missä olisit ilman toivoa?
Raamatussa kerrotaan, mitä Jumala tekee, Ps. 146:8: ’Hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen.’ Tällä hetkellä Jumalalla on paljon hommia.
Jeesus teki näitä Jumalan hommia aika ahkerasti ja huomiota herättäen. Katsotaanpa miten Jeesus suhtautui aikansa ”julkisyntisiin” ja hyljeksittyihin pahiksiin eli publikaaneihin ja veronkantajiin.
Näitä kavereita vihattiin aika paljon. Tähän oli ihan yksinkertainenkin syy, kuka nyt veronkerääjistä pitäisi? Toisekseen yleisesti tiedettiin, että nämä kaverit huijasivat ihmisiltä paljon rahaa. He ottivat ihmisiltä liikaa, kuten esim. publikaanien esimies Sakkeus myöntää, Luuk. 19:8. Juutalaiset painottivat Jeesuksen aikana tosi paljon rituaalista puhtautta (sillä ei ole juuri mitään tekemistä hygienian kanssa). Publikaaneja pidettiin rituaalisesti ”epäpuhtaina”, heidät oli laskettu samalle tasolle kuin pakanat. Puheissaan Jeesus usein niputti publikaanit ja pakanat samaan kastiin: Matt. 18:17; Matt. 5:46 – 47. Jeesuksen aikana ’hurskaat ihmiset’ pitivät publikaaneja syntisenä, joiden kanssa ei kannattaisi seurustella tai aterioida, Mark. 2:14 – 17; Matt. 11:19. Tällä tavalla publikaanit ajattelivat usein myös itsestään – olen syntinen ja erotettu kaikista ’hyvistä ihmisistä’. Hyvät ihmiset eivät aterioi kanssani. Onkohan mulla mitään paikkaa Jumalan edessä, jos en kelpaa edes ihmisille, Luuk. 18.3?
Jeesus poikkesi ’hyvistä ihmisistä’ sillä, että hän kutsui pahikset luokseen. Hän ei vältellyt heitä. Hän kutsui heitä opetuslapsikseen, ja sanoi, että monet publikaanit ja portot tekevät parannuksen ja menevät Jumalan valtakuntaan. Hän vietti iloisia juhlia publikaanien kanssa. Hän kertoi heistä rohkaisevan vertauksen, Luuk. 18:9 - 14. Jeesus sanoi, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Näiden sairaiden luona hän vietti paljon aikaa.
Miksi Jeesus teki näin? Jos Jeesus olisi täällä tänään, mitä hän tekisi, keitä hän erityisesti kutsuisi seuraajikseen? Pitäisikö kristittyjen tehdä näit Jumalan hommia ja ’nostaa maahan painettuja jaloilleen’?
Me ei saada jakaa ihmisiin toivottomiin ja lupaaviin tapauksiin. Jumala pystyy tekemään Aabrahamin lapsia vaikka pikkukivistä, sanoi Johannes Kastaja. Jokaisella ihmisellä on toivoa – myös minulla ja sinulla. Tämä toivo perustuu siihen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee sinulle ja sinun puolestasi (ja jopa sinun kauttasi muille maahan painetuille).
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Go Rap
Olen innostunut gospel-rapistä. USA:ssa T.R.U.C.E:n musiikki on tosi hienoa. Tässä on niiden toiminnasta yksi youtube-video. Suomessa on aika vähän tämän alan musaa. Toivottavasti mekin saataisiin hyviä räppäreitä tänne kotomaahamme.. Onhan meillä tosin Ruudolf! Tien raivaaja.
Monesti sanotukset ovat tosi hyviä ja sellaisia, että ne koskettaa nuoria. Musta tuntuu, että näissä biiseissä (ainakin T.R.U.C.E:n tapauksessa) yleisenä teemana on pakeneminen, arka ihminen, joka kätkeytyy maskien taa, pelot, viha.. Biiseissä tartutaan tällaisiin perusongelmiin, ja niihin annetaan vastaukseksi evankeliumi. Tällaisen katumaailaman ajatusmaailman tiivistää esim Nicy Cruzin legendaarisen kirjan nimi, joka on: Juokse poika, juokse.
Tässä on vielä linkki Kanye Westin videoon Jesus walks.
Go Rap!
Monesti sanotukset ovat tosi hyviä ja sellaisia, että ne koskettaa nuoria. Musta tuntuu, että näissä biiseissä (ainakin T.R.U.C.E:n tapauksessa) yleisenä teemana on pakeneminen, arka ihminen, joka kätkeytyy maskien taa, pelot, viha.. Biiseissä tartutaan tällaisiin perusongelmiin, ja niihin annetaan vastaukseksi evankeliumi. Tällaisen katumaailaman ajatusmaailman tiivistää esim Nicy Cruzin legendaarisen kirjan nimi, joka on: Juokse poika, juokse.
Tässä on vielä linkki Kanye Westin videoon Jesus walks.
Go Rap!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)