perjantai 11. heinäkuuta 2008

Kuulumisia, kirjoja ja mystiikkaa

jViime aikoina olen lueskellut paljon pitkästä aikaa: Brant Pitre - Jesus, the Tribulation, and the End of the Exile. Mahtava tutkimus. Jeesus-tutkimuksessa mennään kovaa vauhtia eteenpäin ja asioista tulee vain entistä jännempiä! Näistä asioista innostun aina. Jeesus on niin rock!

Sitten luin puhtaasti hengellisen kirjan eli John Piperin Let the Nations be Glad. Sekin oli hyvä teos mieheltä, joka tsemppaa nuoria ja vanhempia jatkuvasti elämään merkityksellisempää elämää. Hän vetoaa meihin: 'don't waste your life.' Se on ihan totta uskoit sitten mihin tahansa, tai vaikka et uskoisi mihinkään. Tiimalasisi tyhjenee. Elämä on lahja. Älä pelkää. Elä. Tulee mieleen Einsteinin neuvo: 'Elämä on kuin pyörällä ajaminen, pysyäksesi pystyssä sinun on pysyttävä liikkeessä.'

Piperin kirjan yksi johtava ajatus oli tämä: 'God is most glorified in us when we are most satisfied in him.' Jumala siunaa sitä, jota hän käyttää. Meidät siunataan siunaukseksi maailmalle. Hän siunasi Aabrahamin, jota hänen kauttaan kaikki kansat tulisivat siunatuiksi, 1. Moos. 12:1 - 3. Tämä ajatus, että Herran omat siunataan siunaukseksi on teologisestikin ihan oikea. Psalmissa 67, joka on vähän muunneltu versio Herran siunauksesta, vahvistaa tämän väitteen seuraavin sanoin; '..hän kirkastakoon meille kasvonsa. Silloin koko maa oppi tuntemaan sinun tiesi Jumala.'
Siunakseen kuuluu kuitenkin aina myös kivut: murtaminen. Kyse ei ole helposta tiestä.

Piperillä oli hienoja ajatuksia ylistyksestä ja hän toi esille myös eri jamppojen näkemyksiä tuohon hommaan liittyen: 'Luther expresses the freedom of worship from place: '' The worship of God... should be free at table, in private rooms, downstairs, upstairs, at home, abroad, in all places, by all people, at all times. Whoever tells you anything els is lying as badly as the pope and the devil himself.' Tyypillistä lutteria:) Jeesus kertoi, että taivaan Isä etsii rukoilijoita, jotka palvovat häntä hengessä ja totuudessa. Se ei katso aikaa, ei paikkaa. Ei väliä oletko Samariassa tai Jerusalemissa, kirkossa tai Mekassa. Oikea paikka on jalkojesi alla, totuudessa ja hengessä.

Minusta ehtoollis-liturgia; joka muuten yhdistää selvästi klassista kristillistä uskoa tunnustavia kirkkokuntia kuten luterilaisia, katolilaisia ja ortodokseja; on niin mahtava. Näissä ikivanhoissa liturgisissa kohdissa seurakunta ylistää Jumalaa sanoin; 'Totisesti on oikein ja arvollista, että me KIITÄMME SINUA AINA JA KAIKKIALLA, pyhä Herra, kaikkivaltias Isä, iankaikkinen Jumala, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.' Seurakunta laulaa myös mystisesti ja paradoksaalisesti: 'pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot! TAIVAS JA MAA ON TÄYNNÄ SINUN KIRKKAUTTASI.' Tällaiset väittämät, kuten esim. se, että maa olisi täynnä Herran kirkkautta, aukeaa vain sille, joka uskoo. Profeetta Jesajan kutsumus-näyssä julistetaan samalla tavalla, Jes. 6:2: 'Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.' Vau! Kristittyjen olisi ihan hyvä sukeltaa uskomme mystiseen todellisuuteen. Se tekisi terää itse kullekin.

Pitren teoksesta en osaa vielä sanoa mitään. Liian monimutkaista sulatettavaksi ymmärrettäväksi tekstiksi näin nopeasti, vaikkakin saamarin kiehtovaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.