Eiliseen joulujuhlaan illallinen oli katettu 70hengelle. Paikalle pamahti noin 110nuorta. Hieno homma. Itse epäilin todella, tuleeko paikalle edes 70nuorta, mutta sain yllättyä onnellisesti. Ruoka oli erittäin hyvää, ja ihme kyllä, sitä riitti kaikille, ja ylikin jäi.
Kyse oli matalan kynnyksen illasta. Olen puhunnut paljon tämän viikon aikana: lapsille, vanhuksille, ongelmanuorille, nuorille, koululaisille. Kaikkein rennoin ja kiitollisin tilaisuus oli tarhalaisten metsäkirkko. Seuraavaksi tulee Mikaelin koulujumalanpalvelus ja eläkeläisten senioritalon joulujuhla. Eilinen tilaisuus oli julistuksen kannalta ehdottomasti vaikein (ja epäonnistunein - ainakin mulle jäi siitä huono maku suuhun. Pidin itse kyseisen joulupuheen.) Miksi? Tähän on monta syytä. Lapsitilaisuus oli viikon kohokohta sen takia, että lapset eivät ole ennakkoluulojensa vankeja. Heillä ei ole kiveen hakattuja ennakkoluuljoa. He uskaltavat ja osaavat vielä viihtyä, jos heillä on oikeasti hyvä olla, he osaavat kiinnostua, he osaavat hämmästyä ja ihmetellä, ajatella uudella tavalla, he osaavat tunnistaa ihmeen. Se on pointti siinä, että 'olkaa lapsenkaltaisia'. Nuorilla on paljon ennakkoluuloja.
Haasteena on päästä tuon ennakkoluuloisen muurin läpi. Sinne voi yrittää murtautua yrittämällä olla tosi katu-uskottava yoyo-blinbliNg-nuokkaripastori, mutta toisaalta ei se toimi niin.. Olen täysin vakuuttunut, että mielyttämisen tie on loppumaton ja uppottava suo. Ei se tie vie heidän Korkeutensa sydämen luo. Jos Jeesus ei kiinnosta, niin hän jää taas majatalon ulkopuolelle, eläinten osastolle. Seimestä, eli lemhmien ja lampaiden syöttökupista hänelle saadaan nukkumapaikka.
Olen sitä mieltä, että Heidän korkeutensa on opittava kuuntelemaan vanhempia, opettajia, pastoreita - auktoriteettia (ei kaikenmaailman mielyttämiskikkoja), sitä tänään tarvitaan nuorisotyössä. Kunnioitus ja auktoriteetti takaisin kasvattajille! Tästä se joulun sanomakin puhuu. Jeesus tuli maailmaan hyvin koruttomasti. Ei hän tarvinnut erikoisefektejä, mutta siitä huolimatta, se joka uskoi, saattoi kuulla ja nähdä, että hänessä Jumalan Poika oli lasketunut meidän luoksemme.
Tulevaisuuden kannalta on erittäin olennaista toteutuuko nuorten elämässä virren sanat (Maa on niin kaunis): 'Sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Luojan, maassa nyt rauhan, kun Jeesus meille armon toi!' Löytyykö kunnioitusta? Se on surullista, jos ei löydy. Teen kaikkeni, nuorisopastorina se on tehtäväni, että tuo kaiku soi edellenkin sielusta sieluhun, sydämeltä sydämelle, lähimmäiseltä lähimmäiselle, sukupolvelta sukupolvelle jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.